<3 Heinäkuisten synnytyskokemukset <3

satuvee

Näppärä viestien naputtelija
Tänne olisi kiva kerätä kunkin synnytyskertomus tai kokemukset synnytyksestä!

Miten synnytys alkoi ja eteni? Sujuiko nopeasti vai hitaasti? Millaista oli verrattuna mahdolliseen aiempaan synnytykseen? Menikö kaikki odotusten mukaan vai tuliko yllätyksiä?
 
No mä voisin varmaa tänne koittaa jotakin raapustella.. Vielä kun kaikki
on muistissa.

Elikkä tämä mun synnytys tarina alkoi siitä kun menin keskiviikkona
6.6 normaalille neuvola käynnille, neuvolassa terkka sitten oli kovin huolissaan
mun voinnista, verenpaine oli koholla vaikka söin lääkkeitä asiaan,
proteiinia oli +++. :/
Mulla olis ollu äippäpolille kontrolliaika 21.6 mutta terkka tuumas ettei uskalleta
sinne asti odotella, kun mulla kokoajan  melkein ollut se raskausmyrkytys epäily.
Terkka teki sitten kiireellisen lähetteen äippäpolille, joka olikin sittn heti seuraavana
päivänä.

No torstaina 7.6 mentiin sitten äippäpolille, siellä lääkäri tutki ja tuumas melkein heti että osastolle on jäätävä.. Ah ihana masennus iski siinä vaiheessa..

Ensimmäinen päivä osastolla meni vain ollessa ja käyriä ottaessa, vauva onneksi liikku hyvin eikä hänellä ollu mtn hätää..
Perjantaina sitten lääkäri kävi kierroksella osastolla ja kun kotiin lähdöstä kysyin niin tuumas heti etten pääse kotiin ennen kuin vauva on syntyny, siinä vaiheessa raskausmyrkytysepäily oli vakava.
Pe-la mun verenpainelääkkeitä lisäiltiin  kokoajan kun paineet nousi vain eikä lääkkeet auttanu mitään.. La lääkäri tuumas että parin päivän sisään leikataan jossei mitään ala tapahtumaan. La aloitettiin myös käynnistys suun kautta otettavilla lääkkeillä, ne ei mitään vaikutusta juuri tehnyt, muutama hassu supistus tuli muttei ollu kipeitä.

Sunnuntaina sitten nousi paineet jo 170/112 tasolle ja proteiini oli ++++, lääkäri teki komennuksen että mut siirretään tarkempaan tarkkailuun synnytyssaliin.

Siellä mä sitten makasin sängyssä, toisesta kädestä meni suoraan suoneen magnesiumia, estämään ettei tule kouristuksia jos myrkytys pahenee (tässä vaiheessa oli todettu jo paha myrkytys) ja toisesta kädestä meni albetolia suoraan suoneen.
Jouduin koko su päivän makaamaan miltei pimeässä synnytyssalissa, jotta oireet lievenisivät...

Maanantai aamuna 11.6 lääkäri tuli sitten tutkimaan, tutki kohdun ja sanoi ettei tämä lapsi omia aikojaan synny vielä viikkoihin mutta koska mun myrkytys oli niin paha niin teki leikkaus päätöksen. Siitä menikin sitten vajaa puol tuntia kun  olin  jo leikkaussalissa puudutusta saamassa..

Pienokainen syntyi siis 11.6 klo 10.02 aamulla, viikoilla 37+1.
Edeltävä viikonloppu oli pelottava tuon myrkytyksen kanssa, mutta auttoi kun oli
hoitava henkilökunta kokoajan vierellä ja vauvalla oli kuitenkin kokoajan kaikki hyvin. Vaikka tuo leikkauspäätöskin tuli nopeasti ja vauva oli jo syntyny ennen kun edes ehdin huomata,niin jäi kuitenkin ihan positiivinen mielikuva kaikesta.
Toki olisin toivonu saavani synnyttää perinteisesti mutta pääasia että vauva saatiin terveenä musta ulos :)
Tuo leikkauspäivä oli toki ankea kun joutu makaamaan sängyssä eikä voinut ite esim vaihtaa vaippaa mutta onneks isukki oli hoitamassa sitä hommaa. Seuraavana päivänä sitten jaksoin jo hieman itekkin hoidella.

Jos joku nyt jaksaa lukea loppuun asti niin koittakaa saada selvää :)
 
Hienoa, et Klik ja vauva voitte molemmat nyt hyvin. Ja pikaista paranemista!

Jospa sitten raapustaisin oman tarinan. Eli menin torstaina 7.6. (rv36+2) aamulla äippäpolille kontrolliin, kun tän hemolyysin takia on vauvankin vointia seurattu ahkerasti. Lääkäri sit ultras ja teki sisätutkimuksenkin, tällöin ulkosuu sormelle hieman auki ja kanavaa jotain pari senttii jälellä. Eli siis sama tilanne kun jo pidemmän aikaa. Vauvan painoarvioks tuli 3414g, joten sovittiin uusi aika kahden viikon kuluttua painoarvioon, jos tarttee alkaa käynnistelee, ellei synnytys sitä ennen ala spontaanisti.

Iltapäivästä klo 16.30 meni sitten yllättäen vedet, klassisesti luulin ensin et oon pissannu housuun. :) Mut sitä vettä vaan tuli ja tuli monta siteellistä, niin pakkohan se oli lapsvedeks tulkita itsekin. Siinä sit parin tunnin ajan pakkailin vielä laukkuja sairaalan varalle sekä pesin mm. pyykkiä. Tähän mennessä ei vielä yhen ainutta supistusta. Soitin sit hieman ennen seitsemää synnärille, et miten pitkään kattelen kotona, ja sieltä pyysivät tulemaan käymään, et tarkistetaan onko varmasti lapsivettä. Lähdettiin sit samantein ajamaan sairaalaa kohti, matkalla alko jo supistuksiakin tulla, heti tulivat säännöllisesti 5min välein, mut ei olleet vielä juurikaan kipeitä. Oltiin sairaalassa hieman ennen klo 20, jouduin tietty käyrille ja lääkärikin tutki tilanteen, tällöin kohdunsuu 3cm auki eikä ollenkaan kanavaa. Pääsin sit suoraan saliin, kun supistukset oli ihan säännöllisiä, mies lähti tällä välin viemään esikoista mun siskolle hoitoon.

Siinä sit oottelin, et mies tulee takaisin, supisteli jatkuvasti, mut ei vielä kovin kipeesti. Kipulääkettäkin tarjosivat, mut en halunnu mitään ottaa. Sain sitten antibiootit suoneen, kun vauva ennenaikaisesti on syntymässä ja soittelin odotellessa muutamia puheluita. Yhdentoista maissa katsottiin kohdunsuun tilanne, nyt 5cm auki. Mies tuli takaisin ennen puol kahtatoista, täs vaiheessa päätin mennä suihkuun, kun supistukset alko jo hieman tuntua. Ehdin olla suihkussa varmaan max vartin verran, kun kätilö tuli kyselee vointia. Täs vaiheessa en pystyny enää istua, kun alhaalla alko olla sen verta painetta. Tarkistettiin taas tilanne (n. klo 23.45). Nyt jo 8cm auki. Kätilö tarjos kohdunkaulapuudutetta ja aattelin kokeilla sitä. Sil välin kun kätilö oli soittamassa lääkäriä paikalle, mulle tuli jo tarve ponnistaa, joten piti soittaa kätilö takas paikalle. Lääkärikin sit tuli, mut ei enää puudutetta voitu laittaa, kun olin jo täysin auki. Ja eikun ponnistamaan. 12 min ponnistamisen jälkeen perjantaina 8.6. klo 00:16 (rv36+3) syntyi 3435g ja 49cm kokoinen poika.

Synnytyksen kestoksi siitä kun supistukset alko säännöllisinä merkattiin siis 5h ja 23min. Nopeesti meni siis tämäkin (esikoinen 8h). :) Ja helpommalla pääsin, kun ei tarvinnu leikata epparia eikä tullut mitään tikattavaakaan. Vaikka kyllähän se synnyttäminen sattuu. Siinä lopussa, kun alko jo tehdä kipeää, niin mietin, et miks ihmeessä tää pitää tehdä uudestaan, eikö sitä kerrasta opi. :) Mut nyt kun on tää pieni tissitakiainen sylissä, niin sitä tajuaa, et jus tämän takia. :)
 
Jospa sitä kertois oman kokemuksen :)

Perjantaina 15.6 neuvola soitti että pitäis virtsa näytettä mennä antamaan ja samalla puhuttiin jatkuvista kovista mahakivuista ja päädyttiin lähetteellä laitokselle.

Klo 17 olin sitten jo osastolla makaamassa ja lääkettä naamaan jos helpottais. Lääkkeillä koitettiin helpottaa lauantai aamuun asti tuloksetta. Lääkärin käynnillä lauantai aamuna puhuttiin ja todettiin että otetaan lapsi ulos ja sitten lisää tutkimuksia. Siinä siis alotettiin lääkettä ottamaan ja kokeilemaan jos supistukset alkaisi.

Lauantai iltana ei vielä ollut säännöllisiä eikä kipeitä supistuksia ja pyysin katsomaan kohdunkaulan tilanteen että tiedän lähettää miehen kotiin nukkumaan. Kohdun kaulaa oli jäljellä 2cm eli synnytys saliin en pääsisi sinä yönä vielä. Nukuinkin koko yön heräämättä ja supistukset loppuivat kokonaan yön aikana.

