Tasa-arvoinen vanhemmuus

M

Mellie

Puuhakas puhuja
Maaliskuiset 2022
Mitä olen tässä nyt perehtynyt vanhemmuuteen, lapsiperheiden elämään ja äitiyteen, niin näyttää olevan huolestuttavan yleistä, että äideillä on tapana omia kaikki lapseen liittyvät asiat ja miestä kohdellaan apulaisena, jonka pitäisi vain auttaa äitiä niin kuin äiti haluaa.

Sitten äideillä on tapana valittaa, miten raskasta on hoitaa kaikki lapsen asiat, kun mies ”ei tee mitään”.

Miten teillä on pyritty tasa-arvoiseen vanhemmuuteen? Miten olette jakaneet vastuita ja päätösvaltaa miehen kanssa lapsen asioista?
 
Minulla on pitkä kokemus lapsista ja tämä kuopus on minun kolmas lapseni ja miehen ensimmäinen. Olen alusta asti pyrkinyt siihen, että kysyn miehen mielipidettä ja aidosti kuuntelen, että päätökset tehdään yhdessä. Olen myös antanut miehen tehdä omalla tavallaan, vaikka se on lähes aina erilainen kuin minun tapani. Lasta olen kannustanut kysymään isältä apua ja onkin paljon tilanteita, että minä en edes kelpaa avuksi. Kannustus on ollut tehokasta ja isällä ja lapsella on läheinen suhde. Korona-aikaan on lääkäreissä ja sairaalassa päässyt vain toinen vanhemmista mukaan, lapsi valitsee aina isän. Minä menen vain, jos isällä on jokin este tai täytyy viipyä yön yli. Meillä on yöhoidossa miehen kanssa työnjako, että minä herään öisin, koska herään helposti ja nukahdan nopeasti. Jos mies kuitenkin herää eikä lapsi nukukaan heti uudelleen, mies valvoo ja minä nukun.

Usein vanhemmuuden epätasa-arvon siemen kylvetään jo ensimmäisten kuukausien aikana, kun äiti on enemmän lapsen kanssa ja tulkitsee isän puolesta, mikä vauvalla on hätänä ja antaa valmiit vastaukset, miten tulee toimia. Isälle on hyväksi, että pääsee heti kokemaan, että hänkin tuntee lapsen ja osaa ihan itse toimia vauvan kanssa.
Eikä tilannetta helpota se, että äiti valitsee vauvan vaatteet ja moittii, kun isä valitsee väärin. Meillä minä olen viluinen ja mies ja lapsi lämminverisiä, joudun usein kysymään neuvoa, etten hauduta lasta liian kuumissa varusteissa.
 
Pyritään päättämään lasta koskevista asioista yhdessä keskustellen. Kysyn miehenkin mielipiteitä ellei hän niitä kysymättä tuo ilmi. Pyrin myös antamaan miehen hoitaa omalla tavallaan vaikka se olisi (ja usein onkin) erilainen kuin oma. Yritän myös hillitä haluni ottaa vauvan lohdutettavakseni, jos itkee isällä ja isä lohduttaa mielestäni väärin (tämä on yllättävän vaikeaa). Käytännön työstä on kuitenkin isompi osa minun heiniä. Imetän vauvaa ja lisäksi olen miehen sairastamisen vuoksi ollut pitkään se jaksavampi. Mies kuitenkin osallistuu lasten hoitoon jaksamisensa mukaan ja on kummallekin lapsista tärkeä. Eli yritys hyvä toteutus ei aina ehkä kympin arvoinen.
 
Kun meidän ainokainen syntyi, oltiin ukon kanssa ihan yhtä uuvatteja eikä tiedetty lapsista yhtään mitään! Joten lähdettiin samalta viivalta liikkeelle.

Alusta asti ollaan jaettu kaikki lastenhoitoon liittyvät asiat: syötöt, pukemiset, pesut, nukuttamiset jne jne. Molemmilla on oma tyylinsä tehdä asioita, eikä kumpikaan puutu toisen tapoihin.
 
Nurinkehrääjä sanoi:
Kun meidän ainokainen syntyi, oltiin ukon kanssa ihan yhtä uuvatteja eikä tiedetty lapsista yhtään mitään! Joten lähdettiin samalta viivalta liikkeelle.

Alusta asti ollaan jaettu kaikki lastenhoitoon liittyvät asiat: syötöt, pukemiset, pesut, nukuttamiset jne jne. Molemmilla on oma tyylinsä tehdä asioita, eikä kumpikaan puutu toisen tapoihin.
Click to expand...

Meillä täysin sama tilanne. Työnjako on meillä ollut aina 50:50 mutta nyt kun odotan toista olen ottanut enemmän vastuuta kun olen ollut enemmän kotona.
 
Minä olisin halunnut jakaa vanhemmuutta enemmän, mutta lasten isä alusta asti ilmoitti, että hän sitten auttaa minua lastenhoidossa. Hän oli myös varsin haluton puhumaan asioista etukäteen, itse olin kiinnostunut tietämään lapsen kehityksestä jne, mutta mies halusi mennä omien sanojensa mukaan "kädet edellä" ja katsoa, mitä siitä tulee. Hänelle oli vaikea jättää vastuuta lastenhoidosta, kun ei oikeastaan ollut koskaan siihen täysillä osallistunut ja koki vastuussa olemisen vaikeaksi. Tietysti, kun ei ollut käsitystä, miten homma toimii.. Kaikki mahdollisuudet olisi kuitenkin ollut osallistua, kun esikoiset ovat kaksoset. Kolmannen lapsen hoitoon mies ei sitten oikeastaan osallistunut enää ollenkaan. Nykyään olenkin sitten jo yksinhuoltaja ihan virallisestikin..

Ettei se aina ole vain sitä, ettei äiti anna hoitaa ja tehdä, kun sen isän pitäisi myös itse haluta.
 
Takaisin
Top