A
Aevltr
Vieras
Olen 9viikolla raskaana. Ensin raskaus oli iloinen asia ja innoissani siitä keskustelin ystävän ja lapsen isän kanssa sitten mieleni kääntyi päälaelleen. Koko raskaus ja ajatus lapsen saannista ahdistaa ja pelottaa. Mitä jos minusta ei olekkaan siihen? Sairastan ahdistuneisuutta, paniikkihäiriötä ja satunnaista masennusta (olen lopettanut lääkkeet jo puolivuotta sitten ja kaikki sen jälkeen ollut ok kunnes nyt) nyt tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Olenko hirviö kun ajattelen etten ehkä haluakkaan lasta? Olen nuori odottaja ja raskaus ei ollut suunniteltu mutta kuitenkin iloinen yllätys ja olimme mieheni kanssa vauvojen teosta jo puhunut nyt kuitenkin tuntuu aivan kamalalta. Päivät itken ja makaan sängyssä ja mietin että miten saisin tämän kaiken peruttua. Pelkään sairastuvani raskaudenjälkeiseen masennukseen koska olen masentuvaa sorttia muutenkin. Mitä jos en rakastakkaan lasta? Minulla on raju päihdetausta,mutta olen selättänyt sen vasta vuosi sitten pelkään että lapsen synnyttyä masennun ja retkahdan enkä olekkaan kykeneväinen äidiksi. Olen puhunut asiasta mieheni kanssa, mutta häneltä en saa oikein juuta tai jaata mihinkään asiaan hokee vain, että "teet niinkuin parhaaksi näet" Muttakun en perkele tiedä! Nyt haluaisin rehellisiä vastauksia mitä minun kaltaiseni "tuuliviirin" kannattaa tehdä. Tiedän, että olisi pitänyt huolehtia ehkäisystä jne jne sitä en kuitenkaan tehnyt ja nyt olen tässä tilanteessa. Olen harkinnut aborttia, mutta ajatus lapsen tappamisesta kuulostaa kamalalta. Mutta en tiedä onko se parempi vaihtoehto kun olla kamala äiti. Onko kellään muulla ollut vastaavia tuntemuksia ja mihin tulokseen olette tullet ja miten niistä selvinneet? Help Help!!