Aiotko ottaa sikainfluenssa-rokotteen?

Minä olen rokotteen jo ottanut. Pelottaa se silti ihan hirveästi, pitkään mietin suuntaan ja toiseen. Kun sitten päätöksen tein, niin olo helpotti.

Työskentelen hoitoalalla, joten työnteko voisi epidemian aikaan käydä aika mahdottomaksi. Lisäksi olen haalinut tietoa luotettavista asiantuntijalähteistä (en mediasta) ja tein päätökseni sen mukaan. Sitten ajattelin sitä asiaa vielä siltä kantilta, että jos sen possulentsun itseensä saa ja joutuu sairaalahoitoon (mikä siis raskaanaolevilla on aika todennäköistä) niin kyllä siellä sitten jo viimeistään dropataan viimeisen päälle. Syntynyt elämä kun laitetaan täällä syntymättömän edelle. Ja enkä sitten tiedä, että haluanko sitä tamiflutakaan napsia kuin karkkia. Ja kun sen rokotteen elohopea määräkin jää alle kala-annoksen...

No, toivon siis että Sintillä kaikki menee hyvin, joudun sen asian kanssa sitten elämään jos jotain tulee. Onneksi en enää ole ensimmäisellä kolmanneksella. Mutta eipä minusta kuitenkaan kuolleenakaan olisi iloa kenellekään.

Onnea kaikille päätöksentekijöille, päätätte sitten suuntaan tai toiseen! Olo tosiaan helpotti kun olin ratkaisuni tehnyt, nyt sitten itse elän oman päätökseni kanssa.

Ihanaa odotusta kaikille!
 
En aio ottaa rokotetta, koskaan en ole ottanut edes tavallista flunssapiikkiä vaikka työnantajan taholta on sitä tarjottu. Asia on hyvin henkilökohtainen  - varmaan kannattaa miettiä sitä että jos haalii muutenkin kaikki epidemiat niin voi tällä tapaa varautua.
 
Kauhean vaikea kysymys! Neuvolasta soitettiin ja tarjottiin rokotusta. Rokotuspäivä oli meillä tiistaina, en mennyt silloin ainakaan. Nyt kun luen Iltalehdestä Sveitsin rajoitteita (raskaanaolevia ei Pandemrixillä rokoteta), niin ei ainakaan toistaiseksi kaduta.
 
Soitin viime viikolla THL:n sikainfluenssapuhelimeen. Se oli aivan turhaa. Sen numeron alla pitäisi lukea: "Jos olet lukutaitoinen ihminen ja olet lukenut oheisen tiedotteemme raskaanaoleville, älä soita, koska emme kuitenkaan kerro sinulle mitään sellaista mitä et jo olisi lukenut". Elikkäs sieltä vaan todettiin, että "Kyllähän ainakin STM on miettinyt, että raskaanaolevien kannattaisi se ottaa". No niin varmaan onkin, mutta minkähänlaisella kompetenssilla...? Kysyin myös rokotteen sisältämästä adjuvantista, josta sanottiin, että "Eihän tämä tietenkään sataprosenttisen turvallinen ole". Sitten tiedustelin, että mitä tästä taudista pahimmillaan minulle voi seurata, mihin vastattiin että viruskeuhkokuume ja siitä mahdollisesti kuolema. Kysyin, että hoidetaankos sitä viruskeuhkokuumetta sitten Tamiflulla ja onko se lapselleni suurempi vai pienempi paha kuin rokote, johon vastattiin, että "Onhan se Tamiflu paljon pidempään käytössä ollut ja paremmin tunnettu valmiste kuin rokote".
 
Sellaiset kommentit kuin "Rokotteella ei eläinkokeissa ole todettu olevan vaikutusta raskauden kulkuun" eivät kiinnosta minua ollenkaan. En ole viikolla 28 kovin huolissani enää raskauden kulusta, vaan ennemminkin rokotteen vaikutuksesta esimerkiksi lapsen aivosolujen vielä kehittymättömiin hermoyhteyksiin.
 
Mutta siis jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi kokee. Minun (ainakin tähänastinen) kieltäytymiseni rokotteesta on perustunut aivan silkkaan pelkoon lapseni puolesta, kun kukaan ei osaa sanoa mitä se meidän pikkuiselle saattaa aiheuttaa. Yhtään sellaista lasta ei ole vielä syntynyt, jonka äiti olisi rokotettu. En toisaalta tiedä onko Suomessa syntynyt yhtään sellaistakaan lasta, jonka äiti olisi kieltäytynyt rokotteesta ja sairastanut itse taudin... AARGH!
 
Mutta jos joku teistä on viisaampi niin kertokaahan mitä aiotte asian kanssa tehdä!
 
 
 
Nyt on sitten rokote otettu...saa nyt sitten nähdä tuleeko mitään...uskon kyllä et suurempi paha ois ollu jos en olis ottanu ja sikanuha olis tullu...
 
Takaisin
Top