Olen pyöritellyt eroasiaa tässä kuukausia ja melkolailla itsekseni, joten olisi kiva kuulla/ keskustella muitakin.
Minulla on alkamassa viimeinen kolmannes ja tuntuu, että haluaisin jo jotakin selvyyttä, rauhaa ja turvaa sekä keskittyä raskauteen ja tulevaan lapseen ilman jatkuvaa kriisiä, pahaa mieltä ja turvattomuutta
Tuleva lapsi on molemmin puolin toivottu ja odotetty, mutta en tiedä mitä tapahtui. Ensimmäisen kolmanneksen olin pahan oloni ja väsymyksen kanssa ihan yksin. Mies oli innoissaan raskaudesta, mutta ei mitenkään osallistunut tai keskustellut mihinkään raskauteen liittyen. Kertoi sen johtuvan siitä, ettei halunnut korkeita toiveita liian aikaisin koska kyseessä riskiraskaus.
Myöhemmin tulikin ilmi, että häntä olivat toiset naiset lähestyneet ja hän oli dieltä saanut huomiota, jota en siinä tilassa ilmeisesti pystynyt antamaan.
Sitten tuli kuvioihin alkoholi, joka sitten onkin hänen kohdallaan ihan oma kuvionsa....
Toinen kolmannes onkin mennyt mun valtavan ahdistuksen kanssa. Enkä ole raskausajasta päässyt "nauttimaan" ollenkaan. Mun neuvola on aivan ihana ja saan dieltä aivan valtavasti tukea.
Mulle lupaillaan miehen puolesta ummet ja lammet, mutta luotto on täysin mennyt, eikä sitä ole pystytty korjaamaan yhtään.
Pelkään, että jään aivan yksin, koska minulle ei juuri ole tukiverkostoa, mutta toisaalta mies ei ole tukea juurikaan pystynyt tähänkään asti tarjoamaan. Olen ihan valmis heittämään ukon pihalle kaiken sen vääryyden takia, jota hän on minulle koko raskausajan tehnyt. Mun on vaan niin vaikea käsittäätätä ja tehdä mitään eatkaisuja. Tuntuu, että olen välillä niin raskaushormonrissa, että pääasia on, että hän on vaan siinä ja on rauhallista.
Minulla on alkamassa viimeinen kolmannes ja tuntuu, että haluaisin jo jotakin selvyyttä, rauhaa ja turvaa sekä keskittyä raskauteen ja tulevaan lapseen ilman jatkuvaa kriisiä, pahaa mieltä ja turvattomuutta
Tuleva lapsi on molemmin puolin toivottu ja odotetty, mutta en tiedä mitä tapahtui. Ensimmäisen kolmanneksen olin pahan oloni ja väsymyksen kanssa ihan yksin. Mies oli innoissaan raskaudesta, mutta ei mitenkään osallistunut tai keskustellut mihinkään raskauteen liittyen. Kertoi sen johtuvan siitä, ettei halunnut korkeita toiveita liian aikaisin koska kyseessä riskiraskaus.
Myöhemmin tulikin ilmi, että häntä olivat toiset naiset lähestyneet ja hän oli dieltä saanut huomiota, jota en siinä tilassa ilmeisesti pystynyt antamaan.
Sitten tuli kuvioihin alkoholi, joka sitten onkin hänen kohdallaan ihan oma kuvionsa....
Toinen kolmannes onkin mennyt mun valtavan ahdistuksen kanssa. Enkä ole raskausajasta päässyt "nauttimaan" ollenkaan. Mun neuvola on aivan ihana ja saan dieltä aivan valtavasti tukea.
Mulle lupaillaan miehen puolesta ummet ja lammet, mutta luotto on täysin mennyt, eikä sitä ole pystytty korjaamaan yhtään.
Pelkään, että jään aivan yksin, koska minulle ei juuri ole tukiverkostoa, mutta toisaalta mies ei ole tukea juurikaan pystynyt tähänkään asti tarjoamaan. Olen ihan valmis heittämään ukon pihalle kaiken sen vääryyden takia, jota hän on minulle koko raskausajan tehnyt. Mun on vaan niin vaikea käsittäätätä ja tehdä mitään eatkaisuja. Tuntuu, että olen välillä niin raskaushormonrissa, että pääasia on, että hän on vaan siinä ja on rauhallista.
Suhde ajautui raskauden aikana niin pahasti karille, että erosimme viimeisellä kolmanneksella. Alkuun pelotti, miten pärjään vauvan kanssa yksin. Mutta kaikki on mennyt hyvin ja näin on parempi kuin huonossa suhteessa! Meillä on tukiverkkoa lähellä, mutta yksin ei tarvitse jäädä, vaikka ei olisi. Kun erosimme, neuvolasta sanottiin ulkopuolista apua olevan tarjolla, jos vain tarvitsen. En vaan muista mitä, kun olen pärjännyt omillani ja tukiverkon varassa. En kehota eroamaan suoraan, mutta ei kannata väkisin roikkuakaan suhteessa jos se ei toimi.