Sunnuntai aamuna lääkäri tutki taas kohdun kaulan ja oli hävinnyt joten päädyttiin kalvojen puhkasuun. Eli vihdoin alkaisi tapahtua. :)

14.00 Olin sitten synnytys salissa ja kalvot puhkastiin 14.15. Siinä sitten supistukset alkoivat ja säännöllisiä supistuksia alko tulemaan 15.30 ja niitä tulikin 4-5min välein. Noin tunnin päästä alko olemaan supistukset niin kipeitä että itku pääsi joka supistuksella ja aina ei meinannut muistaa hengittää. Sain sitten epiduraalista pelkän kipulääkkeen ilman puudutusainetta selkään ja kivut tulivat siedettäviksi.

45min myöhemmin alko supistukset voimistumaan ja 3supistuksella oli niin kovat että soitin kelloa että saisin kunnon epiduraalin päälle. 18.00 kätilö tutki kuinkan paljon ollaan edetty ja olinkin jo 5cm ja venytettyä sai 6cm auki ja laittoi epiduraalin menemään.

Kätilö lähti hetken päästä taas huoneesta ja mies oli kahvilla kun ei tuntunut olevan kiire päällä. Hetki kätilön lähdön tuli supistus jonka aikan mies avasi oven ja ehti kävellä viereen antamaan käden niin tuntui mieletön paineen tunne ja sain juuri sanottua miehelle että soittaa kelloa. Kätilö tuli huoneeseen todella nopeasti ja huudahdin vain että lapsi tulee ja nyt. Kätilö yritti sitten rauhotella: "käänny selälleen kun supistus menee ohi" siihen sitten ärähdin ettei mene ohi ja käännyin vaivoin selälleen ja kätilö tempaisi housut alas ja kokeili niin olikin pää jo tulossa. Siinä sitten yritin pidättää ponnistusta ettei lapsi tule liian nopeasti ulos.

18.19 Poika oli sitten syntynyt ja kätilön kanssa tuumattiin että ponnistus vaihe taisi kestää sen 2 min. :D Koko synnytysken kestoksi laskettiin 3h 59min. Eli jonkin verran lyhyempi kun esikoisen (6h 30min).

Osastolle päästiin siinä 20.40 ja alettii aika pian nukkumaan. Poika lähti sokeri arvojen takia teholle maanantai aamuna 7 aikaan ja on vieläkin sielä. Itse kotiuduin tänään mutta poika joutuu vielä sielä olemaan muutaman päivän.
 
Tässä mun synnytykseni.

20.6  Katselin illalla makuullani sohvalla tv:tä kun yhtäkkiä lorahti veristä vuotoa. mies oli juuri tullut kotiin kun hän oli kesäteatterissa, ennen hänen lähtöään saunottiin ja päivällä söin aika paljon retiisejä, en tiedä auttoivatko käynnistämään synnytyksen. Noh verta tuli jonku verran mutta ei mitään mahdotonta määrää, soitin synnärille eikä sen takia tarvinnu lähteä, piti jäädä odottelemaan alkavatko säännölliset supistukset. pari supistusta tuntui mutt luulin jo että lakkasivat kun sitten ehkä tuntia verenvuodosta klo 23.10 alkoivatki taas ja ihan oikeat supparit ja väli heti suunnilleen 8 min. Rupesin vähän hermoilemaan ku väli oli niin lyhyt ja supistukset aika kovia ja jouduttiin odottelemaan mun äitiä että tulee isompien lasten seuraksi. en halunnut kuitenkaan yksin lähteä sairaalaan. lähdettiin sairaalaan sitten joskus klo 00.30, perillä yhden maissa ja tietty olinki vaan sormelle auki, melkein passittivat kotiin mutt kerroin että edellisessä synnytyksessä olin kanssa vaan sormelle auki ja silti alkoi kunnolla niin jäätiin sitten käytäviä kulkemaan sairaalaan. kaksi tuntia piti mutta tunnin vaan siellä kestin ku kipu oli jo niin kovaa että tarvi jotain saada. onneks kätilö ymmärsi ja vei meidät heti saliin vaikken ollu auennu yhtään lisää, kanava vaan hävinnyt. salissa sain ilokaasua ja istuin jumppapallon päällä, mies tuki aina suppareiden aikana etten pudonnut siitä ku ilokaasu pisti vähän pään pyörälle. sitten pyysin epiduraalin kun kivut vähän koveni ja sainki ku olin 4cm auki. pyysin sitten pian sen jälkeen kalvojen puhkasua, olin niin kovin väsyny koko yön valvomisesta että halusin synnytyksen olevan pian ohi. kalvot puhkastiin ja siinä jonku aikaa pärjäsinki ku epiduraali auttoi. sitten alkoikin raju loppu, aloin tuntemaan kipua vaikka epiduraali vaikutti vielä. olin silloin 5cm auki, kätilö meni hakemaan lisää epiduraalilääkettä ja ku olin niin kivuissani kysyi ponnistuttaako ja kyllähän vähän siltä tuntui. noh olin sitten auennu 5cm-10cm 10 minuutissa, ei niin rajuun enää mikää auttanut. sitten piti vaan ponnistaa, sekin sattui kovasti vaikka edellisessä ei tuntunut yhtään. kesti onneksi vain 5min. sitten tyttö syntyi 21.6 klo 6.36. 3300g ja 49cm. rv 38+0. sairaalasta halusin pois jo seuraavana päivänä mutt pääsin vasta 23. päivä kun vauva ei syönyt tarpeeksi usein vaikka yritti herätellä. mutta kaikki hyvin :) synnytyksen kesto 7h35min.
 
nostetaas tätä.. jaksaiskohan joku kirjotella synnytyskertomuksiaan tänne.. täällä niin malttamattomina odotellaan omaa, jos sais "mehustella" ajankuluks muiden kertomuksilla ;) ja onnea tosiaan vielä kaikille vauvautuneille <3
 
Heips,

yritän nyt kirjoittaa tänne omani ja varoitan jo etukäteen, että tuppaan olemaan runsassanainen. Saattaa jäädä kesken, jos pikkuinen ehtii herätä tuolta.

Mulla oli siis edellisenä päivänä ja saman päivän iltapäivällä ollut pari tuntia säännöllisiä, lähes kivuttomia supistuksia n. 7 minuutin välein. Keskiviikkona 4.7. n. klo 21.15 alkoi taas supistella n. 5-7 minuutin välein aika kivuttomasti. Ajattelin ensin, että ei tässä mitään, mutta tunnin kuluttua supistukset tihenivät 3-4 minuuttiin, vaikka olivat yhä kivuttomia. Emme asu yhdessä lapsen isän kanssa, joten varoitin häntä, että jotain saattaa olla tapahtumassa ja että annan tilannepäivitystä viimeistään tunnin kuluttua. Sitten aloin varmuuden vuoksi pakkailla sairaalakassia (oli puoliksi pakattu ja onneksi oli huolellinen lista tehtynä). Vähän ennen kymmentä kömmin suihkuun, kun hiukset olivat niin likaiset, ettei niillä olisi voinut lähteä synnyttämään (LOL), ja huomasin, että oli tullut hieman verilimaista vuotoa. Aloin olla varma, että synnytys on käynnissä, mutta kivut olivat edelleen lähinnä hieman menkkakipujen tyyppisiä. Pesin sitten hiukset rauhassa ja istuskelin saunapenkillä lorottelemassa lämmintä suihkuvettä parikymmentä minuuttia ja rentouduin. Suihkun jälkeen soitin Kättärille ja kerroin alkaneesta verisestä vuodosta ja, että reilu pari tuntia on supistellut, josta yli tunnin 3-4 minuutin välein, mutta aika kivuton olen. Kehottivat ottamaan 1 g parasetamolia. Olin ottanutkin jo ½ g, kun olin flunssassa ja lämpöilevä. Sovittiin, että seuraan tilannetta 1-2 tuntia kivun sallimissa rajoissa. Sitten soitin lapsen isälle, että varustautuisi lähtemään ja tulisi n. 0.30 mun luo ja katsellaan sitten tilannetta. Pakkailin rauhassa loppuun, juttelin siskoni kanssa puhelimessa ja kivut säillyivät vielä puoleen yöhön eli n. 3 ekaa tuntia aika lievinä. Sitten ne alkoivat voimistua nopeasti. Yritin hengitellä välillä kontallaan, mutta se oli ihan tuskaa, joten nojailin lähinnä keittiön pöytään ja hengitin supistusten läpi. Soitin Kättärille, että tullaan n. yhden maissa, koska kivut voimistuvat koko ajan. Sitten soitin lapsen isälle, että nyt alkaisi oleen kiire. Olin tosi yllättynyt, miten lyhyessä ajassa muutuin lähes kivuttomasta tosi kivuliaaksi. Muutos tuli, kun oli supistellut siis vajaa.kolme tuntia, josta pari tuntia 3-4 minuutin välein.

