17. luukku

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
17. luukku

iStock-1290658920.jpg

•••••☆•••••​

Hilda Hiiri muisti että hän ei ollut lähettänyt vielä ainuttakaan joulukorttia. Onneksi ne ehti vielä lähettää, vaikka hieman kiire siinä tulisi. Oli niin monia, joita hän halusi muistaa kortilla. Kaikki hänen ystävänsä ja monet sukulaiset. Sisarukset, enot, sedät, tädit, hänen vanhempansa niin ja Harrin sukua olisi myös syytä muistaa. Suurin osa hänen sukulaisistaan asui kauempana, ihan toisissa metsissä, niin että heitä ei nähnyt kovin usein. Hän halusi muistaa heitä ihan vähintään jouluna. Hilda päätti omistaa tämän päivän joulukorttien tekemiselle poikasensa kanssa.

Pian heillä oli keittiönpöytä kartonkien, paperinpalojen, liiman, kimalteen ja muiden kortintekovälineiden peitossa. Hilda oli iloinen siitä, että hänellä oli seitsemän innokasta apulaista tekemässä kortteja, vaikka moniin kortteihin tulikin hänen makuunsa liikaa kimalletta ja kuuset meni pienimpien käsissä vinoon. Korteista tuli joka tapauksessa Hildan mielestä kauniita ja hän oli varma, että sukulaiset arvostaisivat poikasten itse tekemiä kortteja samoin ystävät, joskin vanha rouva Rotalle hän päätti tehdä kortin omin käsin. Hänestä vanha rouva tuntui niin vakavalta, että hän ei ehkä arvostaisi kauttaaltaan kimaltelevaa korttia.

Lopulta heillä oli tarpeeksi kortteja. Hilda oli koittanut kirjoittaa kortteihin joulutervehdyksiä ja vastaanottajien osoitteita sitä mukaa kun kortteja valmistui, mutta eihän hän ollut pysynyt lainkaan poikasten tahdissa. Niinpä kun kortit oli valmiita hän istui alas kirjoittamaan niitä. Osassa oli vielä liimakin märkää. Ne hän päätti kirjoittaa myöhemmin. Josko kuivia olisi tarpeeksi edes kauempana asuville lähetettäväksi. Lähellä asuville ystäville voisi viedä vaikka itsekin. Se voisi oikeastaan olla mukavaa, Hilda tuumi. Niinpä hän kirjoitti ensimmäiseksi kaukana asuville menevät kortit. Hän huokaisi helpotuksesta, kun hän ehti saada ne valmiiksi ennen kun Tuija Talitiainen tuli tuomaan postia. Hän antoi kortit Tuijalle ja sai ilokseen heille lähetettyjä kortteja. Poikasetkin kerääntyivät katsomaan millaisia kortteja he olivat saaneet Tuijan lähdettyä.

•••••☆•••••​

Lähetätkö sinä joulukortteja tai tervehdyksiä?
 
En ole lähetellyt pitkiin aikoihin vaikka kyllähän se kortti aina ilahduttaa. En vaan ikinä muista olla ajoissa tän asian kanssa.
 
Joulukortteja tulee lähetettyä hieman vajaa parisenkymmentä sekä muutamalle tulee annettua ihan käteen/viemällä laatikkoon.
 
Mulla on nyt ollut perinteenä joka vuosi teettää lasten kuvasta joulukortit :Smiling Face With Heart Shaped Eyes::Smiling Face With Heart Shaped Eyes: Varsinkin näinä aikoina kun ei ole tullut monia nähtyäkään, uskon monen arvostavan söpöä kuvaa meidän kullannupuista ja joulutervehdystä ylipäätään.:Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Vuosikausiin en lähettänyt joulukortteja lainkaan. Lasten saamisen myötä tuo muuttui.

Joka toinen vuosi ollaan askarreltu ja joka toinen vuosi laitetaan valokuvakortti matkaan. Tänä vuonna taas askarreltiin lasten kanssa kortit. Annetaan kortit ihan käteen lähipiirille, joiden kanssa nyt muutenkin vaihdetaan lahjoja päittäin, ja muille lähetetään postissa. Nyt tyttöjen joulukorttipaja tuotti niin paljon satoa, että pari korttia lähti vähän kaukaisemmille sukulaisille ulkomaille asti. Liki 40 korttia tekivät. :tears::red-heart::smiling face with heart-eyes:
 
Lähivuosina olen yleensä lähettänyt tekstarilla jouluisen kuvan aattona tai sitten antanut/käynyt tiputtamassa postilaatikkoon itse askarrellun (esikoisen askarteleman) kortin. Tavallisia "etanapostikortteja" en ole tainnut lähettää enää muutamaan vuoteen. On niissä silti oma tunnelmansa ja niitä muutamia saa aina vuosittain.
 
Tänä vuonna tuli lähetettyä 18 joulukorttia, ja lisäksi muutamalle annan kortin ihan kasvotusten. Joillekin tulee sitten lähetettyä joulutervehdykset sähköisesti.
 
Joka joulu tulee lähetettyä n. 10kpl joulukorttia ja toiset 10kpl jaan itse lähipiirille ennen joulua.
 
Lähetämme joka vuosi muutamia joulukortteja etenkin hieman iäkkäämmille sukulaisille. Myös ystäville tulee laitettua tervehdykset matkaan. :Two-hearts:
 
Pitäisi itekkin panostaa tohon sähköisen kortin tekemiseen. Ehkä sit tulis enemmä läheteltyä. Ois kuitenkin kiva lähettää korttia takasin niille joilta aina kilahtaa meidän postiluukkuun. :smiling-eyes:
 
Takaisin
Top