IVF/ICSI-HOIDOT 2021

Tulin just ultrasta, zumenon toiminut hyvin eli ei ole ovista tulossa ja limakalvo oli 9,6mm. 2. Pas varattiin ens keskiviikolle:bookworm: lääkäri oli kyllä ihana kun kyseli jaksamista kemiallisen jäljiltä ja miten ME ollaan voitu. Kiva et toinenkin osapuoli otettiin huomioon.
Ihana, että lääkäri kyseli teiltä jaksamista kemiallisen jälkeen! Sitä kyllä itsekin kaipaisin. Onko teille tai jollekin muulle tarjottu keskustelupua julkisella? Meiltä ei Tays:ssa koskaan ole kysytty mitään jaksamisesta.

Jukkapalmu, teillä ehti olla jo siirtokin, joka kuulosti menneen hyvin ja hyvä blasto on nyt kyydissä! Aivan huippua! Superisti tsemppiä :Heartred Perässä tullaan, meillä on siirto ensi maanantaina :smile

Ennen raskautta siirrot yms olivat mulle aina aika vaikeita, kun kohdunkaula teki jonkin mutkan ja sitten piti käyttää aika montaa erilaista välinettä, että pääsivät kohteeseen. Olin tosi yllättynyt, että raskausaika oli saanut tilanteen sellaiseksi, että siirto ei tuntunut missään! Tosi jännä. Synnytys tapahtui sektiolla, niin siitä ei voinut olla riippuvainen.

Hirmu paljon onnea plussan ja hyviä uutisia saaneille! Myötätuntoa kaikille teille, jotka kamppailette näiden hoitojen tai sinne pääsemisen kanssa. Toivon meille kaikille parasta! :Heartred
 
Henskukka
- diagnoosi 01/2019, miehestä johtuva hedelmättömyys
- 01/2020 hoitoihin hakeutuminen, lahjasiittiöt
- 3 krt. inssi: 05, 06 ja 07/2020, luovuttajan vaihto
- IVF lyhyt kaava 09/2020, kaksi alkiota pakkaseen
- 1. siirto (pas) 12/2020, plussa

Kosmos
-ICSI 2/17, pas 4/17 -> poika 1/18
-8 alkiota siirretty 5/19 alkaen -> 6/19 & 1/20 km, pakastin tyhjä
-2.ICSI, punktio 1.3./21 (10 alkiota pakkaseen, hypeririskin takia ei tuoresiirtoa)
-PAS suunnitteilla 4/21

Pupsis
- Yritystä 8/2017 alkaen
- 3 kiertoa Letrozol 2,5mg ja 3 kiertoa 5mg
- lähete hoitoihin 5/2018 suunnittelukäynti 8/2018
- 3 OI + inssiä 10/19-2/20. Endometrioosi epäily vahvistunut tänä aikana
- 1 IVF pitkä kaava 9-10/2020. 16 follia joista 4 munasolua, 3 kypsää, 2 hedelmöittyi.
- tuoresiisrto 10/2020 nega ja vakava hyperi josta viikon sairaalassa
- 1 (5pv) alkio pakkasessa, 12/20 PAS keskeytyi. Lääkkeellinen PAS tammikuussa 2021. Tämän jälkeen pakkanen tyhjä

Meegu
- yritys aloitettu 2015
- ovulaatioinduktio x3
- 1.IVF 9/20 - > plussa - > km
- 1.PAS 11/20 - > nega
- 2.IVF 3/21 - > nega (2kpl blastoja pakkasessa)
- 2.PAS suunnitteilla 5/21

CherryRed
Ehkäisy jätetty pois 2017
- 1. IVF 5/2020: Tuoresiirto->nega
- 1. & 2. luonnol. kierto PAS: ->negat
- 3. lääkkeellinen PAS-> 11/2020 Plussa-> kkm 1/2021
- 2. IVF tulossa

Limppu
- Yritys aloitettu 5/2018
- Lähete 9/2019, ensikäynti 1/2020, hoitoon pääsimme 5/20.
- 3 OI + inssiä 5/20-10/20 -> neg
- IVF suunnittelu 3/21

