Esikoinen tulossa

[August14]

Ajattelin kuulostella muilta meiltä, jotka odotamme esikoista, millaisia ajatuksia teillä on tulevasta? :)
Jännittääkö jokin asia erityisesti vai tunnetko, että kaikki tulee menemään hyvin?
Onko herännyt ajatuksia, miten tulette pärjäämään vauvan kanssa?
Onko kaikki jo valmiina vauvan tuloon?
Mites isukki ja isovanhemmat, joko odotetaan innolla?
Miltä raskaus on tuntunut, onko ollut helpompaa, kuin kuvittelit vai onko ollut shokki?
Kaikkea mitä tulee mieleen, odotukset ym. niin tänne vain!
Mitä mielessä!? :)

 

[Kyfi9431630]

Mä en tiedä onko sitä jotenkin ees tajunnu vielä? kun ei sitä kokemusta tosiaan aikasemmasta ole.. ymmärretään toki, että raskasta varmasti,mutta palkitsevaa sit kuitenkin.. kai ne asiat sit rullaa aikanaan.. oon mä jotenki niin tietämätön, et mitä vauvalle kuuluu millonkin pukea kaikkee tämmöstä sitä miettiii... mies on iloinen, myös hänen perheensä ja koko suku! mulla omaan perheeseen viileämmät välit
Tietty jännittää, että sujuuko loppuraskaus hyvin ja myös synnytyksen jälkeen. Kiusasin itseeni, kun luin kohtukuolemista ja synnytyksessä kuolleista vauvoista...tyhmä minä!!
Jotenkin odotan tosi innoissani sitä kun lapsi hieman kasvaa ja alkaa esim ryömimään, ai että Kyllä se elämä vaan tulee hirmuisesti muuttumaan!! Yritetään kuitenkin säilyttää pala sitä omaa elämää myös lapsen tulon jälkeen, että käydään salilla ja juhlimassakin joskus. Ollaan kuitenkin tosi menevä pari oltu, ettei sitten ihan kotihiireksi muutu. Enkä nyt tarkota et baarissa juostais joka vloppu. Ja mulla kans se tavoitteena, kun omat vanhemmat on eronnut, että ei mun lapsi joutuis elämään ns. rikkinäisessä perheess', eli parisuhteesta haluan pitää huolta. Kyl tässä kaiken näköstä liikkuu päässä

 

[Suzanna]

Vauvan tuloa ja yhteistä perhe-elämää odotetaan kyllä kovasti. Mies on ollut todella ihanasti mukana odotuksessa. Jotenkin yrittää valmistautua siihen muutokseen ja antaa itselle luvan olla tietämätön, erehtyä ja oppia pikkuhiljaa mitä se elo uuden tulokkaan kanssa onkaan. Toki nyt on helppo sanoa, että muistaa vaalia parisuhdetta, olla itselle armollinen ja nauttia vauva-arjesta. Tod.näk juuri se kielteisten tunteiden kohtaaminen onkin sitten vaikeaa, kun niin kovin on lasta toivonut.

Raskaus on sujunut aika mukavasti ja nyt ajatellen niin kamalan nopeasti. Joka päivä koittaa muistaa pyhittää hetken sille, että vain fiilistelee kuinka arvokasta aikaa tämä nyt on. Valmiina vauvan tuloon ei vielä ole läheskään kaikki, tässä kesän mittaan nyt hankintoja tehdään ja toivotaan että vielä sitä ennen pääsisi muuttamaan vähän syrjempään ja enemmän omantuntuiseen asuntoon.

 

[papo]

Joka kerta kun mahasta kumpuaa potku, niin omalle naamalle leviää hymy :)
Itsellä ollut tosi helppo raskaus tähän mennessä ja jotenkin luottavaisin mielin olen synnytykseen menossa, luonto hoitaa ja jos tulee ongelmaa, niin itsellä on tosi kova luotto sairaalan henkilökuntaan. Kipua en osaa pelätä, kyllä siitä selviää.

