Eroahdistusta miehestä?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sanni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
S

Sanni

Vieras
Olen seurustellut mieheni kanssa yli 5 vuotta. Muutimme yhteen 2009 ja siitä lähtien olen potenut eroahdistusta jos mies on ollut yötä pois kotoa (yleensä vain yhden yön). Ahdistus on ollut lähinnä pahaa oloa ja loputonta itkua. Vuosien saatossa nämä eroahdistukset ovat vähentyneet jos mies on ollut yhden yön poissa kotoa. Mutta nyt mies lähti neljän päivän työmatkalle (su-ke), ja olo on ollut aivan järkyttävä. Itku kohtaus alkoi jo heti aamulla herätessä, ennen kuin mies oli edes vielä mihkään lähtenyt, eikä se ota loppuakseen. Olo on kuin jyrän alle jäänyt. Onko kenelläkään muulla ollut samaa ongelmaa? Miehestähän tämä tuntuu myös pahalta ja on sitä mieltä että pitäisi useammin olla poissa kotoa jotta tottuisin tilanteeseen. Minusta pelkkä ajatuskin useammin pitkiä aikoja yksin olemisesta tuntuu aivan sietämättömältä kun olo on tälläkin hetkellä kamala.

Olisi kiva kuulla jos jollakin muulla on samanlaisia kokemuksia ja onko siitä päässyt jotenkin yli ja onko jotakin mikä voisi oloa helpottaa.
 
Hei!

Edellisen miehen kanssa oli vastaavaa, kylläkin paljon lievempänä. Mun tapauksessa se johtui siitä, etten voinut luottaa mieheen ja siihen mitä hän mahdollisesti tekee. Useita pettämisiä ja kaikenmaailman sekoiluja oli siis taustalla.

Nykyisen ihanan mieheni kanssa ei vastaavaa ole ollut. Toki hieman ikävöin, mutta tyytyväisenä osataan omaa aikaa molemmat viettää ja jälleennäkeminen on aina ihana :) Luottamuksella on siis ainakin omassa tapauksessani iso rooli.

Oletko muuten minkä ikäinen ja onko tämä mones seurustelusuhteesi? Mikä erossa tai yksin olemisessa sinua pelottaa tai ahdistaa?
 
Täälläkin tuntuu pahalta olla erossa miehestä, tällä hetkellä mies työreissussa, palaa 28pvä.. Mulla enemmänki se että ei olla seurusteltu edes vuotta, enkä osaa luottaa..

Miltä susta tuntuu, pelottaa että mies jututtaa toisia naisia, vai vaan aivan kauhee ikävä?


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Miulla on tota välillä mutta täällä se taas johtuu siitä, että mies on niin paljon poissa. Eli kun oon tarpeeks pitkään täällä yksinäni ehdin aina kuvitella asiat pahemmaksi kuin mitä se on, oikein ruokin sitä ahdistustani noilla "taaskaan se ei tuu, ei se välitä" ajatuksilla kun väsyttää. Yleensä menee ihan hyvin, oon paljon aikaa kotona yksin muutenkin eikä noita ahdistuskohtauksia tuu usein, mutta sit välillä kun sitä seuraa ja syliä kaipais ja sitä ei oo ja on kauhea ikävä eikä mies tuu kotiin niin sitä seuraa kyllä hillitön itku ja paniikkikohtaus.
 
Olen 25 vuotias. Ja tämä on ensimmäinen oikeasti vakava suhde mitä minulla on ollut (asutaan yhdessä omistusasunnossa, meillä on yhteisiä haaveita jne.). Ennen tätä suhdetta miehet lähinnä pelleili kanssani (ns. leikki hetken ja sitten heitettiin pois). Nykyinen mieheni on ihana ja rakastava ja luotan häneen täysin. Aluksi tietenkin oli vaikeata luottaa kun aiemmatkin miehet oli mitä oli. Tästä on nykyisen miehen kanssa keskusteltu alkuaikoina ja hänkin on ymmärtänyt asian ja sen miksi aluksi minulla ehkä oli vaikea luottaa.

