apua synnytyspelkoon

Keskustelun 'Synnytys' aloitti kiraffe, 6 marras 2010.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. kiraffe Peruskäyttäjä

    Moikka!

    Olen itse pelännyt, miettinyt ja murehtinut synnytystä siitä päivästä asti, kun rupesimme mieheni kanssa yrittämään lasta. Monesti meinasin jo lopettaa koko yrittämisen sen takia, että pelkään synnytystä. Alkuraskaudessa olin aivan paniikissa, mietin kokoajan kamalaa synnytystä ja näin kamalia painajaisia!!! Pelko on toki ainakin välillä hellittänyt, mutta ei tarpeeksi. Nyt tuntuu taas, että painajaiset, paniikki- ja ahdistuskohtaukset valtaavat taas mielen ihan kokonaan.

    Pahinta on ehkä se, että yritän olla vahva. Jos joku kysyy minulta, pelkäänkö synnyttämistä, sanon vaan että "en ollenkaan, voisin synnyttää ihan milloin vaan". VAIKKA TUO EI OLE TOTTA ALKUUNKAAN!! pelkään niin paljon myöntää omaa heikkouttani..

    Asiat joita mietin/pelkään synnytyksessä:
    -että en saa kivunlievitystä, vaikka haluaisin, tai en saa sitä riittävästi tai siitä ei ole yhtään apua.
    -kätilöt/muu henkilökunta on minulle ilkeä
    -Saan paniikki- tai ahdistuskohtauksen
    -En kestä kipua, saan synnytyksestä elinikäiset traumat
    -repeän niin pahasti että menen kokonaan "pilalle" loppuelämäkseni...
    ja monia muitakin..

    Olen erittäin HERKKÄ ja saan helposti paniikkikohtauksia. Esimerkkinä siitä kerta kun varpaani jäi oven väliin ja siitä tuli paljon verta, menin paniikkiin ja itkin ja huusin aivan hulluna. Niin miten minä IKINÄ voin selvitä synnytyksestä hengissä? ilman traumoja? enpä usko että mitenkään. Välillä toivon niin paljon etten olisi raskaana, ja olen aivan varma, etten ENÄÄ KOSKAAN tee lapsia. Koko raskausaika on todellisuudessa ollut minulle aivan kamalaa ja stressaavaa!!!! Haluan toki lapsen, mutta en halua synnyttää sitä. Miksen miettinyt tätä asiaa tarkemmin ennen raskautta.. TÄMÄ OLOTILA ON JOTAIN NIIIIIIIIIIIIIIIIIIN KAMALAA!!!

    Tämä palsta on varmasti ensimmäinen paikka jossa pystyn nyt kunnolla "avautumaan" omista ajatuksistani ja peloistani. Pakko oli alottaa jostakin. Pelkään puhua neuvolassa tästä asiasta, koska pelkään että hän pitää minua aivan heikkona ja epäkypsänä.
    Toivottavasti edes joku ymmärtää... tuntuu että olen välillä aivan hajoamassa... Haluaisin ajatella että selviän ja että kaikki menee hyvin mutta en vain pysty! Jos joku pystyy minua edes hieman rohkaisemaan, auttamaan, kannustamaan tässä asiassa niin siitä voisi olla minulle paljonkin apua.
  2. lilleroinen Peruskäyttäjä

    piti tulla tänne sulle kommentoimaan kiraffe ..

    ennekö ite tulin raskaaksi, niin olin ihan varma, että mä en halua koskaa synnyttää, että en vain kerta kaikkiaan kestä sitä mitä vastassa on..
    nyt ku raskaus on edenny pian puoleen väliin, niin jotenki ne ajatukset tulevasta on helpompia käsitellä.

    mutta edelleenki ahdistun siitä ajatuksesta, että ehdinkö saada tarpeeksi kivunlievitystä kun sen aika on.
    entäs sitte jos en haluakkaa ponnistaa sitä vauvaa ulos, entäs jos en jaksakkaa. tai haluan siinä tilanteessa ku pitäis alkaa ponnistaa niin vaan lähteä siitä koko tilanteesta pois.