Automatka oli jokseenkin tuskallinen, kun asentoa ei voinut vaihtaa ja supistin tiuhasti. Sairaalassa oltiin n. 1.00 ja pääsin nopeasti tutkittavaksi. Supistuksia tuli 3 min välein, olivat napakoita ja kestivät vajaan minuutin. Olin 4 cm auki ja vauvan pää oli synnytyskanavassa vielä ylhäällä (tasolla -2). Sisätutkimuksen jälkeen lorahti samea ja juokseva lapsivesi. Tässä vaiheessa olin aika kipeä enkä meinannut saada hengitettyä. Kun kätilö kysyi toiveitani, sain vain höngittyä, että epiduraali, jos ei ole vasta-aihetta ja mielellään mahdollisimman pian. Meidät saateltiin siitä sitten synnytyssalin puolelle, jossa pääsin keinutuoliin hengittämään ilokaasua. Sillä pärjäilin tunnin varsin kivasti, mutta sitten kivut voimistuivat edelleen ja aloin olla supistusten välissä ihan pökkyrässä ilokaasuhuuruista. Mun mielestä ilokaasu ei auttanut oikeastaan ollenkaan kipuun, mutta se teki olon ihanan rennoksi aina supistuksen jälkeen, mikä auttoi pärjäämään.

Epiduraalin sain n. klo 2.30 ja varttitunnissa tuli ihmeellinen kivuttomuus. Jäljelle jäi vain lievä painontunne peräsuoleen. Tässä vaiheessa olin auki vain 5 cm. Olin aika väsähtänyt edeltävistä kivuista ja flunssasta, joten lepäilin vain ja nautin hetken helpotuksesta. Kolmen maissa lisättiin oksitosiinitippa, minkä jälkeen supistin 2-3 minuutin välein. N. klo 4 kivut alkoivat palata. Olin auki 9,5 cm, mutta vauva oli yhä niin korkealla (tasolla -0,5), ettei minkään sorttista ponnistustarvetta tullut. Tässä vaiheessa vauvan sydänäänet pyrkivät jäämään vähän mataliksi supistusten jälkeen. Tilanne korjaantui, kun vaihdoin kylkeä. Koska vauva oli vielä ylhäällä synnytyskanavassa, sain toisen epiduraaliannoksen.n. klo 4.30, ja se tehosi  nopeasti.

Tässä vaiheessa katsottiin vielä mun pieni verenkuva ja crp, koska olin ollut kuumeinen. Crp oli yllättävän korkealla suhteessa virusinfektioon ja myöhäiseen lapsivedenmenoon (79), joten sain laajakirjoista antibioottia suoneen. 

N. klo 5 ilmaantui taas supistusten jälkeisiä vauvan sydänäänten laskuja, minkä vuoksi vauvalta otettiin mikroverinäyte, jossa pH oli kohtuullisen hyvä eli 7,25 eikä vaatinut säännöllistä seurantaa. Sitten sydänäänet palautuivatkin taas hyviksi. Samoihin aikoihin todettiin, että olen kokonaan auki, mutta vauva ei ole laskeutunut yhtään alemmas. No, eipä ollut ponnistustarvettakaan.

Ponnistustarpeen puuttumisen vuoksi, en voinut toisen epiduraalin hiipuessa n. klo 6 saada enää mitään puudutteita ja kipulääkkeitä, vaan hengittelin pelkkää ilokaasua. Siirryin kätilön neuvosta jumppapallolle heijaamaan ja jatkoin ilokaasua. Sain ohjeeksi ponnistaa tuntemusten mukaan, mutta kun ei ollut mitään ponnistustuntemusta, niin roikuin siinä jumppapallolla tunnin verran ja vain hengittelin. Tässä vaiheessa supistelin 1-2 minuutin välein. Välillä kätilö sulki oksitosiinin, jotta saisin pidempiä lepoja supistusten väliin, mutta sairaalalääkäri halusi palauttaa sen, jotta vauvan laskeutuminen etenisi.

Klo 7 vaihtui kätilöiden työvuoro, ja uusi kätilö astui kehiin vartin yli seitsemän. Siinä vaiheessa todettiin, että vauva ei ole tullut yhtään alaspäin ja että lakisauma ei ollut kääntynyt optimaaliseen asentoon, vaan vauva pyrki pää hieman liian vinossa etenemään. Tämä selitti, miksi olin ollut jo yli 2 tuntia auki, supistellut tiheästi ja voimakkaasti, mutta vauva ei laskeutunut alemmas. Niinpä päätettiin alkaa ponnistaa supistuskivun tahtiin n. klo 7.25. Ponnistin poikkipöydällä selällään ja sain ihan tosi hyvän ponnistusvoiman siinä. Kun ponnistin supistusten aikana, vauva laskeutui alaspäin, mutta pyrki nousemaan aina takaisin ylös supistusten välissä. Myönnettäköön, että oli hiukan turhauttavaa ponnistaa ja ponnistaa ja kuulla, että aina pompataan lähtötilanteeseen. N. 20 minuutin koeponnistusten jälkeen klo 7.45 vauvan sydänäänissä alkoi tulla taas laskua, joten pyydettiin sairaalalääkäri paikalle. Lääkäri totesi, että sydänäänten laskun vuoksi aletaan valmistella imukuppia. Arvio oli, että vauva tulisi kyllä aikanaan ulos, mutta hieman viisto asento hidasti etenemistä niin merkittävästi, ettei kannattanut odotella tuntikausia havaitun sydänäänimuutoksen kanssa. Olin tosi tyytyväinen tästä ratkaisusta, sillä mua ei huvittanut myöskään ponnistaa tuntikausia 1-2 minuutin välein tuleviin kipeisiin supistuksiin...

Lääkäreillä oli tulossa vuoronvaihto, joten paikalle tuli päivävuoron sairaalalääkäri ja osastonlääkäri. He totesivat, että nyt olisikin oiva hetki saada kaikille heille oppia huolellisesta ja rauhallisesti toteutetusta imukupista. Ehdotus oli, että he pyytävät paikalle jonkun sakalaisperäisen imukuppispesialistinsa, joka oli juuri tullut töihin. Kaveri saapui nopeasti paikalle ja otti johdon tilanteesta. Ärsyttävää tässä opetustuokiossa oli se, että paikalla oli neljä lääkäriä, jotka kukin tekivät peräjälkeen sisätutkimuksen saadakseen tuntuman vauvan sijaintiin ja asentoon ennen toimenpidettä. Kun supistukset tulivat 1-2 minuutin välein, ehti yleensä tulla supsitus sisätutkimuksen aikanakin, vaikka kuinka yrittivät tutkia supistusten väleissä. Valitin äänekkäästi, että nyt sattuu ja aika prkleesti. Sitten päästiin kuitenkin imukupin asetteluun ja ponnistamaan ja koko toimenpide oli nopeasti ohi. Pään ulosauttaminen sattui totta kai, mutta yksi lääkäreistä piti minua ja lapsen isää ihanasti ajantasalla kertomalla, kuinka pää liukui hitaasti ulos (nyt näkyy jo silmät, tulee nenä, kohta suu...). Sitten lapsen hengitysteitä jo imettiinkin. Hartiaiden ulostulo oli vähän kivuliasta vaihe, mutta sen jälkeen tulikin ihan taivaallinen rauha. Vauvaa imettiin taas, sitten tuli ensimmäinen parkaisu ja kaikki oli hyvin. Pikkuinen poika oli virkeä ja sai 9 pistettä Apgarilla. Isä hoiti napanuoran kätilön kanssa, ja vasta sitten sain vauvan rinnalleni (napanuora oli vähän lyhkäinen). Imukuppia varten ei tehty episiotomiaa. Sain lievät toisen asteen repeämät, mutta olen toipunut niistä ihan mielettömän hyvin ja nopeasti eikä missään vaiheessa ole ollut kovin hankalaa istua tai liikkua.

Istukka ei ollut ensin kovin halukas syntymään, joten n. 20 min vauvan syntymän jälkeen kätilö laittoi peräsuoleen prostaglandiinitabletit ja varttia myöhemmin hän sai autettua istukan ulos. Se tuli onneksi ehyenä ja sitten vain ommeltiin repeämät. Tämä kaikki meni minulta aika lailla ohi, kun keskityin suloiseen poikavauvaan.

Tässäpä tämä romaani. Kuten huomaatte, minua pidettiin erittäin hyvin ajantasalla siitä, mitä tapahtui ja miksi. Olin siitä kiitollinen, koska koko synnytyksen ajan tunsin olevani kartalla eikä tullut pelottavan hämmentäviä hetkiä, jolloin olisin ihmetellyt hoitovalintoja tai huolestunut vauvan tilanteesta.
 
Tässä olisikin sitten esikoisensa synnyttäneen kertomus, jota on pitkin raskautta peloteltu synnytyksestä ja sen kivuista!

