IVF/ICSI-HOIDOT 2021

Mutta eihän ivf:ssä tapahdu ovulaatiota, koska LH-piikkiä ei tapahdu, vaan munasolut irroitetaan (yleensä) hcg:lla. Ja LHn puuttuminen myös vaikuttaa keltarauhasen toimintaan.
Irrotuspiikki = ovulaatiopiikki. HCG ja LH ovat munasarjan kannalta samaa kamaa. Lisäksi on olemassa toinenkin lääke, joka nimenomaan stimuloi luonnollisen LH:n erittymisen. Yleensä käytetään vaan HCG:tä, koska se toimii ihan yhtä lailla. Ilman ovulaatiota follikkeleista ei edes saataisi imettyä yhtään irtonaista munasolua, tai jos saataisiinkin, eivät ne olisi kypsiä. Samalla HCG-piikillä voidaan aiheuttaa ovulaatio esim. inseminaatiossa.

Ja, ovulaatiohan ei tarkoita sitä follikkelin puhkeamista, se on vain sen viimeinen vaihe. Ovulaatio on parin päivän prosessi, jossa follikkeli kokonaisuudessaan kypsyy, munasolu irtoaa kellumaan follikkelinesteeseen, meioosin ensimmäinen vaihe etenee loppuun ja ennenkuin follikkeli ennättää puhjeta, korjataan IVF:ssä ns. sato talteen.

Minusta on vähän outoa ja surullistakin, että näillä keskustelupalstoilla ihmiset joilla ei ole oikeasti mitään käsitystä näistä asioista jakavat näkemyksiään toisille, jotka ovat herkässä kohtaa elämässään.
 
Tämä oli hyvä ja informatiivinen, kiitos Lehmuksenkukka!

Joo no välillä jaetaan virheellistä tietoa mutta kukaan ei tee sitä tahallaan. Yritetään jakaa mahdollisimman paljon tietoa toisillemme koska lääkäreillä, kätilöillä ja hoitajilla hoitotaholla on paljon potilaita ja kiire. Kaikkea ei vain pääse kysymään ammattilaiselta. Joten olemme monessa asiassa tämän foorumin varassa ja pakko sanoa että useimmiten täältä saa hyvää faktaa jossa on lääketieteelliset tutkimukset tai muuta pätevää tietolähdettä taustalla.

Kiitos kaikille jotka jaatte sekä faktaa että omaa kokemusta :Heartred
 
Minulle ainakin on nyt sekä lääkäri että kätilö sanonut, että vielä näilläkin viikoilla 6+5 on vasemmalla folleja ja keltarauhasia useita jäljellä.

Piti tulla päivittämään oma tilanne: Kävimme toisessa ultrassa. Meidän pieni on kovasti vaikea löytää edelleen, mutta siellä hän näkyi ja hänelle saatiin mitta noin 6,6 mm, joka vastaa viikkoja. Siellä se pieni sykekin hakkasi jo todella voimakkaasti ❤ Kai tähän alkaa jo uskomaan.

View attachment 101703

Paljon onnea :happy093
 
Tämä oli hyvä ja informatiivinen, kiitos Lehmuksenkukka!

Joo no välillä jaetaan virheellistä tietoa mutta kukaan ei tee sitä tahallaan. Yritetään jakaa mahdollisimman paljon tietoa toisillemme koska lääkäreillä, kätilöillä ja hoitajilla hoitotaholla on paljon potilaita ja kiire. Kaikkea ei vain pääse kysymään ammattilaiselta. Joten olemme monessa asiassa tämän foorumin varassa ja pakko sanoa että useimmiten täältä saa hyvää faktaa jossa on lääketieteelliset tutkimukset tai muuta pätevää tietolähdettä taustalla.