    kiraffe .. seuraavassa neuvolassa otat asian vaan rohkeasti puheille. en nyt muista missä tuut synnyttämään, mutta luulisin, että ainakin suurimpien synnytyssairaaloiden yhteydessä toimii Sype-poli, eli synnytyspelkopoliklinikka .. täälä meillä seinäjoella ainakin semmonen on.. ja netistä ku oon lukenu ko. polista niin sielä käydään kuulemma tulevaa läpi, tehdään yhteistä suunnitelmaa, tutustutaan mahdollisesti saleihin jne.. siis täälä meillä päin ..

    ja tuskin oot ensimmäinen odottava äiti joka neuvolassa ottais asian puheeksi.
    se, että pelkää tätä koko hommaa ei oo mikää merkki epäkypsyydestä tai heikkoudesta !!!! se, että uskallat sanoa siitä ääneen, se on merkki kypsyydestä ja hyvästä tulevasta äidistä. [:)] vai mitä ?!? ..
  3. Maukka Aloittelija

    Tämä naisena oleminen on kyllä välillä aika hankalaa. Ja mitä enemmän lueskelee asiaan liittyvää kirjallisuutta, sitä enemmän alkaa miettiä kaikenlaista. Itse en enää ole kokenut pelkääväni tuota varsinaista synnytystilannetta tai siihen liittyvää kipua kun olen siitä jo kahdesti selvinnyt, mutta omat kauhuni liittyvät tällä kertaa vauvan terveyteen. Mietin kamalasti sellaisia (vauvalehdestä luettuja) juttuja, että jos jotain meneekin pieleen, vauva syntyy kuolleena tai on kehitysvammainen tms, niin miten sellaisesta voi selvitä? 
     
    Mitenhän sitä osaisi asentaa aivoihinsa sellaisen taajuuden, ettei murehtisi sellaisia asioita mihin ei voi itse vaikuttaa ja luottaisi vain kohtalon johdatukseen ja siihen, että luonto (ja lääketiede) hoitaa ja kaikella on tarkoituksensa...
     
    Ensimmäistä synnytystäkään en osannut pelätä, vaikka muuten olenkin aikamoinen jännittäjäluonne, kun en yhtään tiennyt mitä oli odotettavissa. En tosin tainnut lukea niitä lehtiäkään silloin niin paljon, tai ainakin synnytysjutut jätin väliin...
     
    Se olikin sitten sen verran hurja kokemus (liian myöhän sairaalaan, ei puudutuksia, pitkittynyt ponnistusvaihe jonka aikana olisin halunnut tosiaan peruuttaa koko jutun, imukuppi, -onneksi vain-1.asteen repeämä jonka seurauksena verenvuotoa 2 litraa plus epämiellyttävä henkilökunta ja täpötäysi sairaala), että toisella kerralla kyllä pelotti...
     
    Pääsin kuitenkin pelkopolille juttelemaan. Se auttoi OIKEASTI tosi paljon ja toista lasta meninkin ihan levollisin mielin synnyttämään (se myös sujui ihan toisella tavalla; sain kivunlievitystä riittävästi ja kätilö oli tosi mukava). Joten suosittelen pelkopolia ehdottomasti kaikille pelkääjille.
     
    Ja vielä tuosta hurjasta synnytyksestä: Hengissä siitäkin selvittiin, vaikka alku olikin hankalaa ja kipujen+väsymyksen vuoksi ensi päivinä oli vaikea olla yhtään kiinnostunut vauvasta. Rakastuminen tuli vasta vähän myöhemmin, ja rytinällähän se sitten tulikin. Tyttö on nyt ihana 8-vuotias, terve, kaunis, viisas ja reipas tokaluokkalainen.
     
    Jollain lailla koen kuitenkin, että tuo rankka kokemus kipuineen on kuitenkin osa minua ja loppujen lopuksi enemmän vahvistanut kuin haavoittanut ihmisenä ja naisena. Sen jälkeen kestää mitä vain!
    • Tykkää Tykkää x 1
  4. uusi tase Peruskäyttäjä

    Minulla olisi ajanvaraus sinne polille 1.12 mutta näillä näkymillä olen jo synnytynyt ennen sitä [8|] No, ei asialla mitään voi jos näin käy mutta olisi ollut mukava etukäteen purkaa edellisen synnytyksen liityvät paha mielet jotka mulla on..[:(] Toki toivon, että olisin vielä yhtenä kappaleena silloin [;)]
  5. satuvee Tuttu foorumilla

    mulla on nyt 6 kk vauva ja oli aivan samanlaisia ajatuksia ku sulla! mietin raskaana ollessa (jota vihasin vaikka oli toivottu vauva) että tän jälkeen mun ei enää ikinä tartte olla raskaana tai synnyttää jos selviän hengissä..

