Keskenmenoon ja lapsen menetykseen sopivia runoja ja laulunsanoja

Kiitos kaikille jaetuista runoista ja teksteistä, ovat koskettaneet itseäni syvästi omassa menetyksessä.
Itse rakastan kasarimusiikkia, ja eräs Dingon kappale on ollut itselleni hirveän tärkeä oman keskenmenon kohdalla. Dingosta ei tulisi ehkä ekana mieleen, että sen musiikin avulla voisi käsitellä surua, mutta itselleni Perhosen lento on nykyisin kappale, joka kuvaa oman menetyksen herättämiä tunteita.
Hajoan tälle kappaleelle nykyisin ihan täysin, jos kuuntelen sen, mitä en koe huonona asiana. Jos on päivä, että tuntuu olevan ihan lukossa itsensä kanssa, niin tämä saa kyllä hanat aukeamaan. Ajattelin kuunnella sen tänään pitkästä aikaa, menetetyn maaliskuisemme laskettuna päivänä.

Jumala on kuollut maailma palaa
Herää rakas herää on tunti aikaa
Radiosta kuulin uutisen
Laita kätesi kasvoilleni, sua katselen
Tuot hartiahuivissa kukkia haudalleni
Joku tuntematon laittaa kätensä harteillesi
Sinä olet kaunis on maailma nuorena nukkunut
Viiltävän kylmä viima on silmäsi kastellut
Silmäsi kastellut

Sinä huusit palaat luokseni uudelleen
Palaat luokseni perhosena verhoille laskeutuen
Hartiahuiviisi kääriytyneenä käännyit kotiinpäin
Nyt taivaallinen sotajoukko käy vierelläin

Muistatko kun me katseltiin pilviä taivaalla
Sinä pelkäsit ukkosta ja minä salamoita
Käperryimme nurkkaan ja olimme hiljaa
Kunnes laukesi taivas ja alkoi sataa
Hiljaisuus on ääni jonka mä kuulen
Sinikellojen tuoksu valloittaa huoneen
Katsot perhosen lentoa kauan ja tarkkaan
Kun taivaallinen joukko keräsi omiaan
Keräsi omiaan

Sinä huusit palaat luokseni uudelleen
Palaat luokseni perhosena verhoille laskeutuen
Hartiahuiviisi kääriytyneenä käännyit kotiinpäin
Nyt taivaallinen sotajoukko käy vierelläin

Nykyisin mielikuvissani maaliskuisemme on pieni perhonen, joka tulee kesäisin katsomaan meitä... varmistamaan, että äiti ja isä pärjäilevät.
 
Vähän aiheen vierestä; Pave Maijasen Elämän Nälkä soi radiossa terveyskeskuksen käytävällä silloin kun keskenmeno todettiin. "Tää niitä päiviä on kun en tiedä, kannattaako nousta vai jäädä...." Enää en voi kuunnella tuota biisiä itkemättä.
 
Tämä on itsellä pyörinyt paljon mielessä keskenmenojen jälkeen.

I'll see you in my dreams tonight,
I'll kiss your cheek and hold you tight.
I have no tears left to cry.
You've flown away my butterfly...

~Angela Schmeider
 
Tämä on vähän hiljaisempi ketju, mutta halusin tulla tänne itsekin jakamaan "omat voimabiisit". Joihin palaan vieläkin ja itken niiden tahtiin. :Heartred

Tämä biisi soi viime vuonna paljon tv:n mainoksessa, liittyen enemmänkin koronatilanteeseen, mutta itselleni sillä oli aivan toinen merkitys: https://www.youtube.com/watch?v=eZlKpbalI3Q (En muuten edes tykkää Vesalasta enkä etenkään Vain elämää-ohjelmasta, mutta tuo biisi koskettaa jostain syvältä). Kuuntelin tuota paljon kävelylenkeillä km:n ja ku:n jälkeen.

Lisäksi Suvi Teräsniskan Jos menet pois ja Taivas sylissäni saa joka kerta kyyneleet silmiin:
https://www.youtube.com/watch?v=UFFm-6258co
https://www.youtube.com/watch?v=iCB3EPkzWco
 
Tuo Vesalan sovitus on kyllä kaunis. Olen itsekin sitä kuunnellut ja se sopii kyllä hyvin menetykseen. Siinä on samalla jotain äärettömän haikeaa mutta myös toivoa luovaa. Sai itsenikin taas pitkästä aikaa ajattelemaan keskenmenoa, vaikka siitä on jo aikaa ja olen nyt raskaana viimeisillä viikoilla. :Heartred
 
Tässä ihan uusi kappale. Tänä keväänä julkaistu. Itse en pysty tätä kuivin silmin kuuntelemaan

Matias Luokkanen - Lapseni

:Heartred Kaunis :Heartred
 
Tämä on mielestäni hyvin kaunis ja koskettava.Löysin runon ensimmäisen kerran jo vuosia sitten.

Syntymättömän lapsen rukous.

Rakas taivaan isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut, kun vain katselen täältä kaukaa, enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti, että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.

