Käynnistys

Musmus

Oman äänensä löytänyt
Käynnistys olisi edessä. Ensimmäinenkin käynnistettiin (rv 40+0, lapsivesi vähissä). Silloin sujui suhteellisen hyvin:

Ensin ballonki, ei edistynyt, eikä jatkettu sen päivän aikana. Cytotekit ap, joilla lähti supistelemaan ja illalla n. 19 synnytyssaliin. Vähän vielä oksitosiinia ja vauva syntyi klo 02 yöllä.

Nyt aloitetaan taas ballongilla. Koska toinen, mietin selviäiskö touhusta yhdessä päivässä. Tilanne toki hiukan eri, kun rv 38+4 ja syy käynnistykseen lapsiveden liian suuri määrä :banghead: Ilmeisesti tarkoitus olis ballongin jälkeen puhkaista kalvot.

Olisko kellään ballonki + kalvojen puhkaisusta kokemuksia? Erityisesti toisen lapsen kohdalla. Käynnistystarinat muutenkin kiinnostaa.
 
Mulla käynnistettiin ballongilla esikoisesta. Viikot oli 38+2 sillon ja ei kyllä lähtenyt käyntiin. Toivottavasti ei käy samalla tavalla kuin mulle kävi sillon vaan että menis sujuvasti.
 
Mulla on, kahden viikon takaa! Meni nopeammin kuin esikoisesta, vaikkä lähtötilanne ei mun mielestä ollut ihan yhtä "kypsä". Eli ballonki laitettiin 15.45, oli irronnut jo ennen yhtätoista illalla ja saman tien lääkäri puhkaisi kalvot (arvostan tätä nopeaa toimintaa!). Oksitosiinitippa aloitettiin tästä tunnin päästä, annosta lisättiin puolen tunnin välein. Viiden aikaan aamulla sain epiduraalin, kun supistukset voimistui selkeästi 3-4 välissä yöllä (oksitosiinia taisi mennä 60 tai 70 yksikköä). Epiduraali rentoutti ja aamuseiskan jälkeen paikat olinkin täysin auki ja ponnistamaan aloitin puolison saavuttua paikalle puoli yhdeksän aikaan. Eli koko aktiivinen synnytysaika oli vähän päälle 10 tuntia, yhdessä yössä hoitui. Annoin arvosanaksi 9, miinupisteitä tuli vain siitä, etten saanut nukuttua :hilarious:

Mulle on äitipolilla kätilö sanonut, että synnytyshistoria on paras ennustaja tuleviin synnytyksiin, eli jos on aikaisemmin onnistunut ballongilla käynnistys niin onnistuu todennäköisesti hyvin seuraavillakin kerroilla. Tsemppiä tulevaan!
 
Takaisin
Top