Epävarmuus lapsesta

T

Tanja1974

Vasta-alkaja
Mä olen jo 41-vuotias ja raskaana 17+1. Kuukautisten epäsäännöllisyyden ja stressin vuoksi raskaus plussattiin vasta viikolla 10. Silloin mies sanoi, että abortti ei ole vaihtoehto. Mä olen aina halunnut lapsia, mutta kun elämäntilanteet ja parisuhteet on ollut mitä on, niin lapsentekohaaveet on keskenmenojen myötä jääneet haaveeksi. Tämän nykyisen miehen kanssa olen hengaillut 5 vuotta. Ja ehkäisyäkin on käytetty aina, joten tämä raskaus on täysi vahinko. Alussa olin innoissani raskaudesta. Musta tulee kuin tuleekin äiti. Mutta ja iso sellainen. Mies ei olekaan nyt valmis isäksi. Eikä koskaan varmaan olekaan. Mä haluan että lapsella on perhe eikä niin että mulla on vauva ja 38-vuotias iso lapsi. Ja mä en jaksa huolehtia molemmista. Mä olen harkinnut adoptiota. Sosiaalisin syin mä voisin saada abortinkin, kun mies on työtön ja mä olen loppuunpalamisen vuoksi kelan sairauspäivärahalla, mutta mä en sitä tahdo. Mä olen vähän neuvoton. Mä en halua yksinhuoltajaksikaan.
 
Mä odotan esikoistani nyt 40-vuotiaana. Miehistä ei tietenkään voi olla koskaan täysin varma mitä ne keksii. Koen lapsen saannin sen verran speciaalijutuksi, että en omassa tilanteessani olisi tämän ikäisenä tehnyt aborttia.
 
En mä adoptiotakaan harkitsisi, mutta mulla ei ole minkäänlaista tukiverkkoa. Ja sairauspäiväraha (yrittäjyydellä tienattu, joten ei ole kummoinen) ei riitä elatukseen. Mä olen vähän yksin tän asian kanssa loppupeleissä kuitenkin.
 
Laita plussat ja miinukset selkeästi paperille, aikaa kun ei kauaa ole tahittavaksi. Tämähän on melkolailla viimeinen mahdollisuus olla äiti, laita se plussan puolelle.
Elämässä selviää kyllä, olen itse melkein nelikymppinen pienen "yllätys" lapsen äiti, olen todennut että kyllä se ottaa lusikalla ja antaa kauhalla. (tänään aamullakin muksu antoi kauhallaan mielikuvituskakkua..)
 
Neuvolan kautta voisit saada keskusteluapua tilanteeseesi. :) Ulkopuolinen ammattihenkilö tietää kaikki tukikanavat ja käytettävissä olevat resurssit. Voisit päästä ennaltaehkäisevän lastensuojelun piiriin jo raskausaikana. Jos en ole sitä korttia katsonut, ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan! :)
 
Ymmärrän että ikäsi varmasti vaikuttaa paljon ajatuksiisi,enkä nuorena siihen osaa mitään sanoa.
Mua itseäni pelottaa vaikka lähemmäs 30v jo olen,että ehdinkö nyt kuitenkaan elämään sitä omaa elämää tarpeeksi ja apua minkä ikäinen olen kun lapsi on aikuinen ja en varmasti tee yhtään enempää lapsia,että ehdin elää vielä itsekin. Nämä on ajatuksia jotka välillä käy mielessä..
Alku raskaus oli todella vaikea mulle henkisesti vaikka olin lapsesta haaveillut jo monta vuotta.Jutteleminen auttoi ja kasvanut oon hirveesti jo tässä rv 28 ajassa..
Uskon että noi sun ajatukset on normaaleja ja ainakin täälä moni ajattelee samoja asioita kun sinä esim.rahasta ja huolesta että pärjääkö. Itseänikin pelottaa paljon,että miten sitä selviää ja selviääkö..

Abortista... Olen itse tehnyt abortin kaavinnalla enkä olis koskaan voinut edes kuvitella lääkkeellistä keskeytystä. Menin sieltä mistä aita on matalin,koska en halunnut nähdä lasta jonka halusin ja jota silloinen mieheni ei halunnut. Älä tee aborttia enää noilla viikoilla..Se on niin raskasta muutenkin vaikka viikkoja olisikin vähän..Voin vaan kuvitella miten hirveää on synnyttää noin pitkällä oleva vauva...Anna mielummin lahja sellaisella perheelle joka lasta toivoo koko sydämestään ja ei sitä itse voi saada.
Minusta adoptio on suurin lahja mitä voi toiselle antaa.. :Heartpink

Toivottavasti en ahdistanut sua vastauksella,koska tarkoitus oli kannustaa sinua :Heartpink
Muakin pelottaa ihan hirveästi kaikki mahdollinen,mutta mä uskon että selviän ja uskon että säkin selviät valitset mitä tahansa!
 
Oletko jo päätynyt johonkin ratkaisuun? Tukiverkkoja ja taloudellista apua löytyy, kun uskaltautuu hakemaan. Suosittelisin yhteydenottoa lastensuojeluun, neuvolan kautta onnistuu varmaankin kätevästi kun sieltä voidaan tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelussa tai sen kautta pääsee keskustelemaan asioista ammatti-ihmisten kanssa, joilla yleensä on kokemusta kaikenlaisista tilanteista, mitä nyt vaan ihmisen kohdalle voi elämässä sattua. Sitä kautta löytyy myös vertaistukea, jos sitä muuten on hankala löytää. Parisuhteen tila toki mietityttää sinua, mutta loppujen lopuksi sinä ja lapsi olette nyt ne päähenkilöt. Kuten on jo todettu, sinulla alkaa olla viimeiset hetket ylipäätään tulla äidiksi, joten en kyllä antaisi kenenkään toisen estää sitä. Mahdollinen abortti saattaisi myöhemmin kaduttaa järjettömän paljon.
 
Juu. Kyllä mä sen lapsen taidan itse kuitenkin pitää. Mieskin lupasi aikuistua puhuttuaan asiasta kavereidensa kanssa ja meidän pitkän keskustelun jälkeen. Kyllä me selvitään kun yritetään eikä heitetä heti hanskoja tiskiin. Mies myönsikin että hän alkoi jänistää, kun kaikki muuttuu ja meillä menee parisuhteessa mutkattomasti.
 
Hienoa kuulla... täällä edelleen jännittää koko tää elämänmuutos ja enää ei oo kauaa aikaa kun vaavi jo tuleepi... Onne vielä Tanja :joyful:
 
Varmasti selviätte! Ja todellista vahvuutta on myöntää tarvitsevansa apua. Kaikki me sitä tarvitaan jossain vaiheessa. Lapsen syntyminen ei muuten välttämättä ole mikään parisuhteen loppu, vaikka sillä aina pelotellaan. Itse en ainakaan vielä en ole keksinyt yhtäkään asiaa, mitä olisin halunnut tehdä, mutta en muka lapsen takia voi. Jotkin asiat toki vaativat vähän etukäteissuunnittelua ja oikeaa ajoitusta.
 
Takaisin
Top