erikoiset keskenmenot :(

[thestral]

Kolmas alkuraskaus meneillään ja taas hiipi kauhea pelko ettei kaikki ole hyvin.. 2 aiempaa päättynyt kun sikiön kehitys pysähtynyt.  Mitään vuotoa ole koskaan ollut ja aina ultraäänessä todettu että kuollut :'( ja jouduttu abortoimaan kun ei ole itsestään tulleet ulos.
Nyt 9+1 ja aivan kaikki raskausoireet hävinneet ja sisällä tunne että taasko tässä näin kävi.. näin pitkälle tosin ei raskaus koskaan ole mennyt.. Ravasin jo alkuvaiheessa lääkärissä kunnes varmistui että sydän sykki ja oli sitten viikon päästä vielä kunnossa. En kehtaa ennen ekaa neuvolakäyntiä mennä kun viimeksi jo sanottiin ettei siellä tartte koko ajan ravata. nyt vaan pelko perseessä vielä 5 päivää.. Itkettää jo ajatuskin että joutusi taas käymään saman läpi :'(

 

[Iiii-saaa]

Onnea raskaudesta!
Itse pelkäsin myös keskenmenoa ja tuulimunaraskautta kun odotin..
Toivottavasti saisit jotenkin nautittua nyt raskaudestasi. Keskenmeno on väärin, harvoin löytää edes syytä - eikä itse voi tehdä asialle mitään, pitää vaan uskoa että pienokainen selviää <3 Suru on suunnaton lapsen menetettyään, mutta niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin, niin on turha pelätä tulevaa ja surra mennyttä :// Sitä ei ole helppo totetuttaa, tiedän sen..
Pystyin nauttimaan raskaudesta vasta kun tiesin, että oltiin niillä viikoilla joilla pienimmät keskosetkin voivat saada apua, jos olisi tullut ennenaikainen synnytys.

Oletko lukenut mitään kirjoja mitkä käsittelevät keskenmenoja, tai "pelkoja raskauteen liittyen", niistä saattaisi olla apua..
Tänne on kyllä hyvä jakaa näitä omia tunnetiloja ja pelkoja, koska vertaistukea löytyy varmasti..

Paljon onnea sinulle ja kyytiläiselle matkaan! <3 :))

 

[Kressida]

Voi, tuttuja tunnelmia. Koin itse neljä alkuraskauden keskenmenoa, ja lopulta oli aivan mahdoton luottaa omiin tuntemuksiinsa, koska en pystynyt enää erottamaan mikä oli todellista 'vaistoani' (uskon, että naisen keho kyllä tietää onko kohdussa elävä alkio vai ei, mutta mieli ei pysty tätä aina kuulemaan), mikä pelkojani tai toiveitani, tai mitä oireita todella tunsin ja mitkä olivat psykosomaattisia tai kuvitelmaani, tai mitä minulta jäi huomaamatta kun olin niin peloissani ja valmistin jo henkisesti mieltäni pahimpaan. 

"Toivon ja pelon vaiheilla" ei voinut muuta tehdä kuin ottaa päivän kerrallaan ja tietää, että JONAIN päivänä se selviää, jatkuuko tämä raskaus vai ei.Neuvolaan en enää viimeisistä raskauksista mennyt siihen aikaan kuin olisi pitänyt, vaan viivytin ajan varaamista... niin katkeraa oli koko aiheesta puhuminen. En halunnut ajatella. Otin päivän kerrallaan. 

Neljän keskenmenon jälkeen, kun olin taas raskaana, sain työpaikan jonka vastaanottamiseen vaikutti se olenko raskaana vai en. Jouduin siis menemään n. viikolla 11 yksityiselle lääkäriasemalle ultraan. Olin melkein 100 % varma, että sikiö on jo kuollut (odottelin vain verenvuodon alkamista), ja koin raskausoireiden loppuneen ja olin muka huomannut että kohtu oli lakannut kasvamasta. Niin kuitenkin kävi, että viidennellä kerralla sikiö oli vielä tässä vaiheessa elävä, ja raskaus myös jatkui laskettuun aikaan asti ja synnytin terveen tyttölapsen. 

Toivottavasti sinullakin tällä kertaa raskaus jatkuu, mutta haluan lähettää myötätuntoa ja tsemppiä sinne toivon ja pelon vaiheille.