Anteeksi pyytämisen harjoittelu

litranmitta

litranmitta

Luottohahmo langoilla
Kesäkuiset 2022
Kesäkuiset 2024
Pian 3-vee harjoittelee tätä taitoa. Miksi se "anteeksi" tuntuu olevan kovin vaikeaa saada suusta tulemaan? Esimerkiksi jos pikkusiskon kanssa tulee kinaa ja tönäisee siskoa -> pyydetään ihan rauhallisella äänellä pyytämään siskolta anteeksi. Isompi alkaa vain hokea "en sano sitä" ja on kovin vaikeana. Pidemmän odotuksen jälkeen saa hyvin hiljaa ja nopeasti puristettua anteeksipyynnön, josta sitten toki aikuiset kiitetään. Koitetaan sanoittaa anteeksipyytämisen syytä ja merkitystä ja taustalla lapsen mielessä myllertäviä tunteita. Mutta jotenkin tuntuu etten ihan aina ymmärrä miltä hänestä tuossa hetkessä tuntuu. Miten kummassa tätä taitoa harjoitellaan?
 
Nooo meillä ei tarvi pyytää sanoin anteeksi. Riittää jos vaikka halaa tai silittää. Lapsi saa siis valita ja monesti kyllä mieluummin fyysisesti näyttää sen kuin sanoo. Sitten tietysti sanoitetaan tilannetta kaikille osapuolille/kaikkien kanssa. Minusta lapsen on tärkeempi oppia miksi joku asia oli väärin kuin että oppii väkisin pyytämään anteeksi, koska minä vaadin sitä. 🤔 Ja siis joskus voi olla että lapsi tarvii aikaa mihinkään anteeksi pyytämiseen tai tekoon ja silloin lähinnä aikuiset sanoittaa sitä tilannetta, niin sille tekijälle kuin sille kohteellekin.

Ja siis toki näytetään itse mallia ja pyydetään anteeksi, jos on sen tarve.
 
litranmitta sanoi:
Pian 3-vee harjoittelee tätä taitoa. Miksi se "anteeksi" tuntuu olevan kovin vaikeaa saada suusta tulemaan? Esimerkiksi jos pikkusiskon kanssa tulee kinaa ja tönäisee siskoa -> pyydetään ihan rauhallisella äänellä pyytämään siskolta anteeksi. Isompi alkaa vain hokea "en sano sitä" ja on kovin vaikeana. Pidemmän odotuksen jälkeen saa hyvin hiljaa ja nopeasti puristettua anteeksipyynnön, josta sitten toki aikuiset kiitetään. Koitetaan sanoittaa anteeksipyytämisen syytä ja merkitystä ja taustalla lapsen mielessä myllertäviä tunteita. Mutta jotenkin tuntuu etten ihan aina ymmärrä miltä hänestä tuossa hetkessä tuntuu. Miten kummassa tätä taitoa harjoitellaan?
Click to expand...
Mä oon ite samanlainen: anteeksipyytäminen on hankalinta mitä tiedän, koska sehän on sama kuin myöntäisi, että on tehnyt Virheen! siis on Virheellinen! ja Paha! ja Virheellisestä, Pahasta tavarastahan hankkiudutaan eroon. Siis kyseessä on elämän ja kuoleman kysymys, siksi se on niin hankalaa. Tää ajatusmalli johtuu kai täydellisyyden tavoittelusta, musta-valkoisesta ajattelusta tai jostain.

Kyllä se siitä, kunhan lapsi oppii ettei anteeksipyytämisestä seuraa mitään pahaa.
 
Meillä oli tuollainen vaihe, mutta päästiin siitä yli, kun korostettiin tilanteita missä pyydettiin itsekin anteeksi. Oli se lapselta tai miehen kanssa toisiltamme. Ei myöskään annettu huomiota ja näytettiin surullisilta, jos ei pyytänyt anteeksi, mutta sai hirveästi halia ja kehuja kun pyysi ja kerrottiin miten iloiseksi se anteeksipyyntö teki. Lapsi selkeästi hoksasi, että anteeksipyytämällä voi saada hyväksyntää ja nykyään pyytää käytännössä aina anteeksi ja halaa.
Välillä meni meidän aikuisten kesken vähän teatteriksi, mutta oppipahan asian. 😄😂
 
Jotkut sanovat, että anteeksipyyntöä ei saisi vaatia lapselta. Itsekkin olin aiemmin sitä mieltä, mutta jossakin vaiheessa mieli muuttui itsellä. Joudutaanhan me aikuisinakin hieman pakon alla pyytämään anteeksi yleisen ilmapiirin ja ihmissuhteiden ylläpitämisen takia, vaikka aina ei olisi sellainen olo. Kotona me aikuiset pyritään näyttämään tietty esimerkkiä ja pyydetään lapsilta anteeksi, jos tulee jotain anteeksi pyydettävää.