Oli siis maanantai-aamu, heräsin noin puoli kuuden maissa siihen kun alkoivat pikkuhousut kastua. Refleksimäisesti nousin sängystä ja juoksin jalat ristissä vessaan.
(Onneksi ei kerennyt kuin muutama hassu tippa tippua lattialle tuolla välillä. =D )
Pöntölle päästyäni, vedet vain holahti.  Mutta en ollut täysin varma oliko kyseessä mahdollisesti pissa, vai sitten lapsivesi. Yritin hieman haistella että olisiko mahdollisesti pissaa, mutta haju ei muuttunut missään vaiheessa pistäväks, niinkuin pissa haisee. 
Vaihdoin itteni kuivempiin housuihin, menin makoilemaan sänkyyn ja rupesin puhelimella googlettaa lapsiveden menosta tietoja.
Ukko heräs kuuden maissa, ja sanoin hälle että " en tiiä tuliko mulla lapsivesi vai kusinko housuihn".
Päätettiin kuitenkin että herrani menee töihin puoli seitsemäksi. 
Odottelin hetken aikaa, ja laitoin äidilleni viestiä tapahtuneesta. ( noin puoli 7 maissa )
Hänhän soittikin samantien ja oli sitä mieltä että kyseessä saattoi olla lapsivesi. 
Kun kello oli niin vähän aamulla, ja oma neuvola oli kiinni. Soitin sitten k-pshp:n synnärille ja selitin asiani. Sanoivat että ihan rauhassa pukea yms ja lähteä tuleen näytille. Että otetaan testit että oliko vesi vai ei. 
Soitin äitilleni, ja hän tulikin sitten joskus puoli 8 korvilla meille. Lähdimme melkein heti ajelemaan kohti kokkolaa. 
Saavuimme paraatipaikalle ja taas kerroin tilanteeni/soitostani.
noin klo: 9.00 oltiinkin vastaanottohuoneessa käyrässä ja tutkimuksissa. 
Supistusväli oli tuolloin 4min ja jokainen supistus oli yhtä kivulias. 
Sisätutkimuksessa selvisi että kohdun kaula oli hävinnyt kokonaan, ja olin 4cm auki!
Ensin kätilö meni katsomaan josko pääsisi osastolle odottamaan. Mutta takaisin tulessaan olin sen verran kipeämpi, että hän siirsi meidän suoraan saliin.
Saliin siirryttiin vähän ennen kymmentä. Äitini oli tässä välissä kerennyt soittaa miehelleni ja pyytänyt häntä ajamaan rauhallisesti kokkolaan. Ukko saapuikin sitten noin 10.30 saliin.
Silloin olinkin jo istumassa kiikkustuolissa, lämpöpussi selkäni takana ja ilokaasu toisessa kädessä. Olin päättänyt että haluan epiduraalipuudutuksen, ja vaihtoehto oli hyvä. Koska olin niin kipeä supistaessa että en osannut rentoutua ollenkaan. Rupesimme valmistelemaan minua lääkäriä varten, minulle laitettiin siis tippa. 
Lääkäri saapui, ja epiduraali laitto alkoi klo:11.25. Puudutuksenhan pitää vaikuttaa se puoli tuntia, jolloin samalla seurattiin paineita. 
Paineet pysy hyvänä ja puutus alkoi vaikuttaa juuri niinkuin pitikin. 
Kipu hävisi, mutta paineen tunne jäi. Söin hieman tämän jälkeen kun oli sopivasti lounas-aika. Kävin vielä vessassa klo: 12.40.
Vessassa ollessa tuntu että täytyis saada rueta punnaahan.
palasin synnytyspöydälle 10min myöhemmin ja tarkistettiin kohdunsuun tilanne.
Olin täysin auki, sit ruettiinkin odotelemaan ja valmistauduttiin synnytykseen.
Klo 13.20 alotettiinkin ponnistamaan. Kokeiltiin ensin kyljeltään, mikä oli ihan ok.
Mutta sittenkun alkoi tuntumaan että ollaan lähellä maalia, mun oli käännyttävä puoli-istuvaan asentoon. Ja ponnistus jatkui. Otin sen pään, että ponnistan kolme kertaa joka supistuksella.
Eikä mennyt kuin 28minuuttia, oli poika maailmassa<3 
14min pojan syntymän jälkeen, oli myös jälkeiset maailmassa.

Kaikki nämä kauhutarinat, mitä ikinä on kuullut synnytyksestä kumoutu kyllä ihan totaallisesti oman kokemuksen myötä.
Synnyttäminen ei ollut yhtään niin kamalaa mitä moni on sanonut, eikä kyllä sattunutkaan!
Minusta tuntui että supistukset olivat vielä kauheampia mitä itse ponnistaminen!
Tai niinhän ne kyl olikin. 
Kätilötkin olivat ihan haltioissaan kun olin niin helppo, ja vielä ensisynnyttäjä.
Eikä mun tarvinnut edes huutaa, tai kirota ukkoa maan alle missään vaiheessa!! :)
Ukkokin oli koko synnytyksen tosi kannustava, eikä ollut yhtään sellanen painostava.
Rauhallisesti mua siinä tsemppas kokoajan! :)
Ja samoten kätilötkin olivat tosi rauhallisia, ja rauhallisesti kans puhu mulle.
Eikä ollu sellasta huutamista tyyliin et "hyvä hyvä jaksaa jaksaa, vielä vielä".
Oli kyllä hyvä että molemmat mun kätilöistä oli tosi mahtavia! Salissa, ja osastolla.

Oli oikeastaan todella hyvä, etten ollut kerennyt suunnittelemaan synnytystä milläänlailla.
Ei ollut sitten mitään mitä olisi voinut odottaa, sai koko lurijanssi mennä omalla painollaan!

Olimme sairaalassa 0+2 päivää. Eli pääsimme keskiviikkona kotiin <3


 
Tässä tulee meidän tarina:

Keskiviikkona 25.7. (rv 39 + 5) on aamulla sängystä nouseminen taas aavistuksen tuskaisempaa, kuin mitä edellisenä päivänä. Ajattelen, että jos vielä tästä paljon kamalammaksi menee, niin en kestä! Alakertaa vihloo ja painaa ja alavatsakin on kun tulessa, ennen kun pääsee käyntiin.

No, meille on tulossa vieraita iltapäivällä nelljän aikaan, joten normaalien aamutoimien lisäksi leivon ja pesen vessat ja teen muita järkestelyjä. Jossain vaiheessa vessassa käydessä huomaan erilaista limaa, ja mietin, joskohan se olisi nyt se limatulppa sitten. Viime raskaudessa en moista edes huomannut. Sanon miehelle, että nyt on pieniä merkkejä, että tänään vois olla lähtö. Mies on niinku että oikeesti? No, sanon että voi olla tai sitten ei. Ja jatketaan normaaleja juttuja.

Neljän maissa tulee vieraat, ja puoli viiden aikaan mulla menee vessareissulla vedet. Ajattelen että jaahas! Ja ilmotan, että ei mitään paniikkia, mutta musta tuntuu että me lähetään tänään Jorviin! :D Siinä järkkäilen tarjoomukset pöytään valmiiks ja vieraat pääsee pöytään, ite käyn soittamassa synnärille, että mikäs ois sopiva aikataulu? Sovitaan, että mennään yheksän aikaan näytille. Syön itsekin vähän vieraiden kanssa, ja sitten taas soittelen muutaman puhelun, kun järjestän esikoisen ja koiran hoidon. Lapsivettä lorahtelee aina sillon tällön.

Vieraat lähtee kuuden maissa, ja me aletaan pakkailla kamppeita. Seittemän maissa lähetään ajamaan Espooseen, viedään ensin koira mun veljelle hoitoon, ja sitten meidän neiti mummin luo. Jorvissa ollaan joskus vähän ennen ysiä. Pääsen käyrille makoilemaan ehkä 21:15, vauvan sykkeet on hyvät, supistuksia ei näy ei kuulu. Sisätutkimuksessa oon kolme senttiä auki. Lapsivesitestissä tulee vaan haalea plussa, mutta itse olen varma, että vettä se on, kun ei mitään muutakaan voi sellaisia määriä tulla! No, joka tapauksessa, yhtään supistuksia ei tule, joten 22:30 suunnataan grillin kautta kotiin. Sovitaan, että aamulla palataan kello 08:00, jos ei aiemmin supistukset ala.

Nukun ehkä 00 - 02, sen jälkeen vaan pyöriskelen sängyssä. Mieskin heräilee 04 aikoihin. 04:30 siirrytään olkkariin kattomaan edellisen illan CSI. Sen jälkeen siirretään vauvan sänky lopulliselle paikalleen, petaan sen valmiiksi, syödään aamupala, siivoillaan paikkoja, käyn suihkussa, tyhjennän tiskikoneen.

06:30 tunnen ekan kipeen supistuksen, ja sanon miehelle, että ehkäpä lähetään jo vähän aiemmin. Takan siis yksi nopea synnytys (3,5 tuntia ensimmäisestä kipeästä supistuksesta). Niinpä ollaan autossa varmaan 06:40, automatkalla tulee pari supistusta ja olotila muuttuu. Mieskin toteaa perillä, että oon jo ihan erilainen kun lähtiessä! Perillä ollaan siis aika tarkalleen kello 07:00. Istun odotustilan keinutuolissa, ja siitä päästään tutkimushuoneeseen ehkä 07:15. Sisätutkimuksen mukaan oon 4 - 5 senttiä auki. Oon käyrillä ehkä 20 minsaa, mikä tuntuu kyllä ikuisuudelta.

07:40 päästään synnytyssaliin ja meen suihkuun. Supistukset pakottaa kyykkimään ja polvistelemaan lattialle. Tuottaa vaikeuksia tehdä päätös suihkusta lähtemisestä ja pääsen vaivoin salin puolelle, synnytyskertomuksen mukaan 8:15. Paitakin jää puolitiehen. Ponnistamisen tarve on aikamoinen.

Ja niin 08:15 kiipeän sängylle, paikat on täysin auki, ja alan ponnistaa. Ja ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen (oikeasti vajaa 20 minsaa!!!!), verta hikeä ja kyyneleitä ihan kirjaimellisesti, 8:34 alkaa mieletön parkuminen, kun meidän miekkonen on päässyt maailmaan! Ääntä pojasta ainakin lähti heti jo kättelyssä! :D Ilokaasua olisin voinut ottaa, mutta sitä kun pyysin kesken ponnistusvaiheen, huomattiin, että siitä vekottimesta puuttui joku osa, joten jäipä sekin saamatta. Täysin luomuna siis mentiin, ja olen siihen erittäin tyytyväinen!

