Koulukiusaaminen

[Bella Swan]

Mitä kokemuksia koulukiusaamisesta teillä on?

Muistan omasta lapsuudesta enemmän pieniä juttuja, muutaman ison mitä näin että joillekin kävi. Sitten olen myös jälkikäteen kuullut kuinka jotakin rinnakkaisluokkalaista kiusattiin niin, että siit on jäänyt jälki ja käyty läpi terapiassa. Tämä kyllä yllätti, kun en itse huomannut mitään. Nyt kun esikoinen on koulussa niin surullisena kuuntelen, kuinka yhä on paremmuudella kilpailua ja ulkonäön nälvimistä. Olen tosi pettynyt millä tavalla eka- ja tokaluokkalaiset käyttäytyy Jotenkin sitä toivoin että milleniaalit panostaa siihen, että opettavat lapsilleen myötätuntoa ja sitä, että jokainen on erilainen ja se on ok.

 

[Kali]

Mua kiusattiin läpi ala ja yläasteen. Lähinnä ala-asteella tyttöjen toimesta, mutta ylä-asteella pojatkin alkoivat kiusaamaan myös. Tämä alkoi ihan ekalta luokalta. Ala-asteen sain jotenkin normaalisti käytyä mutta ylä-asteella kiusaaminen tuntui pahemmalta kun alkoi olla todella henkilökohtaista niin 7 luokan aikana siirryin opiskelemaan kotiin suurimmaksi osaksi ajasta. Kävin lähinnä koulussa näyttämässä tehtävät että tehty ja tekemässä kokeet yms..

Tämä nyt ehkä vähän ääripään esimerkki mutta noinkin voi käydä. Yläaste sujui tuolla tavalla ihan hyvin kun ei tarvinnut normiluokassa olla enään ja kiusaajia nähdä. Toki mulla oli silloin diagnosoimaton autismikirjon häiriö, että ehkä sen takia koin kiusaamisen etten kyennyt menemään kouluun yläasteella kun siirryin 7 luokalle olin siellä normaalisti ehkä kuukauden kunnes en enään jaksanut juuri kiusaamisen takia ja sulkeuduin täysin. Kieltäydyin menemästä kouluun ja olin kotona vaan loppu syksyn kunnes keksittiin tuo ratkaisu että opiskelen kotona. Tosin kiusaaminen kyllä paheni paljon silloin 7 luokan alussa. Niin kaikkea ei voi laittaa autismin piikkiin.

Vieläkin traumoja tuosta kyllä, syviä sellaisia puhunut siitä paljon terapiassa vielä muutamia vuosia sitten jopa.

 

[Pilkki24]

Yläasteella koin koulukiusaamista. Jostain syystä en ihan hirveästi lannistunut. Siihen saattoi vaikuttaa se, että miulla oli kuitenkin aina paljon kavereita, vaikka yksi porukka ottikin minut kohteekseen. Kiusaamiseen vaikutti se, että käyttäydyin ja ilmensin itseäni eri tavalla kuin muut. Olin omissa mielipiteissäni todella itsevarma ja tein paljon asioita vastoin sosiaalista normia.

Ihmiselle on kuitenkin luontaista sysiä vierasta ja erilaista. Se tulee syvältä meidän kehityshistoriasta, kun se vieras on usein ollut yhtä kuin vaarallinen. Se ei ole kuitenkaan minusta syy kiusata. Enemmän sanon tämän pohjustuksena sille, mitä ajattelen nykytilasta. Olen monesti miettinyt, että miksi hyveistä ja sivistyksen tärkeydestä puhutaan nykyään niin vähän. Puhutaan loppupeleissä hyvin vähän etiikasta, vaikka joka puolelta pusketaan eettisiä ohjeita. Luulen, että hyvään käytökseen sitouduttaisiin paremmin, jos se tulisi avoimen keskustelun kautta, eikä ylhäältä ohjaten. Ihmisten arvokonfliktit eivät kuitenkaan ratkea ylhäältä johtamalla, sillä arvot ovat se osa meistä, joka on loppupeleissä hyvin hitaasti muuttuva. Ja toisaalta...

...kuinka paljon lapsia kasvatetaan? Lasten kanssa vietetään loppupeleissä edelleen hyvin vähän aikaa, jos molemmat vanhemmat tekevät päivätöitä tai varsinkin, jos ovat eronneet ja lapset ovat vuoroviikoin täyttä työpäivää tekevillä vanhemmilla. Lisäksi erilaiset älylaitteet vievät illoista oman osansa. Päiväkodeissa lapset ovat isoissa ryhmissä vertaistensa kanssa ja oppivat lähinnä pitämään puoliaan. Eivät he niinkään opi sosiaalisia taitoja vanhemmilta lapsilta tai aikuisilta. Kuinka paljon jää aikaa sitten opettaa näille empatiataitoja?

