Asumisen sietämätön haasteellisuus

Eli suoraan asiaan: Meidän pieni perhe asustelee pienessä kaupungissa. Mies on täältä kotoisin ja minä olen vasta vähän aikaa täällä asustellut eli noin 1,5 vuotta.  Ongelma on nyt siinä etten ole koskaan tuntenut tätä paikkakuntaa minun näköiseksi paikaksi ja ajatuskin siitä että täällä tarvitsisi asua vielä parin vuoden päästä ahdistaa. Mies taas ei näe mitään syytä muuttaa muualle koska sukuakin täältä löytyy ja parashan tälläinen rauhallinen maalais city on. En haluaisi olla se ilkimys joka raahaa lapsen isompaan kaupunkiin sukulaistensa luota mutta toisaalta en haluaisi täälläkään lastani kasvattaa kun ihmiset täällä ovat hyvin kylmäkiskoisia ja harrastusmahdollisuudet täysin olemattomat. Eli mitä kannattaisi tehdä, jäädä muiden mieliksi paikalleen vai tehdä niinkuin itse parhaaksi katsoo?

 

[totoro]

Oletko tehnyt mitä kotiutuaksesi?
Me muutimme kaupungista syrjemmälle sopivan asunnon perässä. Minä kotiuduin, mies ei.
Hän käy töissä, ulkoiluttaa koirat, mutta muutoin istuu kotona. On hyvin vähän tekemisissä täällä asuvien työkavereidensa kanssa, hyvä jos moikkaa naapureita (meillä on remontoitu paljon, olisi voinut pyytää naapureita talkoisiin), jos harrastaa jotain sekin vie kauemmas, lapsen juttuihin ei lähde mukaan, ei halua tutustua uusiin ihmisiin, kaipaa kavereita kaupungissa, mutta saa harvoin aikaiseksi käydä edes kahvilla.... Ja sitten valittaa ettei täällä ole mitään ja haluaa pois!
Hän on myös huomannut ettei vanhan talon asuminen ja jatkuva remontointi kuitenkaan ole ihan hänen juttunsa (kaupunkilaispoika).
Muuttoa harkittiin, mutta totesimme tämän olevan kuitenkin varsin edullista (lainakin pieni) emmekä enää mahtuisi pienempäänkään asumaan. Jos miehen työpaikka säilyy, emme todennäköisesti muuta.
Itse en haluaisi muuttaa enää, kun lapset lähtevät kouluun koska kaveripiirin joutuu sitten muuttamaan.

 

[Ramsi]

Samaa sanon kuin edellinen kirjoittaja. Kotiutuminen on aina haastavaa varsinkin pienellä paikkakunnalla, mutta sen eteen kuitenkin voi tehdä jotain. Vauva on aika hyvä "jäänmurtaja" monessa asiassa mm. harrastuksissa. Jos vain suinkin jossain lähistöllä on muskaria, vauvauintia, perhekahvilaa tms niin rohkeasti mukaan. Etsiskele vaikka MLL sivuilta, onko heillä jotain toimintaa ja kysele myös neuvolasta vinkkiä, jonne voisit mennä. Suomalaiset ovat aina alkuun kylmäkiskoisia mielestäni ihan joka paikassa, mutta kun juttuun pääsee niin monesta ensialkuun ikävästä ihmisestä voikin tulla hyviä ystäviä. Jos teillä on auto käytössä niin etsiskele tekemistä vähän kauempaakin. Voihan sitä ajella sen puoli tuntia, tunnin, jos tietää että perillä on mukavaa. 

Ja muista myös ottaa oma aikasi. Lähde lenkille, salille, hiihtämään, uimaan, mikä parhaiten sopii. Yksin oleminenkin on joskus rikkautta, varsinkin pienen lapsen kanssa. Ja jos mikään ei auta, löytyykö jostain puolivälistä kompromissia? Ison kaupungin ja nykyisen paikan puolivälistä niin, että sekä sukulaisiin että mukaviin menoihin olisi sama matka?

Olen itse pohtinut näitä samoja asioita, sillä en tunne nykyiseltä paikkakunnalta muuta kuin yhden naapurin pariskunnan. Lähimmät hyvät ystävät asuvat 50 km päässä ja sukulaiset yli 250 km päässä. Miehen työpaikalle on matkaa 70 km... Olemmekin nyt katselleet uusia taloja juurikin ns. puolivälistä eli kavereihin tulisi sieltä matkaa n. 30 km, sukulaisiin n. 150 km, miehen töihin 20 km. Toiveena olisi, että päästäisiin tämän vuoden aikana muuttamaan.

 

[Ramsi]

Olen yrittänyt kotiutua tänne siis ihan tosissani, sitä en muistanut aloitusviestissä vaan mainostaa. Käynyt mll:n perhekahvilassa, etsinyt hyviä kahvipaikkoja ja käynyt lenkkeilemässä. Jälkimmäisestä pidin ennen kovasti mutta sekin on alkanut tympimään kun täällä on niin ankean näköistä jokapaikassa ja kunnollisia lenkkipolkuja ei löydy mistään.  Autoakaan ei valitettavasti ole käytössä, että kaiken tekemisen pitäisi löytyä kävelymatkan päästä :/