Voitko, taivaan isä, äitiä lohduttaa
Pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois? Voitko isän olkaa taputtaa, ettei niin kumarassa hän ois? Kerro heille, taivaan isä, etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan. Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita luojalleen on, ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen lennän perhosena ikkunaan. Tietäisipä isä, miten tuulen mukana hänen poskeaan silittää saan.

Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme, löytää tarkoituksensa pettymys jokainen. Ne on kestettävä,
jotta juuri minä syntyisin.

(Runo on kokonaisuudessaan hieman pidempi, alkuperäistä tekijää en tiedä, mutta kaunis on).

:Heartred
 
Ompa tosi koskettava :Heartred
Ihan itku tuli tämän hulina-arjen keskellä :sad010:Heartred
 
Tätä Coldplayn kappaletta Fix you olen kuunnellut nyt tämän viimeisimmän kkm jälkeen paljon:
https://www.youtube.com/watch?v=k4V3Mo61fJM

Kuvastaa mielestäni osuvasti menetyksen aiheuttamaa surua ja samalla luo toivoa :Broken Heart::red-heart:

"When you try your best, but you don't succeed
When you get what you want, but not what you need
When you feel so tired, but you can't sleep
Stuck in reverse

And the tears come streaming down your face
When you lose something you can't replace
When you love someone, but it goes to waste
Could it be worse?

Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you

And high up above, or down below
When you're too in love to let it go
But if you never try, you'll never know
Just what you're worth

Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you

Tears stream down your face
When you lose something you cannot replace
Tears stream down your face, and I
Tears stream down your face
I promise you I will learn from my mistakes
Tears stream down your face, and I

Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you"
:Heart With Arrow:
 
Keskenmenosta on nyt aikaa pari kuukautta mutta silti hiipii ajatuksiin. Olen saanut purkaa surua Suvi Teräsniskan Sanoja vailla kappaletta kuunnellessa. Itse käsittelen todella paljon tunteista musiikin kautta ja tämä jotenkin iski täysillä.
Jotenkin sitä ajattelee että ei se satu omalle kohdalle, vaikka onkin todella yleistä. Mutta näin siinä vain kävi. Voimia kaikille jotka käyvät samaa läpi.
 
Minulle tällä hetkellä ehkä koskettavimpia biisejä ovat Halseyn More ja Lily Allenin Something's Not Right. Halseyllä on takanaan useampi keskenmeno ja Lily Allen on kokenut kohtukuoleman. Näitä en voi kuunnella itkemättä.

Tämä ei ainakaan virallisesti kerro keskenmenosta, mutta sanat sopivat keskenmenoihin todella hyvin.

"I’m never gonna meet
What could’ve been, would’ve been
What should’ve been you"

Taylor Swift - Bigger Than The Whole Sky

Yllä jo aiemmin mainittu Suvi Teräsniskan riipivän täydellinen ”Sanoja vailla” löytyi onnekseni spotifyn uumenista paria päivää ennen lapsemme hautajaisia nyt joulukuussa. Täydellinen pieni syntyi syyskuun alussa ja nukkui pois marraskuun puolivälissä. Hänellä todettiin kuolemaan johtava sairaus pian syntymän jälkeen, joten tiesimme koko ajan, että yhteistä aikaa on vain hyvin vähän. Muistot sitäkin kauniimpia 🖤

Sä kuuntelit ääniä sydämen,

Sulle sykkivän sydämen.

Sä kuuntelit ääniä, askelten.

Jotka sinua vartoi ja odotti,

Kaiken valmiiksi laittoi,

Jottei silmäsi surusta koskaan, kastuisi.

Jottei jalkasi täällä harhaan astuisi.

Sä kuuntelit puheita aikuisten,

Kuulit naurua lasten.

Sä kuuntelit leikkiä valon ja varjojen.

Jotka sinusta syntyi ja valaisi,

Koko huoneen tai sateeksi muuttui.

Jos nukuit pitkää unta, ihanaa.

Ja kun tanssit sä tanssit niin, mut pyörryksiin.

Vaan tanssitko itsesi, taivaisiin.

Sanoja vailla, tähän jään.

Sanoja vailla, ei niistä riitä yksikään.

Sanoja vailla, ikävää.

Mä toivon et vielä, hymysi mä nään.

Mä kuuntelen huutoa sydämen,

Sua huutavan sydämen.

Mä kuuntelen huutoa tyhjien, sylien.

En koskaan sinusta luopuisi, mä laskin sun sormesi varpaasi.

Ja meren itkin vuoksesi, mä itken tien sun luoksesi.

Ja meren vuoksesi.

Mä toivon et vielä hymysi mä nään.
 
😭💔🥺:sorry:

Otan osaa! 🤍🕯️
 
Tosi paljon voimia teidän perheelle ❤️
Olet kokenut jotain, mikä on tosi raskasta, sanatonta ikävää - lämmin halaus ja osanottoni elämänmittaiselle, surun matkalle, ehkä joku päivä ei enää koske yhtä paljon, mutta tuntuu kuitenkin niin, ettei unohdu koskaan. 💜💔
 
Takaisin
Top