Tämän ei ole tarkoitus syyllistää yhtäkään vanhempaa, vaan miettimään onko meidän yhteiskunnan arvot ja ihanteet sopusoinnussa sen rakenteiden kanssa? Mitä voimme yhdessä ja erikseen tehdä tälle ongelmalle?

 

[Vargynja]

Olen ollut käytännössä koko peruskouluajan koulukiusattu. Se ei ole ollut hirveän rajua, mutta on kuitenkin jättänyt jälkensä itsetuntoon. Ja kyllä sekin on ollut aiheena psykoterapiassa vaikka ei ollutkaan likimainkaan ainoa tai isoimpia syitö terapian tarpeelle. Ala-asteella se oli pääasiassa ulkopuolelle jättämistä ja jos otettiin leikkiin mukaan annettiin kurja rooli. Joskus myös suorempaa kiusaamista kuten pipon päästä nappaamista tai "kirjoitetaan jotain kivaa kaikista" lappuihin ilkeyksien kirjoittamista. Yläasteella tuli mukaan kumin-/kynänpaloilla heittely, ilkeyksien huutelu ym.

Surukseni huomaan ettei meno ole juuri muuksi muuttunut. Esikoiseni oli ekalla ja tokalla luokalla koulukiusattu. Tähän onneksi auttoi esikoisen koulussa toimiva vertaissovittelu käytäntö. Siinä asia hoidetaan oppilaiden kesken kuutosluokkalaisen toimiessa sovittelijana. Vaikka edelleen lapsi ei uskalla käyttää koulussa "tyttöjen värisiä" vaatteita, koska joku on niistä hänelle sanonut. Kotoahan tuollaiset käsitykset tulee ja mielestäni lapsille pitäisi opettaa empatiaa ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan eikä tiukkoja muotteja ja sääntöjä tyttöjen ja poikien väreistä.

 

[Pilkki24]

@Vargynja lapset myös havainnoivat itse maailmaa. Jos tapana on pukea pojille vihreää ja tytöille keltaista niin kyllä lapset bongaavat vihreään pukeutuneen tytön, eikä siinä ole mitään väärää. Nyt näin yksinkertaistettuna mallina. Minusta ei pidä kieltää sitä miten asia yleensä on, vaan ennemmin opettaa, ettei siitä kuitenkaan saa kiusata, vaikka joku olisikin erilainen – oli hällä sitten vaikka iso nenä tai erilaiset vaatteet. Opettaa sitä, ettei se tuntuisi itsestäkään kivalta, jos joku kiusaisi.

 

[Selah]

Ala-asteella oli lähinnä yksi äänekäs poika joka kiusasi minua sekä viemällä tavaroita, että haukkumalla (ei muistaakseni ulkonäköä vaan vaikka meidän perhettä), en varmaan edes muistaisi kiusaamista jos ei yksi vanhempi lapsi olisi kerran puuttunut siihen, mikä on jäänyt vahvasti mieleen. Yläasteella meillä oli pieni koulu ja oltiin kaikki paljon myös yhdessä, joskus tytöt sopivat tekemisiä selkäni takana tai yrittivät vihjailla että voisin lähteä ryhmätilanteesta. Kummastakaan ei ole jäänyt mitään traumoja edes tuolloin. Olen ohittanut tälläisen asiat ihan merkityksettöminä. Noissa ryhmästä pois vihjauksissa olen vain jatkanut ryhmässä kuten ennenkin vaikka tuo sanallinen vihjailu jatkui. Minulla oli kyllä todella hyvä itsetunto lapsena, minkä näen auttaneen etten provosoitunut tuollaisista käytöksestä. Uskon että kiusaaminen on myös sellainen kierre, että kiusaajat jatkavat jos näkevät "tulosta", tuloksetta kiusaamista on tylsää jatkaa. En tällä laita kiusaamista kiusatun syyksi, kunhan pohdin miksi oma kiusaamiseni ei kasvanut.

