Sektio tehtiin mulle 3 vuotta sitten isokokoisen lapsen takia (4600g). Olen nyt koko tämän ajan miettinyt siitä seuranneita ongelmia ja kipuja, hakeutumatta kuitenkaan vielä lääkärin kanssa asiasta keskustelemaan. Olen myös sterilisaatiojonossa, sillä toista raskautta ja vauva-aikaa en tahdo enää ikinä kokea.
Etukäteen mulle kerrottiin kyllä melko tarkkaan mitä sektiossa tapahtuu, mutta sen jälkeisestä elämästä ja ongelmista olisi näköjään pitänyt itse ottaa selvä. Esimerkiksi jatkuvat kivut alavatsassa, erityisesti kuukautisten aikaan, ovat jatkuvana riesana. Hormonitasapaino heittelee jatkuvasti (tämä lienee myös raskauden peruja, eikä niinkään leikkauksen). Olin koko ikäni käyttänyt kivuliaiden ja runsaiden kuukautisten aikana tamppoonia, mutta raskauden jälkeen se ei enää onnistunut. Ennen kiihkeä ja runsas seksielämä on lähestulkoon pelkkä muisto vain, niin pahasti ovat limakalvoni kuivuneet. Eikä sitten vähiten ole noiden hermokipujen syytä, ettei enää oikein kiinnostakaan.
Toista tietä ei tähän olisi ollut, sillä sektioon suostuin sen enempiä kyselemättä, ajatellen lapsen terveyden olevan etusijalla. Pohdin nyt, katkeroidunko lapselleni joku päivä siitä kaikesta minkä raskaus kaikkineen minulta pilasi.
Hyvät puolet on tietenkin ihana ja rakas lapseni, josta en nyt luopuisi mistään hinnasta. Mutta jos olisin tiennyt, mitä tämä on, olisi äitiys jäänyt kyllä kokematta.
Anteeksi katkera vuodatus, oli vaan pakko päästä mieltä purkamaan jonnekin.
Etukäteen mulle kerrottiin kyllä melko tarkkaan mitä sektiossa tapahtuu, mutta sen jälkeisestä elämästä ja ongelmista olisi näköjään pitänyt itse ottaa selvä. Esimerkiksi jatkuvat kivut alavatsassa, erityisesti kuukautisten aikaan, ovat jatkuvana riesana. Hormonitasapaino heittelee jatkuvasti (tämä lienee myös raskauden peruja, eikä niinkään leikkauksen). Olin koko ikäni käyttänyt kivuliaiden ja runsaiden kuukautisten aikana tamppoonia, mutta raskauden jälkeen se ei enää onnistunut. Ennen kiihkeä ja runsas seksielämä on lähestulkoon pelkkä muisto vain, niin pahasti ovat limakalvoni kuivuneet. Eikä sitten vähiten ole noiden hermokipujen syytä, ettei enää oikein kiinnostakaan.
Toista tietä ei tähän olisi ollut, sillä sektioon suostuin sen enempiä kyselemättä, ajatellen lapsen terveyden olevan etusijalla. Pohdin nyt, katkeroidunko lapselleni joku päivä siitä kaikesta minkä raskaus kaikkineen minulta pilasi.
Hyvät puolet on tietenkin ihana ja rakas lapseni, josta en nyt luopuisi mistään hinnasta. Mutta jos olisin tiennyt, mitä tämä on, olisi äitiys jäänyt kyllä kokematta.
Anteeksi katkera vuodatus, oli vaan pakko päästä mieltä purkamaan jonnekin.