Koulukiusaaminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Keskustellaan koulukiusaamisesta. Onko sinua tai lastasi kiusattu? Miten kiusaamisen voisi saada loppumaan? Meillä on täällä myös tuore artikkeli koulukiusaamisesta.

Sekä itseäni että esikoistani on koulukiusattu. 😞 Oman lapsen kiusaaminen on kyllä asia, joka särkee sydämen. Esikoisen kohdalla se onneksi saatiin loppumaan. Lapsen koulussa on ilmeisesti varsin toimiva systeemi: vertaissovittelu. Siinä toimii sovittelijana valitut kuudesluokkalaiset. Ilmeisesti tehokkaampaa kuin opettajan sanominen tai rangaistus. Tosin varmastikaan silläkään ei saada kaikkea kiusaamista loppumaan. Omassa lapsuudessani taas kiusaaminen ei loppunut ennen ammattikouluun siirtymistä (missä sitten oltiin sen verran kypsempiä) enkä lopulta edes uskaltanut kertoa siitä kenellekään.
 
Minua on kiusattu oikeastaan koko yläasteen, mutta mie en ihan hirveästi siihen alistunut. 🫣 Tänä päivänä varmaan osa omista keinoista tukkia kiusaajien suut saisi nopeasti sossut ovelle. 😅 Mie saatoin olla vähän outo muiden silmissä ja tehdä välillä vähän linjasta poikkeavia ratkaisuja, niin sillä pääsi muutamien idioottien silmätikuksi. Useimmiten riitti, kun nimitteli takaisin siten, että toinen joutui tarkastamaan sanakirjasta mitä se tarkoittaa. Tai ihan vaan: "Ei v***uakaan kiinnosta" -tyyppinen olkien kohauttelu. Muutaman kerran saattoi nyrkki heilahtaa, kun oli jotain tökkimistä. 🙈

Eihän se kivaa ollut, mutta miun onneksi se oli kuitenkin vain pienen porukan tekemää kiusantekoa. Miulla oli kuitenkin aina paljon kavereita. Varmaan olisi ollut raskaampaa, jos sitä olisi pitänyt kestää yksin. Olin myös saanut kotoa aika hyvät eväät hyvän itsetunnon pohjaksi ja oma temperamenttikaan ei ole mikään konflikteja välttelevä. 😅 Luulen, että loppujen lopuksi niillä kiusaajilla on kuitenkin kovempi koulu käytävänä elämässä itsensä kanssa.

Tänä päivänä on paha, kun kiusaamista ei pääse oikein karkuun, kun se jatkuu koulupäivän jälkeen vielä netissäkin. Minun aikanani se rajoittui kuitenkin pääsääntöisesti kouluun ja itselläni sielläkin tiettyyn piiriin.

Olen monta kertaa miettinyt tuota, että miten oma lapsi voisi siltä välttyä. Lapsen isän ratkaisu on vähän suoraviivaisempi ninjakoulutus. 😅 Miulle se on ehkä sitä, että pyrkii kasvattamaan hyvän itsetunnon ja auttaa ymmärtämään muiden odotuksia, vaikka ne olisivat ristiriidassa oman ajattelun kanssa. Ehkä sellaista ymmärrystä, että tietää ainakin milloin toimii vastoin ympäristön odotuksia ja mitä se voi merkitä, jos toimii toisin, vaikka ne toisten reaktiot eivät omasta mielestä olisi oikein siihen asiaan. Itse en aina ymmärtänyt, että mistä taas kohutaan, kun toimin omalla tavallani. Ehkä sellaista oman itsen sovittamista ympäristöön, unohtamatta kuitenkaan itseään. Ja tietenkin kasvattaa toista siten, ettei muita saisi kiusata. Siinä on tietyllä tapaa ihan sekin puoli, että osaisi sitten puolustaa itseään ja toisia, kun ei hyväksyisi asiaa.