Aina ei meilläkään se lapsien anteeksipyytäminen kuulosta kauniilta, varsinkaan jos on mennyt käsirysyksi. Huomaan kuitenkin, kun lapset leikkivät keskenään ilman aikuisen puuttumista, niin saattavat pyytää erittäin kauniisti toisiltaan anteeksi :smiling-eyes:
 
Me ei (yleensä) painosteta pyytämään anteeksi. Juuri kun kuullut ettei niin kannata toimia. (En tiedä mikä sitten lopulta oikeasti paras tapa toimia. Kasvatusneuvoja kun on maailma pullollaan.) Yleensä kerrotaan että lyöminen/töniminen sattui ja toiselle tuli paha mieli. Usein tällä se anteeksipyyntö löytyy. Ja itse koitetaan näyttää esimerkkiä.

Lapsi nyt siis 4 vuotias. Pienempänä pyysi usein anteeksi ennemmin kehollisesti eli halaamalla tai silittämällä.
 
Itse uskon vakaasti esimerkiksi voimaan, toki ei niitä anteeksipyyntö hetkiä tule välttämättä monta aikuisena kun osaa käyttäytyä 😅 mut esim jos lapselle vähän nostaa ääntään jne. Se on niin hassua ku lapsen jälkeen itestä on tullut niin esimerkillinen ihminen, jottei anna väärää mallia lapselle 🤣

Lisäksi yleensä kysyn et "mitäs sitten ku toiselle tuli surumieli?" Koska tässä vaiheessa vielä se on enemmän opittu syy-seuraus juttu eikä aito ymmärrys anteeksipyytämisestä kulttuurisena ilmiönä. Ei siis niinpäin et vaatii anteeksipyyntöä.
 
Kyfi7 sanoi:
Itse uskon vakaasti esimerkiksi voimaan, toki ei niitä anteeksipyyntö hetkiä tule välttämättä monta aikuisena kun osaa käyttäytyä 😅 mut esim jos lapselle vähän nostaa ääntään jne. Se on niin hassua ku lapsen jälkeen itestä on tullut niin esimerkillinen ihminen, jottei anna väärää mallia lapselle 🤣
Click to expand...
Tuon takia me vähän järjestettiinkin sellaista teatteria, että jos vähänkin vahingossa huitaisin vaikka miestä niin pyysin hyvinkin teatraalisesti anteeksi ja lapsi näki, että sain mieheltä hyväksyntää sen seurauksena. 😁

Oli oikeasti aika toimiva keino. Nyt lapsi pyytää todella hienosti anteeksi, vaikka jossain vaiheessa oli kunnon kiukuttelua, kun ei halunnut pyytää anteeksi.

Opetetaan sitä, että saa mokata, mutta se ei haittaa kunhan hoitaa seuraukset. Ajatuksena, että aikuisena olisi sitten vahva itsetunto. Ja hyvällä itsetunnolla tarkoitan sitä, että pystyy pitämään itsestään, vaikka ei olekaan täydellinen.
 
Ihan tosi hyviä pointteja kaikilta 😍

Mulle riittäisi kyllä (tässä vaiheessa) myös sanaton anteeksipyyntö, mutta sitäkään ei oikein meinaa tulla. Lapsi vain ikäänkuin jäätyy tilanteessa, jumittaa vain paikallaan ja jos kehottaa pyytämään anteeksi alkaa tuo "en sano sitä". Joten ajattelin että ihan hänen itsensäkin kannalta täytyisi alkaa treenata tuota taitoa, jotta pääsee tilanteista eteenpäin. Elämässä myös minun mielestäni tarvitaan taitoa sanoa anteeksipyyntö, ja toisinaan sitä tarvitaan myös tilanteissa joissa ei välttämättä ole täysin mustavalkoisesti anteeksipyydettävää. Sellainen sosiaalinen pieni ja kevytkin "anteeksi" voi toisinaan estää tilanteita eskaloitumasta tai tehdä toiselle osapuolelle paremman mielen. Että joku tapa tässä maailmassa täytyisi oppia anteeksipyytämiseen.

@herkkis vähän sellainen herkkä pököpää toi oma lapsi on - niin kuin itsekin olen. Haluaa onnistua ja esimerkiksi puuron putoaminen lusikasta paidalle aiheuttaa varsin suuren reaktion. Toisinaan uusien asioiden kokeilu on "en uskalla". En vain hoksannut että vielä tämän ikäinen osaisi ajatella anteeksipyynnön olevan hävettävää 🥺 koitetaan luoda toistoja lisää ja arkipäiväistää anteeksi-sanaa, että siitä poistuisi suurin tunnelataus! Ja muissakin taidoissa, että yritetään opettaa mokailemaan 😅

@Kyfi7 siis just tuo, että aikuisena niitä anteeksipyyntöhetkiä ei tule päivittäin. Täytyy laittaa vähän teatteria kehiin ja vaikka tiputella asioita käsistä, ja lisäksi vähän värikynäillä muita tilanteita 😄 siis esim niitähän tulee melkein päivittäin, kun lapsen kanssa törmätään (perus että lapsi kävelee naama edellä aikuisen takapuolta päin kun eteisessä poimii kenkiä lattialta tms 😂) niin näissä tilanteissa voisin alkaa pyytää anteeksi että äiti pysähtyi sun eteen tms 😄
 
