Mulla on ihan asialliset välit anoppiin, mutta hänessä ärsyttää moni asia. Pidänkin etäisyyttä ja mies hoitaa yhteydenpidon äitiinsä. Syy näihin etäisen kohteliaisiin väleihin on anopissa: hänen mielestään mä puhuin hänen lempilapsenlapselleen (eli miehen pojalle, joka asuu meillä) väärällä tavalla, kun ojensin kerran tätä lempparia huonoista pöytätavoista, jolloin anoppi katsoi asiakseen haukkua mut tietty lapsen kuullen. Mä ilmoitin miehelle, etten suostu menemään anoppilaan, jos saan tollaista paskaa osakseni ja mieheni sitten otti anopille tiukkasävyisen puhelun, minkä seurauksena anoppi sitten soitti mulle anteeksipyyntöpuhelun, jossa ei kuitenkaan pyytänyt anteeksi, vaan asia jotenkin jäi kuitenkin mun viaksi, kun mulla on kuulemma terävä ääni. Niin tai näin, asiaan ei enää sen jälkeen palattu, mutta silloin jotain muuttui mun ja anopin välillä. Mä en halua mennä hänen kotiinsa enkä hänen mökilleen tai miesystävänsä luokse, koska siellä ollaan anopin valtakunnassa ja hän pyrkii kyykyttää meitä. Anopin miesystävä on melkoisen viinaanmenevä, joten en siksikään halua siellä oleskella saati antaa lapsia sinne enkä ole kyl antanutkaan, mistä anoppi on antanut palautetta yhdelle miehen sukulaiselle. Mieskin saa osansa anopin kiukutteluista, joten hänkään ei halua vierailla äitinsä luona, eli en ole ihan yksin.
Mun äiti on ihan omaa luokkaansa, mielenterveys- ja päihdeongelmainen, ja katkaisin välit häneen viisi vuotta sitten yritettyäni sitä ennen kestää häntä ja hänen sekoilujaan vuositolkulla. Nyt hällä kuulemma menee vähän paremmin, mutten ole ainakaan vielä valmis ottamaan häneen yhteyttä tai tapaamaan häntä, varmaan koska pelkään, että se sama hirveä mun haukkuminen, syyllistäminen, syyttely, kontrollointiyritykset ja kiristäminen alkaisivat uudelleen. Pitää miettiä uudelleen joskus ensi vuonna, kunhan synnytys ym. mieltä eniten kuohuttavat asiat on ohi.
