Äidin töihinpaluu

K

Kyfi5835740

Vasta-alkaja
Hei! Olen palannut takaisin työelämään n. 2kk sitten ja lapsemme on nyt 16kk ikäinen. Isä jäin kotiin lapsen kanssa. Alussa lapsi osoitti aina mieltään kovaan ääneen itkien kun tulin töistä kotiin. Hän vähän niinkuin tuntui vierastavan minua ja hakeutui pois läheltäni ja isän syliin. Tämä tuntui luonnollisesti todella pahalta ja vaikka moni kaveri (Joille asiasta purkauduin) vakuutteli että se on täysin normaalia, niin syytin silti itseäni ja hain vikoja omista tekemisistäni ja tekemättä jättämisistä. Meninkö töihin liian aikaisin? eikö lapseni pidä minusta? onko lievä synnytyksen jälkeinen masennukseni jättänyt jäljen meidän kiintymys suhteseen? Kun vähän aikaa kului, alkoi lapsen reaktiot lieventyä. Joinain päivinä hän jopa otti minut iloisesti vastaan, useimpina päivinä reagoi kotiinpaluuseeni olan kohautuksella. Nyt on kuitenkin tullut taas jonkinlainen taantuma. Kun tulen kotiin niin itku on kamala, lapsi ei halua tulla lähelleni ja lähes juoksee karkuun ja isän syliin. Jos yritän häntä lähestyä niin lapsi työntää minut pois ja itkee vaan kovempaa. Usein tämä vaihe menee ohi kun olen hetken aikaa ollut kotona. Päivissä on myös ihania ja iloisia hetkiä sekä läheisyyttä ja viikonloppuna kun olen enemmän kotona, tällaista käytöstä ei niinkään esiinny. Nuo töiden jälkeiset reaktiot vaan rasittavat minua kovasti. Olen aina ollut kova epäilemään itseäni, en helposti luota siihen että ihmiset pitävät minusta ja itsetuntoni on muutenkin huono. Pahimpina hetkinä mietin että pitäisikö vain lähteä kun ei kukaan kuitenkaan minua tänne halua.. Onko muilla ollut tällaista käytöstä ja miten siitä on selvitty? Ja jos täällä on joku asiantuntija joka voisi vakuutella että kyseinen reaktio on normaali ja osoittaa että lapsi on vain ikävöinyt vanhempaansa niin siitäkin olisi ehkä apua:D
 
Tuon ikäisellä lapsella reaktio todellakin on normaali ja osoitus siitä, että olet tärkeä ja kaivattu. Minulla esikoinen oli minulle vihainen siitä, että olin ollut poissa, vaikka isän kanssa oli aivan yhtä turvallista ja mukavaa.

Et ole lähtenyt töihin liian varhain. Molempien vanhempien hoiva on tärkeää ja lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta on välttämätöntä, että molemmat osaavat olla myös yksin lapsen kanssa. Joskus käy niin, että isät eivät koe osaavansa olla lapsen kanssa ja siksi äiti kuormittuu arjessa enemmän.

Meillä on nyt jo sen ikäinen lapsi, että puhe luistaa monipuolisesti. Hän sanoo joka päivä töistä tullessani, että voisin vielä lähteä pois, koska hän haluaa olla isän kanssa. Hän on vauvasta asti valinnut aina isän mieluummin ja olen siihen myös kannustanut, koska tiedän, että minulle olisi liian raskasta, jos minä olisin ykkösvalinta niin kuin olin kahdelle isommalle lapselleni.
 
Mä palasin esikoisen ollessa 9kk töihin, mies jäi kotiin. Sen jälkeen meni melkein vuosi kunnes taas kelpasin lohduttajaksi. Aina kun oli pahab mieli olisi saatava isi paikalle.
Kolmas lapsi oli 8kk kun palaisin töihin, tässä kyllä vielä imetys jatkui vuoden ikään niin ei varmaan sen takia tullut sellaista vain isi kelpaa juttua.
Toinen lapsi taas sai olla minun kanssa kotona koko ajan ja silloin ei taas isin syli kelvannut.
 
Hei! Lapsen reaktio on ihan luonnollinen. Etkä ole tehnyt mitään väärin. Päinvastoin lapsen reagointi kertoo siitä että olet hänelle tärkeä - hän on vihainen siitä että olet ollut poissa, koska hän on kaivannut sitä. Se on luonnollinen tunne tuossa iässä. Kuten myös sinun tunteesi on luonnollisia. En löytänyt täysin sopivaa artikkelia, mutta saatat löytää tästä ja tästä apua.
 
Minulle kerrottiin, että pitää olla valmis lapsen kiukutteluihin, kun palaa töistä kotiin. Tämän tiedon vuoksi jopa pelkäsin, että mitä jos hän ei olekaan pahalla päällä, eli siis hän ei ole edes huomannut, että olen poissa,eikä ole kaivannut. Olen huomannut, että pienikin lapsi ymmärtää todella paljon ja kerroin hänelle aina, että äiti menee nyt töihin ja tulee ihan pian takaisin.
 
Voi kun isäkin kelpaisi...

Itse palasin aikoinaan töihin kun esikoinen oli suunnilleen 1,5 vuotias. Hän aloitti samalla myös päiväkodin, koska isäkin jatkoi työskentelyä.

Pienemmän kanssa en ole aivan varma mitä tehdä, koska mies ei taaskaan aio jäädä kotiin. Toisaalta tiedän, että mitä kauemmin olen itse kotona, sitä suuremmalla todennäköisyydellä en enää saa omaa mielekästä tehtävääni takaisin ja joudun ”alennetuksi”.
En kuitenkaan halua laittaa liian pientä, joka ei osaa kävellä/puhua, hoitoonkaan, varsinkin kun korona ei ole kadonnut minnekään.
 
Takaisin
Top