    en kertonu kellekään paitsi miehelle.

    synnytyksen alun kivut kestin paremmin ku luulin, sattuhan ne ihan hulluna mut oisin voinu mennä aiemminki sairaalaan samaan epiduraalin. eli heti vaan ku kivut liikaa niin sairaalaan!!

    kätilö oli hullu ja auko päätään eikä auttanu, kiljuin ku viimistä päivää ja epiduraalia ei annettu lisää ja se loppu ponnistusvaiheessa. just niinku pelkäsin.

    mut sit tuli lääkäri, ja se veti naksun imukupilla ulos ku olin vaan ihan paniikissa ja sydänäänet laski, ja se imukuppi oliki maailman ihaninta!! siis luulin etten ikinä saa naksua ulos ja huusin vaan apua, niin sit lääkäri sano et se vetää sen ulos, ja mä työnsin samaan aikaan ja sit se tuli ulos vaikka en osannu ollenkaan ees ponnistaa ku sattu niin paljon. ja tuli pieni repeämä vaan joka on nyt parantunu.

    ei jääny mitään fyysistä ongelmaa ja alapää on parantunu normaaliksi. ku naksu oli syntyny ni sanoin isälle että ota sä se, mä en pysty, ku olin niin sekasin pelosta ja kivusta. mutta pian aloin rakastaa sitä. eli se oli vaan pieni hetki mun elämässä joka on vaan kerran per uusi ihminen. siis tosi lyhyt aika tuskaa verrattuna siihen mitä se pieni ihminen saa kokea elämässään jos kaikki menee hyvin.

    eli siis: selvisin elossa, ja oon jo unohtanu aika hyvin kaiken kivun. muistan vaan tapahtumien kulun enkä tunteita, vaikka alussa itketti aina kun ajattelin sitä. ja selvisin vaikka kaikki oli mua vastaan, mä itteni mukaan lukien!

    mun neuvot: pyydä epiduraalia ajoissa, sano että tarttet lisää jo hyvissä ajoin, jo ennen ku loppuu vaikutus! sano kätilölle suoraan jos joku ahdistaa. kirjota heti synnytyksen jälkeen se kokemus muistiin, se on hyvää terapiaa kun se unohtuu niin on hyvä kattoo mistä on selvinny. ja siitä oikeesti selvii, ja sit voi olla enää ikinä synnyttämättä jos haluu :)
  6. uusi tase Peruskäyttäjä

    sain edellisessä synnytyksessä kipulievitys kun olin 8cm auki..kivut oli jo siinä vaiheissa aika rajut..spinaalipuudutus sain ja meni pitkä, että sain levätä..ikävästi vain siinä vaiheissa synnytys jotenkin hidastui hetkellisesti ja niin siinä sitten kävi mullekin, että lääkitys ei enää tehonnut ponnistus vaiheissa.. [:(]
  7. kiraffe Peruskäyttäjä

    kiitos kaikille!

    tosiaan, kun miettii että melkein kaikki siitä synnytyksestä on on selvinny hengissä niin miks en minäkin.
    Pelottaa vaan että synnytykseni on aivan kamala kokemus, ja kannan traumoja siitä koko lopun elämääni. Olen sellainen luonne että murehdin kaikkea aivan liikaa ja kaikki jää kummittelemaan mieleen.

    Itse luulisin että tuon epiduraalin kanssa ei tule mitään ongelmia. Toivottavasti. Puhuin tänään ultrassa käydessä asiassa, ja he selittivät, että minun tilanteessani (sydänvika) lääkäri joutuu kokoajan tarkkailemaan tilaani, varsinkin kun epiduraali on annettu, koska minulla on riski saada joku.. no joku juttu jonka nimeä en nyt muista. [:)] joten toivottavasti se helpottaisi sitä että ainakin olisi kokoajan joku siinä antamassa ja lisäämässä sitä epiduraalia tarpeen mukaan.
  8. demonsprinces Aloittelija

    Nykyyänhän on kaikenlaisia erilaisia vaihtoehtoja, on suunniteltu sektio, kaikenmaailman ihme nimisiä puudutuksia, ilokaasut ja kaikki. Olen lueskellut aika paljon synnytyksistä, kivun lievityksistä ja kaikesta niihin liittyvistä koska omalla kohdalla hiukan sama juttu, kuinka kestää sen kivun ja kaiken?

