Apua, nyt pelottaa!

KevättäOdotellessa

KevättäOdotellessa

Oman äänensä löytänyt
Elikkäs. Raskaus varmistui ja kerroin heti parhaalle ystävälleni (joka kans soitti aikanaan minulle suoraan vessasta testitikku kädessä), sekä veljen vaimolle, joka tietää kaiken kaikesta, on nääs mielenterveysalalla ja mulla on raju paniikki-ahdistushistoria, lisäksi tämä IHANA miltei-siskoni on kahden pienen prinsessan äiti sekä sairaanhoitaja.

Ja kuinkas kävikään. Heti kun raskaus on todettu ja sanottu ääneen, alkaa pelottaa. Mitä olenkaan mennyt tekemään? Mitä tulevat isovanhemmat mahtavat sanoa (kun minulla on vielä opiskelut raskauden puoleenväliin asti kesken)? Pilasinko nyt oman, mieheni ja tulevan lapsen elämän? Voisiko tämän perua, pitäisikö harkita aborttia? Ja en todellakaan sitä siis tekisi, vauva on toivottu, suunniteltu ja tervetullut.

Onko muilla ollut tällaisia kauheita olotiloja vai johtuuko se paniikkihäiriöstäni? [:(]
 
Ihan tutulta kuulostaa[;)] Itsellä taustalla masennus. Lapsi oli yllätys, eikä elämäntilanne ole paras mahdollinen lapsen tulolle, mutta onnellisena odotetaan. Kuitenkin sitä joka päivä miettii, että onko siellä masussa kaikki hyvin ja kuinka sitä selviää lapsen kanssa taloudellisesti/ onko hyvä äiti/ osaako tarjota lapselle parhaan mahdollisen kasvu ympäristön ja vielä turvallisuuttakin pitäisi miettiä[&o] Samaan aikaan on kuitenkin onnellinen, että pikkuinen on tulossa elämään. Kaikesta pahasta olosta ja muista vatsan nippailuista huolimatta, on aivan ihmeissään, että uusi elämä on tulossa. Varmasti lapsi tuo paljon ja kasvattaakin vanhempia sitten ajallaan. Oon sanonut itselleni, että se huoli ei oo turhaa, vaan sitä vähitellen sopeutuu ja ottaa vastuuta tulevasta lapsesta. Ja kaikesta selviää, kun rauhassa ottaa. Onneksi on tämä yhteensä yhdeksän kuukautta aikaa totutella ajatukseen[:D]
 
Paniikkihan se siitä testituloksesta täälläkin oli, mutta nyt ÄITINÄ en voisi olla onnellisempi! Opiskelutkin jäi, kun en vaan saanut raskaana ollessa niitä loppuun saatettua, taloudellisesti on välillä tiukkaakin, oon ystäviini verrattuna nyt sit ihan eri elämäntilanteessa, eikä tää nyt mennyt sit kuitenkaan, niinkuin olin suunnitellut (ensin opinnot, naimisiin ja hetki töitä, raskaus alkoikin odotettua aiemmin)... Silti päivääkään en vaihtaisi pois, ja kaikki ympärillä ovat olleet niiiiiiin onnellisia mukanamme, että ei paremmin voisi mennä!

Onnea, välillä ahistaa ja pelottaa, mutta tämä on niiden kyyneleidenkin arvoista! <3
 
Juu tuttuja tunnetiloja näkyy olleen muillakin. Meillä alkaa nyt kohta 7.vko... mutta arkeen kuuluu niiiiiin paljon kaikkea työtä ja touhua, että tuntuu jo kahdestaankin loppuvan aika kesken... Miten sitten kun on pieni ja avuton kolmantena? Minun tilanteeni on, että isännän kanssa yhteiseloa kohta 7 vuotta josta 1,5 naimisissa... mieheni ei ole ollenkaan isäni suosiossa.. Meillä on Lypsykarjatila (sis. 40 kpl lypsettäviä ja pellot ja muut hommelit päälle) Joka työllistää kyllä aivan täysin, kun elukoista tykkään ja haluan hoitaa nekin hyvin. Mutta tiedän, kun äitiysloma alkaa ja tilalleni tulee lomittaja, niin tulen varmasti estelyistä huolimatta olemaan kiinni töissä ja lehmien huolehtimisessa... Minutkin lääkäri totesi viime kesänä syvästi masentuneeksi ja tuntui, että maailma kaatuu päälle... Mutta nyt kun esikoisemme ilmoitti tulostaan aika yllättäen (koska lapsi olisi ollut tervetullut koko yhteiselomme ajan) tuntuu jotenkin positiiviselta ja tavallaan huolettomalta.... Ainahan tosiaan hiipii takaraivoon monenlaisia ajatuksia, joita en ole edes tulevalle isälle uskaltanut kertoa... No aika näyttää.

