Jostain luin/kuulin, että vanhempien pitäisi olla etuoikeutettuja kun lapsi uskaltaa kiukutella ja sitten esim. isovanhempien kanssa käyttäytyvät kuin herran tertut. Se jonka kanssa kiukuttelee, uskaltaa näyttää ne ylivuotavat tunteensa, ei pelkää. Ja eikös just 2-3 vuotiaana ole tämä vaihe kun lapsi yrittää käsitellä kaikenlaisia tunteita. Ei pääse leikkikentälle kun haluaisi, ei saa kaupassa kävellä (meillä ei kohta 2v kävele kaupassa IKINÄ kun siitä tulee sellanen huuto jos pitääkin mennä takaisin kärryihin :D)..jne lista on loputon. Onko sulla Abigaile millainen tukiverkosto ympärillä? Isovanhempia, ystäviä yms? Ajattelin sun jaksamista että tauko välillä tekisi hyvää. Ja oletko neuvolassa puhunut tästä? Mitä sanoivat, saisitko siellä apua (muuta kuin arvostelua?)
Se mitä muut sanovat sinun äitiydestä voisit painaa villasella niin sanotusti. Tämä äitiys/vanhemmuus on vaikea laji ja aina välilä on ihan eksyksissä, mutta olet silti paras äiti lapsellesi. Minä koen myös välillä epätoivon tunteita kun taapero tappelee joka ikisestä asiasta joka ennen oli helppoa. Ei pueta, ei pestä, ei vaihdeta vaippaa, ei mitään helposti. Kaikkea tätä hankaloittaa vielä vauva, joka varmasti oli kaikessa viattomuudessaan yksi syyllinen tähän uhman laukaisemiseen. Mutta jotta en ihan vaivu epätoivoon, passitan välillä taaperon isovanhemmille. Siellä hän saa 100% huomion eikä kiukuttele koskaan. Ja minä saan sen pari tuntia "hermolomaa". Pitäisi yrittää varmaankin ymmärtää lapsia, etteivät he osaa käsitellä kaikkia tunteita ja sitten kun eivät osaa, niin sitten käyttäytyvät miten käyttäytyvät.