Tammenterhotar
- Yritys aloitettu 6/2018 -> hoitoon hakeutuminen julkiselle reilun vuoden kuluttua, diagnoosi selittämätön
- 3 x ovulaatioinduktio + inseminaatio 6-10/2020 --> negoja kaikki
- 1. IVF 3/2021, tuoresiirto negatiivinen (kaksi blastoa pakkasessa)

jannn
-Yritys aloitettu 9/18
-Luomuraskaus ja km 3/19
-Kolmas inseminaatio -> plussa 12/20 -> kkm 1/21
-IVF-suunnittelukäynti 4/21

Carnation
-yritys aloitettu 5/19
-kolme inseminaatiota - > negaa
-IVF 9/20, tuoresiirto negatiivinen, kaksi blastoa pakastimeen
- 1. PAS 10/20 -> nega
-2. PAS 12/20 - > plussa, km 12/20
-toinen IVF 1/20

Stella01
- luomuvauva 2018
- ivf 08/20 vaihtui inseminaatioksi
- ivf 10/20 tuoresiirto nega, ei pakastettavaa
- ivf 01/21

Turri
- yritys aloitettu 7/2018
- 1 oi + 4 inssiä --> negaa
- 1. IVF 2/2021 --> tuoresiirto 3/21, josta plussa. Pakkasessa 3 alkiota (3pv.)

Marrukka
- ehkäisy pois 1/2018
- 4/2019 diagnoosi: male factor only
- 1. IVF syksy 2020: tuoresiirto ja Pas molemmat negoja
- seuraava suunnittelukäynti 3/2021

Mep
-Yritystä 5/17
-Hakeutuminen tutkimuksiin 6/18: Vasta-aineet + endo joka ei näy missään
-2x inssi kevät 19, molemmat negaa
-1.IVF 8/19, 13 munasolua, 11 kypsää, 7 alkiota, tuoresiirto 4pv, muut 5pv blastoja
-Kaikista siirroista kaksi kemiallista, loput negaa
-Endon hoitaminen pistoksilla syksy 2020
-Kohdunkaulan laajennus syksy 2020
-Tulossa 2.IVF 2/21

Benelobe
-Tutkimukset 5/19 endo diagnoosi
-1 ivf 11/19, 6 alkiota: tuoresiirto neg, 1 ja 2 pas nega
-3 pas plussa, myöhäinen km rv 17+4 12/20
-yksi alkio pakkasessa

Kefir90
-yritystä -14 vuodesta
-tutkimuksiin kevät -18, diagnoosina selittämätön
- 1IVF/ICSI kesä -19 saalis 2blastoa pakkaseen ja kummastakin nega.
-2 IVF 9/20. Saalis 2 alkiota. Tuoresiirto nega.
- 2/21 PAS nro 3. Testaus 11.3

Fliber
- PCOS diagnoosi 2013
- yritystä 8/17lähtien
- 8/20 KM
- 1. mini-IVF 02/21. Saalis 0 munasolua
- 2. IVF, 3/21 -> siirto, pakkaseen 7-8kpl 3-päiväisiä

Meibibeibi
- Yritystä 2018 alkaen
- tutkimukset 2019 ->selittämätön
- koronasulun jälkeen 2020 OI *4 ja yksi inssi
- 1.IVF 2/2021, jonka tuoresiirrosta plussa

Tuikku84
-1 lapsi oi.+inseminaatiolla 2019
-Toisen yritystä 8.2019
-oi.+inseminaatio x4 ,7-10.20, negat+viimeisimmästä hyperi tms.
-toinen munanjohdin poistettiin 1.21
-IVF- suunnittelukäynti 3.21

Myrtle
1. IVF 3/2020 -> ei tuoresiirtoa, 8 blastoa pakkaseen
1. PAS 5/2020 nega (mahdollinen kemiallinen, yhden päivän haamuviiva)
2. PAS 6/2020 nega
3. PAS 9/2020 nega
4. PAS 10/2020 nega
5. PAS 3/2021 piinapäivät

Jukkapalmu
-Yritystä 5/2019
-4x inseminaatio kevät/syksy 2020, kaikki negoja
-Ivf 12/2020, ei tuoresiirtoa, 3 blastoa pakkaseen
-1.Pas 2/2021, plussa mutta meni kesken.
-2. Pas 4/2021 ?