Onnea kaikille!
 
No onpa rauhoittavaa tietää että muillakin on samankaltaisia mietteitä ollut... nyt jo tänään ollut taas ihan rauhallinen ja tyytyväinen sen puolesta.

Tosin nyt on sitten saatu uusia pelonlähteitä! Tarkoitus oli aloittaa yritys alunperin vasta kesällä, mutta sitten kun asia oli päätetty, sattui pieni "vahinko" ja raskaana ollaan... en vain ollut vielä ehtinyt lopettaa kokonaan Efexor- lääkitystäni paniikkihäiriöön. Nyt annosta pienennetään joka maanantai, mutta kuulemma se voi lisätä alkuraskauden keskenmenoriskiä... [:(]

Olen vasta viikolla neljä ja ensi viikolla otan enää puolikkaan kapselin ja seuraavalla senkin joka toinen päivä ja sitten loppuu... Nyt pitää vain ajatella positiivisesti, mut nyt pelottaa sitten se keskenmeno! Lääkettä ei voi lopettaa kerralla lääkärini mukaan, siinä olisi sitten taas lisää riskejä.
 
Voimia vaan täältäkin. Minunkin raskauteni on yllätysraskaus eli täysin odottamaton ehkäisyn petettyä. Oltiin seurusteltu poikaystäväni kanssa vasta vuoden kun hedelmöittyminen tapahtui eikä asuta yhdessä vieläkään, mutta tarkoitus olisi ensi kesänä päästä saman katon alle. Miehelle oli jo aiemmin selvää, että haluaisi lapsia, minulle taas ei. Todella nopeasti kuitenkin tuli sellainen tunne, että haluan tämän lapsen ja miehellä sama tunne. Pari lapsetonta kaveria ei voinut oikein ymmärtää miksen tee aborttia. Toinen ehdotti sitä suoraan ja kaunistelematta pariinkin otteeseen, että se on järkevin ratkaisu kun minulla on opinnot kesken ja kuinka meidän elämämme olisi niin paljon parempaa, jos olisimme miehen kanssa kaksin ja kuinka meidän tulisi ajatella aborttia positiivisena panostuksena omaan elämäämme. Tottakai punnitsimme myös sitä mahdollisuutta, koska päätimme miettiä rauhassa kaikki vaihtoehdot läpi (esim. terveysongelmieni kannalta), mutta hyvin nopeasti tuli sellainen olo, että haluamme tämän lapsen. Kun ilmoitin tälle ystävälleni päätöksestämme pitää lapsi, hänestä ei ole kuulunut sen koommin mitään, yli kahteen kuukauteen siis. Olimme todella hyviä ystäviä jo vuosien takaa - tai niin ainakin luulin. 
 
Pippula, hyi tuota "ystävääsi" [:'(] Älä välitä tuollasesta roskasta, kyllä oikeat ystävät tukevat sinua päätitpä mitä vain. Itselläni on tuollainen samanmoinen "ystävä" joka ei ole alunperinkään pitäny mun miehestä jonka kanssa tulisesti rakastuttiin vasta viime kesän loppupuolella [;)] Hänen mielestään olen ääliö koska en huolehtinut ehkäisystä tarpeeksi hyvin, ja että ylipäätään olen antanu sellasella persereijälle kuin hän mun ihanaa miestäni pitää [8|] Kuitenkin jo seuraavassa lauseessa "anteeksiantavaan" sävyyn kertoi että minun täytyy heti soittaa ja varata aika aborttiin niin päästään tästäkin ongelmasta [:@]. Mullahan tuli itku kun hän näin minulle sanoi ja mieheni suuttui ihan perkeleesti (anteeksi kielenkäyttö) sillä siitä päivästä asti kun sain tietää olevani raskaana, olemme tätä vauvaa halunneet eikä abortti ole ollut kummallakaan mielessä "järkisyistä" huolimatta. "Ystäväni" ei ottanut yhteyttä aikoihin, kunnes joku aika sitten kysyi että no, mites raskaus menee. Siitä asti hän on pommittanut melkein päivittäin ja antanut ymmärtää olevansa onnellinen meidän puolesta. Ystävällinen olen hänelle ollut, vaikken häntä oikein ystävänäni enää pidäkään... Pointti siis että älä välitä! Yksi hyvä ystävä on enemmän kuin miljoona tuollaista [:)] 
 
No joo, eipä sullakaan Durina, ollut kauheen kiva tuo ystävä.

