Jokaisen raskaus on yksilöllinen. En voi muuta sanoa kuin nauttikaa vaivoistanne ja kivuistanne. Itse jouduin eilen tekemään rv15 raskauden keskeytyksen, koska sikiö oli pahasti turvoksissa ja vaikeasti kehittynyt. Nauttisin kaikista kivuista ja säryistä ennemmin kuin tästä menetyksen tuskasta. Sano niille juputtajille suorat sanat että jokainen ei ole yhtä täydellinen kuin ne.
Ei kaikkien odotusaika ole ruusuilla tanssimista!
- Ketjun aloittaja NasuPuh
- Aloituspäivämäärä
vaniljajugurtti
Silmät suurina ihmettelijä
Enni, otan osaa. Uskon, että menetyksen tuska on kauhea, itse jatkan "kriisiraskautta", kuten lääkäri näin ilmaisi rakenneultrassa. Henkisesti raskausaika on ollut mulle todella raskas, menettämisen pelko on koko ajan läsnä. Nyt porskutellaan viikolla 27+2 ja aika näyttää, miten lapsemme pärjää. Pyörittelen kaikkia asioita päässäni päivät pitkät... olen tällä hetkellä työtön enkä usko, että töissä kykenisin edes käymään. Ajattelen vain lapseni menettämistä, entä jos niin käy? Henkisesti olen täysin lopussa ja odotusaikana olen saanut pari pahaa paniikkikohtausta, joista toinen päättyi ensiapuun. Kun kaiken paineen päälle vielä mummini kuoli pari viikkoa sitten, tunnen olevani aivan puhki. Raskausaikako ihanaa... hmm, joidenkin kohdalla kyllä, itse vain toivon että lapseni olisi jo täällä ja saisi asiantuntevaa hoitoa. Ultrassahan voi vain seurata, paheneeko tilanne, ja jos pahenee joudunko synnyttämään aivan liian aikaisin.
CBN
Oman äänensä löytänyt
Juu ei tosissaan oo herkkua tai ruusuilla tanssimista.
Ensinnäkin esikoisen kanssa muutoin voin oikein hyvin ja nautin kasvavasta masusta mieheni kans,MUTTA voin pahoin 31 viikkoo 39:stä... Painokin putosi laitokselta lähtiessä 14 kiloo.. Esikoisen kanssa loppu raskaudesta selkä oli super kipee ja kaikki oli vaikeeta. Luulin,että mulla oli pahimmat olot ikinä... Luulin väärin ja pahasti!
Nyt odotan pikku kakkosta ja tänään oon rv 7+1,oon yrjönny päivittäin kaks kuukautta eli jo ENNEN raskautta (ihanat hormonit mulla) tiputuksessa oon ollut ja tää pahoinvointi ja todella paha kuvotus on jotain aivan järkyttävää. Ei tee mieli syödä tai edes juoda,koska voin niin huonosti. Mielialasta sitten puhumattakaan,aivan järkyttäviä raivareita millon mistäkin...
Päivittäin yrjöön keskimäärin 3 kertaa ja ruoka alkaa maistumaan vasta illansuussa. Nyt paino on pudonnut jo 6kg... Mä en nauti vaivoistani,mutta tiedän,että aina kun yrjöön ja voin huonosti,meidän pikkuinen kasvaa ja kehittyy. Mielummin kuitenkin yrjöön ja tiedän vavvan voivan hyvin,kuin olisin ilman mitään oireita :)
Ensinnäkin esikoisen kanssa muutoin voin oikein hyvin ja nautin kasvavasta masusta mieheni kans,MUTTA voin pahoin 31 viikkoo 39:stä... Painokin putosi laitokselta lähtiessä 14 kiloo.. Esikoisen kanssa loppu raskaudesta selkä oli super kipee ja kaikki oli vaikeeta. Luulin,että mulla oli pahimmat olot ikinä... Luulin väärin ja pahasti!
Nyt odotan pikku kakkosta ja tänään oon rv 7+1,oon yrjönny päivittäin kaks kuukautta eli jo ENNEN raskautta (ihanat hormonit mulla) tiputuksessa oon ollut ja tää pahoinvointi ja todella paha kuvotus on jotain aivan järkyttävää. Ei tee mieli syödä tai edes juoda,koska voin niin huonosti. Mielialasta sitten puhumattakaan,aivan järkyttäviä raivareita millon mistäkin...