Kiitos kaikille jotka jaatte sekä faktaa että omaa kokemusta :Heartred

Juuri näin :happy:
 
Tämä keltarauhastukiasia ja sen kanssa mutuilu toistuu näillä palstoilla jatkuvasti. Ei ymmärretä mikä ero on ovulatorisella kierrolla ja ei-ovulatorisella kierrolla. Tämä on niin perustason asia, että minkä tahansa klinikan sihteerikin tietäisi tähän vastauksen, mutta jostain syystä silti epäillään erikoislääkärin osaamista tässä.

Lisäksi tutkijana voin kommentoida noihin täälläkin linkattuihin tutkimuksiin, että vaikka joku tutkimus on jossakin julkaistu, ei se tarkoita sitä että tutkimustulos pitää paikkansa tai, että näyttö olisi millään muotoa riittävää. Tai ettei olisi lukuisiakin muita tutkimuksia, jotka kumoavat tiedon! Tutkimustulosten ymmärtämiseen tarvitaan kyseiden alan akateeminen koulutus ja laaja perehtyminen kysymykseen. Tosi on, että julkisella puolella ollaan joissain kohti turhankin nihkeitä kokeilemaan joitain uusia menetelmiä, lähinnä se on kustannuskysymys. Silloin yksityispuolelta voi saada avun. Joitain asioita taas ei suosita kummallakaan sektorilla, koska niistä voi olla haittaakin, useista upeista tutkimustuloksista huolimatta.

Ensisijaisesti kuitenkin toivoisin että jokainen lääketieteellisiä kysymyksiä kohdatessaan ottaisi yhteyttä hoitopaikkansa, kysyvälle kyllä vastataan! Nämä palstat kun eivät ole lääkäripalstoja, vaan vertaistukea varten. Lisäksi pyytäisin jokaista miettimään että riittääkö oma "asiantuntemus" lääketieteellisen infon antamiseen toisille. Yleensä ei riitä.

Tässä keltarauhasasiassa auttaisi ihan myös, jos ihmiset lukisivat lääkkeittensä pakkausselosteet. Pregnylin ja Ovitrellen selosteissa tämä asia on selvitetty. Pakkausselostehan on nimen omaan kuluttajalle tarkoitettu ja luettavaksi tarkoitettu.

Eipä mulla enää muuta, peräänkuulutan vain vastuuta. Toivotan parhainta onnea jokaisen hoitoihin! IVF-matka voi olla joskus kivinen, ja epävarmuuden tunteita joutuu usein sietämään. Palkinto on kaiken vaivan ja kärsimyksen väärti!
 
Pakko kehua Suomen terveydenhuoltoa! Laskin, että lapsettomuushoidot ovat tähän asti maksaneet meille noin 1300 euroa. En haluaisi edes ajatella kuinka paljon noin 15 lääkärikäyntiä, kolme inssiä, yksi ivf, muutama verikoe ja kaikki lääkkeet maksavat "oikeasti". :hello2
 
Onko se sitten niin että jos raskaus alkaa ja hcg nousee niin se saa ne keltarauhaset muodostumaan/toimimaan?
Ei ole.

Keltarauhaset muodostuvat punktion jälkeen niistä punktioiduista follikkeleista. Syy sille, miksi tuoresiirrossa käytetään raskaustestiin asti keltarauhastukea on se, että aikaisemmin pistetyt jarrupiikit vaikuttavat vielä siinä vaiheessa kehon hormonitoimintaan.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on kans alkanut nyt kauhee kutina cycklogesteistä.. Voikohan siihen kutinaan hakee jotain rasvaa mikä helpottaisi..
Mä kävin apteekista testimielessä hakemassa yhden intiimivoiteen, jolla piti olla vähän semmoinen viilentävä vaikutus. Välitön tunne oli hyvä, mutta siitä tuntui jäävän vähän "kelmu" ihon pinnalle, joka sekin sitten pidemmällä tähtäimellä tuntui epämukavalta. Mulla parhaiten on auttanut vesipesut useamman kerran päivässä.
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista! :oops:

Ja heti omaa napaa: lääkärissä ultrassa käyty ja pistoslupa heltisi. :grin Vielä pitäisi odottaa, että Hussista soittavat ja varmistavat asian. Ja oli hieman epäselvyyttä Pergoveriksen annostuksesta, että onko 200 vai 250 iu:ta.. :eek:
Mutta, että pääsisin jopa pistelemään! Pistely on jo insseistä tuttua, nyt vaan annokset toista luokkaa. Pelottaa vaan, jos joutuisi johonkin koronakaranteeniin ja koko hoito loppuisi siihen.. Kääk, on tää kamalaa.. o_O
 
Pitää siis panostaa pesuihin :hilarious:
 
Kannattaa kiinnittää stimulaation ajan extra huomiota omalle käyttäytymiselle ja minimoida kaikki kontaktit/toimet mitkä ei ole pakkoja. Me esim. tilataan kaupasta noutona ruoat. Ei mennä kauppaan ollenkaan, kun sekin on riski. Avantouinti loppu myös hetkeksi koska puhuhuoneessa osa ei pidä maskeja vaikka kerho niitä vaatiikin. Valintoja :)
 
Mä oon töissä päiväkodissa :oops:
 
Mä oon töissä päiväkodissa :oops:

Tässä kohtaa tää onkin vaikeata, kun ei olla samassa asemassa työn vuoksi, kun kaikki ei voi olla 100% etänä. :shy:
Mutta lähinnä juuri ne kaikki muuta mitkä ei ole pakkoja elämässä (työ on aika pakko) niin minimiin. Esim. kaupassakäynnit.
Mulla on ystäviä jotka ei jaksa kiinnittää huomiota kaikkii riskeihin ja on esim. käyneet tuttujen mökeillä viikonloppureissuilla. Näitä ystäviä ei nähdä ilman turvaväliä ja kenenkään mökeillä ei ole vuoteen käyty. (ei ole omaa mökkiä)
Onneksi rokotukset on ihan hyvässä vauhdissa niin tulee laumasuojaa. Tietysti meille kaikille, jotka ollana hoidossa pitää miettiä millon rokotukset kehtaa ottaa. Viime vuonna kun olin raskaana niin ohje oli ettei raskaana ollessa suositella rokotetta, paitsi esim. hoitoalalla olisi suositus ottaa. Tai jos ottaa ei-raskaana, pitäisi odottaa 2kk ennenkuin voisi jatkaa hoitoja/mennä siirtoon.

En ole nyt uusimpia suosituksia tarkastanut, kun ei tule siirtoa pariin kuukauteen. Harmi ettei just nyt saa sitä rokotetta, kun hoitojen puolesta ehtis. Mutta kun ei ole mitään riskiryhmää, niin rokotukset tulee varmaan joskus kesällä, just kun olis siirtoa tai toivottavasti jo raskaana. Ja uskaltaako sitten ottaa rokotetta...:confused005 Voi olla että jos tulee raskaaksi niin joutuu sitten vielä vuoden kykkimään varovasti. Täytyy vaan asennoitua siihen.
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista! :oops:

Ja heti omaa napaa: lääkärissä ultrassa käyty ja pistoslupa heltisi. :grin Vielä pitäisi odottaa, että Hussista soittavat ja varmistavat asian. Ja oli hieman epäselvyyttä Pergoveriksen annostuksesta, että onko 200 vai 250 iu:ta.. :eek:
Mutta, että pääsisin jopa pistelemään! Pistely on jo insseistä tuttua, nyt vaan annokset toista luokkaa. Pelottaa vaan, jos joutuisi johonkin koronakaranteeniin ja koko hoito loppuisi siihen.. Kääk, on tää kamalaa.. o_O

Minulle viimeksi Tilkasta sanottiin, että heillä myös mahdollisuus tehdä punktio eristysolosuhteissa jos tarve niin vaatii. Esim jos juuri ennen punktiota sairastuu.
 
