Raskaaksi 2020

Käväsin tänään ultrassa. Oli erikoinen lääkäri siellä, totes että jotain siellä on, ihmetteli kaikenlaista ääneen, ja teki lähetteen naistentaudeille. (jos en olis hoitaja ja olisin luonteeltani paljon herkempi, niin olisin ollut kauhuissani lääkärin ääneen pohdinnoista. Itse lähinnä mielenkiinnolla kuuntelin ja katselin) Mitä ilmeisemmin kaavintaan. Jospa vihdoin sais tän prosessin päätökseen. Nyt mua alkoi jännittämään se toimenpide ihan kauheesti. En ole koskaan ollut leikkauksessa tai missään toimenpiteessä :nailbiting:

Jälkiviisas on helppo olla, eli olisi kannattanut käydä siinä 4 vkon kohdalla jälkitarkastuksessa vaikka oloni oli hyvä ja vuodot loppuneet. Olisin varmaan saanut siinä lähetteen jo naistentaudeille.

Seuraavan kerran kun raskaaksi tulen niin käyn varhaisultrassa rv 8 paikkeilla. Lainaan vaikka rahat jostakin, mutta en enään odottele seulontaan saakka. Mies sanoi että ostaa vaikka ultran meille kotiin seuraavalle raskaudelle :hilarious: ettei tarvitse epävarmuudessa elää.
Mulle tehtiin kaavinta epiduraalissa ja koko sen ajan kiittelin vaan hoitajia ja olin onnellinen, kun oli täysin kivutonta. En tiedä millä puudutuksella ne kaavinnan tekee, mutta mulla oli täysin kivuton kokemus. :happy:

Ja tosiaan musta tuntui, että kuolen kohdun kipuihin synnytyksen jälkeen, mutta jonkin puudutuksen ne varmaan lisäsi kaavinnan aikaan, koska oli ihan miellyttävä kokemus.
 
Synnytyksen jälkeinen kaavinta tehdäänkin yleensä siinä puudutus/anestesiamuodossa mikä on ollut käytössä, eli helppo lisätä epiin lisää ainetta. Polikliiniset kaavinnat yleensä tehdään kevyessä nukutuksessa, ja se kestää lyhyen ajan. Nimimerkillä niissä pitkään työkseni mukana ollut.

Tsemppiä! :Heartpink
 
Soitin neuvolaan ja suosittelivat soittamaan päivystykseen, jos jomotuksten vaan jatkuu vaikka Hcg laskee. Täytynee tässä ottaa yhteyttä. :sorry:
 
Käväsin tänään ultrassa. Oli erikoinen lääkäri siellä, totes että jotain siellä on, ihmetteli kaikenlaista ääneen, ja teki lähetteen naistentaudeille. (jos en olis hoitaja ja olisin luonteeltani paljon herkempi, niin olisin ollut kauhuissani lääkärin ääneen pohdinnoista. Itse lähinnä mielenkiinnolla kuuntelin ja katselin) Mitä ilmeisemmin kaavintaan. Jospa vihdoin sais tän prosessin päätökseen. Nyt mua alkoi jännittämään se toimenpide ihan kauheesti. En ole koskaan ollut leikkauksessa tai missään toimenpiteessä :nailbiting:

Jälkiviisas on helppo olla, eli olisi kannattanut käydä siinä 4 vkon kohdalla jälkitarkastuksessa vaikka oloni oli hyvä ja vuodot loppuneet. Olisin varmaan saanut siinä lähetteen jo naistentaudeille.

