
Taavetti alkoi olla löytänyt uudet rutiinit uudessa kodissaan. Aamulla hän aina seuraili, kun perhe söi aamupalaa ja vahti, ettei puuro kiehunut yli. Hän oli myös oppinut perheen tapoja. Nytkin hän tiesi, että vanhemmat olivat lähdössä töihinsä ja viemässä lapset - minne niin, sitä Taavetti ei tiennyt. Sen aisti tunnelmasta. Silloin kun perhe jäi kotiin, tunnelma oli paljon leppoisanpi. Taavetti ei ihan ymmärtänyt, miksi perheellä tuntui olevan aina aamulla kiire, kun he tekivät lähtöä töihin. Silloin kun hän viimeksi oli kotitonttu, perhe joi aamukahvin kaikessa rauhassa ennen kun lähtivät hoitamaan eläimiä ja tekemään talon töitä.
Oli tässä uudessa kodissa ja perheessä paljon muutakin, mitä Taavetti ei ymmärtänyt. Taavetti huomasi myös kaipaavansa joitain asioita. Kuten vaikka adventin viettoa ja adventtikynttilöitä. Hän oli taloon muuttaessaan ajatellut tyytyväisenä pääsevänsä taas viettämään joulua kuten ennen metsään muuttamista. Nyt näytti kuitenkin siltä, että joulusta tulisi tyystin toisenlainen.
Taavetti unohtui pitkäksi aikaa muistelemaan hartaudella joulua vanhoina aikoina. Hän muisteli joulusaunaa, jossa ihmiset oli huolehtineet tontullekin hyvät löylyt. Hän muisteli jouluateriaa, josta tonttukin pääsi nauttimaan, kun ruuat jätettiin yöksi pöydälle. Hän muisteli olkisia koristeita, kynttilöitä ja rekiajelua joulukirkkoon. Se olikin menoa se ja aisakellojen helkkymistä kauniimpaa ääntä Taavetti ei muistanut kuulleensakaan. Vaan ei ollut tällä perheellä rekeä eikä hevosta ja kynttilätkään ei olleet oikeita.
Keskustelun aiheena meidän omat lapsuuden joulut.