Vauvanhoidossa taas luotan terveeseen järkeen, vaikka kyllä on tarkoitus lukea joku perusopus tässä kesän aikana. Tuntuu että elokuuhun on vielä ikuisuus, mutta hirmu innolla odotetaan miehen ja koiruuksien voimin uutta tulokasta

 

[August14]

Kerronpa nyt itsekkin omat ajatukset! :)
Tämä oli niin toivottua, että vauvaa odotetaan jo innolla! Mies toivoo, että pian se saataisiin tähän meidän maailmaan! Itse toivon, että pysyy vielä sinne elokuulle masussa! :D
Millään ei malttaisi nähdä millaisia piirteitä on saanut vauva meiltä! :D
Synnytys ei jännitä (ainakaan vielä!!), mutta joitain ajatuksia on noussut mieleen.. Jännittää se miten selviän synnytyksestä näiden sydänvaivojeni kanssa. Onneksi siellä on hoitohenkilökunta koko ajan lähellä! :D ja veikkaan, että jännitys häviää sinne kipujen alle (toki riippuneet miten tulen synnyttämään).
Hieman pelottaa, miten selviää vauva-arjesta, mutta eiköhän siitä selvitä, kun nuoria vielä ollaan ja virtaa riittää! Väsyneitä varmana tullaan olemaan, mutta siitä se alkaa helpottua, kun aika kuluu eteempäin. Ja sukulaiset on luvannut auttaa, eräskin sanoi, että hän tietää millaista on olla väsynyt (hän edelleen hoitaa väsymystään "stressilomilla"), että apua kannattaa pyytää ajoissa!
Välillä tulee kunnon tunteenpurkauksia siitä, että miten myö selvitään ym. Mies onneksi jaksaa olla kannustava!
Koti on vielä kesken ja huolettaa, tuleeko siitä valmista, ennen vauvan tuloa.. Joskus iskee epätoivo ja pitää itseään niin saamattomana että!! mutta, ei se meidän oma vika ole, vaan kun on lupautunut auttamaan muita, niin sitten omat asiat jää hoitamatta (on ollut puuntientää appiukolle, navetankaton uusimista kotitilalla, kaikkea mahdollista pientä talkoota, siivoamista ja rakentamista)... Mutta tuntuu tällä hetkellä, että rahatkin loppuu, eikä oma remppa voi edetä senkään takia..
Mies tosiaan on niin onnellinen tästä meidän pienestä rakkauspakkauksesta, että huh! :) tulevat isovanhemmatkin ovat iloisia tulokkaasta! :) isomummot odottaa myös malttamattomina lapsenlapsenlapsia!
Tosin miehen mummo pelottelee, että meillä ei saisi olla koiraa, kun vauva tulee, ne on niin arvaamattomia ja tappajia.. meidän rakas koira, joka niin lapsia rakastaa, niin miten joku voi tuollaista sanoa koirasta, jota koskaan ole tavannut ja nähnyt miten käyttäytyy lasten kanssa.. Jotenkin tuollainen saa itsensäkin epäröimään ja pelkäämään, vaikka luotan koiraamme! Tämä hupsu, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään! Kissat ja kaikki liikkuva jää aina omaan rauhaan, tämän seurassa.. En kyllä tietenkään jättäisi koiraa ja vauvaa vahtimatta keskenään!!
Raskaus on ollut yllättävän vaativa, mutta toisaalta todella helppo! Toiset kertovat miten oikein hehkuvat ja nauttivat raskausajasta, itse en niin voi sanoa täysin, aikaisten supistelujen ym. Vaivojen takia.. Pahoinvointi yllätti, miten vähällä selvisin ja siitä olenkin iloinen!
Mutta malttamattomana odotellaan esikoista! Voi rakkaus<3 tämä se puuttui vielä meidän elämästä! <3

 

[hanski_]

Ajatuksia tosiaan on jos millaisia ja ne muuttuukin varmaan päivittäin!

Mulla on kans ollut aika helppo raskaus, ainakin mitä muiden kokemuksia olen kuullut.. Pahoinvoinnilta olen säästynyt ja vieläkään ei mitään ongelmia ole ilmennyt että voisin edelleen töissäkin olla, jos olisi vaan se työ. Välillä aina turhautuu kun itse on kotona joka päivä ja puoliso tekee töitä aamusta iltaan, kaiken lisäksi remonttiakin riittää vielä varmaan heinäkuulle asti, ainakin tällä aikataululla ja sekös stressaa sitten minua kotona olevaa.. Mutta ei auta.