Suurin mikä tässä nyt ahdistaa eniten se suunnaton ikävä! Ei niinkään se että mies jututtaa muita naisia. Hänellä on paljon naispuolisia kavereita joiden kanssa juttelee, mutta tiedän että se jää vain jutteluun. Ja olen tästä täysin varma!
Nyt aika tuntuu vaan kovin pitkältä olla yksin. Mies lähti vasta tänään ja nyt jo kamala ikävä. Ja yksin oloa edessä vielä 3 päivää. Ja mietin että miten saan aikani kulumaan, töihin pitää huomenna lähteä ja olla siellä itkemättä ja ajattelematta asiaa. Tämä ajan kuluminen ja töissä käynti tässä eniten nyt ehkä rassaa sen ikävän lisäksi. Mies kun lähti sanoin "kyllä sä täällä pärjäät" johon myös itse totesin pärjääväni. No, se odottavan aika on vaan niin pirun pitkä.
 
En tieda, onkohan tama nyt ollenkaan sama asia tai onkohan tasta apua. Mutta jos on edes jollekin niin hyva. :)

Kun asuimme mieheni kanssa eri maissa puolisen vuotta, kehitin vastaavanlaisen ahdistuksen, vaikka tapasimme kuitenkin joka toinen viikonloppu. Ahdistus alkoi lahtoa edeltavana paivana hyperventilaatio- ja itkukohtauksilla, mutta yleensa lahtopaivana olin jo turta. Minulla ei ollut mitaan muuta loogista selitysta sille, miksi reagoin niin voimakkaasti muuta kuin se, etta toinen on niiiiiin valtavan rakas ja tarkea, tarkeampi kuin kukaan muu elamassani, ettan halua olla ilman hanta. Jalkikateen olen ymmartanyt, etta kyseessa oli hylatyksitulemisen pelko (ei mustasukkaisuus, vaan pelko yksinjaamisesta), ja nykyaan pystyn puhumalla kasittelemaan sen, mika aiemmin purkautui fyysisina oireina. Sekin on auttanut, etta teen niita omia lempijuttujani, kun mies on poissa - ikava ei silti havia mihinkaan, mutta jos on muuta ajateltavaa siina ei ehka ehdi samalla tavalla marehtia. ;)

Haleja ja jaksamista. :)
 
Muokattu viimeksi:
Mullakin iskee ikävän tunteet yleensä siinä hetkessä, kun mies lähtee ja jään yksin (tai nykyään pojan kanssa) kotiin. Voi olla voimakaskin reaktio (tosin en tiedä kuinka voimakas sinulla taas), kun jotenkin vain tuo mies niin kuuluu tuohon omaan elämään ja siihen viereen. Seuraavana päivänä olo kuitenkin yleensä normalisoituu ja jää vain pieni ikävä. Tai jos on paljon puuhaa, niin ne vievät mukanaan. Mullakaan pelko ei liity mustasukkaisuuten, ikävään lähinnä, ja välillä kyllä siihen (jos seuraavana päivänä tulee murehdittua), että pelkään että jotain tapahtuu, onnettomuus tms. Mies on vähän tuommoinen, että luottaa pärjäävänsä ties missä ja ottaa riskejä. o_O Yritän sitten vaan rauhottaa itteäni, että turha sitä on turhaan stressata asioita, jotka eivät ole edes tapahtuneet vielä.

Jos nyt yritän neuvoa jotakin, niin jos yrittäisit löytää joitakin kivoja juttuja, esim "nyt voin tehdä näin, kun en koskaan miehen kanssa voi" ja muita omaan rauhaan liittyviä mukavuuksia. Kyllä sitä omaakin aikaa välillä tarvitsee. :cool:
 
Takaisin
Top