Esikoisen/muiden lasten suhtautuminen vauvan tuloon

[Anell]

MItes muilla lapset on reagoinut vauvan tuloon vai ootteko vielä kertonu. Me ollaan vähä sillain pikku hiljaa asiasta puhuttu, että sitten kun syksyllä on se pikkusisar jne. Nyt vasta ihan viime päivinä ollaan puhuttu, että kasvaa äidin mahassa. Meidän 4v esikoinen on ollut aina hyvin mietteliään oloinen, kun asiasta ollaan puhuttu eikä kauheesti oo mitään kysellykkää. Sit vaan alkaa touhuaan jotain ihan muuta. Kovasti on kyllä kertonut sisarusta toivovansa,

Nyt on viime aikoina selvästi reagoinut siihen, kun mä oon aika paljon poissa pelistä enkä jaksa samalla lailla kun aiemmin. Ei ehkä niinkään vauvaam reagoi, vaan just minun outoon ja väsyneeseen käytökseen. On koko ajan tulossa syliin, ruvennut puhuunkin kuin 2vee ja kauheesti hakee sitä varmistelua että välitetäänhän minusta vielä. Sitten taas kun lähtee ulos kavereiden kanssa on niin isoo poikaa että! Mua jännittää aika paljon, miten sit vauvaan reagoi, kun on ollut tähän asti meidän täyden huomion kohteena ja meitin vauva. Ja sit mulla on tosi paska olo siitä, et en jaksa touhuta mitään esikon kanssa. Syliä ja läheisyyttä yritän kyllä antaa ja aina pyydän viereen kölliiin tai sänkyyn jotain pelaileen. Haastavaa välillä niin paljon rakastaa ja sitten samalla mennä toisen käytökseen vaan niin hermo, kun ei vaan jaksas kiukuttelua. Mut sit taas pitäis ymmärtää miks lapsi kiukuttelee. Blaaah, vanhemmuus on joskus vaan helvetin vaikeeta!

Kertokaahan kokemuksia! Oon ymmärtäny et on ihan normaalia et lapselle tulee elämän muutostilanteissa just taantumia, et saattaa jonkin aikaa käyttäytyä ikäistään nuoremman lailla.

 

[NaBS]

Meillä on kerrottu nyt 2v 7kk ja 3v 10kk pojille että pikkuinen sisarus on tulossa ja että kasvaa äitin masussa. Isompi on vaikuttanut olevan innoissaan, pienempi on välillä innoissaan ja välillä ei niin... Pienemmällä on ollut aika takiais vaihe menossa muutenkin niin en tiedä onko se siitä vielä pahentunut nyt, ehkä vähän kun paljon vaan makaan sohvalla poissa pelistä, isommalle on alkanut tulemaan kunnon raivokohtauksia että hakkaa mua ja huutaa lattialla, onko sitten 4v uhma päällä vai reagoiko siihen etten ole nyt pystynyt niin olemaan läsnä... Vaikeeta on kun mä en ainakaan aina ymmärrä onko syy vauva vai uhma vai vai vai... Blaah! No yritän nyt kuitenkin huomioida lapsia jotenkin ja eilen leivoin vähän isomman kanssa jne et saavat omaa huomiota. Ja kun vaunut kasasin eilen niin kyllä nää meidän vauvat vaan sinne vaunukoppaan änki itsensä pötköttämään xD Yritän tässä sitten kiukusta huolimatta liikaa ärisemättä vaikka tässä olotilassa ja mielialan vaihtelussa vaikeaa onkin :/ Syksyllä on sit kolme vauvaa x)

 

[miuk]

Meillä esikoinen nyt 1v 4kk, eli ei vielä ymmärrä saavansa pikkusisaruksen. Osaa kyllä osoittaa mun mahaa, kun kysytään missä vauva on. :) On tosiaan 2-v. sit ku vauva syntyy, vähän se jännittää, että miten suhtautuu ja miten osataan huomioida molempia tasapuolisesti. Mutta eiköhän kaikki mee hyvin! Haluttiin lapset pienellä ikäerolla ja jos keskenmenoa ei olis tullut, niin mulla olis ollu ylihuomenna laskettu aika, hui! :)

 

[Dumbo.]

