Ketuttaa lähes kaikki. Toisten antamat neuvot, ihmettelyt pärjäämisestä ja omat pohdinnat, ja pohdinnoistaki lähinnä se, miks täytyy ajatella asioita joista pahoittaa vaa mielensä.
Odottelin esikoista kun kaverin äiti ihmetteli, et miten mahdan tulla toimeen ja mahtaako musta mitään kunnon äitä tullakaan omani kun on kuollut -90 joulupäivänä. Toi on nähtävästi sellanen mistä en pääse yli enkä ympäri vieläkään, kun nyt äitienpäivä-viikolla mietin asiaa ja vietin unettomia öitä. Myönnän, tuona raskausaikana otin kaiken aika vahvasti itseeni, ton näköjään kaikista pahimmin. Tyttö on nyt 1,3v. Odotan toista ja vieläkin mietityttää mahtaako musta sitte koskaan tulla mitään kunnon äitä kun ei ole roolimallia ollut. En ehkä tiedä mitä kaikkea äitiys on ja tulee olemaan, enkä tiedä miten muut oman äitiytensä kokee, mut olen ajatellut olevani lapsilleni sellainen äiti jollaisen olisin itselleni toivonut. Voi kaverin äiti miettiä mitä haluaa mun äitiydest, mut ainaki mun tyttöni syö terveellisemmin ku hänen lapsenlapset. Avomiehen äiti ei pahemmin ole tyttöön ollut tämän vuoden puolella yhteydessä, sekin otti päähän aika rankasti. Asuu vajaan 10 km. päässä ja tämän vuoden puolella on nähnyt 3 kertaa. Ketuttaa, sekin vähäinen mummo joka olisi ni ei sitäkään kiinnosta. Pitäkööt tunkkinsa prkl.
Omat isovanhempani onneksi elävät, ja ovat hyvinkin tiiviisti meidän kanssa tekemisissä, heiltä saan myös tuen ja keskustelun muodossa neuvot ja ohjeet.
Eräs kaveri tuntui ottavan elämäntehtävkseen esikon raskausaikana kertoa kaikki maholliset neuvot ja ohjeet lapsen kasvatuksesta ja vauvan hoidosta. Ei tuntunut ymmärtävän vaikka miten sanoin että osaan kyllä kysyä jos on epäselviä tilanteita. Ja nyt kun olen tyttöä jo vuoden päivät hoidellu, huomaan meillä olevan aivan erilaiset tavat ja periaatteet. Tiedän kyllä, hyvää vaan tarkotetaan neuvoilla, mut ihan oikeesti, eikö mitään saa hoitaa sillä omalla pienellä järkikullalla mikä vähääkään on säilynyt. Inhottaa kun asioita kerrotaan niinkuin idiootille jolla ei ole mitään aivotoimintaa. Ja näitä ihmisiä on useampia. Jurppii nämä itseään kehuvat ja kaikesta kaiken tietävät niin-ja-niin-monen-lapsen-äidit.
Eräälle kerroin toisen tulosta ni tämäpä kysyi onko suunniteltu vai vahinko. vastasin et samanlainen kuin ensimmäinen, saa tulla kun tulee. ni tääpä meinas et vahinkohan se sitte. voi kilin v. vahinkonsa kanssa. mun lapsilla on ainaki sama isä!
Esikon kanssa käydään nyt fysiolla kun ei taho toinen käsi toimia samassa suhteessa toisen kanssa. Se on nyt vähintäänki maailmanlopun asia, ainaki toisen isoisomummin mielestä. itse odotan lähinnä neurologille pääsyä joka toivottavasti osais kertoa mikä on.
Ärsyttää vielä sekin että ekassa raskaudessa lopetin tupakoinnin, (ihan vaan lapsen ja itseni takia, enimmäkseen lapsen) ja opettelin syömään parempaa ruokaa kuin ainaiset einekset ja muut mätöt. nyt toisessa sitte todettiin radi ja sen takia olen saanut opetella entistä paremmin ruokajuttuja uudestaa, ja onneksi pysyy ruokavaliolla kuosissa. Sitte on näitä jotka vetää kessua hymy huulessa vatta pystyssä ja tottakai pilveäki voi poltella ku eihä se mitää lapselle tee. tai kehuvat omilla laihtumisillaan kun syövät häthätää kerran päivässä ja muuten kulkevat kahvin ja energiajuoman voimalla. pikkasen vaa suoraan sanottuna vituttaa, et kun jotain koittaa tehä oikein ni päi persettä menee ja toiset vielä ilkkuu omilla mitään tapoja muuttamatta jääneillä raskauksillaan. ja kehuvat itteään kun on nii pirun hyviä.
Idiootteja ne on prkl.
