ADHD ja raskausaika

Hippunen22

Hippunen22

Oman äänensä löytänyt
Hei,

Miten diagnosoidut olette kokeneet ADHD oireiden ilmenevän raskausaikana?

Täällä pahentuneet huomattavasti ja entinen 100% panos mihinkään on nyt n.20% luokkaa. Overwhelmed alta aikayksikön ja kohtuu tukevasti aivan omissa maailmoissa olemista vuorokauden ympäri.

Googlettamalla aiheesta ei mitään kokemuksia suomeksi löydy niin ajattelin etsiä vertaistukea täältä.
 
Mä mietin tätä samaa joku päivä, mutten tajunnut että täältä voisi kysellä!
Mulla tuntuu oireet jopa vähän helpottaneen. Pään sisällä on vähän normaalia hiljasempaa, olo on kummallisen rauhallinen ja mun on helpompi irrottautua esim instan doom scrollaamisesta. Mut siis ei tää millään ihmeparantumisen tasolla (valitettavasti) ole.

Googlailin vähän tutkimuksia ja siellä ainakin jossain oltiin havaittu et tiettyjen hormoonien nousu helpotti oireita joillain, mut en tietenkään muista yksityiskohtia kun ei oo välilehdessä enää tallella.
 
Mulla itseasiassa ei ole ainakaan pahentanut oireita, ehkä jopa päinvastoin. Tunnun rauhalliselta ja suht keskittyneeltä vaikka yleensä olen aktiivinen ja touhukas.

Jopa koulutöiden tekeminen sujuu normaalia paremmalla fokuksella vaikka käyn päivisin töissä, joten tehtävien teko venyy iltaan. Yleensä iltaisin en pysty tekemään yhtään mitään keskittymistä vaativaa, koska aivot ovat jo liian väsyneet mihinkään.

Siivoaminen jopa tuntuu olevan hallitumpaa enkä poukkoile paikasta toiseen niin että kaikki jää vähän kesken 😅 vaan olen saanut kaapin kerralla siivottua tms.

Toisaalta mun ADHD on ollu muutenkin todella pitkään hallinnassa ja en ole tarvinnut lääkkeitä. Nyt jotenkin raskauden myötä tilanne on vielä entisestään helpottunut 😊
 
Muokattu viimeksi:
Minulla taas kövi päinvastoin eli lopetin metyylifenidaatin käytön alkuraskaudessa lääkärin kanssa sovitusti vähentäen ensin puoleen annokseen ja sitten lopetus. Nyt adhd on pysynyt aisoissa enkä enää käytä edes lääkettä.
 
Mielenkiintoista! Oletettavasti tosin varmaan raskauden yksilölliset ominaispiirteetkin voivat vaikuttaa asiaan. Itselläni koettu ylimitoitettu uneliaisuus, väsymys ja pahoinvointi toki vaikuttaisi varmasti kenen tahansa elämänlaatuun.
Nyt siirryttäessä toiselle kolmannekselle, luonnottoman väsymyksen helpottaessakaan ole huomannut selkeää parannusta toimintakykyyn ainakaan vielä.

Ilmeisesti estrogeenitason noustessa 2- ja 3/3 aikaan oireet saattaisivat helpottaa esteogeenin vaikuttaessa positiivisesti dopamiinin tuottoon. Sinänsä kävisi järkeen että tuo minun 1/3 on ollut todella rankka.

Huomasitteko itse helpottivatko oireet juuri 2/3 lähtien? Tai oliko olossa eroa 1/3?
 
Hippunen22 sanoi:
Haluutko avata mikä tuntui olevan rankkaa jos miettii adhd:n kannalta? Itsellä vielä muutama kuukausi laskettuun aikaan ja "valmistautumiseen"
Click to expand...
Hyvä kysymys, johon on vaikea muotoilla vastausta. Mulla todettiin myös Asperger ja suurin osa vaikeuksistani johtunee siitä. En nyt halua pelotella, haluan vain normalisoida sitä vähemmän ruusuista vauva-arkea ja toivon että kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin tällaisten tunteiden kanssa.

Rankkaa oli rytmittömyys, ennalta-arvaamattomuus, valvominen, uusien asioiden omaksuminen ja yleinen stressaaminen. Normaalia vauva-arkea, mutta nepsyille taatusti vielä vaikeampaa. Vauvan kanssa jouduin luonnollisesti valvomaan, kuuntelemaan korvia tärisyttävää itkua, kylpemään melkein kaikissa eritteissä mitä ihmisestä lähtee, en useinkaan ehtinyt syödä ajoissa ennen nälkäkiukkua, suunnitelmat meni usein mönkään, kotitöiden ja hallittavan tavaran määrä moninkertaistui... En osannut tai uskaltanut lähteä yksin oikein mihinkään vauvan kanssa, koska kaikki oli mukamas liian kaukana tai väärään aikaan, se ruttokin riehui vielä maailmalla, pelkäsin ajaa autoa valvoneena, nipaa kaupungilla ja sitä huutoa kun lapsella on väsy ja hiki. Kotona tylsistyin kuoliaaksi ja niin tylsistyi myös vauva ja kitisi huomiota koko ajan. Hormonimyrsky riepotteli. Mikään näistä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, mutta se tuli miten vahvasti kaiken aina koin. Puolen vuoden jälkeen alkoi pikkuhiljaa helpottaa, kun vauvalle kehittyi selkeä päivärytmi ja imetys alkoi vähentyä, mutta olin jo ehtinyt masentua. Siinä rytäkässä sain vasta diagnoositkin.