Päivittäin yrjöön keskimäärin 3 kertaa ja ruoka alkaa maistumaan vasta illansuussa. Nyt paino on pudonnut jo 6kg... Mä en nauti vaivoistani,mutta tiedän,että aina kun yrjöön ja voin huonosti,meidän pikkuinen kasvaa ja kehittyy. Mielummin kuitenkin yrjöön ja tiedän vavvan voivan hyvin,kuin olisin ilman mitään oireita :)
Gatusa
Seurustelun sensei
juu ei oo raskausaika aina ruusuilla tanssimista. menossa rv 7+5 ja pahoinvointi, väsymys, vessas ravaaminen yms. tämä on 4. raskaus reilun vuoden sisää kolme ekaa päätty keskenmenoihi joista vika oli alkaas uhkaa terveyttäkin pahemman kerran.
ite en saa kunnol nukuttua, otan lääkkeen joka määrättii keskenmenon välttämiseks ni iltasin koska lääke väsyttää jotta saan nukuttua hyvällä tuurilla. mies valittaa miks hänen pitää tehä kaikki aina (ite pahoinvoinnin kouris aamusta iltaan tällä hetkellä, ei pysty ees kunnol liikkuu välil koska selkäki on alkan vihottelee ja huippaa ku nousee) en pääs ite lähes koskaa ulos koska mies töissä ja mun ois hänen kans käveltävä ulkona jos haluun raitist ilmaa lisäks muslimi joka pukeutuu peittäväst (asutaa arabimaassa mut ihmiset yrittää olla eurooppalaisia tääl ulkonäölt) ei ole tääl suosios hirveest. kaiken kukkuraks pitää kuunnella kälyjä jotka valittaa kaikest (eivät ol löytän aviomiestä itelle ku miehet ei kelpuuta näemmä heitä joten katkeruus tulee läpi), mies joutuu ostaa koko perheelle ruuat ja mikää ei tunnu niille kelpaavan, monesti ovat yrittäneet saada meidät pihalle talostaki millo milläki verukkeella. sit ku itellä alkaa kärtsää pinna esim mieheen ja sanon vähä selvemmin mitä ajattelen ni tulee vastaus älä sä ala mulle huutamaa (en mä ol kyl kertaakaa huutan sille koska mun huuto kuuluu varmaa kilsan päähä) mielialat ku vaihtelee ni pahoitan mieleni helpommin ja alan välil itkee siitäki tulee valitust.
toivottavast koht löydettäs mukava talo itellemme (appiukko tuntuu vihaavan lapsia ja me taidetaa täl kertaa oottaa kaksosia). ei hirveest pää kestä enempää tätä elämää. hyväl tuuril pääsee jopa 3 kertaa viikos suihkuun. esikoinen onneks taas kouluu huomen onneks ku loma loppuu ni ei hänen tartte kuunnella ku hän ymmärtää enemmän miehen perheen kieltä ku mä, pääpointit ymmärrän minäkin. lisäks hän pääsee leikkii välitunneil koska tässä talossa missä nyt asutaan me kolme emme saa pitää ääntä (normaalivolyyminen puhe kielletty, nauru kielletty, leikki kielletty, itkusta tulee valitust ja haukutaa vääräuskoseks, koiraks, piece of shit tulee kans jne...suunnillee kaikki haukkumasanat mitä ihminen voi kuulla itelle osunu myös huorittelut tääl jo) pitäs tehä sukkapuikot ni kerran menin eile hiomaa hiekkapaperilla puikkoa ku liian paksu ni eikös appi alkan huutaa.