Kiitos ja anteeks.. tuli vähä liikaa ehkäpä, mut kaikki kerralla kuitenkin. :)
Odottelin esikoista kun kaverin äiti ihmetteli, et miten mahdan tulla toimeen ja mahtaako musta mitään kunnon äitä tullakaan omani kun on kuollut -90 joulupäivänä. Toi on nähtävästi sellanen mistä en pääse yli enkä ympäri vieläkään, kun nyt äitienpäivä-viikolla mietin asiaa ja vietin unettomia öitä. Myönnän, tuona raskausaikana otin kaiken aika vahvasti itseeni, ton näköjään kaikista pahimmin. Tyttö on nyt 1,3v. Odotan toista ja vieläkin mietityttää mahtaako musta sitte koskaan tulla mitään kunnon äitä kun ei ole roolimallia ollut. En ehkä tiedä mitä kaikkea äitiys on ja tulee olemaan, enkä tiedä miten muut oman äitiytensä kokee, mut olen ajatellut olevani lapsilleni sellainen äiti jollaisen olisin itselleni toivonut. Voi kaverin äiti miettiä mitä haluaa mun äitiydest, mut ainaki mun tyttöni syö terveellisemmin ku hänen lapsenlapset. Avomiehen äiti ei pahemmin ole tyttöön ollut tämän vuoden puolella yhteydessä, sekin otti päähän aika rankasti. Asuu vajaan 10 km. päässä ja tämän vuoden puolella on nähnyt 3 kertaa. Ketuttaa, sekin vähäinen mummo joka olisi ni ei sitäkään kiinnosta. Pitäkööt tunkkinsa prkl.
Omat isovanhempani onneksi elävät, ja ovat hyvinkin tiiviisti meidän kanssa tekemisissä, heiltä saan myös tuen ja keskustelun muodossa neuvot ja ohjeet.
Eräs kaveri tuntui ottavan elämäntehtävkseen esikon raskausaikana kertoa kaikki maholliset neuvot ja ohjeet lapsen kasvatuksesta ja vauvan hoidosta. Ei tuntunut ymmärtävän vaikka miten sanoin että osaan kyllä kysyä jos on epäselviä tilanteita. Ja nyt kun olen tyttöä jo vuoden päivät hoidellu, huomaan meillä olevan aivan erilaiset tavat ja periaatteet. Tiedän kyllä, hyvää vaan tarkotetaan neuvoilla, mut ihan oikeesti, eikö mitään saa hoitaa sillä omalla pienellä järkikullalla mikä vähääkään on säilynyt. Inhottaa kun asioita kerrotaan niinkuin idiootille jolla ei ole mitään aivotoimintaa. Ja näitä ihmisiä on useampia. Jurppii nämä itseään kehuvat ja kaikesta kaiken tietävät niin-ja-niin-monen-lapsen-äidit.
Eräälle kerroin toisen tulosta ni tämäpä kysyi onko suunniteltu vai vahinko. vastasin et samanlainen kuin ensimmäinen, saa tulla kun tulee. ni tääpä meinas et vahinkohan se sitte. voi kilin v. vahinkonsa kanssa. mun lapsilla on ainaki sama isä!
Esikon kanssa käydään nyt fysiolla kun ei taho toinen käsi toimia samassa suhteessa toisen kanssa. Se on nyt vähintäänki maailmanlopun asia, ainaki toisen isoisomummin mielestä. itse odotan lähinnä neurologille pääsyä joka toivottavasti osais kertoa mikä on.
Ärsyttää vielä sekin että ekassa raskaudessa lopetin tupakoinnin, (ihan vaan lapsen ja itseni takia, enimmäkseen lapsen) ja opettelin syömään parempaa ruokaa kuin ainaiset einekset ja muut mätöt. nyt toisessa sitte todettiin radi ja sen takia olen saanut opetella entistä paremmin ruokajuttuja uudestaa, ja onneksi pysyy ruokavaliolla kuosissa. Sitte on näitä jotka vetää kessua hymy huulessa vatta pystyssä ja tottakai pilveäki voi poltella ku eihä se mitää lapselle tee. tai kehuvat omilla laihtumisillaan kun syövät häthätää kerran päivässä ja muuten kulkevat kahvin ja energiajuoman voimalla. pikkasen vaa suoraan sanottuna vituttaa, et kun jotain koittaa tehä oikein ni päi persettä menee ja toiset vielä ilkkuu omilla mitään tapoja muuttamatta jääneillä raskauksillaan. ja kehuvat itteään kun on nii pirun hyviä.
Idiootteja ne on prkl.
Kiitos ja anteeks.. tuli vähä liikaa ehkäpä, mut kaikki kerralla kuitenkin. :)