Toisenkin olisin halunnut mutta kovasti arveluttaa. Tämä on vieläpä ollut terve ja keskimääräisesti nukkuva lapsi, mitä jos ei kävisikään yhtä hyvä tuuri toista kertaa? Osaisiko suhtautua rennommin kun on jo nähnyt nämä asiat?

Vinkkinä, hommaa vastamelukuulokkeet tai hyvät korvatulpat, kuivausrumpu ja pari metriä muovifroteeta (vuorasin sillä kaikki paikat mihin vauvan laskin, itseäni en pystynyt) :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Taaperovaiheessa myös varsi-imuri on kullan arvoinen.
 
Vanha ketju, mutta vastailen silti. Minulla on takana 4 raskautta, enkä ole niiden aikana tiennyt ADHD:stani. Minusta impulsiivisuuteni väheni ja olin jotenkin pääkopaaltani tasaisempi. Raskaana oli miellyttävä olla, toki oli väsymystä, pahoinvointia ja vaivoja, mutta päällä oli hyvä.

Noh, vauvojen ja lapsien kanssa sitten olikin rankempaa. Yhden lapsen kanssa jotenkin pärjäilin, mutta kahden pienen lapsen kanssa homma levisi käsiin totaalisesti. Liikaa valvottuja ja katkanaisia öitä, lasten vahtimista, kotitöitä, kitinää, multitaskaamista, sitä tätä tota... Jonkin asteinen uupumus on vaivanut koko ajan. Lisäksi perhe-elämä rajoittaa impuksiivisuutta, joka on samalla hyvä.ja huono asia :No Evil Monkey:

Käytän nykyään kotona kuulosuojaimia, niin se rauhoittaa vähän oloa. Unihäiriöitä on ollut paljon ja joudun ottamaan vähän lääkkeitä, että saan järkevän määrän unta.

Vaikeinta itselle on yhä "siirtymätilanteet" esim. ulos lähteminen ja ruokailut. Se on niin sellaista sekoilua, että joskus pää hajoaa ja joudun mennä pimeään makkariin itkemään. Että sellaista :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mutta kuten @Felidae kertoi, raskausaikaa vaikeampaa oli vauvan/lapsen kanssa. Käsittääkseni minulla on vain ADHD, joten vaikeudet johtunevat siitä.
 
Kipuna sanoi:
Vanha ketju, mutta vastailen silti. Minulla on takana 4 raskautta, enkä ole niiden aikana tiennyt ADHD:stani. Minusta impulsiivisuuteni väheni ja olin jotenkin pääkopaaltani tasaisempi. Raskaana oli miellyttävä olla, toki oli väsymystä, pahoinvointia ja vaivoja, mutta päällä oli hyvä.

Noh, vauvojen ja lapsien kanssa sitten olikin rankempaa. Yhden lapsen kanssa jotenkin pärjäilin, mutta kahden pienen lapsen kanssa homma levisi käsiin totaalisesti. Liikaa valvottuja ja katkanaisia öitä, lasten vahtimista, kotitöitä, kitinää, multitaskaamista, sitä tätä tota... Jonkin asteinen uupumus on vaivanut koko ajan. Lisäksi perhe-elämä rajoittaa impuksiivisuutta, joka on samalla hyvä.ja huono asia :No Evil Monkey:

Käytän nykyään kotona kuulosuojaimia, niin se rauhoittaa vähän oloa. Unihäiriöitä on ollut paljon ja joudun ottamaan vähän lääkkeitä, että saan järkevän määrän unta.

Vaikeinta itselle on yhä "siirtymätilanteet" esim. ulos lähteminen ja ruokailut. Se on niin sellaista sekoilua, että joskus pää hajoaa ja joudun mennä pimeään makkariin itkemään. Että sellaista :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mutta kuten @Felidae kertoi, raskausaikaa vaikeampaa oli vauvan/lapsen kanssa. Käsittääkseni minulla on vain ADHD, joten vaikeudet johtunevat siitä.
Click to expand...
Hyvin kiteytetty. Oman lisänsä tuo se, että jos vanhemmalla on ADHD, kohtuullisella todennäköisyydellä myös lapsella on joitakin piirteitä ja siitä seuraa yhteentörmäyksiä. Toisaalta tietoisuus ja ymmärrys tästä auttaa ymmärtämään myös lasta. Terapia ja lääkitys on parantanut omaa toimintakykyä ja pidentänyt pinnaa, mutta eipä tästä eroon pääse.

Ilmeisesti hormonit ja niiden vaihtelu vaikuttaa voimakkaasti ADHD-oireisiin ja omalla kohdalla se kyllä pätee. Raskausaikana olo oli hyvä, energinen ja pätevä kun estrogeenitaso oli korkealla. Synnytyksen jälkeen kaikki kääntyi päälaelleen ja vointi romahti. Olin niin tokkurassa etten tiennyt oikein mitään mistään, mikä ei liittynyt vauvaan. En uskaltanut ajaa autoa ja huomasin kaikenlaisia aistiyliherkkyyksiä. Pistin kaiken unen puutteen piikkiin, mutta täytyy sanoa ettei aiempi tai myöhempikään unen puute ole sekoittanut mua sillä tavalla.
 
Takaisin
Top