Ex anoppi

sikke88

Silmät suurina ihmettelijä
Taustoja: Minulla on 5-vuotias esikoinen nyt jo edesmenneen exäni kanssa. ex anoppini on kasvattanut kolme poikaa vapaan kasvatuksen menetelmällä, ilmeisen huonolla tuloksella, kun exäni haudattiin alle 27 vuotiaana ja keskimmäinen on menossa isoveljensä perässä kovaa vauhtia. Aina kun lapseni käy mummolassa, kotiin palattuaan hän ei tottele mitään ja tekee koiruutta koiruuden perään noin viikon ajan. ex anoppini vain totesi, ettei lapsi mahda mitään omalle käytökselleen?!? Kyllä minun mielestäni 5-vuotias tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei (esim naapurin mummoa ei tökitä kepillä silmään, kun mummo kieltää tai naapurin mummoa ei kivitetä...Ja kyllä, näin tapahtui heti seuraavana päivänä lapseni paluusta...) edellisestä mummola reissusta on nyt pari viikkoa ja esikoiseni vihdoinkin käyttäytyy nätisti. :) Ex anoppini soitti minulle aamu kahdeksan aikaan hirveässä humalassa(?) ja oli taas lasta vailla mummolaan.. 8/ Olin asiassa aikatavalla vastaan ja kun yritin selittää hänelle miksi asia ei oikein meille sovi, ei anoppi suostunut kuuntelemaan, vaan jatkoi omia höpinöitään. Paljastuipa siinä sivussa sekin, että viimeksi, kun lapseni oli mummollaan, mummo oli mennyt sukulaisten kanssa kesämökille, jossa kaikki olivat enempi tai vähempi humalassa ja lasten perään katsoi melkein selväpäinen ihminen... Ja muutenkin oli mummo tissutellut koko neljä päivää... Lopulta onneksi oma äitini oli käynyt esikoiseni hakemassa parempaan hoivaan.. Suoraan sanottuna vituttaa, kun en voi oikein kieltää mummoa näkemästä esikoistani, koska hän vetoaa kaukaa tulleisiin kesävieras sukulaisiin, jotka myös haluavat lastani nähdä. Ja jos kieltäydyn, saan vihaisia tekstiviestejä ja puheluita känniseltä ex-anopilta ja muilta sukulaisilta.. (Näin on käynyt aiemmin, kun en esikoistani päästänyt mukaan kännijuhliin..) Anteeksi pitkä avautuminen, mutta nyt toistaiseksi helpotti.. :)
 
En kyllä IKINÄ päästäisi lastani paikkaan, jossa joutuu olemaan humalaisten keskellä. Mitä jos jotain sattuu? Olkoon vaikka nykyanoppi joka lapsen perään itkee, niin ei. EI. Olen itse katsellut lapsena ihan tarpeeksi juoppoja ja humalainen isäni melkein kaatui päälleni ollessani 4-5-vuotias. Siinä olisi käynyt todella huonosti ellei olisi ollut onnea matkassa. Laita kännykkä kiinni niin ei tarvitse noita puheluita ja viestejä vastaanottaa. Selitä ex-anopille kun (jos) on selvinpäin, että lapsi ei tule mummolaan jos alkoholia nautitaan, ja sillä siisti. Ei siinä auta mitkään haukut ja vitutukset.
 
Ehdottomasti samaa mieltä kun Eevei. Lapsen ei ole hyvä olla tuollaisessa paikassa, humalaiset aikuiset on lapsen mielestä tosi pelottavia. Voi jäädä traumoja. Ja mitä tahansa voi sattua, humalassa oleva aikuinen ei pysty vahtimaan lasta. Omastakin lapsuudesta muistan miten pelottavia humalassa olevat aikuiset oli.
 