Kolme tikkiä tuli jonnekin sisuksiin, muuten ei mitään. Pojan mitat 3785 g ja 50 cm.

Edelliseen synnytykseen verrattuna oli ehkä aavistuksen työläämpi ponnistaa (oli kylläkin paljon isompi vauva nyt), joskin nopeammin se meni silti. Synnytyksen kesto ekasta kipeestä supistuksesta noin 2 tuntia, voin sanoa, että oli ihan tehokkaan tuntusia supistuksia. Ja onneksi lähdettiin oman tuntemuksen mukaan jo heti ekan supistuksen jälkeen :) Mutta olen erittäin tyytyväinen nopeaan suoritukseen, ja rauhalliseen lähtöön kotoa.

Erona edelliseen oli myös se, että nyt pääsin kokemaan iki-ihania jälkisupistuksia erityisesti imetyksen yhteydessä, niitä ei viimeksi ollut ollenkaan.

No joo, mutta synnärillä vielä synnytyksen jälkeen mut tikattiin, pääsin suihkuun ja sillä aikaa mies kylvetti vauvan. Sitten saatiin vielä aamupalaa, ja kahteen otteeseen kerkesin pientä imettääkin... sitten joskus ehkä 11 aikaan päästiin vauvan kanssa osastolle, ja mies lähti esikoisen luo äidilleen. Tulivat sitten iltapäivästä pikkuveikkaa moikkaamaan :)

Että sellanen tarina :) Ja poika siis syntyi torstaina 26.7. rv 39 + 6. Melko täsmällinen pakkaus :)
 
Josko se minäkin masukin matkaa maailmaan vähän kertaisin.... Synnytyksestä kulunut jo reilu parisen viikkoa, joten kaikki ei enää niin hyvin mielessä ole. (onneksi! :D )

12.07 keittelin aamulla normaalisti aamukahveja, kunnes kuppia pidellessä aattelin, et ei jumalauta, mä kusin housuuni!!! olin aivan järkyttynyt ja häpeissäni puuttuvan pidätyskyvyn vuoksi... Lähin sit vessaan ja kelasin että ei,-ei tää nyt kusta oo... (Neuvolasta juuri edellisenä päivänä sanoivat, että jos lapsivedet menee niin heti soittoa synnärille, kun vauva ei kuulemma ole vielä edes kiinnittynyt.) Siinä jännitystärinä horkassani kuitenkin sain kuin sainkin soitettua viimein kättärille,-pyysivät tulemaan näytille, vaikka sanoivat että luultavasti on vaan valkovuotoa.
 Noh, siinä tikkutestin ja sisätutkimuksen jälkeen selvisi, että lapsivedestähän se oli kuin olikin kyse! huoh,-mä olin niiiiiiiiiiiiiin onnellinen kun tajusin ettei pidätyskyvyssäni ollutkaan mitään vikaa. Ja vauva siis myös hienosti kiinnittynyt! Lähettivät kotiin odottelemaan supistuksia, ja pyynnön tulla 20.00 takasin jos ei mitään tuntemuksia olisikaan. Mä odottelin ja odottelin.... eikä niin yhtään mitään!! kahdeksalta olinkin sitten taas kävelemässä pingviinimaisesti kättärin ovista sisään,-laukku ja tukihenkilö mukana. aattelin, et saatana, minähän synnytän nyt. niinpäniin... Mitä harhakuvitelmaa!!! Paikat auenneet sentin sitten aamupäivän. SENTIN!!!!! Niinhän siinä sit kävi, et kotiin lähettivät nukkumaan ja aamulla takas käynnistykseen, jos ei edelleenkään mitään tuntemuksia! 
Huoh. No alkohan ne supistukset viimein,-heikkoina ja 20minuutin välein tulevina. aattelin, et eihän nää ees satu, että ei tää niin kamalaa olekaan! (miten väärässä senKIN asian suhteen olin)
Eihän siitä nukkumisesta sitten tullut mitään, kun säännöllisiä supistuksia, ja aavistuksen kipeitäkin alkoi tulemaan yhdeltä yöllä... Puoli viiden maissa herätin ystäväni, tämän saman siis joka tukihenkilöni oli, että mitäs jos alettais JÄLLEEN KERRAN kättärille päin suunnistamaan...Päästiinkin heti saliin, jossa yökkö teki sisätutkimuksen,-paikat auenneet puolisenttiä illasta. PUOLISENTTIÄ! jumalauta mä kirosin ettei tää vauva synny koskaan.Hoitaja vaihtu aamuvuorolaiseen ja samat hommat... kerpeleen puolisenttiset! Päätti laittaa oksitosiinitipan tippumaan, jotta supistuksia useimmin alkaisi tulemaan. Kello oli tässä vaiheessa jotain 09.00. Kätilö sanoi, että voi mennä useempi tuntikin ennenkun tippa vaikuttaa... Tollanen on myrkkyä kuulla tälläselle maailman kärsimättömimmälle ihmiselle. Lisää odottelua. 
Kuinka ollakaan supistukset kovenikin miltei samantien ja tulivat parin minuutin välein. Ja voi hyvätavaton, että olin kipee!!!!!!!!!!! Ystävä sai kyllä kuulla maailman kirjon kaikki kirosanat ja vielä omakeksimätkin päälle. -Tunnin päästä tuosta olin jo niin kipee, että pyysin puudutusta. Lääkäri tuli laittamaan spinaalipuudutuksen (eivät laittaneet epiduraalia, kun olin niin vähän vasta auki) 10.30 maissa... ja sitten olinkin taas maailman onnellisin,-ei kipuja, ei mitään! Päätin, että nyt nukun niin jaksan sitten paremmin loppu koitoksen! Kissinviikset!!!! Eipä se tuokaan mennyt niin kun suunnittelin. tietenkään! 
Ponnistusvaihe alkoi (vielä kivuliaampana kun supistukset koskaan)10.50 ja maailman suloisin pieni ihminen syntyi 11.01. Ja äidin sydän oli pakahtua onnesta <3

Sillä hetkellä, kun tyttö rinnalle nostettiin, niin kaikki kivut unohtu samantien. Ennen synnytystä ajattelin, että tuo on vaan klisee, mutta näinpä yllätyin itsekin. 
Tyttö tuli niin vauhdikkaasti, että tikkejä sain useemman, mutta ei haittaa yhtään! Maailman ihanimman asian vuoksi olisin ottanut enemmänkin. 

Kokemus kokonaisuutena oli parempi kuin koskaan uskalsin toivoa. Ei jäänyt mitään suuria traumoja. Mun käilö oli aivan ihana, ja ystäväni vankkumaton tuki, joka valo muhun uskoa niinä hetkinä kun kivulta en siihen itse kyennyt.
Nyt tossa vieressä köllii mun elämä!
Mä olen niiiiiiiiin ylpeä itsestäni! 

 

Synnytyskertomusta Zadyn tapaan.

Mukava sunnuntainen päivä, ja ei tietoakaan lapsen syntymästä. Kalenteri näytti laskettua aikaa. Kivuttomia supistuksia pitkin päivää kohtuu tiheäänkin ilmaantui, mutta enpä niitä jaksanut hirveämmin noteerata, tulihan niitä tuon tuostakin.

Illalla nukkumaanmentäessä alkoi hieman selkää jomottaa, mutta ajattelin tämän lämpimällä kauratyynyllä helpottavan, olihan samaisia vaivoja ollut aikasempinakin iltoina. Helpottikin, nukahdin, nukuin tunnin-pari, kunnes rupesi supistamaan kipeästi, kello taisi olla kahden kieppeillä muistaakseni. Käppäilin mikrolle lämmittääkseni uudelleen kauratyynyn, mutta pussi unohtui pian mikroon, kun kivut alkoivat olla sietämättömät, ja supistuksia tuli pahimmillaan parin minuutin välein. Jossain välissä nappasin 1g pamolia. 

Kävin WC:ssä, housut olivat märät ja hieman veriset, totesin lapsivedeksi, ja samalla katsoin aiheelliseksi herättää lapsen isän, joka soitti äitini paikalle joka tulisi nukkumaan esikoistyttäremme kanssa, samalla itse soitin kätilölle Jorviin, joka toivotti lämpimästi tervetulleeksi synnyttämään. Edelleen supistukset jatkuivat todella tiheinä ja kipeinä.

Äitini saapuminen tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka matkaa on vain parisen kilometriä, ja sekin hänellä taittui autolla. Varmasti hän nopeasti saapuikin, mutta ajantajuni taisi olla pahan kerran hukassa.

Halasin ja suukotin esikoista, joka oli herännyt touhotukseeni. Kerroin hänelle lähteväni hakemaan vauvaa sairaalaan. Tyytyväisenä pikkuneiti käänsi kylkeä ja sanoi heipat jatkaen uniaan.

Vaivalloisesti sain raahauduttua autoon kaurapussi alavatsalla, ja koko matkan huomauttelin miestä ylinopeudesta, taisi pienehkö täpinä olla hänelläkin päällä. Matkaa sairaalaan ei ole onneksi kuin muutama kilometri, ja yöaikaan ei onneksemme ole liikennevalotkaan käytössä, alkoivathan kipuni taas voimistumaan hurjasti.

Saavuttuamme Jorvin synnytysosaston oville kello taisi olla lähellä kolmea. Ilmoittauduin luukulla, josta käskettiin odottelemaan. Taas tuskaisen pitkältä tuntuva odotus.