Välillä tuntuu, että kuinkahan sitä selviää lapsen kanssa noin rahallisesti kun aina on ollut tosi tiukkaa itsellä rahallisesti, mutta sitten sen taas unohtaa ja ajattelee että kyllä ne asiat järjestyy. Jotenkin en osaa edes pelätä sitä etteikö lapsen kanssa tulisi toimeen tai osaisi sitä hoitaa, eiköhän se tule sieltä jostain syvältä itsestään se hoivavietti. :) Ehkä enemmän mua jännittää ne tilanteet kun pitää toisten ihmisten edessä toimia sen lapsen kanssa "oikein" Ja varmana niitä oikeita hoitotapojakin on vähintään yhtä paljon kun on äitejäkin. Ja sitten kun melkein kaikilla kavereilla ja on lapsia niin osaa jo arvata että niitä ohjeitakin varmana tulee..

Synnytystä olen muutaman kerran miettinyt ja varmaan mitä lähemmäs H-hetki käy sitä enemmän ehkä alan asiaa ajatella ja ehkä jopa panikoida? Sen näkee sitten.. Vielä ainakin ihan hyvät fiilikset! :)

Mä olen kans perheestä missä vanhemmat ovat eronneetja olen ainut lapsi, joten siinä ehkä pari asiaa mitä haluaisin omalle lapselleni toisin. Eihän sitä ikinä tiedä kuinka parisuhteen käy eikä tarvitse tietääkään. Mut se sisko tai veli olis kyllä esikoiselle kiva, ainakin itse kaipasin sisarusta, mutta minäkin olin juo suoranainen ihme kun synnyin että ei ollut sitten mahdollisuuksia veljelle tai siskolle. Toivoisin myös että itse voisin puolisoni kanssa antaa lapsen nähdä kun vanhemmat välittävät toisistaan avoimesti. Omat vanhempani eivät koskaan pussanneet tai halanneet toisiaan ja ei muutenkaan tehty perheenä mitään yhdessä, paitsi muutamia kertoja sillon kun olin ihan pieni. Eli olin joko äidin tai isän kanssa vaikka vanhemmat erosivat vasta kun olin 17 vuotias... Ehkä nämä on asioita mitkä minä haluan tehdä toisin.

Puoliso on ihan rakastunut jo tähän pieneen tulokkaaseen ja kertoo joka ilta masulle kuinka rakas isin tyttö on ja että odottaa kovasti että hän tulee elämään tänne meidän kanssa. Myös molempien vanhemmat ovat todella iloisia ja odottavat varmasti prisessaa enemmän kuin mitään muuta ja auttaavat sen minkä pystyvät! :)

Siinäpä minun ajatuksiani.

 

[ALotta]

Meillä lasta yritettiin ja toivottiin, joten molemmat odotetaan innoissaan.
Minulle raskaus on (yllätys!!) ollut konkreettisempaa, Miehelle ei ole vieläkään ihan valjennut, että kohta se on isi, valkenee varmaan sitten synnytyssairaalassa.

Minun äiti odottaa innokkaana, tämä on toinen lapsenlapsi, ensimmäinen syntyi pari kuukautta sitten. Mun äidiltä tulee myös rahallista apua (häkkisänky, vaunut) vaikka ei ole pyydetty ja vaikka olisi itsekin varaa maksaa kaikki vauvalle.
Miehen vanhemmille tämä on jo viides lapsenlapsi, joten siellä odotus on tyynempää, eikä olla heiltä mitään pyydetty, lähinnä annettu apua sinnepäin, riittää että miehen veljenlapset on ihan liikaa mummilassa hoidossa, eikä isovanhempien kunto ole enää ihan paras mahdollinen, kun ikääkin on jo.

Raskaudessa yllätti pahoinvointi. Ihan hirveää. Muut kolotukset ja liitoskivut on ollut paljon miellyttävämpiä. Nyt lähinnä mielenkiinnolla tutkiskelen itseäni, että mitä kropassa tapahtuu (uusimpana esimaitoa...)

