Ajattelin, että täältä saisin mahdollisesti jotain vertaistukea tai jotain ajatuksia asiaan liittyen, sillä äitini ei hyväksy laisinkaan raskauttani. Tämä on itselleni ollut todella vaikea käsitellä ja monet itkut olen tämän takia itkenyt.
Taustaa hieman sen verran, että olen 29-vuotias, minulla on ihan ok normaalit tulot(toki paremmatkin voisi olla), korkeakouluopinnot melkein valmiina(kandi kaipaa korjauksia), 2 isokokoista koiraa, en asu lapsen isän/puolison kanssa virallisesti yhdessä, mutta asutaan ihan lähekkäin. Ei olla kihloissa tai naimisissa. Minun on tarkoitus etsiä itselleni nyt isompi asunto ja puoliso muuttaa sitten siihen kanssni. Olen ihan normaali eli ei mitään suurempia ongelmia elämässä. En käytä päihteitä ja kaikki aika tällä hetkellä mennyt koirien kanssa.
Tilanne on se, että äitini ei laisinkaan ilahtunut uutisesta, kun kerroin, että olen raskaana. Tästä on jo aikaa 2kk. Äitini katkaisi tuolloin välit minuun 3 viikoksi ja ei puhunut minulle sanaakaan. Tämän jälkeen ilmoitti viestillä ettei ole iloinen asiasta ja elämäntilanteeni on huono lapsen hankkimiselle ja puoliso ei ole paras mahdollinen. Olen tuntenut puolisoni reilu 7 vuotta ja ollaan myös erottu tämän aikana ja palattu takaisin yhteen ja se olikin myös yksi äitini huolista minkä täysin ymmärrän. Äitini mielestä teen kuitenkin tällä hetkellä yhden elämäni suurimmista virheistä hankkimalla lapsia tässä kohtaa ja jaksamiseni ei tule riittämään vauvan hoitoon sekä koirien hoitoon. Ilmoitti vain, että toivottavasti opin elämässä virheistäni ja tämä olkoot yksi niistä. Samoin toivoo, että minusta kasvaisi hyvä äiti niin kuin muista äideistä eikä tällainen mitä nyt olen. Lista valituksen aiheista on loputon. Ei onnitteluja, ei mitään. Ei ole edes kysynyt laskettua aikaa.
Harmittaa vain niin hirveästi, kun kaikki muut ympärillä ovat niin onnellisia puolestani kuten minä itsekin, niin äitini ei halua laisinkaan olla tässä mukana. Ei olla muutenkaan kovin läheisiä, mutta ehkä tässä kohtaa toivoisin, että oma äiti kysyisi edes miten voin tai muuta vastaavaa.
Onko vastaavia kokemuksia tai näkökulmia asiaan miten voisin ymmärtää äitiäni paremmin?
Taustaa hieman sen verran, että olen 29-vuotias, minulla on ihan ok normaalit tulot(toki paremmatkin voisi olla), korkeakouluopinnot melkein valmiina(kandi kaipaa korjauksia), 2 isokokoista koiraa, en asu lapsen isän/puolison kanssa virallisesti yhdessä, mutta asutaan ihan lähekkäin. Ei olla kihloissa tai naimisissa. Minun on tarkoitus etsiä itselleni nyt isompi asunto ja puoliso muuttaa sitten siihen kanssni. Olen ihan normaali eli ei mitään suurempia ongelmia elämässä. En käytä päihteitä ja kaikki aika tällä hetkellä mennyt koirien kanssa.
Tilanne on se, että äitini ei laisinkaan ilahtunut uutisesta, kun kerroin, että olen raskaana. Tästä on jo aikaa 2kk. Äitini katkaisi tuolloin välit minuun 3 viikoksi ja ei puhunut minulle sanaakaan. Tämän jälkeen ilmoitti viestillä ettei ole iloinen asiasta ja elämäntilanteeni on huono lapsen hankkimiselle ja puoliso ei ole paras mahdollinen. Olen tuntenut puolisoni reilu 7 vuotta ja ollaan myös erottu tämän aikana ja palattu takaisin yhteen ja se olikin myös yksi äitini huolista minkä täysin ymmärrän. Äitini mielestä teen kuitenkin tällä hetkellä yhden elämäni suurimmista virheistä hankkimalla lapsia tässä kohtaa ja jaksamiseni ei tule riittämään vauvan hoitoon sekä koirien hoitoon. Ilmoitti vain, että toivottavasti opin elämässä virheistäni ja tämä olkoot yksi niistä. Samoin toivoo, että minusta kasvaisi hyvä äiti niin kuin muista äideistä eikä tällainen mitä nyt olen. Lista valituksen aiheista on loputon. Ei onnitteluja, ei mitään. Ei ole edes kysynyt laskettua aikaa.
Harmittaa vain niin hirveästi, kun kaikki muut ympärillä ovat niin onnellisia puolestani kuten minä itsekin, niin äitini ei halua laisinkaan olla tässä mukana. Ei olla muutenkaan kovin läheisiä, mutta ehkä tässä kohtaa toivoisin, että oma äiti kysyisi edes miten voin tai muuta vastaavaa.
Onko vastaavia kokemuksia tai näkökulmia asiaan miten voisin ymmärtää äitiäni paremmin?