Tjaah, vaikea sanoa lyhyen kirjoituksen perusteella kenestäkään mitään. Narsismihan on mielenhäiriö jolla on ihan oma kuvailunsa, ja yleensä jos kysyt ihmiseltä että onko hän narsisti, hän tietää sen. Mutta sitten on melkoinen kirjo itsekkyyttä, omanedun tavoittelua, paremmin tietämistä ja kontrollointia ilman että se suoraan täyttää narsismin määritelmää. Pitäisi pystyä tekemään ero terveen itsekkyyden ja narsismin välillä. Joskus toisen itsekkääksi haukkuminen on itsekkään ihmisen heitto, kun koitetaan taivuttaa se toinen omaan tahtoon. Ja vaikka näennäisesti myötäilisikin toisen tahtoa oman edun kustannuksella, niin silti mieleen jää kyllä ne kerrat kun puntit eivät menneet tasan, ja se kertyy taakaksi. Tasapuolisuus olisi se kultainen keskitie.
Mutta sen kummemmin tapauksia tuntematta, sen olen elämässä oppinut että jos ihastumisen huumassa toisessa on piirteitä jotka antaa anteeksi ja katsoo sormien läpi, niin ne vasta sitten riivaavatkin parin vuoden päästä kun rakkauden ensihuuma on kulunut pois. Silloin joko erotaan tai opitaan elämään toisen kanssa virheine päivineen. Raskaana ollessa ollaan erityisen herkkiä ja haavoittuvia, ja tuleva isäkin on luultavasti oman kriisinsä edessä, joten se voi olla kaikkea muuta kuin tasaista aikaa. Enkä uskalla luvata että homma helpottaisi vauvan synnyttyä, sillä silloin kaikki paukut menevät vauvanhoidon opetteluun ja hormonit ovat taas pinnassa. Vaikka suhde olisi vakaalla pohjalla, niin sekin muutos voi järkyttää sitä. Muutokset eivät ole helppoja.
Tsemppiä siis elämänmuutoksiin, ja voimia!
