Mulla on takana liuta lapsuuden traumoja ja tunnelukkoja niistä johtuen. Aloin havahtua niihin vasta kun olin jo saanut kaksi lasta, ja pikkuhiljaa aloin niitä purkaa ja käsitellä. Olisi ollut helpompaa tajuta ne asiat jo ennen lapsia, mutta enpä tajunnut - patosin tunteeni ja olin ajattelematta kaikkea kokemaani, koska luulin, että niin niistä pääsee.
No nyt olen nelisen vuotta asioita työstänyt, puolitoista vuotta sitten iski burn out. Siitä noustuani olen toipunut traumoista ja oon löytänyt itseni fot the first time. Psykologilla en ole käynyt, mutta kaikki oireilu viittaa siihen, että oon 28 vuotta kärsinyt tajuamattani traumaperäisestä stressihäiriöstä. Huh... Onneksi se kaikki ahdistus, stressi ja paha olo on historiaa! Haavat ei silti tietenkään koskaan parane täysin ja niiden vaikutus tulee jossain määrin näkymään aina.