ite en saa kunnol nukuttua, otan lääkkeen joka määrättii keskenmenon välttämiseks ni iltasin koska lääke väsyttää jotta saan nukuttua hyvällä tuurilla. mies valittaa miks hänen pitää tehä kaikki aina (ite pahoinvoinnin kouris aamusta iltaan tällä hetkellä, ei pysty ees kunnol liikkuu välil koska selkäki on alkan vihottelee ja huippaa ku nousee) en pääs ite lähes koskaa ulos koska mies töissä ja mun ois hänen kans käveltävä ulkona jos haluun raitist ilmaa lisäks muslimi joka pukeutuu peittäväst (asutaa arabimaassa mut ihmiset yrittää olla eurooppalaisia tääl ulkonäölt) ei ole tääl suosios hirveest. kaiken kukkuraks pitää kuunnella kälyjä jotka valittaa kaikest (eivät ol löytän aviomiestä itelle ku miehet ei kelpuuta näemmä heitä joten katkeruus tulee läpi), mies joutuu ostaa koko perheelle ruuat ja mikää ei tunnu niille kelpaavan, monesti ovat yrittäneet saada meidät pihalle talostaki millo milläki verukkeella. sit ku itellä alkaa kärtsää pinna esim mieheen ja sanon vähä selvemmin mitä ajattelen ni tulee vastaus älä sä ala mulle huutamaa (en mä ol kyl kertaakaa huutan sille koska mun huuto kuuluu varmaa kilsan päähä) mielialat ku vaihtelee ni pahoitan mieleni helpommin ja alan välil itkee siitäki tulee valitust.
toivottavast koht löydettäs mukava talo itellemme (appiukko tuntuu vihaavan lapsia ja me taidetaa täl kertaa oottaa kaksosia). ei hirveest pää kestä enempää tätä elämää. hyväl tuuril pääsee jopa 3 kertaa viikos suihkuun. esikoinen onneks taas kouluu huomen onneks ku loma loppuu ni ei hänen tartte kuunnella ku hän ymmärtää enemmän miehen perheen kieltä ku mä, pääpointit ymmärrän minäkin. lisäks hän pääsee leikkii välitunneil koska tässä talossa missä nyt asutaan me kolme emme saa pitää ääntä (normaalivolyyminen puhe kielletty, nauru kielletty, leikki kielletty, itkusta tulee valitust ja haukutaa vääräuskoseks, koiraks, piece of shit tulee kans jne...suunnillee kaikki haukkumasanat mitä ihminen voi kuulla itelle osunu myös huorittelut tääl jo) pitäs tehä sukkapuikot ni kerran menin eile hiomaa hiekkapaperilla puikkoa ku liian paksu ni eikös appi alkan huutaa.
polkulainen
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mua on huimannut nyt kaksi kuukautta. Alan olla ihan lopussa. Parhaat ja luotettavimmat ystävät asuu parin sadan kilometrin päässä. Lähelläkin asuisi niin sanottuja ystäviä, mutta heille taitaa oma napa olla lähimpänä. Olen yrittänyt kotiini kutsua, mutta aikaa ei ole. Aina pitäisi olla heitä auttelemassa häävalmisteluissa ja jaksaa lähteä kaupungille kulttuuritapahtumiin. Kas kun pelkkä matka vie voimat...
Tekisin mitä vain, jotta muut ymmärtäisivät, etten jaksa enää. En jaksa enää olla iloinen optimisti, joka valaa luottamusta muihin. Ei voi jaksaa, jos koko ajan huimaa. On ihan sama istunko, kävelenkö vai makaanko - kaiken aikaa huimaa. Syöminen auttaa tai sitten ei. Nälkä ei usein vieraile, koska vatsa on koko ajan turvonnut ja useimmat ruoat närästävät. Neuvolassa kehotetaan ulkoilemaan, no, kävin mä eilen parvekkeella!! 
Mä pystyn niin samaistumaan! Muakin kiusasi iskias, mutta vielä enemmän symfyykivut, jotka tekivät musta käytännössä liikuntakyvyttömän. Sen lisäksi oli vielä hermopinteitä käsissä, välillä en tuntenut oikean käden sormiani lainkaan. 50 metrin matka oli liian pitkä käveltäväksi, neuvolassa ja äippäpolilla kätilö vain syyllisti ja haukkui minut pystyyn, koska en liikkunut ja olin paska läski äiti. Ei auttanut tippa silmässä selittää, että en yksinkertaisesti pääse liikkumaan; liikkuisin kyllä jos voisin!