Sofia2016m
-Yritystä 6/2019
-Luomu plussa 12/2019, josta kkm 1/2020
-aukiolotutkimus 8/2020 - - >munatorvet tukossa
- 1. Ivf. 1/2021, 3 blastoa pakkasessa. Ei tuoresiirtoa
- 1.pas 3/2021 - >plussa

elo
-ehkäisy jätetty pois -09
-hoitoihin menty -14 -> 3 inssiä nega neljännestä Inssissä raskaus -> Kohtukuolema rv 23
-alkuraskauden km (kemiallinen) alle rv 6+
Vuosina -10, -13 -14 ja -15
-ivf hoitoihin -16
-ivf hoidoista tuoresiirrosta tyttö -17
-pakkasessa 3 alkiota (5 pv ikäisiä)
-”luomu plus” tyttö -19
-PAS suunnitteilla omaan kiertoon 3/-21(suunnitelma epäonnistui..)
-PAS suunnitteilla omaan kiertoon 4/-21

nunnukka_
Yritys aloitettu 8/15
Miehestä johtuva hedelmättömyys -- luovutetut siittiöt
Hoitoihin päästy 4/20
4 x inseminaatio -- kaikista nega
1. IVF 2/21 -- tuoresiirto, josta 3 aamuna plussa kunnes alkoi vuoto
2 alkiota pakkasessa
PAS luonnonkiertoon 3/21 -- nega
PAS suunnitteilla luonnonkiertoon 4/21

Miselli
Yritys aloitettu 2016, hoitoihin 2017. Selittämätön lapsettomuus.
3 x inseminaatio, 1 x OI.
1. IVF -> tuulimunaraskaus + 4 x nega.
2. IVF:n 1. PAS --> lapsi 9/2019. Pakkasessa 3 blastoa.
3/2021: 2. PAS Modifioitu spontaani kierto: kemiallinen.
4/2021: 3. PAS modifioitu spontaani kierto, siirto 12.4.

MeeriSiili
- 2019/06 yritys aloitettu
- 2020/04 yksityiselle
- 2020/06 letrot + luge
- 2020/07 gonal-f + ovitrelle + terot -> pos
- 2020/09: hento syke varhaisultrassa rv8, viikon päästä ultra kkm, viikon päästä tyhjennyslääkkeet: ei toimineet, 2 viikon päästä kaavinta
- 2020/11 suunnittelukäynti julkisella ( komplikaatiolöydös), ivf-jonoon
- 2021/01 kontrolliultra
- 2021/02 suunnittelukäynti 2
- 2021/03 suunnittelukäynti 3...

Dreamer21:
-ya 4/2015, ei yhtään plussaa ennen 3/2021.
-yksityisellä useita OI-yrityksiä 2016.
-Pcos-diagnoosi 2016.
-Julkisella OI-hoitoja ja 2 x inssi 2016-2017.
-Yksityisellä 2 x IVF 2017. Toisella kertaa 4 kpl 2-päivän alkiota - 1 tuoresiirto ja 2xPAS (viimeinen PAS siirrettiin 2 alkiota). Toinen IVF tulos ei alkioita.
-Hoitotauko 2017-2020 (luomuyritystä).
-Alkuvuoden 2020 suunnittelukäynti siirtyi koronan takia. Kesällä 2020 kysta-löydös ja leikkaus. Endodiagnoosi 2020.
-2020 jouluna IVF suunnittelukäynti julkisella.
-3/2021 IVF, tulos 5 kpl blastoa, 1 tuoresiirto ja 4 pakkaseen. Tästä siirrosta plussa 3/2021.

Ulpu
- yritys alkanut 2019
- tutkimuksiin 2020 julkiselle. Selittämätön lapsettomuus, suoraan IVF
- luomuraskaus 12/2020 km 2/21
- IVF aloitettu 4/21

Plussanneet
smoothie. (la 24.2.21)
Blanca (la 03/21)
Ilona-H (la 4.4.21)
Elevine (la 23.5.2021)
Smip (LA 21.5.2021)
Cvalda (la 5.6.2020)
Kanna (la 13.6.2021)
Nupo80 (la 29.6.2021)
Upunup (la 23.7.21)
Nabbs (la 28.7.2021)
Henskukka (la 11.9.2021)
Minnihiiri84 (la 17.9.2021)
Meibibeibi (la 10/2021)
Anselmiina_ (la 3.11.2021)
Ornament87 (la 15.11.2021)
Turri (la 23.11.2021)
Dreamer21 (la 25.11.2021)
Caitir (la 26.11.2021)
nninas_ (la 3.12.2021)
Sofia2016m (la 17.12.2021)
 
