Varhainen keskenmeno

Plussasin 22.8 ja seuraavana päivänä tein viikkonäytöllisen testin, 2-3vkoa raskaana.
Viikkoa myöhemmin alkoi täysin yllättäen hulahdus kirkasta vuotoa. Seuraavana päivänä ei mitään. Kolmantena päivänä taas vuotoa hulauksina ja tunteja välissä ilman mitään.

Nyt sitten viikkoa myöhemmin eilen tuli jo kuukautisten tapaan vuotoa, ei kuitenkaan kuin ihan mini hyytymiä, kaikki muu on ollut kirkasta. Missään vaiheessa ei ole ollut kipuja, korkeintaan pienen pientä nippailua, muttei edes menkkamaista jomotusta.

Torstaina otettiin hcg labrassa ja huomenna maanantaina uudelleen. En vielä tiedä edes torstain arvoa. Pelottaa ja ennen kaikkea ahdistaa tämä epävarmuus. Onko tämä keskenmeno vai hematooman aiheuttamaa vuotoa tms? Tuntuu niin pahalta vain odottaa, mutta eihän tässä mitään voi tehdä.

Niinhän siinä kävi, että raskaus oli mennyt kesken :sorry: Tänään oli ultra ja aiemmin vielä kaksi hcg-määritystä, jotka ensin nousseet jonkin verran, mutta liian vähän normaaliin nähden ja nyt viimeisimmässä laskeneet. Ultralla ei täyttä varmuutta saatu siitä, oliko raskaus ollut kohdussa vai toisessa munanjohtimessa, koska sielläkin näkyi nestettä.
 
Voi kurja :sorry: hurjasti voimia :Heartred
 
Mulla todettiin eilen raskausviikolla 7+6 keskenmeno, alkio vastasi viikkoja 6+4. Ultraaja ehdotti odottamaan seuraavaa neuvola-aikaa, joka olisi 6.10. eli kolmen viikon päästä, ellei vuoto sitten ala sitä ennen. Miten teillä on tällaiset alkuraskauden keskenmenot hoidettu? Pitääkö mun ihan tosi olla (pahimmassa tapauksessa) kolme viikkoa töissä ja vaan odotella?
 
Missä kävit ultrassa? Mulla on ollut kkm 3 kertaa. 2 kertaa olen käynyt yksityisellä gynellä, joka on laittanut lähetteen gynen polille, johon olen saanut ajan ja sieltä sitten tyhjennyslääkkeet. Yhden kerran todettiin kätilön tekemässä ultrassa ja hän ei pystynyt laittamaan lähetettä. Menin ultralapun kanssa tk lääkärille joka laittoi lähetteen polille. En kyllä odottelisi 3 viikkoa neuvola-aikaa! Johan se on käsittääkseni tulehdusriski jos kuollut alkio viikkotolkulla on kohdussa. Pahoittelut keskenmenosta:Heartred
 
Mulla todettiin eilen raskausviikolla 7+6 keskenmeno, alkio vastasi viikkoja 6+4. Ultraaja ehdotti odottamaan seuraavaa neuvola-aikaa, joka olisi 6.10. eli kolmen viikon päästä, ellei vuoto sitten ala sitä ennen. Miten teillä on tällaiset alkuraskauden keskenmenot hoidettu? Pitääkö mun ihan tosi olla (pahimmassa tapauksessa) kolme viikkoa töissä ja vaan odotella?

Mulla todettiin alkio kuolleeksi perjantaina, lääkäri teki lähetteen naistenpolille ja sieltä soitettiin seuraavana maanantaina. Lääkäri sanoi, että jos kipuja tai vuotoja niin sitten tulee olla yhteydessä päivystykseen. Sairaslomaa kirjoitti viikon. Seuraavana maanantaina sain jo ajan naistenpolille, edelleenkään ei ollut vuotoja tai kipuja. Olisin saanut tyhjennyslääkkeet, mutta en halunnut niitä vielä ottaa. Naistenpoli ei myöskään olisi antanut sairaslomaa keskenmenon odotteluun, ainoastaan tyhjennyspäivän ja sitä seuraavan. Tästä kahden päivän päästä alkoikin vuotamaan itsestään, luojan kiitos olin sairaslomalla ja kotona.

