Aineeton (hyväntekeväisyys) lahja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä mieltä olette näistä aineettomista lahjoista joissa annetaan lahjan saajan puolesta esim. vuohi kehitysmaahan? Oletko saanut tai antanut tällaisen lahjan?

Mielestäni ajatus on toisaalta kaunis, mutta toisaalta vähän hassu. Vähän niin että en keksinyt sinulle lahjaa, mutta annoin rahaa hyväntekeväisyyteen ja kerron siitä sinulle.

Taidan olla sen verran itsekäs että ilahtuisin enemmän oikeasti minulle annetusta lahjasta, on se sitten vaikka suklaalevy. En toisaalta tällaisesta lahjasta loukkaantuisikaan. Yksi työnantajani on aikoinaan tällaisen lahjan antanut työntekijöille. Taisin asian ohittaa olankohautuksella, en ollut odottanut työnantajalta joululahjaa.
 
Meillä tähän liittyy jokavuotinen vitsi, mies aina yrittää huijata ostaneensa jollekin vuohen minun nimissäni. En ilahtuisi, haluaisin mieluummin sen vuohen omaksi lemmikiksi:oops:
 
Sain kerran "vuohen". Olihan se ihan hyvä, toivottavasti meni tarpeeseen. Mutta olihan se vähän "tyhjä arpa" noin niinkuin omasta navasta katsottuna.
 
Takaisin
Top