Apua uudelle vauvakuumeiselle :)

whisper

Vasta-alkaja
Päätinpä liittyä joukkoonne, vaikka ei lasta "vielä" ihan ole yrityksessä. En viitsi ikävystyttää teitä koko elämäntarinalla, joten lyhyesti siis, ex-aviomiehen kanssa käydyistä lapsettomuustutkimuksista (vika löytyi kyllä, miehestä) tähän päivään asti. Ikää minulla piakkoin 23 vuotta, nykyisen poikaystävän kanssa seurusteltu 2kk. Miehellä takana kaksi lasta ennestään. Tulipa siis viime vloppuna pupuiltua ekaa kertaa kp 9/28-32. Sunnuntai-iltana tunsin alavatsassa oikealla pientä vihlontaa, oli pelko persuuksissa mahollisesta ovulaatiosta. Uskalsimme minun tietämykselläni pupuilla, koska oletin oviksen olevan vasta tänä vloppuna [:)]..


Tein sunnuntai-iltana varmuuden vuoksi ovistestin, ihan haalea viiva. Maanantai-aamuna kokeilin uudestaan, tumma viiva, muttei kuitenkaan ihan yhtä tumma kuin kontrolliviiva. Onko mahdollista, että minulla olisikin ollut ovis jo kp 11/28-32..? Joinakin kuukausina olen tuntenut oviksen, se on aina ollut siinä kierron puolivälissä. Ja nyt siis viikon etuajassa? Maanantain jälkeen olen tikutellut päivittäin, ja viivat on haalennu ihan näkymättömiin.. Jatkan tikuttelua vielä tämän vlopun yli, josko bongaisin "oikean" oviksen [;)].


Itse tiedän kokemuksesta, monesta "läheltä-piti laukauksesta" miten alitajunta temppuilee, ja saa aikaiseksi kaikenlaisia oireita. Monet raskaustestitkin on tullut aikoinaan kulutettua [;)]. Nyt taas, heti "oviksen" jälkeen, ilmennyt näitä vauvakuumeoireita [:D]. Keskiviikosta asti on paleltanut, kipuja alavatsassa, pientä etovaa oloa, vessassa tramppaaminen, järjetön nälkä (syön siis kuin hevonen) jne.. Eli todellakin alitajunnan typerää temppuilua, koska tuskin se vielä olisi mahollista edes oireilla [;)], nyt vasta kp 16/28-32. Mikä tässä kaikkein pahinta sitten on? No.. ennen joutui oottamaan siitä "mahdollisesta" kiinnittymisestä n. viikko, että menkat alkaa. Mutta mullapa on se 2 tuskallisen pitkää viikkoa edessä.. Huoh.... [:D]


Vauva olisi tännekin ihan tervetullut, vaikka tiedän kyllä, että ajankohta on vähän huono. Poikaystävän kanssa ollaan asiat kyllä keskusteltu, mutta olisi hyvä ensin asua vaikka saman katon alla [;)]. Nyt välimatkaa meillä yli 200km, ja nähdäänkin vain joka toinen vloppu [&:]..


No mutta.. Toivottelen hyviä plussatuulia kaikille [;)]
 
Takaisin
Top