Vihdoin saapui kätilö odotusaulaan noutamaan tutkittavaksi tarkkailuhuoneeseen, jossa riisuuduin, ja kohdunsuun tilanne tarkastettiin. Olin kätilön mukaan 4cm auki, sain sairaalakoltun samantien hyppysiini ja pukeuduttuani minut saatettiin saliin ilokaasusta nauttimaan.

Supistukseni olivat todella ärhäköitä salissa, mutta kätilö totesi niiden olevan vielä liian lyhyitä saadakseni puudutusta, hän pelkäsi synnytyksen kulun tyssäävän, mikäli epiduraali annettaisiin. Psyykkasin itseni kestämään vielä pelkän ilokaasun voimin. Pärjäsinkin mielestäni pitkään, vilkaistessani kelloa oli se jo lähellä puolta kuutta.

Kun kivut yltyivät niin sietämättömäksi, että aloin potkia sängyn jalustoja tuskissani, soitin kelloa. Kerroin kätilölle oloni olevan jo sietämätön, ja hän onnekseni totesi, että kaikki on "iskuvalmiina" epiduraalia varten, anestesialääkäri on matkalla luokseni.

Tuskaisimpia asioita synnytyksessä oli selän pesu kylmällä vedellä, mikä tehdään epiduraalia annettaessa. Minulla supisti samaan aikaan, ja ikinä en ole tainnut kivusta itkeä ja huutaa niin suunnattomasti. Lapsen isä joutui tuon tuostakin käymään ulkona savukkeella, kun ei kuulemma kestänyt katsoa tuskailuani, koska tietää kipukynnykseni olevan korkea.

Paikallispuudutuspiikki, mikä annetaan ennen itse epiduraalineulaa, ei tuntunut vaikuttavan millään muotoa. Kipu oli helvetillinen itse epiduraalineulan painuessa selkänikamoideni väliin. Vilkaisin kelloa, viisitoista vaille kuusi. Tiesin, että kivun ei kuuluisi olla niin kova, koska esikoista synnyttäessä sain myös samaisen puudutuksen. 

Helpotus koitti vajaa vartin kuluessa, tuoden samalla hillittömän kutinan iholleni, ja vapinan keholleni. Viimeiset supistukset tuntuivat paineena alhaalla vain, ja ajattelin ehtiväni ottaa torkut ennen h-hetkeä. Toisin kävi. Paine kasvoi kasvamistaan, vartin sisällä tuli tarve ponnistaa ensikerran. 

Makasin kyljelläni, ja kätilö kehoitti minua ottamaan haluamani synytysasennon, ja totesin nykyisen asentoni olevan hyvä, tuntui vastenmieliseltä ajatukseltä kääntyä selälleen paineen vuoksi, mikä takapäässä kuitenkin tuntuu todella voimakkaana.

Aloitin kymmenminuuttisen ponnistusvaiheeni. Oloni oli todella rauhallinen, mieleni pysyi sairaalloisen hyvänä koko ajan. Tiesin helpotuksen olevan pian käsillä, joten työskentelin niin lujasti, kuin kehoni antoi myöten. Kuulin keskustelua tummista hiuksista, ja pian kuulin jo ensimmäisen äännähdyksen. Itkun. Kello oli 06:22. Työni oli tehty, oloni oli edelleen suorastaan sairaalloisen rauhallinen, onnellinen. 

Sain tummahiuksisen tytön rintani päälle, katselin häntä tarkasti ja silittelin Häntä, toista ihanaa pientä prinsessaani kätilön odottaessa istukan syntymistä.

 

Istukka tuli yhdellä ponnistuksella, nyt se oli ohi, mietin mielessäni. Otin lapsen ensikertaa rinnalle, hetken hamuillen hän tarttui rintaani. Onnellisuus oli edelleen päälimmäinen tunne, sekä ilmapiiri oli todella harmoninen, hymyilin aamuauringon kanssa kilpaa.

Tunnin nautittuani lapseni läheisyydestä kätilö tuli punnitsemaan ja mittamaan tyttäremme, ja kylvetyskin olisi luvassa. Näiden toimien aikana voisin käydä suihkussa, mielestäni punnitukset ynnä muut tässä tilanteessa ovatkin enemmän isän juttu. 

Pääsin jaloilleni sairaalasängystä hämmentävän helposti, luulin jalkojeni pettävän altani välittömästi epiduraalin vuoksi. Oloni oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan - lukuunottamatta valtavaa suihkun tarvettani sattuneesta syystä.

Kaikessa rauhassa suihkutellessani lapsen isä kurkisti suihkutilan ovesta kertoakseen lapsen mitat. "3975g ja 52cm!" Pähkäilimmekin, että yllätävän kookas lapsi, saadessani hänet rinnalle ajattelimme, että noin 3,5kg olisi painoa neidillämme.

Aikani suihkuteltuani astuin takaisin synnytyssaliin, siellä lapsi oli kapaloituna isänsä sylissä. Sydämeni oli suorastaan sulaa vahaa.

Pian meille tarjoiltiin aamianen saliin, pikkuneiti vuorotteli syliemme kanssa, eihän sitä tohdi kuumaa kahvia juoda vauva sylissä.

Aamiaisen jälkeen matka osastolle alkoi kätilön opastuksella. Kävelin koko matkan omin jaloin - toisin kuin esikoisen synnytyksen jälkeen kävelyni ei tullut kuuloonkaan. Istuin pyörätuolissa silloin, kipu oli suunnaton tuolloin. Siksi tämä vahvisti mielipidettäni siitä, että ihan kuin en olisi synnyttänytkään, haikarateoria alkaa olla lähempänä tämän pienen prinsessan maailmaansaapumisen kohdalla. 

Pieni ihminen meidän kävellessämme synnyttäneiden osastoa kohti, raotti silmiänsä sairaalapedissään, ja mietin, kuinka paljon hänellä onkaan vielä nähtävää… 

 
Jospa mäkin tänne jotain sepustaisin.

Mulla oli sovittu käynnistysaika lasketulle päivälle raskaushepatoosin takia. Koko edellisen viikon olin ajatellut, että nyt tulee, mutta sitten aina rauhoittui, joten maanantai aamuna 23.7. menin sitten äitiyspolille klo 9. Ensin olin käyrällä ja sitten lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen ja ultrasi. Kohdunsuu oli kolme senttiä auki, mutta kanavaa oli vielä kaksi senttiä jäljellä. Päätti kuitenkin, että kalvot puhkaistaan, kun se jo onnistuu.

Kalvot sitten puhkaistiin klo 11.10. Olin siis suoraan synnytyssalissa. Kätilö sanoi, että, jos ei parin tunnin kuluessa ala mitään tapahtumaan, niin laitetaan sitten oksitosiinitippa. Sain siinä ruokaakin. Syödessä alkoi jo heti tulla vähän vihlovia supistuksia ja kirosin jo sitä, että söin, kun esikoista synnyttäessä oksensin kaiken ulos. Soitin miehelle, että kannattaa varmaan tulla, kun alkaa jo tuntumaan kipeiltä nuo supistukset. Mies tulikin jo kahdentoista aikaan saliin.

Supistukset olivat vähän aikaa vihlovia, mutta aika pian muuttuivat kipeiksi, mutta tulivat vielä aika harvoin, joten hyvin kestin. Juoksin ympyrää synnytyssalissa, kun se auttoi. Jossain vaiheessa päätin sitten mennä suihkuun, josko se auttaisi enemmän ja auttoihan se. En halunnut heti mennä ammeeseen, kun ajattelin, että kestää kuitenkin vielä kauan.

Kahden jälkeen iltavuoron aloittanut kätilö tuli katsomaan miten menee. Siinä vaiheessa mä jo kirosin siellä suihkussa ja oksensinkin, mutta halusin olla vielä hetken, kun seuraavaksi piti mennä käyrälle. Puoli kolmen jälkeen tulin sitten pois suihkusta ja jouduin käyrälle. Supistukset oli jo aika pahoja ja kätilö tarjosi ilokaasua, joka auttoi. Supistusten välissä oli kuitenkin vielä muutama minuutti, että sain vähän levätä. Siinä käyrässä ollessa olo alkoi olla jo sellainen, että totesin, ettei amme enää mitään auta vaan haluaisin sen epiduraalin. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja olin 5 cm auki. Tilasi anestesialääkärin paikalle.

Kun lääkäri tuli supistukset oli jo niin pitkiä ja kipeitä, etten pystynyt ottamaan ilokaasua koko supistuksen ajan, kun siitä tuli niin huono olo. Purin sitten vaan hammasta. Lisäksi tuntui, että heti supistuksen loputtua alkoi jo uusi. Kätilökin sanoi kohdun tekevän kovasti töitä ja hyvin, kun noin tiheästi ja pitkään supistelee. Ajattelin vain mielessäni tulevaa epiduraalia. No, ensimmäinen meni verisuoneen. Tuli melkein itku, mutta toinen onneksi osui kohdilleen.