Henskukka
- diagnoosi 01/2019, miehestä johtuva hedelmättömyys
- 01/2020 hoitoihin hakeutuminen, lahjasiittiöt
- 3 krt. inssi: 05, 06 ja 07/2020, luovuttajan vaihto
- IVF lyhyt kaava 09/2020, kaksi alkiota pakkaseen
- 1. siirto (pas) 12/2020, plussa

Kosmos
-ICSI 2/17, pas 4/17 -> poika 1/18
-8 alkiota siirretty 5/19 alkaen -> 6/19 & 1/20 km, pakastin tyhjä
-2.ICSI, punktio 1.3./21 (10 alkiota pakkaseen, hypeririskin takia ei tuoresiirtoa)
-PAS suunnitteilla 4/21

Pupsis
- Yritystä 8/2017 alkaen
- 3 kiertoa Letrozol 2,5mg ja 3 kiertoa 5mg
- lähete hoitoihin 5/2018 suunnittelukäynti 8/2018
- 3 OI + inssiä 10/19-2/20. Endometrioosi epäily vahvistunut tänä aikana
- 1 IVF pitkä kaava 9-10/2020. 16 follia joista 4 munasolua, 3 kypsää, 2 hedelmöittyi.
- tuoresiisrto 10/2020 nega ja vakava hyperi josta viikon sairaalassa
- 1 (5pv) alkio pakkasessa, 12/20 PAS keskeytyi. Lääkkeellinen PAS tammikuussa 2021. Tämän jälkeen pakkanen tyhjä

Meegu
- yritys aloitettu 2015
- ovulaatioinduktio x3
- 1.IVF 9/20 - > plussa - > km
- 1.PAS 11/20 - > nega
- 2.IVF 3/21 - > nega (2kpl blastoja pakkasessa)
- 2.PAS suunnitteilla 5/21

CherryRed
Ehkäisy jätetty pois 2017
- 1. IVF 5/2020: Tuoresiirto->nega
- 1. & 2. luonnol. kierto PAS: ->negat
- 3. lääkkeellinen PAS-> 11/2020 Plussa-> kkm 1/2021
- 2. IVF tulossa

Limppu
- Yritys aloitettu 5/2018
- Lähete 9/2019, ensikäynti 1/2020, hoitoon pääsimme 5/20.
- 3 OI + inssiä 5/20-10/20 -> neg
- IVF suunnittelu 3/21

Tammenterhotar
- Yritys aloitettu 6/2018 -> hoitoon hakeutuminen julkiselle reilun vuoden kuluttua, diagnoosi selittämätön
- 3 x ovulaatioinduktio + inseminaatio 6-10/2020 --> negoja kaikki
- 1. IVF 3/2021, tuoresiirto 3/2021 + kaksi blastoa pakkaseen

jannn
-Yritys aloitettu 9/18
-Luomuraskaus ja km 3/19
-Kolmas inseminaatio -> plussa 12/20 -> kkm 1/21
-IVF-suunnittelukäynti 4/21

Carnation
-yritys aloitettu 5/19
-kolme inseminaatiota - > negaa
-IVF 9/20, tuoresiirto negatiivinen, kaksi blastoa pakastimeen
- 1. PAS 10/20 -> nega
-2. PAS 12/20 - > plussa, km 12/20
-toinen IVF 1/20

Stella01
- luomuvauva 2018
- ivf 08/20 vaihtui inseminaatioksi
- ivf 10/20 tuoresiirto nega, ei pakastettavaa
- ivf 01/21

Turri
- yritys aloitettu 7/2018
- 1 oi + 4 inssiä --> negaa
- 1. IVF 2/2021 --> tuoresiirto 3/21, pakkasessa 3

Marrukka
- ehkäisy pois 1/2018
- 4/2019 diagnoosi: male factor only
- 1. IVF syksy 2020: tuoresiirto ja Pas molemmat negoja
- seuraava suunnittelukäynti 3/2021