Seuraavan kerran kun raskaaksi tulen niin käyn varhaisultrassa rv 8 paikkeilla. Lainaan vaikka rahat jostakin, mutta en enään odottele seulontaan saakka. Mies sanoi että ostaa vaikka ultran meille kotiin seuraavalle raskaudelle :hilarious: ettei tarvitse epävarmuudessa elää.
Voimia :Heartred toivottavasti saatte pian tämän vaiheen päätökseen :smiley-angelic001
Mulla oli molemmat keskenmenot keskeytyneitä. Eka tuli lääkkeillä pois mut toista hoidettiin kans pari kolme kuukautta. Hcg arvot jäi junnaamaan eikä laskeneet, ultrassa ei näkynyt oikein mitään mut joku palanen siellä ilmeisesti vielä oli. Yritettiin kahdesti kaavintaa ja lopulta tuikkasivat metotrexat (tai jotain sinne päin) piikin kankkuun ja sillä tää palanen lopulta kuihtui pois. Tuli myös 3kk raskautumiskielto tuon lääkkeen takia, mutta ei haitannut. Olin niin loppu hoidoista ja tosta rumbasta et pidin omaehtoisen 8kk paussin. Seuraavasta hoidosta lähti esikoinen alulleen sit :Heartred
 
Alloha, samalta näytti mun testit, erona oleellinen asia, eli alkanut vuoto :arghh: Jos sulla ei ole alkanut, niin plussaksi väittäisin noita! Kokemuksesta nimittäin FRER ei anna ikinä edes mikroskoopilla nähtävää viivaa ilman syytä :stop: Laitappa vielä valoa vasten, niin pääset ihailemaan viivaa paremmin :angelic:

Täällä OPK done ja vihdoin kunnon viivat, eli ovis laskeutuu sinne lauantaille. Aamuviivoiksi oikein hienot.

20200703_072214.jpg

Tallettelut vaan huolettaa :argue Eilen sain miehen kellistettyä, mutta en tiedä mikä sitä taas risoo, valittaa vaan kun "tekemällä tehdään"! No ei se nyt neitseellisestikään sikiä! :smiley-angry026
 
täällä kohta aletaan jännäillä, dpo9. Aika oireetonta tällä hetkellä. Testailla en meinannu kun vasta viikon päästä.
Just ku menin sanomaan, alko hirveet menkkajomot eikä pitäis olla suolistoperäistäkään nyt. Saapa nähdä. Sellainen voimattomuus on myös jaloissa, et kaikki tuntuu raskaalta.
 
Tallettelut vaan huolettaa :argue Eilen sain miehen kellistettyä, mutta en tiedä mikä sitä taas risoo, valittaa vaan kun "tekemällä tehdään"! No ei se nyt neitseellisestikään sikiä! :smiley-angry026

Meidän miehillä vissiin joku sama vaiva :smiley-angry016 minunkaan mies ei halua että tekemällä tehdään, vaikka kuinka yritin sanoa, että raskaus syntyy vain ovulaation aikaan, eli sillon pitäisi peitto heilua, niin olkiaan vain kohautteli. :smiley-angry019

Lääkärissä käyty, tosi ymmärtäväinen ja mukava lääkäri oli. Kyseli tarkkaan ja tutki, mutta meidän tkssa sen verran kehnot laitteet, ettei esim sisäultraa voinut suorittaa. Laittoi lähetteet laajoihin verikokseiin ja naistenpolille, mutta varoitti, että naistenpolin lähete voi tulla hylkynä takaisin. Mun raskaudet eivät ole kestäneet riittävän kauaa eikä niitä ole ultrassa todettu, joten voi olla ettei kriteerit täyty. Tuo lääkäri sanoi, että hänen mielestään syytä tutkia olisi, mutta ettei hän voi tämän enempää tehdä.
 
