Ystävän kanssa vauva. Onko muita?

Vieras

Tilanteeni on tämä. Olen tuntenut ystäväni 8 vuotta ja emme ole koskaan edes seurustelleet. Meillä on tahoillamme ollut tänä aikana omat puolisot/suhteet jotka ovat päättyneet. Olemme tällä hetkellä sinkkuja molemmat ja ei kummallakaan lapsia ennestään. Meillä on aivan tosi iso vauvakuume. Olemme suunnitelleet että yritämme vauvaa ja kun tärppää, hän muuttaa luokseni. Tulee paljon halvemmaksi asua ja helpottaa sekin että isä kiintyy lapseen ja toisinpäin.. Tiedän että meistä molemmista tulee loistavia vanhempia, samat kasvatusperiaatteet ja raha-asioista sekä käytännönasioista olemme keskustelleet, PALJON. Tämä ei ole hetken mielijohde. Itseäni mietityttää paljon muitten ajatukset siis tarkoitan läheisteni.. olemme kertoneet vasta parille ystävälle tästä ja vastaukseksi tuli: "Miettikää nyt vielä" jne Päätöshän on minun ja tämän miehen, ei kenenään muun, mutta toki ajattelen eri kantilta mitä muut ovat sanoneet. Hän on yksi parhaimmista ystävistäni ja tunnen hänet kauttaaltaan. Ei minua haittaa, vaikka tästä kehkeytyisi rakkaussuhdekin, jos se vain onnistuisi. Onko täällä muita, jotka tälläistä suunnittelee, yrittää tai on jo lapsi Ystävän kanssa? Mielelläni lukisin teidän tarinanne/kokemuksenne :)

T: R
 
Yksi neuvo: Kokeilkaa seurustelua, ennen kun mitään tuollaista mietitte! Siis miten te voitte yrittää lasta ystävinä? Täh!? Ilman romanttisia tunteita!? Ihan vaan ystävinä!? Miksette voi kokeilla seurustelua ja katsoa kehkeytyykö siitä rakkaussuhde? Varmasti lapsenne haluaisi sellaiset vanhemmat, jotka rakastaa toisiaan enemmän kuin ystävinä. 

Anteeksi, etten vaan pysty ymmärtämään sitä miten joku voi suunnitella perheenlisäystä ilman rakastavaa miestä..Olen itse tarvinnut tässä ensimmäisessä raskaudessa todella paljon mieheni läheisyyttä, rakautta ja tukea. 

En vaan ymmärrä miksette ole kokeillut aikaisemmin seurustelua, ennen kuin tälläistä mietitte? Pidättekö rakkasusuhteen mahdottomana, koska olette olleet niin pitkään ystävinä vai mitä ?
 
Noh, sellainenkin näkökanta voisi olla että vanhemmat jotka ovat ystäviä keskenään on enemmän kuin mitä monella lapsella on... Onhan rakkaussuhde toivottava, mutta valitettavan usein ne katkeaa lyhyemmän ajan kuluessa kuin aloittajan ystävyyssuhde on kestänyt!
Kyllähän te voisitte toki kokeilla sitä seurustelua/rakkaussuhdetta jo ennen kuin lapsi ilmoittelee tulostaan. Voisi vielä 'viheltää pelin poikki' jos huomaisikin toisessa sellaisia piirteitä ettei voisi elää sellaisten kanssa tai ei haluaisi niitä lapselleen/lapsensa vanhemmalle... Kavereina/ystävinä ei välttämättä kaikki arjen herkut kuitenkaan tule esille. Miksi ette ole vielä niin tehneet - jos kerran olette valmiita lapseen ja sen mukanaan tuomiin hyviin ja huonoihin asioihin, ettekö olisi valmiita kokeilemaan suhdettakin?
Pidän peukkuja, että aloittajan ystävyys kestää mahdollisen lapsen - ja että siitä voisi kasvaa se rakkauskin (varmaan jo tavallaan rakastattekin toisianne, jos olette hyviä ystäviä...)...
 