Kateellisena sitten katselin viimeisille asti lenkkeilleitä ystäviäni, kun itse olin rva 24 saakka täysin avun ja auton varassa. Niskassa tuntuivat syyttävät katseet, että miksi vain lihon ja lihon enkä liiku. Olin niin tympiintynyt raskaana olemiseen, että pääni oli haljeta. Halusin vain oman ehjän kroppani ja vanhat tutut liikeradat takaisin..
Itseäni vähän pelottaa, kuinka uusissa mahdollisissa raskauksissa käy, kun on nyt entuudestaankin yksi. Mutta onneksi raskaus ei kestä koko loppuelämää, joten ehkä sen 9kk pystyy vetämään sinnikkyydellä ja haistattamaan paskat muille, jotka eivät satu siinä kolottavassa kropassa itse hengailemaan. Jokainen kun tuntee itsensä parhaiten ja tietää omat rajansa. Palkintohan tuosta kärsimyksestä on kuitenkin varsin hyvä, joten ehkä se jaksaa motivoida loppuun asti kestämään :)
Tsemppiä!
Kateellisena sitten katselin viimeisille asti lenkkeilleitä ystäviäni, kun itse olin rva 24 saakka täysin avun ja auton varassa. Niskassa tuntuivat syyttävät katseet, että miksi vain lihon ja lihon enkä liiku. Olin niin tympiintynyt raskaana olemiseen, että pääni oli haljeta. Halusin vain oman ehjän kroppani ja vanhat tutut liikeradat takaisin..
Itseäni vähän pelottaa, kuinka uusissa mahdollisissa raskauksissa käy, kun on nyt entuudestaankin yksi. Mutta onneksi raskaus ei kestä koko loppuelämää, joten ehkä sen 9kk pystyy vetämään sinnikkyydellä ja haistattamaan paskat muille, jotka eivät satu siinä kolottavassa kropassa itse hengailemaan. Jokainen kun tuntee itsensä parhaiten ja tietää omat rajansa. Palkintohan tuosta kärsimyksestä on kuitenkin varsin hyvä, joten ehkä se jaksaa motivoida loppuun asti kestämään :)
Tsemppiä!
Gatusa
Seurustelun sensei
voimia teille jotka kärsitte erilaisista vaivoista raskausaikana. onneksi nuo vaivat eivät jatku koko elämän ajan ja kun pienokainen syntyy niin kyllä se tunne on ihana. itsellä päättyi raskaus reilu kuukausi sitten keskenmenoon taas. joulukuun lopussa kuunneltii sydänäänet, tammikuun puolenvälin tienoilla niitä ei enää ollut kun klinikalla käytiin koska sairaalassa eivät suostuneet ultraamaan vaikka sanoin että nyt on jotai vialla.
Löysin tän vanhan ketjun, kun etsin vertaistukea siitä, miten raskaus ei ole mitään ihanaa aikaa. Melkein itkettää lukea näitä juttuja. Itseä on lähinnä kiusannut pahoinvointi viimeiset neljä viikkoa (nyt rv 10) ja ihmeellisen raskas mieliala. En tunne vielä iloa tästä, ja omituiset asiat, kuten omat lemmikit, tuntuvat vastenmielisiltä. Ukko-kultaani kohtaan olen sentään taas alkanut tuntea helliä ajatuksia. Jaksamista kaikille teille, päivä kerrallaan eteenpäin ja kehdatkaa kertoa surkeasta olostanne, ettette jää yksin!
Ei se alkuraskaus välttämättä ole ihanaa aikaa. Mulla oli alkuraskaudessa pahoinvoinnin lisäksi uupumusta, unettomuutta sekä levottomat jalat. Vaikka olin todella onnellinen raskaudesta niin välillä kyllä päivät tuntuivat pitkiltä ja raskailtakin. Mutta sitten rv 12-36 olivat sitä ihanampaa aikaa ja vaikka jotain vaivoja olikin niin nautin kyllä raskaudesta. Viimeiset kolme viikkoa olivat taas kamalia, koska en saanut nukuttua ja levottomat jalat vaivas jatkuvasti. Kaikki eivät nauti raskaudesta vaikka palkinto on mitä ihanin. Toisille raskaus on rankempaa aikaa...