Mep
-Yritystä 5/17
-Hakeutuminen tutkimuksiin 6/18: Vasta-aineet + endo joka ei näy missään
-2x inssi kevät 19, molemmat negaa
-1.IVF 8/19, 13 munasolua, 11 kypsää, 7 alkiota, tuoresiirto 4pv, muut 5pv blastoja
-Kaikista siirroista kaksi kemiallista, loput negaa
-Endon hoitaminen pistoksilla syksy 2020
-Kohdunkaulan laajennus syksy 2020
-Tulossa 2.IVF 2/21

Benelobe
-Tutkimukset 5/19 endo diagnoosi
-1 ivf 11/19, 6 alkiota: tuoresiirto neg, 1 ja 2 pas nega
-3 pas plussa, myöhäinen km rv 17+4 12/20
-yksi alkio pakkasessa

Kefir90
-yritystä -14 vuodesta
-tutkimuksiin kevät -18, diagnoosina selittämätön
- 1IVF/ICSI kesä -19 saalis 2blastoa pakkaseen ja kummastakin nega.
-2 IVF 9/20. Saalis 2 alkiota. Tuoresiirto nega.
- 2/21 PAS nro 3. Testaus 11.3

Fliber
- PCOS diagnoosi 2013
- yritystä 8/17lähtien
- 8/20 KM
- 1. mini-IVF 02/21. Saalis 0 munasolua
- 2. IVF, 3/21 -> siirto, pakkaseen 7-8kpl 3-päiväisiä

Meibibeibi
- Yritystä 2018 alkaen
- tutkimukset 2019 ->selittämätön
- koronasulun jälkeen 2020 OI *4 ja yksi inssi
- 1.IVF 2/2021, jonka tuoresiirrosta plussa

Tuikku84
-1 lapsi oi.+inseminaatiolla 2019
-Toisen yritystä 8.2019
-oi.+inseminaatio x4 ,7-10.20, negat+viimeisimmästä hyperi tms.
-toinen munanjohdin poistettiin 1.21
-IVF- suunnittelukäynti 3.21

Myrtle
1. IVF 3/2020 -> ei tuoresiirtoa, 8 blastoa pakkaseen
1. PAS 5/2020 nega (mahdollinen kemiallinen, yhden päivän haamuviiva)
2. PAS 6/2020 nega
3. PAS 9/2020 nega
4. PAS 10/2020 nega
5. PAS 3/2021 piinapäivät

Jukkapalmu
-Yritystä 5/2019
-4x inseminaatio kevät/syksy 2020, kaikki negoja
-Ivf 12/2020, ei tuoresiirtoa, 3 blastoa pakkaseen
-1.Pas 2/2021, plussa mutta meni kesken.
-2. Pas 4/2021 ?

Sofia2016m
-Yritystä 6/2019
-Luomu plussa 12/2019, josta kkm 1/2020
-aukiolotutkimus 8/2020 - - >munatorvet tukossa
- 1. Ivf. 1/2021, 3 blastoa pakkasessa. Ei tuoresiirtoa
- 1.pas 4/2021?

elo
-ehkäisy jätetty pois -09
-hoitoihin menty -14 -> 3 inssiä nega neljännestä Inssissä raskaus -> Kohtukuolema rv 23
-alkuraskauden km (kemiallinen) alle rv 6+
Vuosina -10, -13 -14 ja -15
-ivf hoitoihin -16
-ivf hoidoista tuoresiirrosta tyttö -17
-pakkasessa 3 alkiota (5 pv ikäisiä)
-”luomu plus” tyttö -19
-PAS suunnitteilla omaan kiertoon 3/-21(suunnitelma epäonnistui..)
-PAS suunnitteilla omaan kiertoon 4/-21

nunnukka_
Yritys aloitettu 8/15
Miehestä johtuva hedelmättömyys -- luovutetut siittiöt
Hoitoihin päästy 4/20
4 x inseminaatio -- kaikista nega
1. IVF 2/21 -- tuoresiirto, josta 3 aamuna plussa kunnes alkoi vuoto
2 alkiota pakkasessa
PAS luonnonkiertoon 3/21 -- nega
PAS suunnitteilla luonnonkiertoon 4/21

