Anoppi ei välitä

[samanda]

Menetimme kovasti odottamamme vauvan viikko sitten rv 15. Jouduin kovan verenvuodon takia olemaan viikonlopun sairaalassa ja olimme alkuviikon vielä shokissa tapahtuneesta. Jossain vaiheessa tajusin, että anoppi ei ole ollut missään yhteydessä sen jälkeen, kun ilmoitimme tapahtuneesta ja siitä, että olemme sairaalassa. Hän ei ole tarjonnut tukea, kysynyt vointiamme tai edes sitä, olemmeko jo päässeet kotiin.

Minusta tuntuu, että anoppi ei ole koskaan erityisemmin välittänyt minusta. Olemme kuitenkin tulleet hyvin toimeen ja mielelläni olen käynyt mieheni kanssa kyläilemässä ym. Olen sietänyt sitä, että mikään minua koskeva asia ei ole kiinnostanut. Luulen, että olemme vain niin erilaisia ihmisiä, että hän ei oikein osaa suhtautua minuun. Nyt vain tuntuu siltä, että en enää jaksa sietää tätä, kun minkäänlaista empatiaa ei heru vaikeassa tilanteessa. Erityisesti harmittaa miehen puolesta

 

[Uusperhesatu]

Osanotot menetyksenne johdosta.

Onpa ikävää käytöstä anopilta. Voisikohan miehesi jutella hänen kanssaan?

 

[Hurlum82]

Kovasti voimia sinulle !
Itse koin tässä keväällä myös keskenmenon ja huomasin että kaikki eivät tiedä mitä sanoa tai miten käyttäytyä tällaisen tilanteen kanssa.

Oliko raskaus ensimmäinen anopillesi isovanhemman näkökulmasta? Saattaa olla että hän on itsekin hieman shokissa tai ajattelee ettette halua puhua tapahtuneesta ennenkuin sinä otat asian esille.

 

[samanda]

Kiitos

Ehdotin miehelle, että hän laittaisi äidilleen viestiä, mutta ei ainakaan vielä halunnut.

Tämä olisi tosiaan ollut ensimmäinen lapsenlapsi. Voi hyvin olla, että suree itsekin tai ei tiedä, mitä sanoa.

 

[Aiarana]

Olen erittäin pahoillani menetyksestäsi, voimia sinulle ja miehellesi.

Mitä ikäpolvea anoppisi on? Useat vanhempaa ikäpolvea olevat naiset on opetettu kestämään kaiken, ja että mistään ei saa valittaa. Minun sukupolveni on uutta kantaa, mehän jutellaan entistä avoimemmin asioista, vaikkakin eivät tietenkään kaikki.

Anoppisi syitä ja aikomuksia olla puhumatta ja kysymättä emme tiedä. Voimme vain arvailla - onko hänkin kenties kokenut saman ja nyt kokee menetyksen tunteet uudelleen. Ehkä hän silloin ei halunnut, että kukaan kyselee asiasta? Tätä emme voi tietää, ellette kysy anopiltasi.

Ihan hyvä keino on kysyä, että "Hei minua harmittaa, kun et ole kysynyt tästä, olisi mukavaa jos kysyisit tai puhuisit. Ihmettelin, miksi et ole tästä puhunut, olisin kaivannut sitä kovasti ja se olisi minulle tärkeitää." - jotenkin noin pehmeästi, ei vaatien eikä syyttäen. Hänellekin menetys kyseessä tässä.

Kauniisti puhumalla ja toisen aikomukset selvittämällä pääsee pitkälle. Kyseessä on pitkäaikainen ihmissuhde, johon on hyvä pitää hyvät välit, jos mahdollista. Tämän olen itse oppinut kantapään kautta ja vasta lapsen synnyttyä.

 

[Vargynja]

Paljon voimia ja osanottoni samanda.

Ymmärrän täysin että tuollainen tuntuu pahalta kun ei tule minkäänlaista empatian osoitusta. Mutta ehkä tosiaan kyse on siitä ettei hän osaa sanoa mitään tai ajattelee että haluat olla rauhassa asian suhteen tms. Suosittelen Aiaranan tapaan että otat asian hänen kanssa ystävälliseen sävyyn puheeksi. Voit vaikka kertoa että sinusta tuntuu pahalta ja kaipaisit tukea. Syyttämään ei ensimmäiseksi kannata ryhtyä, siitä ei tule kuin molemmille paha mieli.