Mulla vuoteli ihan vähän ruskeaa viisi päivää ennen keskenmenoa. Vuoto muuttui veriseksi ja kivut tulivat aika yllättäen, en todella olisi halunnut olla missään muualla kuin kotona. Mulla oli alkion kehitys jäänyt 8+2.

Samoilla linjoilla Jahtun kanssa, menisin vaikka tk-lääkäriltä pyytämään lähetteen naistenpolille. Mulle naistenpolin lääkäri sanoi, että kuollut alkio kohdussa ei oikeastaan
ole tulehdusriski, vaan pitkittynyt vuoto saattaa altistaa tulehdukselle. Tämän tiedon kanssa jäin mieluummin hetkeksi odottelemaan spontaania vuotoa kuin olisin ottanut lääkkeellisen tyhjennyksen. Olen pahoillani tilanteestasi!
 
Mulla todettiin eilen raskausviikolla 7+6 keskenmeno, alkio vastasi viikkoja 6+4. Ultraaja ehdotti odottamaan seuraavaa neuvola-aikaa, joka olisi 6.10. eli kolmen viikon päästä, ellei vuoto sitten ala sitä ennen. Miten teillä on tällaiset alkuraskauden keskenmenot hoidettu? Pitääkö mun ihan tosi olla (pahimmassa tapauksessa) kolme viikkoa töissä ja vaan odotella?
Ensimmäisessä keskeytyneessä keskenmenossa jouduin odottamaan lähes kolme viikkoa ja se oli ihan kauheaa. En osannut vaatia hoitoa aikaisemmin, kun sanottiin että yleensä vuoto alkaa itsestään parin viikon sisällä. Ei alkanut. Toisessa keskeytyneessä pyysin saada heti lähetteen naistenpoliklinikalle ja viisi päivää myöhemmin sain tyhjennyslääkkeet. Molemmissa tapauksissa löytyi viikkoja vastaava alkio, mutta ei sykettä.
 
Kiitos teille vastauksista Jahtu, Shenzi ja Marcipa! Kävin yksityisellä kätilöllä ultrassa. Tänään yritin soittaa neuvolaan (olishan seuraava aikakin pitänyt nyt perua tai mitä lie), mutta sieltä ei vastattu, joten päätin olla turhia aikailematta ja soitin terveyskeskukseen. Siellä ihana ja empaattinen hoitaja ei heti edes tiennyt mihin minua ohjata, mutta päätyi laittamaan soittoajan huomiseksi sinne neuvolaan. Josko sieltä sitten eteenpäin. En ehkä haluaisi jäädä odottamaan, ainakaan pitkäksi aikaa, että vuoto alkaa vaan haluaisin kyllä pian lääkkeet.
 
Mulla todettiin eilen raskausviikolla 7+6 keskenmeno, alkio vastasi viikkoja 6+4. Ultraaja ehdotti odottamaan seuraavaa neuvola-aikaa, joka olisi 6.10. eli kolmen viikon päästä, ellei vuoto sitten ala sitä ennen. Miten teillä on tällaiset alkuraskauden keskenmenot hoidettu? Pitääkö mun ihan tosi olla (pahimmassa tapauksessa) kolme viikkoa töissä ja vaan odotella?
Pahoittelut keskenmenosta :sad001

Mulla kkm todettiin yksityisen kätilön ultrassa keskiviikkona (siis yli vuosi sitten) ja sanoi että voin pari viikkoa odotella vuotoa ja olla yhdeysessä sitten jos ei ala omaan sairaalaan. Noh en halunnut odotella ja aloin samantien soittelemaan terveyspalveluita läpi, josta lopulta piti monen puhelun jälkeen soittaa synnytys vastaanottoon ja sieltä kätilö soitti sitten myöhemmin takaisin hetken selviteltyään aikaa äitiyspoliklinikalle seuraavalle perjantaille. Yksityiseltä kun ei saanut mitään sähköistä lähetettä ja tuonne ei pääse ilman lähetettä.
Tosi ymmärtäväisiä olivat kun kerroin vain että en halua odottaa ja pahoittelivat kun ei löytynyt aiempia vapaita aikoja. Omasta mielestä aika tuli nopeasti (2vrk) kun kuitenkin HUS alue.
Ultrassa sitten sillon perjantaina todettiin sama asia ja sain ekat lääkkeet ja loput kotiin seuraavalle päivälle. Suunnilleen samat viikot ja koot oli mulla kuin sulla.
 