Miselli
Yritys aloitettu 2016, hoitoihin 2017. Selittämätön lapsettomuus. 3 x inseminaatio, 1 x OI. 1. Ivf: n 1. PAS --> tuulimunaraskaus. 2. Ivf:n 1. PAS --> lapsi 9/2019. Pakkasessa 3 blastoa.
3/2021: 2. PAS Modifioitu spontaani kierto.

MeeriSiili
- 2019/06 yritys aloitettu
- 2020/04 yksityiselle
- 2020/06 letrot + luge
- 2020/07 gonal-f + ovitrelle + terot -> pos
- 2020/09: hento syke varhaisultrassa rv8, viikon päästä ultra kkm, viikon päästä tyhjennyslääkkeet: ei toimineet, 2 viikon päästä kaavinta
- 2020/11 suunnittelukäynti julkisella ( komplikaatiolöydös), ivf-jonoon
- 2021/01 kontrolliultra
- 2021/02 suunnittelukäynti 2
- 2021/03 suunnittelukäynti 3...

Dreamer21:
-ya 4/2015, ei yhtään plussaa ennen 3/2021.
-yksityisellä useita OI-yrityksiä 2016.
-Pcos-diagnoosi 2016.
-Julkisella OI-hoitoja ja 2 x inssi 2016-2017.
-Yksityisellä 2 x IVF 2017. Toisella kertaa 4 kpl 2-päivän alkiota - 1 tuoresiirto ja 2xPAS (viimeinen PAS siirrettiin 2 alkiota). Toinen IVF tulos ei alkioita.
-Hoitotauko 2017-2020 (luomuyritystä).
-Alkuvuoden 2020 suunnittelukäynti siirtyi koronan takia. Kesällä 2020 kysta-löydös ja leikkaus. Endodiagnoosi 2020.
-2020 jouluna IVF suunnittelukäynti julkisella.
-3/2021 IVF, tulos 5 kpl blastoa, 1 tuoresiirto ja 4 pakkaseen. Tästä siirrosta plussa 3/2021.

Plussanneet
smoothie. (la 24.2.21)
Blanca (la 03/21)
Ilona-H (la 4.4.21)
Elevine (la 23.5.2021)
Smip (LA 21.5.2021)
Cvalda (la 5.6.2020)
Kanna (la 13.6.2021)
Nupo80 (la 29.6.2021)
Upunup (la 23.7.21)
Nabbs (la 28.7.2021)
Henskukka (la 11.9.2021)
Minnihiiri84 (la 17.9.2021)
Meibibeibi (la 10/2021)
Anselmiina_ (la 3.11.2021)
Ornament87 (la 15.11.2021)
Dreamer21 (la 25.11.2021)
Caitir (la 26.11.2021)
nninas_ (la 3.12.2021)
 
Hei! Käytiin varhaisultrassa ja menossa rv 7+2. Sieltä meidän pieni löytyi heti ja sykekin tasainen. Koko viikkoihin sopiva 12mm. Kyllähän se helpotti, kun sai tietää, että siellä on jotain ihan oikeasti. Lääkäri sanoi, että kaikki on hyvin, mutta suositteli kuitenkin tulemaan ultraan parin viikon päästä. Keskenmenoriski on tällä iällä iso riski. Huoh... Onneksi kuitenkin alkio löytyi ja syke ja oikea kokoinenkin. Lugeja jatketaaan paketti loppuun eli vielä pari päivää.

Olen hieman toiveikkaampi :cat:

Tsemppiä teille kaikille!

Kissankäpälä
 
Minulle viimeksi Tilkasta sanottiin, että heillä myös mahdollisuus tehdä punktio eristysolosuhteissa jos tarve niin vaatii. Esim jos juuri ennen punktiota sairastuu.