Mutta @Vargynja on varmasti ihan hirveää, kun omaa lasta kiusataan. Varmasti jokaisen vanhemman painajainen. Tuo vertaissovittelu kuulostaa fiksulta ratkaisulta.❤️
 
Mä oon varmaan outo, mutta en ole varma onko mua kiusattu. 🙃
Ala-asteella meillä oli aika tiukkaan nivottu luokka, kun meitä oli ensin 13 ja lopulta 16, suurinosa poikia. Yläasteella taas lakkasin välittämästä muiden mielipiteistä ja taisin kuunnella välitunneilla musiikkia ja lukea, jos en kavereiden kanssa jossain päin hiihtänyt.
Hämärä mielikuva on, että joskus jotain mm. apinaksi nimittelyä ollut, mutta en jaksanut välittää, kun kuitenkin oli kaverit siinä ympärillä.
Mitään väkivaltaisuuksia tai muuta en muista koskaan huomanneeni minnekään suuntaan, vaikka varmasti just nimittelyä ja muuta huutelua koulussa tapahtuikin.

Miettinyt just tuota, miten suojella omaa lasta sitten tulevaisuudessa. Yritän uskoa siihen, että pienen paikkakunnan etuja, kun kaikki tuntee kaikkien asiat paremmin kuin itse, niin saa itse sit puututtua asiaa, jos koulu leikkii kädetöntä.
Valitettavasti kuullut, että täällä vaan osa opettajista harrastaa porukan ulkopuolelle sulkemista ja toivon, ettö tilanne paranee muutaman vuoden aikana tai saa itse sitten tapella asian kanssa tarvittaessa.
Mikä on kyllä todella surullista, että se on nimenomaan ne aikuiset, joiden pitäisi olla turvallisia, jotka tätä harrastaa, eikä koulu saa asiaa kuriin.
 
Mua kiusattu ala- ja yläasteella, yläasteella sen verran meni pahaksi tai koin ainakin niin pahana että lopulta kävin koulussa vain kerran viikossa hakemassa mitä pitää tehdä kotona ja kokeet tein sitten niillä kerroilla kun olin koulussa. Lukuunottamatta ekoja muutamaa viikkoa kun 7 luokka alkoi opiskelin yläasteen kotoa käsin.

Tosin mua silti kiusattiin niinä kertoinakin kun kävin erikoisluokassa hakemassa tehtävät vaan koulusta.

Ala-asteella mua lähinnä tytöt kiusasivat mua, se oli sellaista naurettiin mulle tai mun vaatteille ihan päin naamaa tultiin kommentoimaan vaatteita, jätettiin ulkopuoliseksi joskus jopa tönittiin mukamas vahingossa yms yms. Yläasteella sitten pojat enemmän kiusas mua tyttöjen lisäksi toki.
 
Muakin on kiusattu koulussa, eniten yläasteella. Olin vähän pyöreä niin siitä sain kuulla ja myös siitä, että olin aina se kiltti ja tunnollinen oppilas. En viihtynyt yläasteikäisenä missään rellestämässä ja salaa juopottelemassa, toisin kuin valtaosa muista oppilaista. Mulla oli bestis jonka kanssa oltiin kuin paita ja peppu (hän on edelleen mun hyvä ystävä!), niin sittenhän myös siitä kiusattiin. Yläasteella meidän luokanvalvoja tuumasi kaikkien kuullen, että "tällä luokalla ei ole kuin kaksi hyvää oppilasta!". Voitte arvata keitä hän tarkoitti 🙈 ehkä muut oli kateellisia lopulta ja se kääntyi sitten kiusaamiseksi.. ei se onneksi ehkä niin vakavaa kiusaamista sitten lopulta ollut tai ehkä meillä oli bestiksen kanssa niin hyvät yhteiset jutut, että se ei liikaa päässyt pureutumaan ihon alle.

Sittemmin lukiossa pidin näille mun kiusaajille tukiopetusta eri kielissä samaan aikaan kun olin siellä itsekin vielä opiskelijana, että kyllä kannatti panostaa kouluun ja jättää teinisekoilut väliin :D
 
Itse selvisin vähällä, mitä tulee kiusaamiseen. Mulla oli pari hyvää ystävää peruskouluaikana samalla luokalla, niin ei hirveästi ainakaan ole mieleen jäänyt pahoja juttuja. Olin luokan eka, jolla alkoi murrosikä ja rintojen kasvu, niin siitä kyllä kuulin rasvaisia juttuja melkein kaikilta luokan pojilta ala-asteella.