Plussasin 6.9 ja tänään tuli keskenmeno Anxious Face With Sweat alkoi pari päivää ennen niukalla vuodolla ja alavatsa oli kipeä. Tänään sitten tyhjeni kunnolla ja tuli ulos. Oon vaan itkenyt Broken Heart
 
Lääkäri perjantaina uä sanoi että kohdun suulla niukkaa verensekaista vuotoa joka on joko normaalia tai keskenmenon merkki. Piti olla rv9 olinkin vasta 5-6. Todennäköisesti sikiö jo kuollut Olin koko viikonlopun niin rikki ja pelonsekaisin tuntein kävin vessassa Sunnuntai aamuna kivut lisääntyi ja piti lähteä päivystykseen, jossa sain vahvempaa särkylääkettä ja käskettiin kotiin, kun vuoto/kivut siedettäviä. Tänään sitten tyhjeni kunnolla, kun tuli viinirypäleen kokoinen hyytymä ulos itkin silmät päästä ja vedin pienen alun pytystä alas ja toivotin hyvää matkaa, rakas ❤ miten te olette selvinneet keskenmenosta? Aikaa se toki vie, en halua kiirehtiä. Helpottaa kun tietää ettei ole yksin asian kanssa.
 
Minä itkin ja itkin ja itkin. Annoin itelleni luvan surra nii pitkää ja paljon ku tuntu et tarvii surra. Puhuin paljon ystäville ja läheisille. Tosin tästä seurasi myös lisää surua, koska yllättävän moni ei osaa ollenkaan kohdata tällaista surua ja välillä tuli ihan hirveen tuntuisia vastauksia. Pidin saikkua ja olin paljon puolison kainalossa. Onneksi hän sattu olemaan lomalla samaan aikaan niin ei tarvinnu olla päivisin yksin. Vaikka ei mitenkään uskonnollisia olla, käytii myös viemässä kynttilä tyhjän sylin eli syntymättömien lasten haudalle.

Paljon voimia sulle. Beating Heart Keskenmeno oli ainaki itselle rankka kokemus. Tuntuu hirveeltä et hetken saa elää sitä onnea ja sit se viedään pois. Minusta tuntui, että siinä samalla vietiin koko minun tulevaisuus. Vaikka olin vaan joitain viikkoja tiennyt olevani raskaana, oli kerenny jo kuvittelemaan tulevaisuutta, sitä että on äiti ja saa vauvan ja miten meidän perhe muuttuu, mitä tekee lapsen kanssa tms. Ja sitten hetken päästä sitä mitään ei enää ollu.

Nyt tätä kirjoitellessa on jo huomattavasti helpompaa. Raskauduin aika nopeasti keskenmenon jälkeen ja tällä hetkellä katselen pienen puoli vuotiaan kullan nukkumista. Beating Heart keskenmenon jälkeen raskaus kyllä jännitti mutta kaikesta on selvitty. Tsemppiä sulle ja onnea jatkoon, kun uskaltaudutte uudestaan yrittämään.
 
Kiitos sinulle rohkaisevista sanoistasi ❤ miten nopeasti uskalsit yrittää?
 
Sain sen keskenmenon huhtikuussa ja plussasin sit uuestaan heinäkuussa. Alotettiin yrittäminen uudestaan kyllä käytännössä heti kun vuoto loppu. Vaikka keskenmeno oli rankka ja itkin sitä paljon nii silti oli koko ajan semmone olo et jatketaan yrittämistä eikä odotella. Ymmärrän kyllä myös jos tulee sellainen olo että tarvii hetken aikaa ennen uutta yritystä.
 
Lääkäri perjantaina uä sanoi että kohdun suulla niukkaa verensekaista vuotoa joka on joko normaalia tai keskenmenon merkki. Piti olla rv9 olinkin vasta 5-6. Todennäköisesti sikiö jo kuollut Olin koko viikonlopun niin rikki ja pelonsekaisin tuntein kävin vessassa Sunnuntai aamuna kivut lisääntyi ja piti lähteä päivystykseen, jossa sain vahvempaa särkylääkettä ja käskettiin kotiin, kun vuoto/kivut siedettäviä. Tänään sitten tyhjeni kunnolla, kun tuli viinirypäleen kokoinen hyytymä ulos itkin silmät päästä ja vedin pienen alun pytystä alas ja toivotin hyvää matkaa, rakas ❤ miten te olette selvinneet keskenmenosta? Aikaa se toki vie, en halua kiirehtiä. Helpottaa kun tietää ettei ole yksin asian kanssa.