Mietin itse sen ystäväni kohdalla, että jos omalle kohdalle olisi sattunut niin, että hän tai joku muu vastaava olisi tullut raskaaksi. Minä olisin kannustanut miettimään omalle itselle sopivaa ratkaisua, jonka vaan itse voi päättää ja tuntea. Eli tehdä niinkuin sydän sanoo ja sitähän ei kukaan muu kuin asianomaiset itse voi tietää. En taatusti olisi antanut valmiita ohjeita kumpaakaan suuntaan, vaan kannustanut miettimään asiaa perinpohjin ja yrittänyt olla tukena. Ja näin siinäkin tapauksessa, jos sattuisin ajattelemaan, että ko. parin olisi ehkä fiksumpaa tehdä abortti: en ikipäivänä sanoisi sitä heille. Minusta se olisi todella tahditonta.
 
samanmoisia tuntemuksia täälläkin koettiin plussaamisen jälkeen vielä pitkään vaikka lasta oltiin haluttu yli kolme vuotta.. ja kun luultiin että ei sitä lasta meille suoda laisinkaan niin shokki oli kyllä melkoinen. elämäntilanne ei todellakaan ollut paras mahdollinen kun mä just vaihtanut työpaikkaa ja koeaika ja tiesin että pistävät (ja pistivät) mut pihalle kun tietävät raskaudestani... kyllä siinä pitkään mietittiin miten taloudellisesti selvitään ja mietitään edelleen. talonrakennusprojekti meni plörinäksi ja nyt ollaan vähän ku tyhjän päällä että mihin lähtään jos tää talo meneekin kaupaksi. useampi vuosi omakotitalossa asuttu ja outoa olisi taas kerrostaloon mennä (ollaan siis vuokralla nykyisin kaverini talossa jonka joutuvat pistää myyntiin kun toi lama näyttää nyt koskettavan melkein jokaista jollakin tavalla) jotenkin sitä vaan jaksaa uskoa että asiat järjestyvät ja tiedän että äippäloman jälkeen mä kyllä saan töitä. taloudellisesti mulla ei ole mitään mahollisuuksia jäädä kotiäiteeksi kun kalliit prätkäharrastuksen meillä molemmilla ja velkaa niskassa.
kuitenkin tästä iloisesti massussa mylläävästä ipanasta ollaan ikionnellisia ja tiedetään että vaikka rahaa ei nyt olekkaan satsata kalliisiin vauvan merkkitavaroihin niin me pystytään tarjoo ja antamaan sille naperolle rakkautta ja lämpöä yllinkyllin. [:)] se on tärkeintä. eikä ikinä käynyt mielessä että tehtäisiin aportti vaan sen takia että elämäntilanteeseen lapsi ei nyt sovikkaan. sitä kuitenkin niiin monta vuotta haluttiin ja petyttiin vääriin hälyytyksiin että vaikka elämäntilanne ei parasmahdollinen niin lapsi on tervetullut ja haluttu. ja rakastettu heti siitä pienstä solupallerosta asti. <3
 
Me ollaan hissukseen odoteltu lasta neljä vuotta, ei otettu kauheesti ressiä kuitenkaan siitä, etten tullutkaan raskaaksi, mutta pikkuhiljaa sitä ajatteli, että ehkä meille ei koskaan biologisia lapsia tulekaan. Kun nyt sitten joulun alla plussasin, niin olin kyllä ihan järkyttynyt! Ensinnäkin tuntui oudolta, että ylipäätänsä tulin raskaaksi, olin jo vähän ajatellut, etten koskaan tulisikaan! Seuraavaksi olin ihan varma, että se on väärä hälytys, menee varmasti kesken tai on kohdunulkoinen. Kiukuttelin miehelle ja pelkäämisen lisäksi ajattelin kaikkia raskauteen liittyviä ällötyksiä ja elämään tulevia muutoksia, enkä tosiaan hyppinyt onnesta ja riemusta, vaikka olikin toivottu! En uskaltanut iloita ja kyllähän se järkytti myös. En ole mikään pullantuoksuinen äitihahmo kuitenkaan vaikka lapsia tahdonkin [:D]

