Asioihin puuttuminen!!!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Hemppa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hemppa

Hemppa

Kommentoinnin ninja
Helmimammat 2017
Voi että voi veetuttaa ja kovaa! Anoppi nimittäin. 

Eilen käydessään sai taas mun niskavillat pystyyn... 
Ensin hän kertoi kuinka oli kertonut naapurin rouvalle (on sairaanhoitaja yhdellä sairaalan osastolla jossa hoidetaan vanhoja ihmisiä)että meidän esikoinen on jonossa pheterapeutille kun puhetta ei vielä kovin paljoa tule, tämä sairaanhoitaja oli sitten sanonut että asian kanssa kannattaa kiirehtiä! Ja anoppi tuli sitten mulle vihjaillen kertomaan tästä että kannattaisiko lähetettä kiirehtiä. Lapsi on kuitenkin vasta 2v 1kk ja normaalisti asiaan puututaan vasta 2,5v iässä mut me saatiin lähete aiemmin koska täällä on jonoa niin paljon. Kyllä mä helvetti ennemmin luotan neuvolaan jos siellä sanotaan että vielä ei tarvitse huolestua. 

Toinen asia minkä hän nosti pöydälle oli että kun olivat miehensä (on siis mun appiukko) puhuneet mun töihin lähdöstä. Että mitä? Juu, ja appiukko oli vielä sanonut että mun kannattaisi mennän kouluun... Aijaa, niinkö, ihan kun en itse ole miettinyt asiaa. Olen siis ammatiltani lähihoitaja ja tein 3-vuorotyötä ennenkuin jäin kotiin lasten kanssa. Siitä olivat kovin huolissaan että jos joudun tekee ilta- ja yövuoroja. 
Sanoin anopille että tykkään olla lasten kanssa kotona enkä ole vielä ainakaan ennen ensi vuoden maaliskuuta menossa yhtään mihinkään, nautin olla lasten kanssa kotona ja jos vain rahallisesti pärjäämme, olen kotona vaikka siihen että kuopus on kolme vuotias. Tuntu kovasti ihmettelevän ja vieläkin toisteli sitä kun appiukko oli ehdottanut että lähtisin kouluun... 

Kiitos, olen purkautunut! 
 
Onpas sullakin "ihana" anoppi. ;)
Samantyyylistä vouhkaamista harrastaa myöskin oma anoppini esikoisen puheen puuttumisen tiimoilta. Mutta onneksi välimatkaa on se 520km, niin ihan rauhassa. Puhelimeen kun ei ole aina pakko vastata. :)

Ja eiköhän se ole ihan teidän asia, milloinka sä palaat töihin tai vaihtoehtoisesti koulunpenkille. Mä en ainakaan ottais hyvällä tuollaista puuttumista. 
Toisaalta olenkin menossa kohta töihin ja näillä näkymin teen 3vuoroa hamaan hautaan asti...tai tuurillaan ehdin 30 vuoden päästä eläkkeelle. 
Äly loppui aikanaan kesken, joten voiman oli kasvettava. ;) Eikä sitä enää tässä iässä kovin helpolla ammattia vaihdeta,varsinkin kun maksettavana on paljon asuntolainaa. :/
 
Hitto, tehtiin virhe kun tehtiin talo 1km päähän anopista! Tosin ei asuttu sitä ennenkään kuin kilometrin päässä! :D 

Mä siinä tilanteessa olin ONNEKSI ihan rauhallinen enkä päästänyt harakoita suustani kun anoppi ihan pokkana alkoi kysellä töihin paluusta ja puhua appiukon loistavista ideoista. Appiukollakin tuntuu joka asiaan olevan joku todella hyvä neuvo ja niitä sitten anopin kautta lähettää meille! Luuleeko ne että mä en ole jokaista vaihtoehtoa ottanut huomioon kun olen heille sanonut etten siihen 3-vuorotyöhön enää palaa!!! 
Omalta äidiltäni ja isältäni olisin nuo puheet vielä ymmärtänyt mutta että appivanhemmilta.. En todellakaan ymmärrä! Enkä kyllä hyvällä sitä asiaa ole muistellut sen jälkeen kun anoppi lähti meiltä. 

Näitä asioita on paljon paljon muitaki mistä olen hermoni menettänyt heihin mutten jaksa edes rueta niitä enää muistelemaan. 

Mitähän sitten tuumaavat jos meille vielä pikkukolmonen suodaan kun tuntuu että nytkin jo epäröivät meidän tapaa kasvattaa lapsiamme. Me kun elämme nykypäivässä eikä siellä 80-luvun alussa! Eikä meidän kasvatustavassa ole mitään vikaa, rajat asetamme ja rakkautta annamme, ihan kuin kaikki muutkin.
Anoppihan oli ottanut selvää muskaritoiminnasta että esikoinen pitäis viedä sinne niin alkaisi puhetta tulla! Miehen kanssa päätettiin ja tuumattiin että se on hieman liian kallis nyt tähän tilanteeseen kun minäkin minimirahalla kotona. Käymme kuitenkin lapsien kanssa perhekerhossa ja paljon näemme kavereita ja myös lapset saavat lapsiseuraa. 
 
Hrrrrrr..oikein selkäpiitä karmis ajatus omasta anopista noin lähellä. ;)
Siis ihan mukava ihminen, ei siinä mitään, mutta se hillitön vouhkaaminen kaikesta koittelee mun muutenkin lyhyttä pinnaa. 
Meille ei onneksi voi ehdotella mitään muskareita...kun ei täältä löydy kuin ruåtsinkielinen. Perhekahvilan ryhmät on sitten taas niin hassusti, että joko miedän päikkäriajat estää osallistumisen tai jompikumpi lapsista kuuluu ei-toivottuun ikäryhmään. :/ Ja tottakai joka toinen päivä on på svenska. 