Juuri tänään ajattelin ettei minulla nuorena ollut kyllä empatiataitoa, mikä isosti tulee varmaan omasta persoonallisuudesta joka on asia-ihmis-akselilla tapissa tuolla asiapuolella. Olenkin miettinyt että olenkohan voinut olla kiusaaja tiedostamattani sitä. Toisaalta yksi tapaus on jäänyt niin vahvasti kaivelemaan, että ilmeisesti kuitenkin pystyin tunnistamaan kun toimin väärin, vaikka en osannut sitä lapsena korjata. Meillä oli tuplaluokat ja vitoselle siirryttyäni ignoorasin täysin vuotta nuoremman bestikseni varmaan kun minusta oli tullut niin "iso". Kirjoitin hänelle myöhemmin anteeksipyyntökirjeen joka pyöri repussani kunnes se oli riekaleina, eli henkilö ei ikinä saanut anteeksipyyntöäni ja seuraavat 7v kun kuljimme vielä samoissa kouluissa niin eipä ikinä enään juteltu Hänellä oli onneksi muita kavereita niin en ole liikaa soimannut itseäni lapsellisesti käytöksestä ollessani vielä lapsi.

 

[Pilkki24]

@Selah miulla oli varmaan vähän sama homma suojana. Toki kaikilla on epävarmuuksia, myös minulla, mutta meinasin jo kirjoittaa tuonne ensimmäiseen viestiin, että sen sijaan, että olisin tuntenut itseni huonommaksi niin ennemmin ihmettelin miksi nuo tyypit eivät nähneet minun hienouttani. Ehkä parempi niin päin, mutta naurattaahan se jälkikäteen.

Ja miulla on vähän tuota samaa "vikaa", että olen ollut siellä asialinjalla, enkä niin kovin ihmisihminen. Enkä muista itse suoraan kiusanneeni, mutta olen kyllä ollut herkkä kostamaan kokemani vääryydet ja joskus kosto on kyllä mitoitettu vähän ylimalkaiseksi. Siitä olen onneksi vähän onnistunut kasvamaan ulos.

 

[syllogismi]

Meidän luokalla tapahtui vitosella jotakin sen suuntaista, että valtaosa luokan tytöistä liittoutui yhtä, ”Maijaa”, vastaan. Maija oli ennen ollut todella läheinenkin joidenkin kanssa, mutta nyt siis yhtäkkiä kiusattu. Itse en tuntenut Maijaa niin hyvin enkä tiennyt, oliko tässä jotain muuta taustalla. Jälkikäteen tarkasteltuna vaikuttaa ihan vaan esiteinien typerääkin typerämmältä päähänpistolta. Kiusaaminen otti lähinnä ryhmästä ulos sulkemisen ja selän takana puhumisen muotoja.

Minä ja muutama muu, mukaan lukien siinä vaiheessa läheisin ystäväni ”Taija”, jäimme koko homman ulkopuolelle, ehkä lähinnä koska olimme ujoja ja vielä enemmän lapsia kuin esiteinejä muihin verrattuna. Kutosella sitten homma kääntyikin niin, että etupäässä Taija ja liitännäisenä minä oltiin silmätikut. Jonkin verran paskaa oli saatu niskaan aika lailla koko kouluajan molemmat, minä hyvien numeroideni ja Taija ylipainonsa takia (yllätys ), mutta nyt homma lähti ihan uusille kierroksille, sekä muiden tyttöjen että poikien suunnalta. Olen onneksi pitkälti unohtanut yksityiskohdat, mutta muistan kyllä useamman kerran sanoneeni vanhemmilleni, etten halua mennä kouluun. En muista, että tilannetta olisi kovin aktiivisesti yritetty ratkaista sormenheristelyä lukuun ottamatta. Kun kuulin, että olen päässyt musiikkiluokalle yläkouluun eikä siis siten tarvinnut mennä lähiyläasteelle koko muun luokan kanssa, hypin ja pompin ympäri taloa. Äiti myös just äskettäin muisteli, että olin hänelle nimenomaisesti sanonut, etten halua lähiyläkouluun, musiikkiluokkapyrkimyksistä riippumatta.

Olen tosi onnekas, että minun tarvitsi tätä sietää vain noin vuosi, ja silti huomaan, että se jätti jälkensä. Taija joutui hetken aikaa käymään lähiyläkoulua ennen kuin muutti toiselle paikkakunnalle, mikä oli hänelle vielä paljon suurempi vapautus kuin musiikkiluokka mulle.

Yläkoulun ekoina viikkoina muistelen hämmästelleeni, että todella voi olla olemassa mun ikäisiäni poikia, jotka osaavat käyttäytyä ihmisiksi. En ollut juuri sellaisia siihen mennessä tavannut.

Onni on olla edelleen Taijan kanssa yhteyksissä. Kenestäkään muusta alakoulun luokka”kaverista” ei tiedetä mitään, eikä kyllä kiinnostakaan.