2. kolmanneksen oireet

Sofi

Näppärä viestien naputtelija
Heips,
lähestyn ekan kolmanneksen loppua ja jo alan ressailla mitkä oireet jatkossa ovat normaaleja! [:D] Miten kauan teillä on ollut alavatsatuntemuksia tai rintamuksessa arkuutta? Onko ilmennyt jotain uutta? Palasiko ruokahalu (siis halu syödä terveellistä, normaalia ruokaa)? Muita kokemuksia?
Mielenkiinnolla odotellen, Sofi
 
Mulla ainakin alavatsan tunnot on edelleen ihan samat kuin ensimmäiselläkin kolmennekselle, samoin rinnat on edelleen arat. Tosin rintojen arkuus vaihtelee päivänmittaan eikä se samanlaisata ole kuin silloin ihan alussa jollointuntui ettei niissä ole ihoakaan päällä! Välillä öisin herää kun koskee kääntyessä. Alavatsassa tuntuu edelleen kuin olisi jumpannut ahkerasti, mikä ei nyt ihan pidä paikkaansa [;)] Ikävä kyllä [&o] Tänään on rvk 18+0.
Syömisessä itselläni ei juuri ole ollut muutoksia aikaisempaan. Alussa tee ei oikein maistunut, mutta nyt sekin on palautunut lähes ennalleen.
 
Mulla on paha olo jatkunut toiselle kolmannekselle. Ihan yhtä pahana se ei ole kuitenkaan jatkunut. Iso syy tuohon on, että olen tietoisesti vähentänyt stressiä. Monet sanoo, että toivottavasti paha olo loppuu, mutten usko...onhan se kestänyt tähänkin asti [:D] Toinen mitä tapahtui oli, että väsymys loppui ja terveellistä ruokaa säännöillisin väliajoin syön nykyään. Rinnat aristaa aina välillä, samalla lailla, kun alussakin ja alavatsassa nipistelee joskus harvoin. Muuten on ekaan kolmannekseen verrattuna pirteämpi, mukavampi ja raskauden edistymisenkin kannalta parempi olo.
 
Mulla pahoinvointi jatkuu [&o] , väsymys on vaan pahempi..Vatsakipuja paljon, rintojen arkuus ei ole ehkä niin paha enää.. Ja syön koko ajan edelleen kuin hevonen [:)]
Ja vatsallaan rupee oleen aika huono nukkua, ja koska se on lempiasentoni niin huonostihan tässä tulee nykyään nukuttua..
 
Takaisin
Top