14. luukku
Taavetti oli aamulla yhtÀ riemuissaan kuin lapsetkin. Maahan oli nimittÀin satanut valkoinen lumikerros. Vanhemmat eivÀt nÀyttÀneet yhtÀ iloisilta raapiessaan autojensa ikkunoita, mutta lapset ottivat sillÀ vÀlin ilon irti tekemÀllÀ lumienkeleitÀ ja pyydystÀmÀllÀ lumihiutaleita kielellÀÀn. Taavetti katseli heitÀ ja ihaili samalla valkeaa maata. SentÀÀn jokin asia oli samoin kuin ennen. Lasten ilo lumesta ja lumen kauneus. Taavetti tosin oli aivan varma, ettÀ vuosien saatossa talvet olivat muuttuneet lyhyemmiksi ja lÀmpimÀmmiksi. MetsÀssÀ asuessa se ei ollut oikeastaan hÀntÀ harmittanut - metsÀssÀ talvet olivat vaikeampia. Mutta nyt kun hÀnellÀ oli taas lÀmmin koti, hÀn oli jo ehtinyt kaivata lunta. Lumi oli yksi asia, mikÀ toi hÀnelle aina joulun tunnelmaa.
Perheen lÀhdettyÀ autoillaan Taavetti ei mitenkÀÀn malttanut mieltÀÀn. HÀn hypÀhti pois piilostaan ja kipitti pienillÀ jaloillaan oven ohi ja pensaikkoon niin ettÀ hankeen jÀi pienet jalanjÀljet. Ei hÀn halunnut nÀyttÀytyÀ, eihÀn sellainen vanhan tontun arvolle sopinut. Mutta hÀnestÀ olisi ollut oikeastaan mukavaa, jos joku olisi taas uskonut hÀnen olemassaoloon. Vanhemmat tuskin uskoisi, jos edes huomaisivat hÀnen jÀlkiÀÀn. Mutta lapset saattaisivat uskoakin. Jos vain lumisade ei peittÀisi hÀnen jÀlkiÀÀn. Tonttu teki vielÀ muutaman mutkan ja palasi sitten talon katoksen alle takaperin kÀvellen. HÀn halusi jÀlkiensÀ nÀyttÀvÀn pÀÀttyvÀn metsÀÀn eikÀ talolle.
Pitkin pÀivÀÀ Taavetti mietti, oliko jÀlkien jÀttÀminen ollut sittenkÀÀn viisasta. Huoli oli kuitenkin turha, sillÀ jÀljet peittyivÀt lumeen ennen perheen kotiin paluuta. Se puoliksi harmitti, puoliksi ilostutti Taavettia. Lasten tekemÀ lumiukko ja lumilyhty sen sijaan yksinomaan ilahduttivat tonttua. Kun Àiti toi lyhtyyn ihan oikean kynttilÀn Taavetista tuntui, ettÀ joulutunnelma pÀÀsi hieman lÀhemmÀs. SekÀ tonttu ettÀ ihmiset toivoivat oikein kovasti valkeaa joulua.
Keskustelun aiheena valkea joulu. Esim. kaipaatko sinÀ valkeaa joulua? PidÀtkö sinÀ lumesta?