Esikolle 1v 9kk koitin eilen illalla selittää et äitin mahassa on vauva niin vastaukseksi sain mietteliään katseen ja sen jälkeen räkänaurun :D

 

[Anell]

Juu mä olen saanut kans osakseni läpsimistä, tavaroiden heittelyä Ym kun kaikki huomio ei nyt yhtäkkiä olekaan esikossa huonovointisuuden takia. Toisaalta oikeestaan ei ees niin paljoa pelota se tuleva, kun yrittää vaan selvitä tästä hetkestä ensin. Just siitä ettei jaksa mitään ja tuntuu et joka päivä on maailman paskin äiti. Ja iltasin kun esikko ei suostu menee nukkuu ja ite pakko päästä kun niin huono olo, hitsaa aivan täysin kiinni ja suorastaan tuo esikoinen raivostuttaa. Ja tämäkös taas saa itelle ne pskat fiilikset. Et nyt mun mahassa on joku joka tekee mulle huonon ja kiukkuisen olon ja sit esikoinen joutuu siitä kärsiin. Voi huoh

 

[Anell]

Onhan Se varmaan sitäkin, että kun lapsi huomaa et asiat ei oo ihan ennallaan, niin kokeilevat heti että vaikuttaako tämä tilanne minun rajoihini ja perusturvallisuuteen.

 

[Helm(er)i]

Voi, ku pääsiski kertomaan lapsille, mutta vielä ei tohita. Anell, mulla on ollut esikoinen aikoinaan aikalailla samanikäinen, kuin sinulla nyt. Ikäeroa ensimmäisen ja toisen lapsen välillä 4v 10kk. Yritys toiseen meillä oli jo vuosia ja oli raastavaa, kun lapsi itki ja soimasi itseään huonoksi tytöksi, kun hänestä ei ollut tullut isosiskoa, vaikka oli niin hartaasti toivonut.

Raskausaikana neiti leikki paljon vauvaa, ja vauvan syntymää. Hän siis oli se vauva, joka plumsahti (tuota sanaa hän käytti) maailmaan ja sitten häntä tuli hoitaa. Muutoin en muista, että olisi ollut omistushaluisempi kuin ennen. Ehkä hän käsitteli leikin kautta tuota edessä olevaa "ongelmaa".

Kolmannen lapsen synnyttyä esikoinen oli juuri aloittanut koulun, oli vielä 6-vuotias ja toinen 1v10kk. Toinen ei osannut oikein reagoida mitenkään, kun oli niin pieni, mutta esikko odotti uutta tulokasta todella innolla. Nyt he ovat kasvaneet niin tiiviiksi paketiksi ja puolustavat ja auttavat toisiaan todella paljon. Se rakkaus, mikä sisarusten välillä on, on todella hellyttävää. Päiviin mahtuu tietysti myös valtavasti tappeluita, riitaa ja muuta säikkää, mutta se yhteys, joka heillä on, on jotain sellaista, mitä vain sisaruksilla voi olla.

Kun toinen lapsemme kastettiin, pappi sanoi, etteivät vanhemmat voi antaa lapselleen mitään parempaa ja arvokkaampaa, kuin sisaruksen. Olen asiasta kyllä täysin samaa mieltä. Siis jos lapsen pystyy saamaan. Vaikeita hetkiä sisarusten kesken tulee varmasti olemaan aivan valtavasti, mutta myös niitä herkkiä, ainutlaatuisia vain sisarusten välisiä juttuja.

Pakko myöntää, että mää märisen nytVoi, kun saisin vielä tämän heille antaa ja heidät tälle tulokkaalle!