Kipu selästä ja vatsalta pieneni, mutta paineen tunne kasvoi ja mua alkoi ponnistuttaa ihan kamalasti. Tuntui, että sattui yhtä paljon kun ennen epiduraalia, mutta eri paikkaan. Kätilö katsoi sitten kohdunsuun tilanteen ja olinkin jo 9 senttiä auki, mutta en siis vielä saanut ponnistaa, vaikka tuntui, että on pakko. Kysyin saanko nousta pystyyn, jotta lapsi laskeutuisi, mutta se ei onnistunut, kun juuri oli laitettu vasta epiduraali (siinä vaiheessa kirosin mielessäni senkin, vaikka auttoihan se osittain). Kätilö sai jotenkin venytettyä aukkoa siten, että pääsin sitten ponnistamaan ja tyttö syntyikin kolmessa minuutissa klo 17.22. Mikä helpotus :)

Tämän synnytyksen jälkeen pystyin käymään suihkussa ja kävelemään itse osastolle. Toisin oli esikoisen jälkeen, kun pyörryin ja pääsin sängyssä osastolle. Palautuminen on muutenkin ollut paljon nopeampaa.
 
Tässä meikäläisen tarinaa:)
Epäsäännölliset supistukset alkoivat maanantaina 30.7. Satunnaisesti myös kipeitäkin, mutta eio oikeastaan kummempaa. 1.8 mentiin polilla käymään aamuyöllä puoli kuuden aikaan, kun kipeitä supistuksia oli tullut useamman tunnin ajan säännöllisesti, väli oli noin. 8min. Tällöin olin vain tiukasti sormelle auki, kanavaa 11/2 - 2cm. Pää liikkui edelleen lantiossa. Otettiin ktg. Lopulti päätettiin lähteä hakemaan vauhtia lisää kotoa.

Palasimme polille 2.8 klo 0:20. Tällöin jäimme niin sanotusti kammariin mieheni kanssa. kätilö laittoi selkään minulle aqua rakkulat, jotta ikävä painon tunne selästä häviäisi. Niiden laittaminen sattui aivan perkeleesti ja huusin hulluna, mutta mikä ihana taivas sen jälkeen koittikaan. Kätilön kanssa keskustelimme synnytystoiveista. Aqua rakkulat otin myös myöhemmin suihkun jälkeen uudestaan. Aamuyöllä kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen jotta voitaisiin mitettiä kivunlievitystä, koska en ollut nukkunut yhtään. Tramalit sain piikkinä kankkuun ja uni maistui hyvin tämän jälkeen supistuksista huolimatta.

Olo aamulla melko hyvä, supistukset harventuneet. Supistukset tekivät etovaa oloa, ruoka ei tahtonut maistua. Pyrin kuitenkin juomaan koko ajan jotakin. Aqua rakkulat laitettiin myös päivällä. Supistusten harvetessa kävimme ahkerasti kävelemässä ulkona ja portaissa. Lopulta iltapäivällä supistukset saivat uutta pontta:) Sovimme että illalla haetaan kanttiinista jäätelöt:) Päivä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, mulla itselläni oli jotenkin todella hyvä fiilis kivuista huolimatta.
Illalla klo 17:25 siirryimme synnytyssaliin, kohdunsuu auki 4cm. Otin ilokaasun käyttöön. Ah mikä ihana aine ja mikä ihan pölly:) klo 20:43 olin 6cm auki, supistukset 2-3min välein. klo 00:05 meni lapsivesi ja olin 8cm auki, täysin auki olin klo 1:10. Aktiivi ponnistaminen alkaa klo 01:15. Itselläni tuossa kohtaa oikeastaan koko ajan silmät kiinni, mielessä vain kuinka kätilö kannustaa ponnistamaan. Kokeilin ponnistamista myös kylkiasennossa, mutta itse koin sen todella raskaaksi pitää jalkaa ylhäällä ja ponnistaa. Supistukset muuttuivat lyhytkestoisimmiksi ja sain vauhdittajaa. Imukupilla tyttö syntyi klo 02:04.

Salissa kaikki toimi moitteettomasti, meillä oli mahtavat kätilöt eikä mikään olisi voinut mennä paremmin. Pahinta synnytyksessä oli välilihan leikkaus ja tikkaaminen, sattui kaikkein eniten. Supistus ja synnytyskipua en edes muista. Rinnalle tyttö pääsi mahdollisimman pian ja söi kuin olisi aina tehnyt niin. Sama meno jatkui myös osastolla:) Maailman kaunein ja ihanin tyttö. Mieheni oli hienosti synnytyksessä mukana, oli upea tuki. Hän oli ihan pää pyörällä synytyksen jälkeen. Saimme herkku aamupalaa, mutta minä en pystynyt syömään. Osastolle pääsimme vauvan kanssa lepäämään klo 4:33. Isä lähti kotiin nukkumaan.
Mielestäni synnytys oli täysi kymppi:)
 
No jospa minäkin koitan kirjoittaa jotain kun ehkä vielä muistankin :D

Eli heräsin 2.7 klo. 3:15 pissalle, sillon ei oikeestaan ollu vielä mitään tuntemuksia, mutta kun nousin pöntöltä ylös niin iski eka supistus. Aattelin vaan et no kylläpä koskee nyt selkään ja mietin et olisikohan jotain tapahtumassa. Se meni ohi ja kömmin sänkyyn takaisin, mutta kohta tuli lisää, vääntelehdin ja äihisin siinä sitten hetken ja mieski heräsi osittain, sanoin vaan et taitaa supistella nyt. Mies jatko uniaan eikä tainnu ees tajuta mitä olin sanonu. No mun nukkumisesta ei tullu mitään kun maatessa ne supistukset teki niin kipeetä ja siis mulla tuntui alaselässä koko ajan. Menin olohuoneeseen ja aloin kellotella sitten sitä väliä, olivat alusta asti 5 miinutin välein ja välillä myös alle.
 Pari tuntia pyörin keittiö-olohuone väliä, kävin suihkussa ja lämmitin saunanki, supistukset jatkui ja mä merkkailin niitä ylös :D sitte kuuden maissa menin herättää miehen, että tuota mulla on nyt supistellu kaksi tuntii säännöllisesti ja siinä vaiheessa oli jo alle 5 min väli. Mies pomppas ylös ja alko hirveellä tohinalla pakkaa kassiaan, mä koitin makoilla sängyssä mutta en yhtään voinu kun sattu niin pirusti. Sanoin et ei tässä mikään kiire oo :D Mulla oli sille päivälle äitipolille käynti koska vauvan kokoa oltiin seurailtu, no soittelin sitten sinne siinä 7 jälkeen ja sanoivat et tule vaan käymään. 8 maissa lähdettiin sinne ja edelleen supisteli kivasti, automatka oli kyllä yllättävän mukava :)