Ehdottomasti samaa mieltä kun Eevei. Lapsen ei ole hyvä olla tuollaisessa paikassa, humalaiset aikuiset on lapsen mielestä tosi pelottavia. Voi jäädä traumoja. Ja mitä tahansa voi sattua, humalassa oleva aikuinen ei pysty vahtimaan lasta. Omastakin lapsuudesta muistan miten pelottavia humalassa olevat aikuiset oli.
 
mä en anna lastani edes äidilleni, jonka tiedän kännäävän jatkuvasti (ja koska katkaisin vastikään välit äitiini, emme tapaa häntä muutenkaan). isovanhemmilla ei ole onneksi laissa määriteltyä oikeutta tavata lasta, vaan vanhemmat saa päättää näistä asioista. olin itse lapsena monia kertoja kännäävien isovanhempien "hoidossa". mummo ei muistanut ruokkia meitä ja jouduimme herättelemään häntä laittamaan meille ruokaa :/ pahin juttu oli, kun mummo kaatui kännissä käteni päälle ja minulta katkesi vasen olkavarsi. mummo ja äiti ja vissiin isäki käski mun selittää kaikkialla et putosin penkiltä :/ meidän mummolavierailut loppui, kun enon vaimo joutui kerran laittamaan mut linja-autossa toiseen mummolaan, kun kännäävä mummo ei siihen kyennyt, meinasin myöhästyä linja-autosta.. muistan vieläkin ku kehotin sillä kerralla mun kolme vuotta nuorempaa siskoa olemaan kiltisti, että mummo jaksaa olla hänen kanssa.. olin itse silloin joku 9vee.
 
Meillä on suvussa paljon alkoholisteja. Saavat tavata lapsia vain SELVINPÄIN ja valvotusti, en koskaan antaisi lapsia sinne yöksi. Enkä muutenkaan anna ihmiselle johon en voi täysin luottaa. Meille ei myöskään soitella humalassa.
 
Minäkin luulin, ettei ex-anoppi juo, kun lapsi on siellä, mutta ilmeisesti tilanne on muuttunut viime kesän hautajaisten jälkeen tähän suuntaan. :( Laitoin ex-anopille viestiä, jossa kerroin tarkat ehdot, mitä tulee noudattaa, jos lapsi mummon luo tulee ja jos niitä ei noudateta, loppuu mummula reissut pysyvästi.
 
Juuri näin! Tällä suojelet myös itseäsi, sillä jos jotain tapahtuisi (esimerkiksi anoppilaan joudutaan soittamaan ambulanssi vaikka ihan aikuisellekin) ja huomattaisiin että lapsi on humalaisten "hoidossa", niin viranomaisilla on käsittääkseni nykyään lain puitteissa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus!!! En ole ammattilainen, mutta tällaisen käsityksen olen asiasta saanut. Ja tämä säännös on kai aika tiukka ja harva sitä tulee ajatelleeksi kun yleisen mielipiteen mukaan tuntuu olevan ihan ok hoitaa lapsia pikkupienissä.

Me ollaan miehen kanssa sovittu, että meidän lapsella on aina vesiselvä ja ajokuntoinen hoitaja. Tiedän, että tästä saadaan vielä sopat aikaiseksi, kun lähipiirissä on yksi joka kovasti odottaa saavansa lasta hoitoon, mutta joka tulee luultavasti kokemaan sanelemamme säännöt loukkaavina ja turhana nipotuksena ("lasin viiniä voi aina juoda", harmi vaan, että ei koskaan jää tuohon lasilliseen). Mutta tuohon lastensuojelulakiin aion vedota, kun ehtoja hoitamiselle latelemme.
 
Hyvä että laitoit viestin missä sanelit säännöt. Sano ihan suoraan anopille että lapsen ei ole sopivaa olla humalaisten keskellä. Luulisi tyhmemmänkin anopin ymmärtävän, tai jos ei ymmärrä niin sitten ei. Isovanhemmilla ei ole lakisääteistä tapaamisoikeutta, voit vaikka vaihtaa puhelinnumeron jos hankalaksi alkavat lapsen isän puolen sukulaiset.

Me ollaan miehen kanssa jo päätetty vaikkei lapsi ole edes syntynyt että eräs alkoholistisukulainen ei tule tapaamaan lasta koskaan. Hän kävi minuun käsiksi aiemmin ja uhkaili, eikä ole nöyrtynyt tapausta anteeksi pyytämään vaan kokee tulleensa väärin kohdelluksi kun katkaistiin välit. Tilaisuuksia korjata käytöstään annettiin monta kertaa, mutta tuon tapauksen jälkeen ei ei tilaisuuksia ole enää luvassa.

Tukevassa humalassa olevan aikuisen läsnäolo aiheuttaa lapselle turvattomuutta vaikkei käyttäytyisikään aggressiivisesti. Pidä pintasi!
 
Takaisin
Top