 

[Lastaaja]

Mehän ollaan erityyppisiä ihmisiä kaikki. Ei kannata olettaa mitä toinen ajattelee, koska sitä ei voi tietää. Anopillasi on ikänsäkkin puolesta varmasti asiasta kokemusta kaverien, ystävien, sukulaisten ja ehkä myös itsensä kautta.

Lähtökohtaisesti, jos tällaista vaikeaa asiaa ei itse ota puheeksi ja tavallaan avaa sitä porttia itse, että asiasta haluaa puhua ja esimerkiksi lohtua saada, asiaa on vaikea ottaa puheeksi. Syyhän voi olla niinkin yksinkertainen, kuin se ettei halua loukata tai tunkeilla. Varsinkin jos anoppisi on vaistonnut, että pidät häntä etäisenä. Voihan hänkin ajatella, että sinua ei juuri kiinnosta hänen puuhansa?

Ehkä tässä voisi olla juuri se lähentymisen paikka mitä kaipaat ja sehän voi olla, että anoppisi haluaa sitä myös. Kerro, että keskenmeno tuntui pahalta ja haluaisit hänen kanssaan jutella asiasta, että tulisi parempi mieli.

Voimia ja jaksamisia!

 

[Suski75]

Ihmiset ovat erilaisia. Voi hyvin olla, että anoppisi ei halua tunkeilla ja udella asioitasi vaan odottaa, että sinä otat keskenmenon puheeksi, jos ja kun siitä haluat puhua. On nimittäin niitäkin, jotka keskenmenon jälkeen pitävät voinnista kyselijöitä epäkohteliaina törppöinä, koska haluavat pitää yksityisasiansa yksityisasioina.

Ehkä kannattaisi kysyä mieheltä, minkälainen puhumisen kulttuuri heidän perheessään on, eli onko heille yksityisyys niin tärkeä arvo, että uteluja pidetään epäkohteliaina?

 

[samanda]

Kiitos kommenteista, näistä oli apua Täytyy koittaa ottaa asia anopin kanssa puheeksi.

Mielestäni heidän perheessään on puhuttu aina avoimesti. Esimerkiksi miehen veljen avioerossa anoppi oli vahvasti tukena ja muistutti meitäkin viettämään aikaa hänen kanssaan, jos anoppi ei itse ehtinyt. Tuntuu vähän siltä, että miehen veli on lempilapsi. Anoppi vierailee usein hänen luonaan, antaa hänelle rahaa ja muutenkin auttaa aina tilaisuuden tullen. Meitä hän ei auttanut esimerkiksi hääjärjestelyissä, vaikka erikseen pyydettiin.

Itse olen yrittänyt olla anopille ystävällinen ja kuuntelen hänen juttujaan. Jos keskustelu kääntyy johonkin minuun liittyvään, kuten töihini, alkaa vähättely. Teen toimistotyötä, ja anopin on aina muistutettava, miten hän ei ikinä pystyisi istumaan koko päivää ja miten hänen on saatava tehdä työkseen jotain oikeaa. Mieheni ja miehen veljen vaimo tekevät myös toimistotöitä, mutta niistä ei tule samanlaista huomauttelua. Tämä on johtanut siihen, etten oikein halua puhua omista asioistani. Anoppi on myös turhan monta kertaa kertonut, miten hänelle on ihan sama, minkälaiset puolisot hänen lapsillaan on, eikä hänen tarvitse tykätä puolisoista, kunhan lapset itse ovat tyytyväisiä...

Minä pärjään kyllä myös ilman anoppia, mutta mies selkeästi kaipaisi äitinsä tukea.

 

[Suski75]

No mutta sitten vain jätä anoppi omiin oloihinsa. Muistaakseni MLL:llä on toimintaa, jossa lapsille järjestetään varamummola, jos omia isovanhempia ei ole tai isovanhemmat asuvat liian kaukana tai isovanhempia vain ei nappaa. Ja siis ihan vain kaikella hyvällä, eli anoppi saa omaa rauhaa mieleistensä ihmisten seurassa. Kaikki voittavat.