Kannattaa tosiaan yrittää sitä seurustelua tai edes saman katon alla asumista hetken ennen kuin lapsenteko hommiin ryhtyy. Vaikka ystäväsi olisikin sinulle rakas, voi tilanne kuitenkin olla eri kun asutte samassa asunnossa.. Kestäisitkö ystävääsi saman katon alla nähden häntä jatkuvasti, kuinka sopisitte siivoamisen ja ruoanlaiton, entäpä mahdolliset seurustelukumppanit ja entäpä jos toiselle tuleekin romanttisia tunteita. Näitä asioita kannattaa miettiä ja tarkoin.
 
Jos teille ei koskaan kehkeydy mitään romanttisia tunteita ja aiotte jatkaa yhdessäeloa saman katon alla ystävinä, mitä sitten tapahtuu, kun jommalle kummalle tai molemmille tulee tarve saada rakkautta ja seksiä? Seksin nyt voi hoitaa vaikka autossa tai yhdenillanjuttuina, mutta rakkautta ja hellyyttä on vaikeaa löytää ja saada, kun kotona asuu toista sukupuolta oleva ihminen, jonka kanssa on yhteinen lapsi...

Tenderi
 
Aloittajan kannattaisi ehkä kysellä sateenkaariperheiltä. Heillä varmasti olisi enemmänkin kokemusta lapsen tekemisestä tutun tai tuntemattomienkin kanssa. Tehdään niitä lapsia paljon huonommillakin perusteilla ja huonompiin tilanteisiin. Kukaan ei voi sanoa, mikä on paras ratkaisu teille ja kukaan ulkopuolinen ei voi ennustaa, kuinka hyvin lapsenkasvatus sujuu.
 
No ei kai tuo ole sen kummempaa, kuin jos nainen tekisi lapsen yksin kun ei löydä sitä oikeaa.
Miettisin kuitenkin ensin: Miten pitkään pelkkä ystävyys riittää? Mitä jos toinen menee ihastumaan/rakastumaan? Sehän voi tapahtua milloin vain.
 
Mä jotenkin pystyn ymmärtämään aloittajan ajatuksen.

Itse, kun erosin entisestä miehestäni 26 vuotiaana päätin, että jos näyttää siltä, että 35 vuotta tulee täyteen ilman lapsia ja miestä niin teen lapsen yksin. Pitäisikö minun siis olla lapseton, jos en sopivaa miestä löydä? Ei, kyllä uskoin että kykenen siihen yksin, mutta elämääni en ilman lapsia halua elää. Haluan edes sen yhden, sitten vaikka yksin. Valitettavasti naisella kun tulee ikäkin vastaan näihin puuhiin.
Mutta löysinkin miehen ja sainkin lapsia, ja kyllä surettaisia jos pitäisi ilman lapsia olla vain sen takia ettei sopivaa miestä sattuisi löytämään.

Tehdäänhän lapsia yhden illan suhteissakin, tai pariskunta eroaa jo enenkuin vauva edes ehtii syntymään. Aina ei voi jossitella, joskus pitää uskaltaa ottaa riskejä. Mikä siinä on väärin, että kaksi aikuista ihmistä haluaa yhdessä lapsen? Miksei lasta voisi kasvattaa hyvässä ystävyyssuhteessa, jos niitä pystytään kasvattamaan huonossa parisuhteessakin? Ja eihän tuollaisessa tilanteessa kukaan joudu olemaan yksin. Raskaana ollessa isä taatusti on ystävänä tukena ja mukana jutuissa. Eihän kukaan voisi tehdä lapsia, jos ajattelee että mitä jos erotaankin ja kaikki ei pääty hyvin.