Voi vitsi, oiski hyvä juttu tämmönen! :cool05

Kissankäpälälle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :)

On: ei tullut soittoa Husilta, mutta omapolulle oli tullut viesti, että pistokset saa aloittaa ja annostus 250 iu.
Luin noita edellisiä kirjauksia kannasta ja synarelan aloituskäynniltä oli kirjattu, että toisella puolella antraalifollikkeleita 6 ja toisella 5. o_O Nyt mietinkin, että eikös se ole hirmu pieni määrä, eikös ne vähän ennakoi tulevaa munasolu määrää punktiossa? Toki ikä, kohta 40 v. varmasti vaikuttaa.. :nailbiting:
 
Kuulostaa kohtuulliselta määrältä. Itselläni 30 vuotiaana ekassa IVF hoidossa oli yhteensä 16 follia. Suuri määrä aiheuttaa taas riskejä ja ongelmia. Kohtuus kaikessa on aina parempi.

Tsemppiä hoitoon!
 
Tämä keltarauhastukiasia ja sen kanssa mutuilu toistuu näillä palstoilla jatkuvasti. Ei ymmärretä mikä ero on ovulatorisella kierrolla ja ei-ovulatorisella kierrolla. Tämä on niin perustason asia, että minkä tahansa klinikan sihteerikin tietäisi tähän vastauksen, mutta jostain syystä silti epäillään erikoislääkärin osaamista tässä.

Lisäksi tutkijana voin kommentoida noihin täälläkin linkattuihin tutkimuksiin, että vaikka joku tutkimus on jossakin julkaistu, ei se tarkoita sitä että tutkimustulos pitää paikkansa tai, että näyttö olisi millään muotoa riittävää. Tai ettei olisi lukuisiakin muita tutkimuksia, jotka kumoavat tiedon! Tutkimustulosten ymmärtämiseen tarvitaan kyseiden alan akateeminen koulutus ja laaja perehtyminen kysymykseen. Tosi on, että julkisella puolella ollaan joissain kohti turhankin nihkeitä kokeilemaan joitain uusia menetelmiä, lähinnä se on kustannuskysymys. Silloin yksityispuolelta voi saada avun. Joitain asioita taas ei suosita kummallakaan sektorilla, koska niistä voi olla haittaakin, useista upeista tutkimustuloksista huolimatta.

Ensisijaisesti kuitenkin toivoisin että jokainen lääketieteellisiä kysymyksiä kohdatessaan ottaisi yhteyttä hoitopaikkansa, kysyvälle kyllä vastataan! Nämä palstat kun eivät ole lääkäripalstoja, vaan vertaistukea varten. Lisäksi pyytäisin jokaista miettimään että riittääkö oma "asiantuntemus" lääketieteellisen infon antamiseen toisille. Yleensä ei riitä.

Tässä keltarauhasasiassa auttaisi ihan myös, jos ihmiset lukisivat lääkkeittensä pakkausselosteet. Pregnylin ja Ovitrellen selosteissa tämä asia on selvitetty. Pakkausselostehan on nimen omaan kuluttajalle tarkoitettu ja luettavaksi tarkoitettu.

Eipä mulla enää muuta, peräänkuulutan vain vastuuta. Toivotan parhainta onnea jokaisen hoitoihin! IVF-matka voi olla joskus kivinen, ja epävarmuuden tunteita joutuu usein sietämään. Palkinto on kaiken vaivan ja kärsimyksen väärti!