- 2. IVF 3/21 ->alkiodiagnostiikka 6 blastoa

Nyt on info ivf:stä katsottu miehen kanssa. Välillä meinas itkettää, jännittää kai.
Semmoinen tuli mieleen, kun infossa sanottiin, että yksityisellä saa käydä jonon aikana, mutta tiedot pitää lähettää asap husille, niin koskeekohan se myös yksityisellä tehtyä inseminaatiota? Varmaan lähinnä ivf jos on tehty jonon aikana. Mutta mistä edes revin tiedot inssistä? Omakannasta jotain tulostuksia? Kai niitä vois varmuudeksi yrittää. Ellei usko kun kerron suullisesti miten se meni.
 
Ihanaa, paljon onnea Sofia2016m!! :love017

Jannn, jos sun yksityisten inssien tiedot näkyy omakannassa, niin mielestäni husin pitäisi päästä näkemään ne suoraan sieltä. Omakannasta pitää vaan käydä täppäämässä se joku suostumuksenantokohta tietojen luovutukseen. Mulla esim. ihan vasta hakeutuessa hoitoon olin käynyt yksityisellä gynellä ultrattavana, ja hus:lla näkivät kannasta ne tiedot, jonka perusteella sitten lähete tilkkaan tehtiin. Eli ehkä sitten riittää, että omapolulle mainitsee asiasta?
 
Täytyy tsekata tuo täppä. Vuosi sitten kun oltiin ensikäynnillä, muistaakseni sanoivat jostain vanhasta käynnistä että olisi pitänyt olla mukana paperit. :shifty:
 
Täältäkin onnittelut jo fliber! Toivottavasti olosi helpottaa.

Pahoittelut zinnialle ja mepille, jos testit pysyvät negana.

Tiedätkö cherry Red tekevätkö julkisella ollenkaan noita beready tai era testiä? Onkohan testillä merkitystä lääkkeellisessä kierossa? Luin että jopa 30% naisista hyötyisi tästä testistä.

Yksityiseltä testin näyttäisi voivan saada, mutta en tiedä käyttävätkö julkisella sitten tietoa hyväkseeno_O

Aloitin tänään taas Progynovan ja tästä lähtee valmistautuminen kolmanteen pas siirtoon.

Mulle olisi tehty ennen 2. IVF:n ensimmäistä PAS-siirtoa BeReady julkisella. Tulin kuitenkin tuoresiirrosta raskaaksi. Taustalla 1. IVF, josta 7 tuloksetonta Pasi:ia (+ tuoresiirrosta alkoi silloinkin raskaus, josta silloin kkm). Mulla siis tuoresiirtojen raskautumisprosentti 100 ja pakastesiirtojen 0. Noilla spekseillä olisi BeReady tehty.
 
Nyt on info ivf:stä katsottu miehen kanssa. Välillä meinas itkettää, jännittää kai.
Semmoinen tuli mieleen, kun infossa sanottiin, että yksityisellä saa käydä jonon aikana, mutta tiedot pitää lähettää asap husille, niin koskeekohan se myös yksityisellä tehtyä inseminaatiota? Varmaan lähinnä ivf jos on tehty jonon aikana. Mutta mistä edes revin tiedot inssistä? Omakannasta jotain tulostuksia? Kai niitä vois varmuudeksi yrittää. Ellei usko kun kerron suullisesti miten se meni.

Me aloitettiin hoidot yksityisellä, ja kun päästiin julkiselle niin pyydettiin ja haettiin kaikki paperit yksityiseltä ja lähetettiin ne julkiselle. Tämä oli julkisen puolen pyyntö.

ON: suunnittelukäyntejä on nyt kertynyt kaikkiaan 3 kpl, ensi viikon ke (kp21) on ultra ja jos luteaalivaihe on ok (mikä on epänormaali luteaalivaihe??), niin ilmeisesti aloitetaan nyt loppukierrosta estrogeenit ja seuraavaan kiertoon hoidot lyhyellä kaavalla. Onkohan tuo kp21 liian myöhään estrogeenille, mikä kp ne yleensä aloitetaan?
 