Nyt olen luottavaisin mielin, että hyvin menee! Mietin kyllä etukäteen lapsen hoitamista ja onnistuuko imetys ja paljonkohan synnytys sattuu, yms. Ainakin tiedän osaavani hoitaa pientäkin lasta, kun olen kummipoikaa hoitanut synnytyssairaalasta alkaen (silloin vielä pääsi vierailulle muutkin kuin oma perhe) ja muitakin vauvoja on tullut hoidettua, kuten pikkuveljeä. Perhevalmennukseen ajattelin osallistua, vaikka kuulinkin, ettei se ole kovin laadukas täällä... eniten nyt houkuttaisi päästä tutustumaan sairaalaan, mutta en tiedä järjestetäänkö sellaista vierailua ollenkaan (sairaala naapurikaupungissa).

Ainakin vielä tuntuu siltä, että kaikki on varmasti vauvaa varten valmiina (vain vaunut puuttuu) ja tulen kuolemaan tylsyyteen kun pitää heinäkuussa jäädä äitiyslomalle. Että minun puolestani vauva voisi tulla vaikka vähän etuajassa

 

[Millier]

Meillehän tämä oli yllätysraskaus, mutten missään vaiheessa edes harkinnut aborttia, (varsinkaan kun tuli kymmenen vuotta sitten koettua aika kivulias keskenmeno). Jotenkin ajattelin nyt kohtalon puuttuneen peliin ja yrittävän sanoa mulle, että eikös se jo ois aika.. Mulle tämä raskaus on ollut jotenkin helpompi ja kivuttomampi mitä oletin. Toki alkuraskauden kahden kuukauden jatkuva oksentelu ja pahoinvointi oli järkyttävää. Ja ehkä nämä mielialan muutokset yllättivät Mutta muuten kaikki on ollut ihan hyvin. Pelkäsin, että joudun olemaan lähes koko loppuraskauden sairaslomalla selän ja issiaksen takia, muttei onneksi tarvinut. Ja kesälomakin alkaa jo ensi viikolla. :) Vähän mietityttää että miten saan kaksi kuukautta kotona kulumaan, mutta eiköhän sitä jotain puuhaa keksi ja toivottavasti menee äkkiä tämä kesä.

Synnytyksestä en osaa sanoa pelkäänkö sitä vai en.. Jotenkin ajattelen sen olevan kamalin kipu mitä nainen tulee koskaan kokemaan, mutta onhan se varmasti kokemuksena ainutkertainen. Ja mulla on kuitenkin omasta mielestä korkea kipukynnys. Oon monta kertaa nähny unta jossa herään synnärillä ja saan pienen tytön syliini enkä koskaan muista itse synnytyksestä mitään. Mietin, että käyköhän noin sitten tosi paikan tullen kun on niin kivuissaan ja jännityksessä Kyllä myös mietityttää tuo vauva-arkikin.. Osaanko kaiken? Kaipa se äidinvaisto nostaa päätään siinä vaiheessa, toivottavasti :) Pitää vielä varmaan moneen kertaan tarkistaa onko mulla kaikki tarpeellinen hankittuna ja kysäistä vielä joltakin mitä puuttuu ja mitä tarvii ja mitä ei...

Kaikki ovat kyllä toivottaneet uuden tulokkaan tervetulleeksi. Mun sisko ehkä innokkaimmin :) etenkin sen jälkeen kun kuuli tytön olevan tulossa. Hänellä kun on kaksi poikaa. Tytöllä on onneksi kaksi sisarusta. Itse olen aina jostain syystä halunnut isoveljeä ja nyt vaavilla tulee olemaan sisko- ja velipuoli :)

 

[AarreSaari]

Esikoista täälläkin haudotaan. Joka päivä on uusi ja ihmeellinen, potkut masussa pitävät mielessä - mitä tässä ollaan oikein puuhaamassa :)

En ole oikein osannut jännittää/pelätä, jotenkin olen muutenkin hajamielistynyt ja relaksoitunut koko raskausajan. En koskaan ole ollut näin rento Tuntuu että kaikki järjestyy ...

Ainoastaan öisin kun tassuttelee ähisteln vessaan supisteluiden saattelemana, mietin, mitä ihmettä olemmekaan menneet tekemään

Hankinnatkin ovat vielä vaiheessa, mitä nyt äitiyspakkaus on pesty ja pari vaatetta saatu lahjana jo.Mielestäni tosi isoja vaatteita oli pakkauksessa, varmaan pitäisi lähteä ihmettelemään kirppisten antia ; vaatteita, vaunut, kaukalo ja sänky ...

Tsemppiä kaikille esikoistaan odottaville !!!!!