Lauleskeletko?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Laulatko suihkussa? Tai kuorossa? Tai ihan muuten vaan?

Olen aina lallatellut, kavereiden kanssa tai yksin. Keksin omia sanoja lauluihin. Nyt tulee laulettua vauvalle.
 
Laulan ihan muuten vaan. Laulan pääosin lastenlauluja ja lapsille keksin omia lauluja ja sanoituksia. Autossa laulan radion mukana aina. Taidan lauleskella muutenkin huomaamattani.

Julkisilla paikoilla yksin yritän olla hiljaa. Laulan kyllä nuotilleen, mutta ääneni ei ole kaunis.
 
Lauloin ennen todella paljon, nykyään aika vähän. Lapset metelöivät non-stop, eikä siihen kakofoniaan halua enää yhtään lisää ääntä, ja toisaalta, silloin harvoin kun ovat hiljaa, nauttii mieluummin hiljaisuudesta.

Ongelmana tietysti on se, että kuulun edelleen esiintyvään porukkaan, enkä siis treenaa omia osiani riittävästi. Tuntuu, että joka treeneissä kappale on minulle kuin uusi, toki saan sävelet paikoilleen prima vista, mutta kaikki muiden kanssa hiotut vokaalit ja hengityspaikat ovat ehtineet unohtumaan, nyansseista ja painotuksista puhumattakaan. :confused:
Yritän lähinnä roikkua mukana kunnes pikkulapsiaika on ohi ja ehdin taas treenaamaan enemmän.
 
Muokattu viimeksi:
Lauletaan miehen kanssa kokoajan jotain ja talossa raikaa musiikki aika lailla jatkuvasti. Mun äiti aina nauraa, kun keksitään niin hassuja biisejä vauvalle. :hilarious:
 
Lauletaan miehen kanssa kokoajan jotain ja talossa raikaa musiikki aika lailla jatkuvasti. Mun äiti aina nauraa, kun keksitään niin hassuja biisejä vauvalle. :hilarious:
Meillä on myös vuorolaulua. Molemmat vuorotellen keksivät sanoja. Nyt kun lapsi on jo 3-vuotias, hän osallistuu myös.
 
Laulan usein, radion mukana, lapselle, lapsen kanssa tai itsekseni esim. kotitöitä tehdessä. Laulan hyvin, mutta en pidä esiintymisestä. Päässä soi myös joku biisi koko ajan, joka on useimmiten rasittavaa. Suihkussa laulamista olen aina ihmetellyt :grin Ei siis itselle oo tullut kyllä mieleen siellä laulaa..

Mies ei laula koskaan, en ole kuullut avaavan suutaan edes hautajaisissa. Käskee myös minua olemaan hiljaa liian usein. Lapsi laulaa mielellään ja osaa jo monta kymmentä laulua, sävelkorva sen sijaan ei vielä ole niin kehittynyt.
 
Pitkin päivää, autossa, kotona, lasten kanssa omia ja varastettuja lauluja. Kaikenlaista mölinää mahtuu maailmaan. Nopeasti nuo lapsetkin ovat oppineet laulamaan tuttuja melodioita.
 
Radion mukana joskus, ja pienemmälle lapselle laulelen mitä mieleen juolahtaa, varsinkin kun hän on väsynyt, mutta ei saa unta jos on hammas- tai vatsakipua.

Aikaisemmin harrastin lauluakin, mutta se jäi kun lapset tulivat.
 
Takaisin
Top