Täytyy tsekata tuo täppä. Vuosi sitten kun oltiin ensikäynnillä, muistaakseni sanoivat jostain vanhasta käynnistä että olisi pitänyt olla mukana paperit. :shifty:

Tsekkaa se täppä. Meidän kaikki yksityisen puolen asiat näkyy omakannassa koska annettiin se suostumus. Kun olin kkm:n takia päivystyksessä, niin ne näki sieltä tiedot. Sekä nyt kun vaihdettiin klinikkaa, niin toinen klinikka näki julkisen kertomuksen kkm:stä sekä edellisen IVF:n jutut toiselta klinikalta, sekä näkivät kaikki ne infektiotestien tulokset jotka oli jo otettu. Ne kun pitää tarkistaa jokaiseen IVF-kierrokseen uudelleen. Edelliset on muistaakseni 2 vuotta voimassa, kun otettu. Eli ei tarvinnut ottaa niitä uudelleen koska uusi taho näki ne omakannasta. Säästi about 400€ ettei joutunut uudelleen ottamaan 2 ihmisen testejä yksityisellä.
 
Sekä nyt kun vaihdettiin klinikkaa, niin toinen klinikka näki julkisen kertomuksen kkm:stä sekä edellisen IVF:n jutut toiselta klinikalta, sekä näkivät kaikki ne infektiotestien tulokset jotka oli jo otettu. Ne kun pitää tarkistaa jokaiseen IVF-kierrokseen uudelleen. Edelliset on muistaakseni 2 vuotta voimassa, kun otettu. Eli ei tarvinnut ottaa niitä uudelleen koska uusi taho näki ne omakannasta. Säästi about 400€ ettei joutunut uudelleen ottamaan 2 ihmisen testejä yksityisellä.
Näistä riittää myös paperitodistukset (jotka saa yleensä kirjeenä kotiin ihan vain puhelinsoitolla), eli ei ole pakko laittaa omakannasta tietoja kaikille jakoon.
 
Tsekkaa se täppä. Meidän kaikki yksityisen puolen asiat näkyy omakannassa koska annettiin se suostumus. Kun olin kkm:n takia päivystyksessä, niin ne näki sieltä tiedot. Sekä nyt kun vaihdettiin klinikkaa, niin toinen klinikka näki julkisen kertomuksen kkm:stä sekä edellisen IVF:n jutut toiselta klinikalta, sekä näkivät kaikki ne infektiotestien tulokset jotka oli jo otettu. Ne kun pitää tarkistaa jokaiseen IVF-kierrokseen uudelleen. Edelliset on muistaakseni 2 vuotta voimassa, kun otettu. Eli ei tarvinnut ottaa niitä uudelleen koska uusi taho näki ne omakannasta. Säästi about 400€ ettei joutunut uudelleen ottamaan 2 ihmisen testejä yksityisellä.

Näytti siltä että kaikki julkista. En nyt kerkeä torstaihin mennessä saamaan papereita..toivotaan että riittää että otan näyttökuvat omakannasta jos eivät jaksa/ehdi itse katsoa sieltä.. tai luota minun sanaani.. ja onneksi kyse vain yhdestä inssistä eikä ivf, julkisella tehty kaikki verikokeet vähän alle vuosi sitten.
 
Näistä riittää myös paperitodistukset (jotka saa yleensä kirjeenä kotiin ihan vain puhelinsoitolla), eli ei ole pakko laittaa omakannasta tietoja kaikille jakoon.

Okei, me ei olla paperisia ikinä pyydetty, kun ollaan ajateltu että parempi kun on kaikki sitten siellä omakannassa. En tiennyt että paperisia vielä käytetään kun jotenkin ajattelen että eikö kaikki ala olla jo vain digitaalista :joyful:
Näkee ensiapu, ja muut hoitavien tahojen lääkärit. Toki nämä luvat pitää antaa uudelleen joka klinikalle erikseen, mutta me nyt annettiin.
 
Ihan periaatteesta en halua, että minun kaikki terveystietoni näkyvät kaikille tahoille.

Vaikka minulla nyt ei ole mitään salailtavaa, niin turhan monta kertaa olen kuullut muilta tutuilta ihmetystä siitä, että neuvolan ensikäynnillä on kaivettu jotain useita vuosia vanhoja asioita kannasta ja niistä ruvetaan täysin yllättäen kyselemään. Asioita, jotka ovat sen verran arkoja, ettei niistä ole puolisollekaan puhuttu, ja sitten puoliso kuulee niistä ensimmäistä kertaa neuvolan ensikäynnillä. Tai jos papereissa on jokin mt-diagnoosi, niin sen jälkeen joka ikistä terveysongelmaa varten syytä haetaan aina ensin siitä.