Anna itsellesi aikaa - se on parasta mitä voit tehdä juuri nyt Beating Heart
Niin kuin pikkupikkuinen kertoi jo kattavasti, täällä selvittiin samoin. Me oltiin yritetty puoli vuotta, kun plussasin, raskaus meni kuitenkin kesken rv. 7 lopussa ja oli epäilys kohdunulkoisesta, kun vatsaonteloon oli tihkunut verta. Onneksi ei merkittävän paljoa ja seurannalla selvisin, keskenmeno tuli lopulta spontaanisti.
Se oli minulle tosi kova paikka, tuntui tosi pahalle, miksi olin epäonnistunut maailman luonnollisimmassa asiassa ja miksei raskaus vain jatkunut. Asiaa ei auttanut, että keskenmenosta laskettuna meni vuosi yritystä ennen kuin olin uudestaan raskaana ja tämä raskaus päättyi onneksi hyvin, täälläkin tuhisee 4kk vanha vauva :) Blue Heart
Mutta aluksi tai oikeastaan tosi pitkään tuntui sille, ettei keskenmenosta pysty selviämään, eikä sitä järjellä osannut selittää itselleen mitenkään päin. Puhuin paljon ystävieni kanssa, itkin, urheilin, itkin vähän lisää, tehtiin miehen kanssa mukavia konkreettisia asioita - käytiin reissuissa ja keksittiin itsellemme uusia harrastuksia. Tein runoja, kirjoitin ja lauloin. Kävin myös juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa muutamia kertoja keskenmenon aiheuttamista tunteista. Mulla oli myös pitkä sairasloma, kun sairastuin erääseen autoimmuinisairauteen keskenmenon perään ja se tuntui aikanaan aivan murskavoitolle, henkisesti olin ihan raunioina. Todella pitkään ajattelin, että niin pitkään kuin ei ole vauvaa, olen ikuisesti puoliksi tyhjä, särkynyt. Aika tosiaan ei vie kokemusta pois, mutta se auttaa näkemään sen eri näköaloista.
Elin vaikeimpina päivinä hetki ja päivä kerrallaan. Vein myös kynttilän muualla lepäävien muistopaikalle, kun varsinaista muistolehtoa ei meidän lähellä ollut. Nämä on niin kipeitä asioita, että varmasti ne muistaa aina.
Valtavasti voimia menetyksen käsittelyyn Broken Heart
 
Kiitos❤ Kiitos kun jaatte kokemuksenne. Auttaa vähän eteenpäin. Laitoin lyhdyn pienen muistolle ❤
 
Mulla alkoi pari päivää positiivisesta testistä ruskea tuhruvuoto heti raskaan työvuoron jälkeen. Käänsin koko Googlen ympäri ja etsin vastauksia vuotoihini. Soitin päivystykseen, jossa vain leviteltiin käsiä ja sanottiin ettei mitään voida tehdä. Lohduttelivat minua sanomalla, että kyllä se siitä ja ei se kesken mene. Lepäilin seuraavan päivän kotona ja tein testejä, jotka antoivat positiivisen tuloksen. Olin huojentunut ja ajattelin, että toukka pysyy mukana ja vuoto on harmitonta. Seuraavana päivänä menin iltavuoroon ja vatsaa nipisteli navan alta, sitten jotain hulahti housuihin ja lähdin pelonsekaisin tuntein päivystykseen. Minut käännytettiin pois, koska liian aikaiset viikot eikä mitään voida tehdä. Määrättiin sairaslomaa päiväksi.
Seuraavana aamuna nousin sängystä ja tunsin kuinka jotain valuu siteeseen, juoksin vessaan ja verta alkoi tulla niin,että verta oli pitkin lattiaa. Vatsaa kouristeli hyvin vähän,mutta ei sen kovempia kipuja.Pitelin vatsaani ja itkin tuijotellen omaa peilikuvajaistani hokien "miksi miksi miksi.." Mies oli jo lähtenyt töihin ja olin yksin noiden tunteiden vallassa. Soitin päivystykseen ja sain ajan illaksi. Pian puhelun jälkeen menin vessaan ja pyyhittäessä huomasin isoja hyytymiä ja jotain ällöttävää kudoshöttöä. Tiesin,että se oli siinä. Raskaustestit alkoi haalentua päivä päivältä. Mulla oli onneks 2 vapaapäivää sairasloman lisäksi,jotka meni itkiessä ja käsitellessä asiaa. Kyselin vielä lääkärissä, että olenko voinut aiheuttaa tämän itse, johon mukava mieslääkäri tokaisi lempeästi,että et missään nimessä.
Lääkäri kannusti meitä koittamaan heti seuraavasta kierrosta, ja koen olevani taas valmis. Vuoto loppunut kokonaan jo pari päivää sitten ja myös oloni on paljon parempi henkisesti ja fyysisestikin. Olen saanut paljon tukea monelta suunnalta ja uskon, että pian meitäkin onnistaa. Tämä meni kesken siis viikolla 5.Nyt positiivisin mielin kohti yk15.
 