Nyt kun alkaa olla varmempaa, niin uskallan pikkuhiljaa iloita vauvelista! Varsinkin tämänpäiväisen ultran jälkeen on hymyilyttänyt! Edelleen ajatus esim. imettämisestä hieman ällöttää, mutta varmaan sitä siihenkin tässä pikkuihljaa kasvaa :D joo, ei pidä vielä ajatella elämää osuusmeijerinä. [:o]

Aika tahditonta touhua teidän kavereilta Pippula ja Durina! Karmeeta, miten kevyesti jotkut ehdottelevat toiselle aborttia! Elämänlaadun määrittäjänä tuskin voi olla "oikeaan" saumaan ajoitetut lapset! Töihin kyllä ehtii ja ehkä lasten jälkeen vielä suuremmalla innolla! [8|] Ja oikeita ystäviä tuetaan tilanteessa kuin tilanteessa.

TuuliEnkeli: Toivottavasti saat tukea lähipiiriltäsi ja osaat sitä myös hakea muualtakin tarpeen tullen! Pääkaupunkiseudulla ainakin on mielestäni joku ryhmä teiniäideille, jossa voi saada vertaistukea ja neuvoja ym.
 
TuuliEnkeli: [:D] Mie luin ton siun jutun vääriin! Käsitin et oot sit 14v yh etkä 14vuotiaan yh [:D] Voi järki, kannattais varmaan lukea toisten jutut vähän tarkemmin! Varmaan ymmärrät nyt noi mun tuen hakemis hössötyksetkin [:)]
 
Joo, aika "mukavia" ystäviä teillä on ollut. Onneksi itseä ei kohdeltu tuolla tavoin, olisi voinut olla, että kyseiset "ystävät" olisivat saaneet tupenrapinat minulta. Itsellänikin on opinnot kesken eikä ikää liikaa ole, mutta ei sille vauvan hankinnalle ole mitään kaikkein parasta hetkeä. Olkoon vauva odotettu tai ei. Aina on jotakin, mitä haluaisi suorittaa tai tehdä, jne.
Siinä voi mennä aikaa ennen kuin siihen vauvan tuloon sopeutuu niin kuin itselläni. Ainakin vielä viikoille 23-24 mietin, mitä jos en olisikaan raskaana?! Mitä sitten?! Mutta nyt siihen ajatukseen vauvasta on jo sopeutunut, kun tietää, että synnytys lähenee koko ajan. :D Sitä ei enää ajattelekaan itseään niin paljon; huomaa, että vauvan hyvinvointi ja kaiken sujuminen hyvin on tärkeää. :)
 
Mä tein testin työpaikallani aamulla vain nopeaa, ajattelin. Eikä mulla ollut edes kun muutaman päivän menkat myöhässä. Tein vain jotenkin alitajuisesti testin.[:D] Ajatteline ttei siinä kuitenkaan ole kun 1 viiva, niin kun aina ennenkin, meillä siis yritystä takana vuosi. Heti kun testin nostin eteeni, oli samantien kaksi niin selvää viivaa kun olla ja voi. Mulla nousi kuumotus naamalla :o ei voi olla totta ???! JA mikä oli hauskin reaktio, niin heti koskin mahaani, onko täälä tosiaan joku pieni? [:)][:)][:)] En sitten ajatellut siinä asiaa enempää.... Olin ihan hämilläni. Olin ihank uin toinen ihminen kun vessasta tulin. En sanonut töissä vielä kenellekään. Laitoin sitte miehelleni viestin, joka oli HElsingissä silloin reissu hommissa. Mieheni soitti samantien takaisin,kuulin hänen äänestään,ettäsieläoli hymy ihankorvissa saakka ![:)][:)][:)] Siinä kohtaa mullapääsi itku, onnesta ja pelosta [:D][:D] Sitten meninkin hermo tupakille. Iltaan mennessä olin asian kanssa sujut, kun olin tehny 4 raskaustestiä =) Ja soitin parhaalle ystävälleni, joka vietti illan sitte minun kanssani.[:D]
 
Takaisin
Top