@litranmitta meillä oli siis juuri tuollainen, että tyttöä hävetti mokata ja jotenkin se anteeksipyytäminen korosti sitä häpeää (mies tämän minulle hienosti sanoitti😁). Siksi alettiin näyttämään sitä esimerkkiä, että äiti ja isikin mokaa ja pyytää sitten anteeksi. Korostin myös sitä, että toisesta tuntuu paremmalta, kun pyytää anteeksi. Sen takia korostettiin myös sitä surufiilistä vaikka siitä satuttamisesta. Eli siis ihan älytöntä teatteria oli jonkun aikaa.😂 Mutta tilanne muuttui ihan parissa viikossa. Nyt tuo tyttö pyytää anteeksi joko itse tai muistuttamalla vähäsen. 😊
 
Me ollaan muuten miehen kanssa hyvä tiimi, kun mies ymmärtää paremmin lapsen tunnereaktioita ja miulla on taas yleensä toimivat ratkaisut niihin, kun mies vaan ensin selittää mistä tässä oli kyse. 😁😂
 
litranmitta sanoi:
Ihan tosi hyviä pointteja kaikilta 😍

Mulle riittäisi kyllä (tässä vaiheessa) myös sanaton anteeksipyyntö, mutta sitäkään ei oikein meinaa tulla. Lapsi vain ikäänkuin jäätyy tilanteessa, jumittaa vain paikallaan ja jos kehottaa pyytämään anteeksi alkaa tuo "en sano sitä". Joten ajattelin että ihan hänen itsensäkin kannalta täytyisi alkaa treenata tuota taitoa, jotta pääsee tilanteista eteenpäin. Elämässä myös minun mielestäni tarvitaan taitoa sanoa anteeksipyyntö, ja toisinaan sitä tarvitaan myös tilanteissa joissa ei välttämättä ole täysin mustavalkoisesti anteeksipyydettävää. Sellainen sosiaalinen pieni ja kevytkin "anteeksi" voi toisinaan estää tilanteita eskaloitumasta tai tehdä toiselle osapuolelle paremman mielen. Että joku tapa tässä maailmassa täytyisi oppia anteeksipyytämiseen.

@herkkis vähän sellainen herkkä pököpää toi oma lapsi on - niin kuin itsekin olen. Haluaa onnistua ja esimerkiksi puuron putoaminen lusikasta paidalle aiheuttaa varsin suuren reaktion. Toisinaan uusien asioiden kokeilu on "en uskalla". En vain hoksannut että vielä tämän ikäinen osaisi ajatella anteeksipyynnön olevan hävettävää 🥺 koitetaan luoda toistoja lisää ja arkipäiväistää anteeksi-sanaa, että siitä poistuisi suurin tunnelataus! Ja muissakin taidoissa, että yritetään opettaa mokailemaan 😅

@Kyfi7 siis just tuo, että aikuisena niitä anteeksipyyntöhetkiä ei tule päivittäin. Täytyy laittaa vähän teatteria kehiin ja vaikka tiputella asioita käsistä, ja lisäksi vähän värikynäillä muita tilanteita 😄 siis esim niitähän tulee melkein päivittäin, kun lapsen kanssa törmätään (perus että lapsi kävelee naama edellä aikuisen takapuolta päin kun eteisessä poimii kenkiä lattialta tms 😂) niin näissä tilanteissa voisin alkaa pyytää anteeksi että äiti pysähtyi sun eteen tms 😄
Click to expand...
Minä antaisin lapselle pienen hetken aikaa tointua ja päästä yli siitä ensireaktiosta. Sanoo vaikka, että ”leiki nyt pieni hetki, mutta ennen ruokaa täytyy pyytää anteeksi”. Monesti tunnereaktio vähän laimenee, kun saa sitä etäisyyttä. Sen jälkeen voi olla helpompi sanoa/ilmaista se anteeksipyyntö. Pitää sen rauhoittumisajan kuitenkin sellaisena, että kaikkien on helppo pitää asia mielessä. Esim parikymmentä minuuttia.

Joillakin lapsilla (esim meidän esikoinen) voi tulla tosi voimakas vastustusreaktio sille, jos jokin asia on pakko tehdä. Silloin saa kyllä kokeilla välillä vaikka mitä niitä pakollisia asioita opettaessa. Joskus voi auttaa se, että lapsi saa itse vaikuttaa johonkin osaan siitä. Esimerkiksi siihen aikatauluun tai tapaan. ”Saat päättää, koska ja miten pyydät anteeksi, kunhan teet sen ennen ruokaa” voi olla lapselle helpompi, kuin ”nyt heti pyydät anteeksi”.

Tämä nimimerkiltä ”paljon turhaa hermostumista ja kuvainnollista oman pään seinään lyömistä tapahtunut ennen kuin tajusin, mikä voi helpottaa omapäisen lapsen opettamista ihmiselämään kuuluvissa pakollisissa asioissa”.
 
Takaisin
Top