I
Ittensä kiusaaja
Vieras
Kun aloimme yritttämään esikoistamme, minulle ei ollut mitään väliä kumpi sieltä olisi tulossa kunhan vain raskautuisin.
Salaa olen toivonut poikaa ja mieheni on alusta saakka toivonut poikaa. Tästä minulla on ollut huono olo ja olen kysynyt mieheltäni, että onko hän pettynyt jos saammekin tytön? Hän sanoi, että vaikka toivookin poikaa niin loppupeleissä ei ole väliä, kunhan raskaus menee hyvin loppuun saakka ja lapsi on terve.
Olen nyt raskausviikolla 33 ja tuntenut itseni alakuloiseksi, koska mieleeni on muistunut oman isäni toiveet saada poikalapsi. Noh, sen sijaan hän sai minut ja viisi vuotta myöhemmin sisareni.
Lapsuudesta muistan, miten isovanhempani suosivat poikapuolisia serkkujani antamalla heille esimerkiksi suoraan rahaa. Meitä tyttöjä ei huomioitu samalla tavalla.
Rakenneultrassa kaikki näytti olevan kohdallaan ja sukupuolesta sanottiin, että poika on tulossa. Mieheni oli tosi ilmoinen ja itsekin olin iloinen. Jonkin aikaa olin iloinen ja energinen, enkä miettinyt raskauttani sen kummemmin.
Jostain syystä olen nyt alkanut kiusaamaan itseäni ja toppuuttelemaan miestäni, että eihän sitä kuitenkaan tiedä kuin vasta synnärillä, että kumpi sieltä tulee. Olen alkanut lukemaan juttuja "mistä tietää kumpi tulossa?", "Tyttö maha vai poikamaha?" jne. Etsin jatkuvasti merkkejä ja mahdollista varmuutta että kumpi sieltä nyt tulee?
Jatkuva uudelleen arvuuttelu väsyttää minua henkisesti ja olen yrittänyt käydä sisäistä dialogia itsekseni, että mitä väliä sukupuolella on kunhan on terve?
Miksi oma lapsuudenaikana koettu vähättely vaikuttaa näin paljon ja miksi en anna itselleni lupaa nauttia näistä raskauden viimeisistä viikoista? Onko teillä antaa neuvoa?
Salaa olen toivonut poikaa ja mieheni on alusta saakka toivonut poikaa. Tästä minulla on ollut huono olo ja olen kysynyt mieheltäni, että onko hän pettynyt jos saammekin tytön? Hän sanoi, että vaikka toivookin poikaa niin loppupeleissä ei ole väliä, kunhan raskaus menee hyvin loppuun saakka ja lapsi on terve.
Olen nyt raskausviikolla 33 ja tuntenut itseni alakuloiseksi, koska mieleeni on muistunut oman isäni toiveet saada poikalapsi. Noh, sen sijaan hän sai minut ja viisi vuotta myöhemmin sisareni.
Lapsuudesta muistan, miten isovanhempani suosivat poikapuolisia serkkujani antamalla heille esimerkiksi suoraan rahaa. Meitä tyttöjä ei huomioitu samalla tavalla.
Rakenneultrassa kaikki näytti olevan kohdallaan ja sukupuolesta sanottiin, että poika on tulossa. Mieheni oli tosi ilmoinen ja itsekin olin iloinen. Jonkin aikaa olin iloinen ja energinen, enkä miettinyt raskauttani sen kummemmin.
Jostain syystä olen nyt alkanut kiusaamaan itseäni ja toppuuttelemaan miestäni, että eihän sitä kuitenkaan tiedä kuin vasta synnärillä, että kumpi sieltä tulee. Olen alkanut lukemaan juttuja "mistä tietää kumpi tulossa?", "Tyttö maha vai poikamaha?" jne. Etsin jatkuvasti merkkejä ja mahdollista varmuutta että kumpi sieltä nyt tulee?
Jatkuva uudelleen arvuuttelu väsyttää minua henkisesti ja olen yrittänyt käydä sisäistä dialogia itsekseni, että mitä väliä sukupuolella on kunhan on terve?
Miksi oma lapsuudenaikana koettu vähättely vaikuttaa näin paljon ja miksi en anna itselleni lupaa nauttia näistä raskauden viimeisistä viikoista? Onko teillä antaa neuvoa?