Tsemppiä! Mä en ymmärrä tota, että pitää olla aina todisteita keskenmenoista. Kovin moni ei varmaan keskenmenoista valehtele, kun ne ei ole mitään kivoja asioita. :angryfire
 
Meidän miehillä vissiin joku sama vaiva :smiley-angry016 minunkaan mies ei halua että tekemällä tehdään, vaikka kuinka yritin sanoa, että raskaus syntyy vain ovulaation aikaan, eli sillon pitäisi peitto heilua, niin olkiaan vain kohautteli. :smiley-angry019

Lääkärissä käyty, tosi ymmärtäväinen ja mukava lääkäri oli. Kyseli tarkkaan ja tutki, mutta meidän tkssa sen verran kehnot laitteet, ettei esim sisäultraa voinut suorittaa. Laittoi lähetteet laajoihin verikokseiin ja naistenpolille, mutta varoitti, että naistenpolin lähete voi tulla hylkynä takaisin. Mun raskaudet eivät ole kestäneet riittävän kauaa eikä niitä ole ultrassa todettu, joten voi olla ettei kriteerit täyty. Tuo lääkäri sanoi, että hänen mielestään syytä tutkia olisi, mutta ettei hän voi tämän enempää tehdä.

Sepä! Myönnettäköön, että en ole kovin seksistä nauttivaa sorttia, eläisin varmaan ilmankin (kuulostaa kamalalta, mutta tällainen mä olen aina ollut...) eli kyllä mies sitten huomaa kun "lasta tehdään" :bag: Lievä itsetutkiskelun paikka mahdollisesti, mutta ehkä mulla vaan on värkit jotenkin epäsopusuhtaset että tollainen perus jyystö saisi suurempia tuntemuksia aikaiseksi.

Missä päin Suomea vaikutat? Musta tuntuu, että HUS Naistenklinikka nyt ainakaan ei tällä hetkellä käännytä ketään (ellei haarovälissä ole heijari) pois, vaan melkein pakottavat paikalle :hilarious: Siirsin omaa LEEP aikaa jo kertaalleen, pyysin syyskuulle, niin uusi aika tuli elokuun loppuun. No, mennään sitten!
 
Kuopiossa päin. Toivottavasti täällä olisi samanlailla ja sais nopeasti ajan!
 
Tätähän te ette pyytäneet, mutta jaan silti mun dpo-päivien ajanvietteen kanssanne :angelic::rolleyes:
Mitään nämä eivät kerro eivätkä ole informatiivisia millään tavalla mut halusin kantaa korteni (tikkuni?) kekoon, kun niitä täällä tavataan ihailla :grin:p
Alhaalta päin katsottuna ovistikut dpo2-5 :pompus::bookworm::p

IMG_20200703_102959.jpg
 
Reggie: tsemppiä, toivottavasti lähete menisi läpi. :smiley-angelic001

Mulla myös dpo 9 mut ei oo muuta oiretta kun tosi kipeet rinnat o_O en meinaa pystyä olemaan mahallani ja yölläkin heräsin kun asentoa vaihdoin. Enää ei oo unettomuutta. Herään kyllä 7, mutta nukun kuitenkin hyvin.
Nenä tukossa yöllä, kuolaan :hilarious: tänään aivastelin pari kertaa. Ilmaa on edelleen maha täynnä. :playful:

Ei näistä ota oikein tolkkua, kai mä testaan aikasintaan huomenna kun mulla on ne vaihdettavat lääkkeet. :meh:
 
Ei tätä voi tänäänkään kyllä menkoiksi sanoa... :shifty: ei ole mtn siteeseen jäänyt. Se mitä paperiin saan niin rusehtavaksi muuttunut ja jotenkin tuntuu että vv mukana jostain tulee :hilarious:
 
Ovistestejähän ei pitäis tehdä enää sen ekan plussan jälkeen. No mä en tästä välitä vaan tein taas tänään ehkä tunnin pidätyksellä ja suht runsaan juomisen jälkeen testin ja se oli selkeä positiivinen. Montakohan päivää mulla nuo testit näyttää plussaa? Vai pitäiskö tehdä seuraavaksi r testi ja katsoa miltä se näyttää. Mulla on nyt jo ainakin kolmas päivä putkeen kun tulee erittäin vahva plussa.
 
Kp36, testit negoja (kaikki muut paitsi kaksi onestepin viivanpaikkaa:mad:) eikä menkkoja näy tai kuulu... Hitto tätä meininkiä :arghh:
 
Takaisin
Top