Sitähän ei voi estää, että organisaatio ei näkisi syöttämiään tietoja, mutta sen voi estää etteivät eri organisaatiot näe toistensa syöttämiä tietoja.
 
Nämä on hyviä asioita ottaa esille jos ihmisillä on tällaisia asianhaaroja. Koska itse en olisi osannut tulla ajatelleeksi tätä asiaa.
On ihan hyvä asia jokaisen miettiä näitä tarkkaan, jotta voi päättää omista tiedoistaan niinkuin parhaaksi näkee. Ja ei jakaa kaikkia tietoja omakantaan jos ei halua. Onneksi meillä saa tästä päättää itse.

Meillä tuli itseasiassa sellainen juttu vastaan nyt tällä IVF kierroksella, kun oli punktiota edellinen ultrauskäynti ja mies ei saanut olla klinikalla paikalla. Lääkäri varmistai omakannasta että meillä oli nuo infektiotestit OK jotta oli lupa punktioon. Siinä lääkäri hetken ihmetteli ruutua katsoen ja onnitteli minua hyvästä sperman laadusta :wideyed::joyful: Eli minun tietoihin oli laitettu mun miehen tietoja. Tässä tilanteessa huvittavaa, mutta kieltämättä aiheuttaa outoja tilanteita, kun hedelmöisythoidossa lähinnä mennään kaikki aina naisen kautta ja näköjään miehen testituloksetkin voi olla naisen puolella.
 
Muokattu viimeksi:
Kun mies meni tänä vuonna yksityiselle tekemään oman osuutensa ennen inssiä, häneltä kysyttiin infektiotestitulokset julkisen puolelta. Eipä osattu siihen varautua niin joutui kaivelemaan omakannasta puhelimellaan tulokset. Ja kysyi pitääkö minunkin näyttää kun tulen inssiin, sanoi että pitää. Kaivelin sit paniikissa tiedot esille, mut ei multa kysyttykään mitään. En tiedä onko miehellä tiedot salaisena omakannassaan, vai oliko lääkärini vain "rennompi" kuin spermalabran työntekijä.
 
Meillä yksityisellä insseissä piti miehellä olla vain infektiotestitulokset selvillä, selittivät että kun siinä käsiteltiin vain miehen sukusoluja. Ivf tarvi sit molempien.
 
Täytyy muuten sanoa, että en yhtään muistanut kuinka kauan nuo infektiotestitulokset olivatkaan voimassa, meillä on otettu ne ennen ensimmäistä käyntiä ja toisen kerran siitä vuoden päästä, kun ensimmäinen hoitokerta polkaistiin käyntiin (ja ennen sumuttelujen alkua siis piti käydä labrassa). Nyt kun toinen hoito alkoi, laitoin hoitavalle taholle viestiä ja selvisikin, että labratulokset ovat vielä voimassa - olin jostain itse muistellut, että ne olisivat vain puoli vuotta voimassa, mutta se olisi kyllä jo ainakin yksityisellä rahastuksen makua :playful:

Kiitos muuten kaikille jotka olivat antaneet hyviä vinkkejä Tilkkaan pysäköimisen suhteen! Ajattelin nyt tämän hoitokerran käynnit hoidella omalla autolla, varsinkin kun olen rohkaistunut ajamaan Mannerheimintiellä :IMG: Mutta se pihatason parkkis on kyllä hermostuttava, onneksi ollaan auto aina sinne saatu lopulta mahtumaan.

Nyt tosiaankin on sumuttelut alkaneet ja parin viikon päästä olisikin 0-ultra :smug: Koronajutut kyllä ahdistavat, varsinkin kun omaa työtä ei voi tehdä etänä. Ja esim. karanteeniin joutuminen voi johtua täysin esim. jos työyhteisössä tyypit suhtautuisivat huithapelisti koronarajoituksiin. Uudellamaalla kun tilanne on varsinkin paha, onneksi kuitenkin tartunnat ovat olleet yleisesti laskussa vaikka pessimistipuoleni sanookin, että se johtuu vain pääsiäisestä ja siitä, ettei kaikki oireellisetkaan ole menneet niihin testeihin..
 
Takaisin
Top