    On ollut kuitenkin tosi helpottavaa lukea paljon hyviä synnytyskokemuksia, monella on kuulemma liikkuminen auttanut paljon kipuihin, ei ole kuulemma oikeastaan sattunut kun on saanut puudutuksen, joillakin ollut ilman kivun lievityksiä helppo synnytys. :)

    Eiköhän se hyvin mene!
  9. Citrus Ihastunut foorumiin Joulukuunmammat 2014

    :Heartred
    Last edited: 24 syys 2014
  10. Harmony Addikti

    Kyllä selviät Citrus dont worry. :wink ainahan synnytys pelottaa. Mut kannattaa puhua näistä asioista kunnolla neuvolassa.


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  11. Kolibri Tuttu foorumilla Tammikuunmammat 2015

    Mä pelkään kyllä eniten just sitä kipua ja tuskaa sekä mahdollisia jälkiseuraamuksia (repeämät yms..) ja siksi toivoisin saavani kaikki mahdolliset puudutukset ja kivunlievitykset triplasatseina.. Pääsen onneksi pelkopolille ja synnytystapa arviointiin, joten eiköhän sieltäkin saa vähän lisää tukea ja tsemppiä. Toivottavasti.
    • Tykkää Tykkää x 1
  12. Wandis Peruskäyttäjä Huhtimammat 2018

    Citrus: Epiduraalia ei laiteta spinaalitilaan ("selkäydintilaan"), joten spinaalipäänsärkyä ei onnistuneessa epiduraalissa tule eikä siis veripaikkaakaan tarvita. Jos jostain syystä epiduraalia laitettaessa tai myöhemmin spinaalitilaa suojaavaan kalvoon tulee reikä voi spinaalipäänsärky iskeä. Mutta siis spinaali ja epiduraali ovat eri asioita, laitetaan eri paikkaan ja erilaisilla neuloilla. Epiduraalia laitettaessa selän iho myös puudutetaan ennen pistoa.
    Terveisin anestesiasairaanhoitaja
    • Tykkää Tykkää x 1
  13. Citrus Ihastunut foorumiin Joulukuunmammat 2014

    .
    Last edited: 24 syys 2014
  14. Harmony Addikti

    Citrus älä turhia murehdi. Spinaalitila ja epiduraali ovat eri tiloja. Vähän niin kuin silmäluomi ja itse silmämuna. Sä oot raskaana oleva. Et anestesialääkäri. Joten unohda ja nauti raskaudestasi. Jos haluat ehdottomasti tietää enemmän niin lue Duodecimin sivuja. Taikka kysy lisää terveydenhoitajalta. Itse synnytystä ei kannata kauheasti miettiä etukäteen, koska vasta siinä synnytyksessä voidaan arvioida yhdessä äidin kanssa, että mikä on sillä hetkellä tilanteeseen sopiva kivunlievitys.

    Raskaus on etuoikeutettu tila. Vaikkakin se herättää varmasti erilaisia tunteita, mutta välillä tieto lisää tuskaa. Eli varsinkin jos on kovasti pelkoja synnytyksestä on hyvä jutella ammattilaisten kanssa eikä yksin pähkäillä. Hyväää odotusta sulle!! :wink


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  15. Citrus Ihastunut foorumiin Joulukuunmammat 2014

    .
    Last edited: 24 syys 2014
  16. Harmony Addikti

    Joo Citrus siksi sanoinkin, että tieto lisää tuskaa. Ei kannata lukee "epäonnistuneita" synnytyskokemuksia. Mulla on itselläni kaksi hyvää ja onnistunutta synnytystä. Ja muakin ahdistaisi jos lukisin pelottavia synnytyskokemuksia.

    Onneksi olkoon kaksosista. Sulla on sitten tuplailo siellä masussa. Muista et kuitenkin ensisynnyttäjänä ja kaksosia odottavana sulle varmaan tehdään synnytystapa-arvio viikoilla 36 tiennoilla. Siellä saat lisää infoa. Toivon että saat hienon ja eheän synnytyksen sekä terveet kaksoset iA. :wink


    Sent from my iPhone using Vau Foorumi
  17. oonaaa Aloittelija

    Itsekkin tehnyt sen virheen että luen nuita ei niin mukaviakokekumiksia
  18. Mewwi^^ Aloittelija

    Tästä ei ole pitkäkään aika kun vannoin että ennemmin adoptoin kuin synnytän yhtään lasta. Vielä esikoista odottaessa olin ihan kauhuissani ja kieltäydyin ajattelemasta koko asiaa, asiaa ei helpottanut yhtään jo synnyttäneet ystävät jotka kertoivat kauhukokemuksia tai linkittivät videoita että tää siun on pakko nähä. Eristäydyin aika lailla, kieltäydyin kuuntelemasta enkä avannut nettiä juuri ollenkaan.