Ja jos toinen ihastuu ja rakastuu johonkin toiseen niin sittenhän siihen tulee isä/äitipuoli kuvioon mukaan. Kyllä tänä päivänä on olemassa ties minkälaisia perhemuotoja, ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle.
Ja kyllä, edelleen surettaa ajatus että omasta lapsen haaveesta joutuisi luopumaan vaan sen takia kun ei siinä vieressä ole sitä parisuhde-miestä.
 
no niin no...minä ainakin odottelisin sitä sopivaa kumppania.mä oon tässä kohtaa melko jyrkkä,kun mun mielestä kyse on lapsen oikeuksista; mm oikeudesta perheeseen ja ehjään lapsuuteen eikä lapsen tekemiseen aikuisten "mutkunmähaluun" -itsekkyydestä.se että on vauvakuume ja "meistä tulis hyviä vanhempia" ei viä oo kovin vahva peruste lähtee pykään sitä lasta.nään tossa ihan hirveesti riskejä,lähtien jo siitä että rakkaudettomaan "liittoon" se vauva pykätään (tuosta se tuskin roihahtaa,kun ei kerran 8 vuodessa ole roihahtanut jo;se lapsi ei asiaa ainakaan edesauta). kun mä en jotenkin ees tajua,miten tossa "liitossa" vois olla onnellinen, kun perustarpeet rakkauteen,parisuhteeseen,seksiin ym jää puuttumaan.sitten niitä kohta haetaan sen perheen ulkopuolelta,ja mitäs sit?

Ja jos toinen ihastuu ja rakastuu johonkin toiseen niin sittenhän siihen tulee isä/äitipuoli kuvioon mukaan. Kyllä tänä päivänä on olemassa ties minkälaisia perhemuotoja, ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle.
Ja kyllä, edelleen surettaa ajatus että omasta lapsen haaveesta joutuisi luopumaan vaan sen takia kun ei siinä vieressä ole sitä parisuhde-miestä.

-näin helposti tää asia tuskin menee.epäilenpä,että ennemmin tiedossa on ongelmia kun harmonista yhteiseloo...jo ihan lapsenkin näkökulmasta,saati sitten kaikkien aikuisten.hämmennystä,ristiriitoja ym.
ja ei,en ymmärrä sitäkään,että lapsia tehdään yhden illan suhteista tai tahallaan huonoon suhteeseen tai yksin.
 
Muokattu viimeksi:
no niin no...minä ainakin odottelisin sitä sopivaa kumppania.mä oon tässä kohtaa melko jyrkkä,kun mun mielestä kyse on lapsen oikeuksista; mm oikeudesta perheeseen ja ehjään lapsuuteen eikä lapsen tekemiseen aikuisten "mutkunmähaluun" -itsekkyydestä.se että on vauvakuume ja "meistä tulis hyviä vanhempia" ei viä oo kovin vahva peruste lähtee pykään sitä lasta.

Mutta mitenkäs sitten lapset eroperheistä? Pitäisikö pariskunnan olla yhdessä, riidellä ja tapella vain sen takia että lapsella on oikeus perheeseen ja ehjään lapsuuteen? Tai no, onko ehjä lapsuus jos vanhemmat vain riitelee ja tappelee? Kyllä mielestäni ennemmin kaksi hyvää ja rakastavaa kotia kuin yksi ihan kökkö-koti.
Itse olen kylläl apseni ihan puhtaasti tehny sen takia, että haluan lapsia ja tiedän olevani hyvä äiti lapsilleni. Enkai mä lasta tekisi jos en haluaisi?
 
ja ei,en ymmärrä sitäkään,että lapsia tehdään yhden illan suhteista tai tahallaan huonoon suhteeseen tai yksin.

Onneksi meillä kaikilla saa olla oma mielipide. Olisin kovin surullinen, jos yksin ollessani en saisi kokea lapsen tuomaa iloa elämään. Tai olisin kovin surullinen, jos ystävälläni ei olisi ihanaa lastansa kun vahingossa ehkäisystä huolimatta sai alkunsa yhden illan suhteesta. Onneksi jokaisella meillä on oikeus itse päättää.
 
