Mä oon viimeksi juonut alkoholia yli yhden annoksen syyskuussa 2021 - eli ennen kuin aloin odottaa esikoista. Hänen syntymän jälkeen oon tainnut tyyliin ylppäreissä nostaa tervetuliaismaljan. Puoliso käy yleensä jouluristeilyllä kerran vuodessa ja jossain saunaillassa 1-2 krt/vuosi. Kaikki sen "saunaoluet" mitä noilta reissuilta on jääkaappiin jäänyt, ehtii mennä aina vanhaksi
Koska itse oon nähnyt humalaisia lapsena ihan tarpeeksi, ei omieni tarvitse nähdä. Oli meilläkin lapsuudessa yleensä äiti selvänä, eikä iskäkään mitään kaatokännejä meidän ihan lapsuudessa ottanut ainakaan meidän hereilläollessa, mutta muissa sukulaisissa oli suurkuluttajia ja me lapset sitä käytöstä nähtiin. Ja kyllä, pelättiin ja koettiin turvattomuutta, vaikka olikin vähintään yksi ajokuntoinen aikuinen paikalla. Mä tuun itse olemaan lasten läsnäollessa aina vesilinjalla (poislukien esimerkiksi se tervetulo-kuoharimaljan nosto isoissa juhlissa). Mun rajat muiden juomiselle lasten läsnäollessa on se noin kaksi mietoa juomaa (osa isoista miehistä pystyy ottamaan kolme hitaasti jos iltaan kuuluu myös ruokaa, ennen kuin käytöksessä huomaa muutoksen, mutta saatte ehkä pointista kiinni). Jos paikalla on humaltuneita, vien joko lapseni pois tai jos meillä kotona joku vieras alkaisi juoda itseänsä humalaan, pyytäisin tätä poistumaan. Ensin kauniisti vihjaten (tyyliin "pitäiskö teidän suunnata jatkamaan vaikka baariin, meillä alkaa lasten iltatoimet", tms.) ja sitten komentaen jos ei muuten ymmärretä.
Kenties sitten kun lapset on jo isompia teinejä, 15+, saatan omasta puolestakin jo rentoutua ja pystyä nauttimaan sen yhden tai kaksi annosta. Sitä ennen en kyllä, koska se oma kokemus lähipiiristä on taustalla. Joskus toivottavasti saataisi lapset yökylähoitoon, ja voitaisi käydä puolison kanssa silloin vaikka syömässä jossain hienossa ravintolassa missä olis menuun sopivat juomat mukana
Humalahakuista juomista ei enää vaan jaksa harrastaa