Äitipolilla menin eka käyrille 9.00, ei vissiin ihan taas ollu kriteereitä täyttävät ne tulokset siinä. tekivät sitte sisätutkimuksen ja ultrasivat, koko arvio oli 3600 kg ja mä olin 3 cm auki, kanava oli kokonaan hävinny. Tekivät myös lapsivesi kokeen, koska mulla oli jotain pikkusen tiputellu ja se oli positiivinen, epäilivät korkeeta vedenmenoa ja laittoivat mut labraan. Sieltä sitten päästiinki synnytyssaliin n. 11.00. Siellä sitte makoilin ja olin tunnin taas käyrillä, edelleen oli vähän vaisu vauva, no sitten käytiin kahvilla ja kävelemässä et vauhditettais vähän synnytystä. Söin ja taas olin käyrillä, musta alkoi myös tuntuu et supistukset hiipuu ja ne oliki jossai välissä 15 min välillä. Olisko ollu 12 maissa kun sain ekan antibiotti tipan, ja taas käyrää ja sisätutkimus taisin olla joku 3,5- 4 cm auki.. Sitten kokeilin keinua, jumppapalloa, kävelin ympäri huonetta, söin, sain oksitoni tipan käteen ja sitten alkoki supistukset taas voimistuu, kalvot puhkaistiin n. 15.00 ja sen jälkeen kävin suihkussa kun supistukset todella voimistui, lapsivettä tais valahtaa suihkussa ollessa vähän. Sitten taas käyrää, vauvalle laitetiin päähän pinni sydänäänien mittausta varten ja ne otti jotai mikroastruppi näytteitä vauvan päästä et onko hapenpuutetta mahdollisesti, kun sydänäänissä oli aika isoja laskuja koko ajan. Nää näytteet otettiin varmaan 4-5 kertaa avautumisvaiheen aikan. Näytteet oli koko ajan hyviä, eli niiden mukaan hapenpuutetta ei ollu havaittavissa. Klo. 17.00 sain epiduraalin <3 alkoi olee aika tuskasta se oleminen, koska en voinu liikkua enää kun olin tipassa kiinnni. 15 min epiduraalin laiton jälkeen olin taivaassa <3 supistukset kävi 60 ja ei tuntunu missään, ainoa inhotus oli se järkyttävä kutina. Oli niin ihanaa kun ei tuntunu missään mikään, tuossaki otettiin taas mikroastruppinäyte vauvasta ja oli kyl ihana kun sekään ei tuntunu nyt ikävältä, se kun oli aikamoista ronkkimista ja koska vauvalla oli paljon tukkaa niin se hankaloitti aika paljon. Vaikutus kesti ehkä puolisentoista tuntii, sitte alko olee tosissaan ihan kamalan kylmä mulla oli monta peittoo ja olin ihan kippurassa kun supisteli ja paineen tunne voimistui.. noin. klo 19.00 olin vissiin ehkä 5,5-6 cm auki, en muista tarkkaan. Alko jänskättää todella jo, ja sinä aikana mitä oltiin salissa kuultiin kun 2 vauvaa synty. Oksitoni tippaa suurennettiin koko ajan, en oikee muista siitä 19-11.30 väliseltä ajalta mitään, oltiin vissiiin vaan miehen kanssa siellä ja katotiin miten supistuksia tuli ja miten vauvan sydänäänet teki koko aika laskuja. joskus 11.30 olin sitten lopulta 10 cm auki, kätilö paineli reunat pois ja sanoi et 11.45 voin alkaa harjottelee ponnistusta. Avautumisvaihe kesti siis reilu 8 h en muista niitä minutteja siihen.
 Ponnistuvaihe oli aika rankka, vauva kyllä tuli eteenpäin mutta aina ku supistus hiipui vauva liukui takaisin, eli ei pahemmin edetty. Kätiö, lääkäri ja mies olivat ihania ja kannustivat hyvin. Kerkesin ponnistaa yhden supistuksen aikana 3-4 kertaa aina, sitten lääkäri päätti et avustaa imukupilla, että saadaan vauva pian ulos ja kohta sali oliki täynnä ihmisiä, varmaan lähemmäs 10 ihmistä. Kipu oli kovimmillaan just siinä vaiheessa kun vauva tuli ulos, mutta ei sekään niin kamalaa ollu oikeastaan, imukupin avulla pää saatiin autettuu ulos ja sitten mun piti lopettaa ponnistus, vauvan kaulanympärille oli kiertyny napanuora tosi tiukasti ja se jouduttiin leikkaamaan samantien pois, vauvan vartalo tulikii sitten äkkiä. Vauva vietiin saman tien teholle, koska hän ei hengittäny. Syke oli kuitenkin hyvä, 4,5 min jälkeen vauva alkoi itse hengittää sitten. Mä olin siellä salissa ja aloin itkee ihan hulluna kun tajusin että mun vauva ei oo kunnossa, maailman suuri huoli iski ja pelkäsin pahinta, sitten kun sain tietää et vauva joutuu jäämään teholle niin siinä saikin sitten tosissaan kätilö ja mies lohdutella. Mies lähti vauvan luokse ja mä jäin tikattavaksi, imukuppiulosauton takia tehtiin eppari, sen lisäksi sain vain pienen nirhauman, johon ei tarvinnu tikkausta. Kätilö puudutti tosi hyvin joten se tikkaminen ei tuntunu missään. Olin ihan poikki ja olo oli niin epätodellinen, en oikee tienny mistään mitään, sanoin vaan et mun maha on kadonnu. Kun kätilö oli tikannu mut jäin vissiin nukkumaan? en nyt iha varmaksi muista miten perin tää meni. Nukuin siinä sitten reilun tunnin ja heräsin siihen kun mies tuli takas vauvan luonta ja näytti mulle kuvia mun pienestä vauvastani <3 itkuhan siinä taas tuli, oli niin täydellisen suloinen ja kuulin että toinen olikin ihan pikkuruinen 3130g ja 51,4 cm eli siro vauva olikin. Tää saattoi myös mennä toisin perin :D No kuiteski, sitten mä menin suihkuun, kätilö joutu pesee mut kun mua pyörrytti ihan sikana, sitten menin taas sänkyyn ja lepäiltiin siinä miehen kanssa hetki ennen kun kätilö toi meille synttärikahvit, syötiin siinä, mies kasasi tavaroita. Mulla oli hirvee nälkä ku en ollu saanu syödä mitään puolen päivän jälkeen sektio mahdollisuuden takia. Sitte mut kärrättii vauva teholle sängyllä katsomaan meidän rakasta <3 Sitte osastolle nukkumaan miehen kanssa ja aamulla taas vauvan luo.

Pari viikkoo mulla oli tosi huono mieli tuosta synnytyksestä, edelleen surettaa etten saanu vauvaa rinnalle, kuullu ekaa parkaisua ja että mies ei voinu leikata napanuoraa, toki tiedän et tilanne vaati tekemään noin niin kun meni, mutta noista asioista olin just unelmoinu. Ja odottanu siitä asti ku synnytys oikeesti käynnistyi. Tän lisäksi vauvalle tehtiin hotovirhe teholla mikä johti 8 päivän vierailuun Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa.

Nyt kylläkin haaveilen jo uudesta raskaudesta ja synnytyksestä. Halutaan kovasti Meidän Mealle pieni sisko tai veli <3 Ja ehkäpä ensi vuonna alkaa seuravan yritys. :)

Avautumisvaihe 8+ h Ponnistusvaihe 44 min ja Istukka 6 min. Eli noin 10 h synnytys, ei paha kyllä :)

Anteeeksi sekava kirjoitus, on aika musta aukko tuo loppu synnytyksestä, pitää mieheltä tarkistaa kunhan tulee töistä :D
 
Hei pitkästä aikaa!
Poika syntyi 1.8.12 klo 14.33. 10 päivää yli lasketun ajan siis.
Supistuksia mulla oli pari viikkoa aina jonkin tunnin kerrallaan ja sitten ne loppui kun seinään. 1.8 heräsin klo 03 supistuksiin, joita jäin kuullostelemaan. Olivat säännöllisiä ja "oikean" tuntuisia. Pötköttelin, kuljeksin kuullostelin, mies heräili joskus klo 05. Pakkailin ja oltiin klo 6 jälkeen lähdössä sairaalaan kun supistukset taantuivat. Mietin joskos sitä odottais esikoisen heräämistä. Lähdettiin miehen kanssa pienelle kävelylle, supistuksia tehostamaan. Mutta supistukset taantui niin, että niitä ei tullut kun joku 3-4 tunnissa. Soitin synnärille ja sain ohjeeksi vielä odotella kotona ja kuullostella liikkeitä. Mies lähti töihin. Liikelaskennassa sain just sen 10 liikettä tuntiin. Köpsin kotona ja tein kotitöitä. Mummo lähti ulos esikoisen kanssa. Supistuksia tuli 3-4 tunnissa.
klo 10 aikaan laskeskelin liikkeitä ja niitä tuntui harvoin. En ehtinyt ihan koko tuntia laskea, kun esikoinen tuli mummon kanssa sisään lounaalle jne. Soitin miehelle, että syön lounasta tule kotiin niin mennään sairaalaan käyrille tarkastamaan vauvan vointi. Supistuksia tuli edelleen 3-4 tunnissa, ihan napakoita.
Sairaalassa oltiin klo 12 aikaan. Olin ensin käyrillä. Sykkeet välillä vauvalla kävi alhaalla, ja ehdin miettiä vaikka mitä ja mielessäni jo  ajattelin että kohta mennään hätäsektioon tms. Sykkeet kuitenkin nousi ja supistuksiakin tuli muutama napakka käyrille. Kätilö katsoi nauhaa ja totesi vauvan voivan hyvin. Sanoi tekevänsä sisätutkimuksen ja mietittiin josko lähdettäis vielä kotiin odottelemaan.
Sisätutkimuksen aikana kätilön silmät levähti. Sanoi, että ette te mihinkään kotiin enään mene, sä olet 6 cm auki ja reunat on niin pehmeet jos vähän venytän reunoja niin olet 8 cm auki ja vauvan pää on hyvin alhaalla. Reunojen käsittely tuntui edistävän supistuksia, kävin pikaiseen suihkussa, kun paineen tunne lisääntyi. Ja siirryttiin nopeasti synnytyssaliin. Ehdin ottaa ilokaasua ja sain kipupiikin. Ponnistusvaihe kesti jonkun 5 min. Tikkejä tuli, mutta ei niin paljon kuin esikoiselta. Hyvä mieli jäi synnytyksestä, joka kesti vajaan kolme tuntia.
Pojalla painoa 3800g ja pituutta 51 cm.
Kotiin päästiin 4.8. Ja arki on rullannut ihan hyvin, tekemisen puutetta ei ole ollut :D
 
Pitkästä aikaa täällä kirjoittelemassa. 

Oma synnytyshän tuli hieman yllätyksenä kun menin normaaliin kontrolliin 19.6. rv 37+1, vauvalla oli kaikki kunnossa mutta lääkäri päätti että käynnistetään kun minun maksa-arvoni olivat 250. Itsehhän olin valmistautunut synnyttämään seuraavalla viikolla jonne oli varattu käynnistys aika. Lääkäri ultrasi ja painoarvio näytti 3006g jonka jälkeen sain kotona käydä hakemassa tavaroita. Tosin olin niin kauhusta kankeana että unohin kaiken kotiin, otin vain laturin puhelimelle. 
Synnärille palattuani klo 12.00 minulle laitettiin käyrät ja puoltatuntia myöhemmin laitettiin oksitosiini tippa. Klo 15.00 puhkastiin kalvot synnytystä edistämään ja sittenhän se lähtikin kauhealla vauhdilla edistymään. Klo 18 katsottiin tilannetta ja laittettiin puolentunnin päästä epiduraali jonka vaikutuksesta en kerinnyt nauttia kun tyttö oli maailmassa klo 19.57. 
Kaikki tapahtui niin nopeasti ettei välillä edes perässä meinannut pysyä. 
Synnyttyään tyttö joutui keskolaan kun ei osannut ottaa keuhkoja täyteen ilmaa. Osastolle minun luokse pikku neiti pääsi seuraavana päivänä lääkärin kierron jälkeen. 

Onneksi itselle jäi hyvät muistot synnytyksestä kun se oli niin nopea ja ei niin kivulias kun alkuun olin pelännyt. Mutta kaikesta kivusta ja itkusta huolimatta sai ihanan pikku neidin itselle. :) 
 
Takaisin
Top