    Annoin ajatuksen kypsyä päässäni ihan kaikessa rauhassa ja sain ajan pelkopolille juttelemaan kätilön kanssa, mutta se tuntui lähinnä ajanhaaskauslätinälle. Sain kuulla liudan kliseitä mitä se kätilö luultavasti latelee seuraavalle kymmenelle odottavalle äidille minun jälkeeni samana päivänä.

    Sitten lähestyi laskettu aika ja se meni ja se ylittyi 2 viikolla ja sitten viikolla 42+0 mentiin käynnistämään ja kaikki siitä eteenpäin tapahtui kaikessa rauhassa "kevätruuhkasta" huolimatta. Ei enää vapisuttanut eikä tärisyttänyt vaan enemmän oli ilo ja into siitä että kohta on pieni poika sylissä. Kirjasin jo sillon päiväkirjaan kaiken mitä synnytyksestä muistan ja vieläkin muistan että taisin nukkua monta tuntia vielä epiduraalin ja ponnistuksen välissä ja vaikka ponnistusvaihekin kesti pitkään niin usko omaan pystyvyyten ei loppunut. 10 minuuttia synnytyksen jälkeen tuumasin kätilölle että olin varautunut niin paljon pahempaan että voisin tulla vaikka huomenna uudelleen.

    Luonto on kuitenkin järjestellyt asiat niin että 9 kk:dessa pää valmistautuu omassa rauhassa. Jokainen nipistys tuo pientä pikkuisen lähemmäs tätä maailmaa :)
    • Tykkää Tykkää x 1
  19. Kosmoskukka Rakastunut foorumiin Syyskuiset 2021 Maalisäidit 2020

    En ihan välttämättä kehtaisi kenellekään sanoa ääneen, että kolme kertaa synnyttäneenä voi pelätä. Mutta niin on käynyt. En varmaan ole edes raskaana, koska testit näyttäneet negaa, mutta silti nyt kahdesti jo herännyt kauhunsekaiseen paniikkiin siitä että joudun synnyttämään. Että nyt olet hommannut itsesi raskaaksi ja taas joudut sinne. Viime kerralla vannoin etten tule enää ikinä. Jostain syystä kätilö naureskeli, että niin varmaan.:wink
    Ja niinhän se on. On se vauvan saaminen vaan sen arvoista. Synnytykseni ovat olleet nopeita, jopa niin nopeita etten olisi saanut kivunlievitystä jos sitä olisin halunnut, mutta onpahan tapaus nopeasti ohi. :p
  20. Uusperhesatu Ylläpitäjä Staff Member Administrator

    Ekalla kerralla en pelännyt ollenkaan koska en tiennyt mitä on tulossa. Tokalla kerralla olikin sitten toinen juttu. Pelkäsin todella paljon, sekä kivun takia että sen, kun ensimmäisessä synnytyksessä ei mennyt kaikki putkeen (lapsi sai synnytyksessä keuhkokuumeen ja hänet kiidätettiin teho-osastolle hengityskoneeseen). Kävin pelkopolillakin, mutta siitä ei ollut hyötyä koska mulle osui siellä ihminen, joka ei ymmärtänyt pelkoani yhtään.

    Toinenkin synnytys oli todella kivulias, mutta koska se meni muutoin normaalisti ja tunsin myös hallitsevani tilanteen ekaa kertaa paremmin, siitä tuli ikään kuin korjaava kokemus, jonka myötä kolmas kerta ei pelottanut yhtä paljon.

    Täytyy silti sanoa, että synnytyskipua pelkään edelleen. Se vain on niin järkyttävän tuskallista. Myös minä vannoin viime kerralla etten enää ikinä aio käydä sitä läpi, mutta katsotaan nyt, tuleeko joskus vielä päädyttyä synnyttämään. :grin
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1

Jaa tämä sivu