Muokattu viimeksi:
Meidän pienen ihmisenalun matka päättyi eilen. Black Heart

Vuotoa tullut neljänä päivänä - kahtena ensimmäisenä hyvin vähän ja tauoten välillä täysin. Kolmantena tuli jo kuukautisten verran, mutta sekin taukosi täysin lähes vuorokaudeksi, kunnes eilen iltapäivällä tuli taas enemmän. Eilen illalla vuodon mukana tuli hyytymiä ja pieni alkioksi luulemani vaalea pötkylä, noin sentin pituinen. Mielestäni tunnistin siitä ihan pään muodonkin, tai sitten mieli teki tepposet kun halusin niin uskoa. Kuukautisten perusteella viikot olisi olleet eilen vasta 5+4, mutta epäilin jo aiemmin viikkojen olevan oikeasti enemmän. Cb viikkonäytöllinen testi näytti jo 3+ silloin, kun kuukautisten mukaan olisi menty viikolla 4+3, eli viikkotesti olisi pitänyt silloin olla vasta 2-3. Oma fiilis & oletetun alkion koko viittaavat myös siihen, että viikot olisi ennemmin olleet eilen 6+jotain.

Miten muiden varhaisilla viikoilla keskenmenneiden kokemukset on siitä, oletteko saaneet julkiselta puolelta jotain tarkistus käyntiä neuvolaan/naistenklinikalle tms.? Onko teillä ylipäätään ”noteerattu” tuota raskautta ns virallisesti mitenkään? Olin perjantaina yhteydessä naistenklinikan päivystykseen, jossa kehotettiin silloin seuraamaan tilannetta. Jotenkin kokisin itselle tärkeänä, että jatkoa ajatellen tietoihini jäisi näkyviin tämäkin raskaus ja keskenmeno. Mun aiempi kkm 2019 oli sen verran pidemmillä viikoilla, että silloin olin ihan Naistenklinikalla raskaudesta useammankin kerran. Mutta tästä varhaisesta vaiheesta ei ole omaa kokemusta aiemmin.

En tiedä miksi se ”virallinen” merkintä tiedoissa tuntuu itselle niin tärkeältä. Jotenkin haluaisin, että noteerattaisiin jollain tapaa. Tottakai äidin sydämeen hänestä tietysti jää ikuinen jälki Black Heart
 
Voimia sulle Black Heart

Minä sain ajan ihan naistentautien päivystykseen ja siellä kävin lääkärin luona. Lääkäri ultrasi ja ei nähnyt normaalia raskautta. Pisti kuitenkin vielä verikokeeseen mittaamaan hcg:n. Sitä oli niin vähän että epöili tuulimunaa. Omakannassa taitaa lukea epäselvä raskaus tai jotenkin hassusti se oli ilmoitettu. Itseäni kyllä helpotti nähdä lääkäriä vaikka olinkin jo ihan varma, että raskaus ei jatku. Lääkäri oli tosi empaattinen ja muutenkin suhtautui tilanteeseen tosi ihanasti. Käynnistä jäi hyvä mieli vaikka vaikea paikka olikin.
 
