13. luukku

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
13. luukku

iStock-1278779645.jpg


•••••☆•••••​

Ilta alkoi jo hämärtää, kun Hiirten perheen oveen koputettiin. Hilda meni ymmällään avaamaan. Ei heillä yleensä käynyt enää vieraita, kun alkoi pimentyä, vaikka eihän näin talvella myöhä ollutkaan, kun jo hämärsi. Oven takana oli Pinja Peippo.
"Ihan pian alkaa Lucia-kulkue", Peippo kertoi, "tulla tekin mukaan!"
Hilda epäröi hetken. Olihan jo tulossa pimeää. Lopulta hän kuitenkin päätti lähteä. Eivät he kuitenkaan olleet menossa vielä nukkumaan ja miksi jättää hauskuus välistä. Ei sitä sellaisia kulkueita joka päivä järjestetä. Pinja kehotti vielä ottamaan kynttilöitä mukaan ja lennähti edellä suuren kuusen luo, mistä kulkue lähtisi liikkeelle.

Hilda kiiruhti poikasineen kohti suurta kuusta peläten että he myöhästyisivät. Pinjahan oli sanonut että kulkue alkaisi pian. Liian pitkältä tuntuneen ajan jälkeen he pääsivät perille. Olipa siellä valoisaa! Kuusen luokse oli sytytetty useita nuotiota, jotka valaisivat iltaa. Hilda muisti että Lucian päivä oli valon juhla.
"Lucia on saapunut", joku huudahti.
Hilda ei nähnyt kuka, mutta huutaja kuulosti Oravalta. Hildan hämmästykseksi kaikki kääntyivät katsomaan häntä ja poikasia, kun he tulivat nuotioiden luo. Pinja Peippo pyrähti heidän luo.
"Tulkaa teitä on odotettu", Pinja sanoi tohkeissaan.
"Meitäkö?" Hilda hämmästeli seuratessaan Peippoa.
Pinja Peippo johdatti heidät yhden nuotion luo, missä Pinja Peltomyyrä odotti jotain valkoista ja punaista tassuissaan.
"Olemme valinneet Hanna Hiiren Lucia-neidoksi", Peltomyyrä ilmoitti säteillen, "toivottavasti puku sopii."
Hildan keskimmäinen poikanen Hanna ei ollut uskoa korviaan. Hän oli iloinen saamastaan huomiosta, mutta häntä myös jännitti aika tavalla.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" Hanna kysyi tuntien olonsa ujoksi.
"Ei mitään vaikeaa", Peippo liversi. "Saat pukeutua kauniiseen Lucia-pukuun ja sitten kulkea kulkueen kärjessä kantaen kynttilää tassuissasi. Minä näytän tietenkin tietä."
"Sopiihan se?" Peltomyyrä kysyi. "Sinusta tulisi kaunis Lucia."
"Ai, joo", Hanna vastasi.

Niinpä Hanna Hiiri sai ylleen valkean puvun ja punaisen vyön, päähänsä seppeleen ja tassuihinsa kynttilänjalassa olevan kynttilän. Oikeasti hänellä olisi kuulunut olla kynttilä kruunu, mutta he eivät uskaltaneet laittaa poikasen päähän oikeita kynttilöitä. Kaikkein kynttilät sytytettiin ja sitten kulkue lähti kulkemaan metsän halki Pinja Peipon näyttämää reittiä. Hilda oli tavattoman ylpeä Hannasta ja kaikista muistakin poikasistaan, jotka kulkivat kulkueessa niin kauniisti kynttilät tassuissaan. Lopulta kulkue palasi lähtöpaikkaan, missä kaikki saivat glögiä ja pipareita ja joka puolella paloi nuotiota ja kynttilöitä ja lyhtyjä.

•••••☆•••••​

Vietetäänkö teillä Lucianpäivää? Tai poltatteko kynttilöitä joulun aikaan?:Baby Angel::Glowing Star::Sparkles:
 
Meillä ei vietetä Lucianpäivää. Kynttilöinä pidän paristokäyttöisijä liekkejä. Näyttävät aidoilta jos ovat esim jonkun pienen lyhdyn sisällä ja ei tarvitse pelätä että jää kynttilä sammuttamatta:smiling-eyes:
 
Meillä ei vietetä Lucian päivää. Kynttiläitä poltan ja paljon. Aloitan jo syyskuussa. Joulun aikaan menee pakettitolkulla erilaisia kynttilöitä.
 
Lucian päivää ei vietetä erikseen. Toki lapsille siitä kerrotaan. Kynttilöitä olen aina tykännyt polttaa varsinkin joulun alla, mutta koska taloudessa on nykyään kaksi kissaa ja taapero, olen siirtynyt turvallisimpiin LED-kynttilöihin. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Ei vietetä Lucianpäivää.
En edes muista milloin ollaan viimeksi poltettu oikeita kynttilöitä, Led tuikkuja oli sisällä joskus viime jouluna ja ulkona on myös led lyhty.
 
Ei vietetä Lucian päivää eikä polteta kynttilöitä. En ole ikinä itse ollut kynttiläihmisiä vaikka ne kauniita ovatkin.
 
Takaisin
Top