Oon varmaan jotenkin omituinen kun ihan oikeasti tykkään vuorotyöstä. En osais kuvitella itseäni mihinkään valkokaulustyöaikoihin. Vapaapäivät arkena on ihan mukavia, ehtii kaikenmoisiin virastoihinkin hyvin. 
Ja kun ukkokin tekee 3vuoroa, niin ei nähtäis sitäkään vähää jos mä siirtyisin päivätöihin. :)

Heh, anoppi sais varmaan slaagin jos me alettais odottamaan kolmatta. Ja voi sitä pettymystä, jos tulis kolmas poika. ;)
 
Ja kun ihan hyvää hyvyyttään vaan toisten parasta ajatellaan...

Annatte vaan vouhkata keskenään ja annatte juttujen mennä toisesta korvasta ulos! (siihenkin oppii)
Meillä anoppi ei vain vouhkaa vaan yrittää "toisten puolesta" järjestää asioita.
Meillä oli pienet häät ja "vastaanotto" vain kavereille. Sukulaiset juhlivat sitten ristiäisten yhteydessä. Anoppi yritti silti kutsua meille tuntemattomia naapureitaan.
Ja ristiäisistä olisi pitänyt tehdä "ryyppyjuhlat" meidän pihassa....
Vauvankin yritti omia juhlissa, vaikka asuu naapurissa ja toiset tulivat 250 km päästä.
Asioiden järjestely on siirtynyt muihin, kun en ole antanut tehdä kuten haluaa.

Inhottavinta on kuitenkin kuunnella sitä valittamista! Mikään ei koskaan voi olla hyvin ja kaikesta /kaikista odotetaan pahinta. Mieskin on valitettavasti alkanut kuullostaa äidiltään...
Jos omassa elämässä "mikään" ei ole hyvin, niin onko pakko levittää sitä pahaa oloaan muihinkin!!
Itse kun yrittää olla positiivinen ja ajatella, että asiat järjestyvät. Tavalla tai toisella. Vaikkei aina halutunlaisesti.
Sillä valittamisella sitten stressataan kaikkien asioita, valvotaan yöt läpeensä ja huolehditaan suoraan sanoen turhia... (yleensä huolen aihe on lähes keksimällä keksitty...)
Jos muuta valittamisen aihetta ei ole, niin syytellään muita oman elämän ongelmista.

Jonkinlaisissa väleissä ollaan silti. Ihan kaikessa en häneen luota, mutta kyetään asumaan naapureina! Eikä häntä tarvitse nähdä, jos ei tunne jaksavansa hänen "ongelmiaan".
 
Minunkin anoppini on mukava ihminen ja hänen kanssaan toimeen tulee. Juttuakin meillä piisaa jos ne ei liity kummankaan meidän perheeseen. 
Appiukko on heidän taloudessaan ollut aina "pomo" ja tuntuu että anoppi ylistää (juoppo)ukkoansa ja myöntyy jokaiseen sen asiaan. On tavallaan ansassa. He olivat erossa mutta takaisin palasivat, en tiedä miksi. 

Hansu, minä tiedän montakin perheellistä jotka tykkäävät vuorotyöstään eikä koskaan vaihtaisi sitä mihinkään. Itsekin olen miettinyt että miten sitten hoitaa kaikki asiat virastoissa jos itse menee sellaiseen päivätyöhön joka päättyy silloin kun virastot menee kiinni. Mutta asioilla on tapana järjestyä ja toivon ettei työt kutsu minua vielä moneen vuoteen. 

Tuosta slaagista, luulen anoppilassa alkaavat spekuloida mahdollista vahinkoa yms.. jos siis raskaaksi tulen. 
Niinkuin tässä pari viikkoa takaperin. Oltiin lomalla. Etelässä. Satoi vettä koko viikon. Mies halusi lähteä aiemmin kotiin kun ei halunnut istua sisällä vaan halusi tekemistä (ei osaa olla paikallaan) niin eikös anoppi ja varmaan appiskin ollut kysellyt pojaltaan että onko kuinka paha riita menossa kun tuolla tavalla lähdit kesken kaiken ? En kyllä ymmärrä välillä tuota ajattelutapaa. Anoppi soitti mullekin erikseen  ja kysyi mitä kuuluu ja onko ollut lomalla kivaa ja sitten lopuksi kyseli että onko kaikki hyvin meillä... Sanoin vaan että paremmin kuin hyvin! Mutta edes kehtaavat kysellä tuollaisia. 

totoro: sielläkin kuulostaa olevan tosi kiva anoppi! Antaisivat olla ja eläisivät omaa elämäänsä vaikka itsestä ei tunnu siltä että anopin elämässä oikein oo muuta kivaa kuin meidän perhe ja hänen toinen poika! 
 
Otetaan anopit vaan anoppeina. Sillä täälläkin mennään.
Vaikkakaan ei se mukavalta tuntunut, kun esikoista odottaessa mies sai kuulla äidiltään kunniansa ja minut haukuttiin alimpaan pohjamutaan (ja kauheat pirujen maalailut...).
Eikä vastaanotto toisestakaan paljoa parempi ollut, kun anoppi vain uutisen kuultuaan kirosi... Ihan kuin vauva hänen elämäänsä olisi (oikeasti) rasittamassa...
 
Takaisin
Top