Esikoista taas kiusattiin läpi koko alakoulun. 😞 Se oli nimittelyä, huutelua ja ulkopuolelle jättämistä ensin, sittemmin vielä parin tyypin osalta jopa potkimista. Yksi tyttö, jonka luulin olevan kaveri, osoittautuikin lopulta pahimmaksi kiusaajaksi. 😑 Pariin kertaan jouduttiin vaihtamaan kouluakin. Yläkoulussakin oli jotain nimittelyä, mutta se loppui, kun hän pääsi siirtymään pienryhmään, ja kävi koulussa parina päivänä viikossa ja muuten teki tehtäviä kotona. Pienryhmän opettaja oli rautainen ammattilainen ja osasi juuri oikealla tavalla auttaa häntä.

En edes tiedä kaikkea, mitä hänelle on sattunut. Aina silloin tällöin hän mainitsee jonkin uuden asian jossain sivulauseessa ja vaihtaa sitten puheenaihetta. Terapiassa niitä traumoja on nyt vuoden ajan käsitelty ja edelleen tehtävää riittää. Peruskoulun loppumisesta on nyt reilu viisi vuotta.

Vähän pelottaa ja jännittää herkän pojan puolesta, jolla on ensi vuonna alkamassa eskari. Olen jo puhunut kiusaamisesta ikätasoisesti hänelle ja yrittänyt miettiä, miten jatkossakin jutella siitä. Kummaltakin kantilta. Eli miksi jotkut kiusaa ja miten siihen pitäisi suhtautua sekä se puoli, miksi kiusaaminen on todella väärin, ettei koskaan osallistuisi siihen tai itse ottaisi jotakuta silmätikuksi.
 
Mua ei onneks oo kiusattu, mutta ilkeyttä munkin koulunkäyntiin on riittänyt ja erityisesti seiskaluokka oli vaikea. Lopulta päätin itse vaihtaa kaveriporukkaa ja se oli mahtava päätös, vaikka tuntuikin silloin maailmanlopulta. Oma äiti oli silloin tuli ja turva. Myöhemmin entisen kaveriporukan tytöistä osa pyys anteeksi ja heidänkin kanssaan tulin sitten paremmin toimeen.

Uskon että ilkeyttä ja kiusaamista tulee riittämään myös omalle lapselle ja mietin aika usein miten siihen valmistaudutaan. Kotiopetus on todellakin vaihtoehto, mutta toisaalta en usko että siihen joudutaan. Toivottavasti pystyn tutustumaan jollain tasolla lapsen luokkalaisten vanhempiin, että asioita voidaan hoitaa suoraan, mutta eihän sekään aina onnistu. Toivon että mun lapset on yhtä onnekkaita ku minä eikä mitään liian vakavaa tuu sattumaan.
 
Itseä ei ole systemaattisesti kiusattu. Joskus jotain ohi mennen. Veljeä kiusattiin en edes tiedä kuinka paljon💔 meillä puututaan heti jos lapsia kiusataan ja ensin otetaan yhteyttä kouluun jos on tapahtunut kouluaikana jos se ei auta niin otamme itse yhteyttä lapsen vanhempiin menemme heidän luokse asian selvittämään ja sillä olemme saaneet kiusaamiset loppumaan. Asutaan pienellä paikkakunnalla ja mies tuntee "kaikki" täällä. Stressaan tosi paljon kun lapset alottaa kouluun että miten käy aletaanko kiusaamaan. Ja mietin juurikin että jos niin käy niin sehän on saatava loppumaan. Kun on läheltä nähnyt mitä kiusaaminen saa aikaan niin en sitä kenellekään tahdo. Sama jos omat lapset kiusaa tai pöljäilee niin asiat selvitetään kasvotusten ja he oppivat että näin ei toimita.
 
Täällä kans yks koko peruskoulun ajan koulukiusattu. Mä en jotenkin vieläkään oikeesti ees tiedä tai ymmärrä, miks mua kiusattiin, en oo ollu missään suhteessa kovin erikoinen tai huomiotaherättävä tapaus. Tunnollinen kyllä, mutta en mikään lapsinero. Jäänee mysteeriksi. Kiusaaminen loppui lukioon mennessä kun ihmiset vaihtui ympärillä.

Vähän aiheen ohi, mutta työpaikkakiusaaminen jätti isot traumat. Vieläkään pysyy käsittää, miten korkeakoulutetut aikuiset ihmiset asiantuntijarooleissa voi olla niin ilkeitä kollegoille🫠 Jouduin siis vaihtaa työpaikkaa, kun siihen ei kellään ollut palleja puuttua🙃
 
Takaisin
Top