Kyllä lapsi voi saada ehjän lapsuuden ja perhe se on sekin, missä on vain yksi vanhempi. Ja entäs jos toinen vanhempi kuolee, pitääkö se lapsi sitten ottaa pois ja sijoittaa kahden aikuisen perheeseen vaan siks et perhe on jotenkin vajaa kun ei sitä toista aikuista ole :eek:

Se riippuu niin vanhemmista itsestään miten ne lapsen kasvattaa ja miten lapselle näytetään se rakkaus.
 
Luin joskus lehdestä jutun parivaljakosta, joka oli päätynyt samaan ratkaisuun. Romantiikkaa heidän välillään ei koskaan ollut, mutta lapset tehtiin turvalliseksi koetun kumppanin kanssa. Nämä ihmiset kyllä asui eri osoitteissa, mutta arki vissiin pyöri ihan hyvin. Lapset taisi asua äidin luona.

Ongelmallisinta tilanteessa on ehkä just muiden ihmisten reaktiot. Tää järjestely kun ei ole normi, niin sitä jaksetaan varmasti kauhistella missä ikinä sen mainitseekaan. Sateenkaariperheethän kokee samanlaista kummastelua myös.

Jos ratkaisu tuntuu itselle hyvältä, niin mikä ettei :)
 
No kerron oman tarinan lyhyen version. Siis, kaveri oli just eronnut, mä olin ns laastarisuhde. Ei mitään vakavaa, kunhan satunnaisesti otettiin kaljaa ja silleen. Eräänä päivänä sitten tämä nainen kertoi olevansa raskaana. Tuumattiin sit että koska kumpikaan ei enää nuoremmaksi tule, pidetään muksu. Mä olen kohta 40 ja nainenkin reilu 30. Yhteen ei kuitenkaan muuteta, eikä seurustella tms. Mutta yhtä kaikki me ollaan vanhemmat mitä kilteimmälle tytölle nyt, eikä kumpaakaan kaduta. Mä käyn tytärtäni tapaamassa vähintään joka toinen päivä, leikitään ja lenkitellään eikä asiassa ole mitään ongelmaa. Tai jos onkin niin se on jonkun muun ongelma, ei meidän. Ei sillä, mua ei kiinnosta muiden mielipiteet, Sen etuoikeuden mulle suo se että olen niin vanha punkkari ettei mun tarvitse enää näyttää siltä.
 
Nykylänsimaathan on jopa aika poikkeavia siinä suhteessa, että "oikeanlainen" parisuhde rakentuu nimenomaan eroottisen rakkauden varaan. Ensimmäisessä viestissä tuntuis tyypeillä olevan kasassa sähköisyyttä lukuunottamatta kaikki parhaan mahdollisen parisuhteen palikat.. (toki jotenkin asian todenperäisyyttä tosiaan kannattais kokeilla jo ennen lasta?) Ainakin jos pidempään on saman henkilön kanssa (ja pienten lasten vanhempina) niin se kuumin lataus tuppaa vähän menettään parasta kärkeään.. kun taas arjessa hyvä muu yhteys ja ystävyys on todella arvokasta. Ystävien välillä voi olla lämmintä fyysistä hellyyttäkin, vaikka intohimo puuttuis.. Joten ei se nyt ihan surkein idea ole? Aika iso todennäköisyys on tietty sille että asiat menee monimutkaiseksi, toinen ihastuukin johonkuhun toiseen ja toisesta tuntuu pahalta.. kiintymys voi olla voimakasta vaikkei oliskaan sama makuuhuone. Mut voihan niin käydä vaikka alussa olis käyny millasilla kierroksilla sen toisen kanssa.

No, en osaa ottaa kantaa asiaan mutta pohdin vain tuota, että ihastuksen ja halun tunteisiin perustuva pariutuminen on tuore (ja ihan hyvä xD ) ilmiö ja monia muitakin malleja on.
 
Takaisin
Top