Hei,
en voinut olla kertomatta omaa mielipidettäni pelkoosi siitä, voiko ahdistuksesi vaikuttaa vauvaasi. Uskon että se on mahdollista, ja kannustan sinua hakemaan rohkeasti tukea ja apua läheisiltäsi (millainen on äitisuhteesi, osaisiko hän kenties kuunnella ja kulkea rinnallasi paremmin kuin juoruilevat ystäväsi?) tai vaikkapa neuvolasta. Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi asiasta, et voi mitään tunteillesi! Pyri mieluumminkin olemaan armollinen itseäsi kohtaan, selviät kyllä, ja lapsesi myös.
Olin itse todella masentunut, ahdistunut ja itsetuhoinen odottaessani esikoistani, ja vielä lapsen synnyttyäkin. En osannut rakastaa enkä luoda suhdetta omaan lapseen, vaikka pidinkin hänestä ulkoisesti hyvää huolta. Kun uskaltauduin hakemaan apua sain hyvää hoitoa ja lääkityksen, joiden avulla pääsin ylös masennuksestani. Mikä tärkeintä, nykyään 3-vuotias tyttöni on täysin terve, reipas, rakastava, omatoiminen, itsevarma ja sosiaalinen lapsi. Toivon ja rukoilen ettei odotusajan masennukseni myöhemmässäkään vaiheessa tule hänen terveytensä tielle. Olen vakuuttunut että myös sinä pystyt ahdistuksestasi huolimatta pitämään vauvasta hyvää huolta, jos minä siihen pystyin niin taatusti sinäkin! :)
Asunto- ja puoliso-asiat ovat suuria kysymyksiä, mutta tiedätkö, lapsesi on vieläkin tärkeämpi. Voimia sinulle.