Meidän pienen ihmisenalun matka päättyi eilen. Black Heart

Vuotoa tullut neljänä päivänä - kahtena ensimmäisenä hyvin vähän ja tauoten välillä täysin. Kolmantena tuli jo kuukautisten verran, mutta sekin taukosi täysin lähes vuorokaudeksi, kunnes eilen iltapäivällä tuli taas enemmän. Eilen illalla vuodon mukana tuli hyytymiä ja pieni alkioksi luulemani vaalea pötkylä, noin sentin pituinen. Mielestäni tunnistin siitä ihan pään muodonkin, tai sitten mieli teki tepposet kun halusin niin uskoa. Kuukautisten perusteella viikot olisi olleet eilen vasta 5+4, mutta epäilin jo aiemmin viikkojen olevan oikeasti enemmän. Cb viikkonäytöllinen testi näytti jo 3+ silloin, kun kuukautisten mukaan olisi menty viikolla 4+3, eli viikkotesti olisi pitänyt silloin olla vasta 2-3. Oma fiilis & oletetun alkion koko viittaavat myös siihen, että viikot olisi ennemmin olleet eilen 6+jotain.

Miten muiden varhaisilla viikoilla keskenmenneiden kokemukset on siitä, oletteko saaneet julkiselta puolelta jotain tarkistus käyntiä neuvolaan/naistenklinikalle tms.? Onko teillä ylipäätään ”noteerattu” tuota raskautta ns virallisesti mitenkään? Olin perjantaina yhteydessä naistenklinikan päivystykseen, jossa kehotettiin silloin seuraamaan tilannetta. Jotenkin kokisin itselle tärkeänä, että jatkoa ajatellen tietoihini jäisi näkyviin tämäkin raskaus ja keskenmeno. Mun aiempi kkm 2019 oli sen verran pidemmillä viikoilla, että silloin olin ihan Naistenklinikalla raskaudesta useammankin kerran. Mutta tästä varhaisesta vaiheesta ei ole omaa kokemusta aiemmin.

En tiedä miksi se ”virallinen” merkintä tiedoissa tuntuu itselle niin tärkeältä. Jotenkin haluaisin, että noteerattaisiin jollain tapaa. Tottakai äidin sydämeen hänestä tietysti jää ikuinen jälki Black Heart

Valitettavan usein jää näkymättömäksi, jos ei keskenmenossa käy jotain mikä tarvitsee lääkärikäyntiä. Mulla jäi käynnin takia potilaskertomukseen, myöhemmin kun olin uudestaan raskaana, niin neuvolakorttiin merkittiin keskenmennytkin raskaus.
Voimia, luopuminen on aina raskasta Broken Heart
 
En oikein tiedä mihin tän kirjoittaisin, toivottavasti on sallittu tänne!

Mulla alkoi lauantaina (5+1) verinen vuoto hyytymineen, sitä ennen oli parina päivänä ollut vähän ruskeaa tuhruttelua. Verta on nyt tullut muutaman päivän, mutta vähän vaihdellen, ja lähinnä vaan vessassa käydessä pönttöön eikä niinkään siteeseen. Mun menkat alkaa yleensä samalla lailla, mutta vähän runsaammat ne kuitenkin on yhden päivän ajan, kuin mitä nyt on ollut. Vaikka mun menkat siis aina onkin kovin niukat.

Oon kyllä 99% varma että tää raskaus on keskeytynyt, mutta tänään 5+3 tein raskaustestin, ja viiva on kyllä edelleen aika vahva. Laitan kuvan tähän liitteeksi. Pystyykö tuon perusteella vielä päätellä mitään? Ei varmaan? En pääse hcg-mittaukseen.

Testasin viimeksi viime viikon keskiviikkona, jolloin oli jonkin verran haaleampi, kuin tänään. En siis tiedä onko tuossa välissä ollut vahvempi ja siitä lähtenyt haalistumaan.

Vaikka oon tän asian osalta isoimmat itkuni jo itkenyt, niin silti jokin pieni osa musta jaksaa toivoa, että tässä olisi jotain mahdollisuuksia.
 
Liitteet

  • 123E7CA6-1B77-4902-BA75-269519056776.jpeg
    123E7CA6-1B77-4902-BA75-269519056776.jpeg
    245.8 KB · Katsottu: 52
Takaisin
Top