Adoptointi tai sijaisvanhemmuus, oletko joskus miettinyt näitä?

[Bella Swan]

Voisitko adoptoida lapsen? Tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi?

Adoptio kuulostaa hankalalta, pitkältä ja kalliilta prosessilta. Jos lapsia ei olisi, en tiedä olisiko se vaihtoehto. Ehkä. Sijaisvanhemmuutta en ole koskaan ajatellut, mutta olisihan se hieno tapa auttaa, vaikkakin varmasti raskasta.

 

[Shooky90]

Jos ei olisi omaa lasta adoptoisin varmasti. Vaikka se prosessi onkin todella pitkä ja kallis.
Sijaisvanhemmuus kiinnostaisi, mutta en tiedä riittäisivätkö rahkeet siihen.

 

[Tips]

Harkitsin adoptiota ennen omia lapsia. Ajatus siitä, että voisin antaa kodin sitä tarvitsevalle, on hieno ja kärsin pienoista maailmantuskaa siitä, tarvitseeko orpoja tursuavaan maailmaan synnyttää lisää lapsia.

No, sitten sain kaksi lasta, molemmat ensi yrityksellä. Adoptio houkuttaa edelleen (koska kuumeilen kolmatta), mutta kokisin jotenkin vääräksi pyrkiä adoptiojonoon kun monella ei ole lapsia lainkaan.

Sijaisperheyttä olen myös pohtinut. Toimimme nyt lomakotina ja seuraava askel voisi olla tukiperheenä toimiminen kun omat lapset vähän kasvaa. Tosin jo tässä on huomannut, että se toisen lapsien kasvattaminen ei ole aina helppoa, joten voi olla että rahkeet ei riittäisi sijaisperheeksi.

 

[Uusperhesatu]

Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta niin sijaisvanhemmuudesta kuin päivystysperheenä toimimisestakin. Tällä hetkellä erityisesti jälkimmäinen on sellainen, jota mietin säännöllisesti. Juuri nyt ei riitä rahkeet eikä tila kotona, mutta ehkä muutaman vuoden päästä, kun lapset ovat vähän isompia ja asutaan isommassa talossa.

 

[Nurinkehrääjä]

Enpä ole koskaan noita miettinyt, koska ennen nykyistä ukkoa en edes halunnut lapsia.

 

[Lya M.]

Ehkä jos en omia lapsia olisi voinut saada, olisin voinut harkita adoptiota.

 

[lambi]

oi kyllä, molempia ajatuksia on tullut eri vaiheissa elämää pyöriteltyä.
Nuorena kuvittelin etten ikinä voisi saada lapsia (hurjat endometrioosioireet ehkä syynä) ja adoptio tulisi olemaan se meidän tie perheeksi. Neljännen biologisen lapsen kohdalla tutkittiin taas mielenkiinnosta adoptiota ja se tie nousi jokseenkin vastaan heti kättelyssä, ehkä ne on vaan julkkikset kun voi adoptoida isoon perheeseen, muille ei sitä mahdollisuutta anneta. Ehkä hyvä niin?

Sijaisperheyttä tutkin paljon lähipiirissä tapahtuneen tilanteen siivittämänä, mies ei kuitenkaan koskaan ollut valmis sille tielle astumaan, se olisi kuitenkin vaatinut molempien vanhempien kouluttautumista yms. Yhä edelleen kiinnostaisi itseä, mutta miehen kanta on aika varma tässä. Toisinaan sitä miettii miksi ihmeessä herää intressit johonkin asiaan joka ei tule toteutumaan. Vaikka mistä sitä vielä elämää varmaksi tietää, onhan tässä vielä paljon matkaa toivottavasti edessäkin.