Porukkahan täällä onneksi vaihtuu niin tuntuu luonnolliselta että samat keskustelut käydään uudelleen :playful: Minä kuten myös moni muukin täällä ymmärtää ettei lääketieteellisiin tutkimuksiin voi sinisilmäisesti uskoa. Tuloksia voi manipuloida oman agendan suotuisiksi ja monista aiheista löytyy toisiaan kumoavia tutkimuksia. Ei tarvitse olla aina alan koulutusta osatakseen tarkastella kriittisesti tiedonlähteitä. Tarkoitin lähinnä että kaikki täällä pyrkivät antamaan hyviä perusteltuja vastauksia. Jokainen meistä kantaa vastuun siitä kuinka kriittisesti katsoo jokaista artikkelia, tutkimusta ja foorumin viestiä. Olen kanssasi siinä mielessä samaa mieltä, että jos on hoitoon tai terveyteen vaikuttava kysymys, niin se esitetään ammattilaiselle. Täällä onkin hienosti kehotettu palstalaisia ottamaan yhteyttä klinikkaansa kun on ollut näitä tilanteita.

Omasta mielestäni tämä jäisi todella yksitolkkoiseksi jos tämä foorumi olisi pelkkää vertaistukea. Täällä on saanut paljon hyviä ideoita ja asioita mitä kysyä ja keskustella hoitotahon kanssa ("sopisiko tuo ja tämä minun kohdallani") ja keskustelu eri hoidoista ja menetelmistä on antanut inspiraatiota ja toivoa että jos tämä perinteinen IVF julkisella ei tuota tulosta niin on muita vaihoehtoa vielä olemassa.
 
Tässä kohtaa tää onkin vaikeata, kun ei olla samassa asemassa työn vuoksi, kun kaikki ei voi olla 100% etänä. :shy:
Mutta lähinnä juuri ne kaikki muuta mitkä ei ole pakkoja elämässä (työ on aika pakko) niin minimiin. Esim. kaupassakäynnit.
Mulla on ystäviä jotka ei jaksa kiinnittää huomiota kaikkii riskeihin ja on esim. käyneet tuttujen mökeillä viikonloppureissuilla. Näitä ystäviä ei nähdä ilman turvaväliä ja kenenkään mökeillä ei ole vuoteen käyty. (ei ole omaa mökkiä)
Onneksi rokotukset on ihan hyvässä vauhdissa niin tulee laumasuojaa. Tietysti meille kaikille, jotka ollana hoidossa pitää miettiä millon rokotukset kehtaa ottaa. Viime vuonna kun olin raskaana niin ohje oli ettei raskaana ollessa suositella rokotetta, paitsi esim. hoitoalalla olisi suositus ottaa. Tai jos ottaa ei-raskaana, pitäisi odottaa 2kk ennenkuin voisi jatkaa hoitoja/mennä siirtoon.

En ole nyt uusimpia suosituksia tarkastanut, kun ei tule siirtoa pariin kuukauteen. Harmi ettei just nyt saa sitä rokotetta, kun hoitojen puolesta ehtis. Mutta kun ei ole mitään riskiryhmää, niin rokotukset tulee varmaan joskus kesällä, just kun olis siirtoa tai toivottavasti jo raskaana. Ja uskaltaako sitten ottaa rokotetta...:confused005 Voi olla että jos tulee raskaaksi niin joutuu sitten vielä vuoden kykkimään varovasti. Täytyy vaan asennoitua siihen.

Mie olen hoitoalalla ja oisin saanut rokotteen jo viime vuoden lopulla ekojen joukossa. Meidän infektiolääkäri kielsi ottamasta, koska ei ole varmuutta, ettei aiheuta mitään ja PAS oli tulossa. Heti vuoden vaihteen jälkeen tuli Tilkastakin ohjeistus, että ei saa ottaa. Mie olen myös vältellyt kaupoissa ym. pyörimistä ja töissä en hoida koronapotilaita, koska en ole rokotettu ja työnantaja (enkä minä itse) halua ottaa riskiä, että sairastuisin. Onneksi työnantaja on ymmärtäväinen! Meillä ei muutkaan raskaana olevat saaneet rokotetta. Peskää käsiä ja pitäkää etäisyyttä muihin! Toivotaan, että tämä pandemia alkaisi pikku hiljaa hellittämään :Heartbigred
 
Takaisin
Top