Raskaaksi 2019

Voi harmi että teilläon tuollainen tilanne meneillään! Oletko yrittänyt kertoa hänelle miltä hänen teonsa tuntuvat sinulle ja vaikka hän tekisikin niitä tiedostamatta niin ne satuttavat? Vaikeita keskusteluita, mutta voi olla joku asia mikä häntä vaivaa tai stressaa, hän voi ajatella ettei osaisi hoitaa vauvaa enää, epäilee että kaikki ei ole hänessä ok tms. Suosittelisin, että laitatte lapset hoitoon ja sitten vain keskustelette ilman mitään ruutu-aikaa. Ostin kerran meidän alkusuhteen aikana tuollainen kuppi mihin pystyi laittamaan päivän tunne. Punainen oli positiivinen, valkoinen oli neutraali, ja musta oli sitten negatiivinen. Me ei päästy käyttämään sitä koska hyvin kerrottiin olotilastamme aina, toki te olette olleet pidempään yhdessä myös!

Tuosta ollaan puhuttu, että onko jossain vikaa, tai tuntuuko siltä, meillä kuitenkin lapsi entuudestaan ja raskauduttu vaikkakin pari keskenmenoa ja tuo kohdunulkoinen, nii tultiin siihen tulokseen että todennäköisesti vaan huonoa tuuria. Ei mies ainakaan kertonut pelkäävänsä, että olis vikaa missään, ja vauvan hoitajana oli ihan pro, parempi ku minä ainakin alkuun, koska hänellä oli kokemusta, vaikkei omaa biologista ollut ennen ollutkaan. Ehkä jos joku mietityttää, niin sama kuin mua, se yöherääminen ja jaksaminen, siinä suhteessa vauva vuodesta, mutta kun meillä sitä välillä nytkin edelleenkin on, kun esikoinen saa joskus yöllisiä kauhukohtauksia yms. On levoton nukkuja,kävelee unissaan väliin nukkuu ym. mut mä hoidan yleensä nämä heräämiset, joten ei se mieheen niin vaikuta. On sikeä uninen.

Mä kyllä yleensä kerron jos tulee paha mieli tai olo jostain. Eilen ei tosin heti viitsinyt kun toinen olo niin töks, ja meni nukkumaan, vaikkei mitää riitaa ollu. Ei voi ymmärtää. Ei vissii sit mieskään tajunnut että musta oli outoa tai tuntui pahalta ku ei kommunikoinut mun kans mitenkään. Itse kun perässä menin nukkumaan nii sen verran heräs että otti kainaloon.
Et eilen vissii vaan oli jotenki väsyneempi nii oli siksi jotenki kylmempi mua kohtaan. Ja joo, itsellä jostain syystä tosi herkillä tunteet. Vaikka eilenkin oli kp 6,nii jostain syystä mun hormonitoiminta on käynyt ihmeen kovilla kierroksilla nyt jo pari viikkoa. Normaalisti on suht neutraali olo kp2-25 paitsi oviksen aikaan voi olla vähän sellasta liikahdusta suuntaan tai toiseen. Nyt musta tuntuu pahalle tosi herkästi, oon myös herkästi iloinenkin, mut ihme sahausta. Kaiken lisäksi mun ovis oireet alkoi jo kp5, että kroppa on nyt sitä mieltä että äkkiä sitä vauvaa kehiin.
Ja meillä ei varsinaisesti oo puhumisen kans ongelmaa, siksi tuo outo käytös ja kylmyys jotenki otti nii koville. Kun ei ollu normaalia käytöstä. Pitää tänään kysyä kun tulee töistä, että mikä painaa. Ihan normaali oli kun soiteltiin yhdestä asiasta ruokatauolla.

Ehkä mä vaan ylitramatisoin taas. Tai just tietysti edelleen mieli herkillä keskenmenosta ym. Kaipaa enempi läheisyyttä, joten tuo pienikin kylmä käytös on sit jäätävän kylmää.
 
Kuulostaa siltä et miehellä oli joku hetkellinen häiriö ja kaikki nyt hyvin :)
 
Mä kysyin eilen omalta mieheltä et miks miehet tekee noin. Vastaus oli et voi olla että jos nainen on ollut pahalla päällä tai valittanut ja narissut asioista niin silloin miehet vetäytyy tollaiseen kuoreen.

Meillä ainakin eilinen oli aika rauhallinen kaikin tavoin, ei siis riitaa tai varsinkaan nalkutusta. Eipä me keritty montaa tuntia saman katon alla ees olemaan, kun oli töiden jälkeen ensin esikoisen harrastus ja sit miehen oma harrastus ja mä kävin vielä kaupassa. Ja sillä se ehkä tuntuikin tylyltä että toinen kohteli kylmästi, eikä itse ees sitä vissiin tajunnut,kun yhteinen aika oli muutenkin vähissä, ja tällänen sureva ihminen kaipaa just sitä lähellä oloa. Väsynyt se oli, että ehkä johtui vaan siitä koko episodi.
 
Varmasti näin, väsynyt ainakin vissiin oli(vaikka yleensä väsyneenäkään ei oo tuollanen) ja mulla vähän pidempi kestonen häiriö kun mieli niin herkillä koko ajan :grin
Pakko taas huudella laitamilta. Meillä on ollu kans vastaavia juttuja, aikoinaan kun lapsettomuushoidot ja menetykset jne oli päällä. Mies kyllä hali ja helli lasta/lapsia mutta mua ei välttis koskenutkaan. Alunperin sanoi että johtui väsymyksestä ja stressistä jne ja mitä enemmän mä ”työnnyin” ja omassa epävarmuudessa testasin ja ihmettelin asiaa sitä ärtyneemmäksi homma meni. En toki tunne taustaasi mitenkään (paitsi sen KM taisin ymmärtää) ja syitä tohon voi tosiaan olla tuhamsia mutta meillä mies sanoi lopulta pari vuotta pahimman jälkeen, että hän koki ettei me enää oltu pari. Että miehen ja naisen välinen kemia katosi siihen lapsen tekoon jne ja seksi oli pääsääntöisesti (kulisseista ja itselleen selityksestä huolimatta) vähän lapsentekoseksiä. Mies koki että oltiin vain kaksi lapsenlikkaa eikä eroottisessa parisuhteessa elävä mies ja nainen. Hän pakeni tota kaikke siihen ettei tullu lähelle ja mun lähentelyt kuitattiin maks nopealla halauksella. Paljon jouduttiin puhumaan ja repimään koko parisuhteen tilaa auki että saatiin asiat kohdalleen, luopumaan (mun) lisälapsihaaveista jne
Toki mies on edelleen herkästi tollanen, halii spontaanisti lapsia ja pusuttelee jne. Jos mulla on paha olla ei osaa tulla lähelle halailemaan. Mut se menee hänen persoonansa piikkiin. Kyllä muuten läheisyyttä ja hyvää seksiä palautui hiljalleen noiden aikojen jälkeen ja nyt ollaan ok. Nuo 2015-2016 vuoden kuviot oli paljon syvempiä ja paljon selkeempää torjumista. Meillä oli silloinkin seksiä mielestäni paljon mut se oli semmosta erilaista kuitenkin.
Paljon sympatiahalauksia. Nosta joku päivä kissa pöydälle ja sano ettet liikahda minnekään ennenkuin puhutte.
 
Ja napa; tiputtelu on alkanut.:finger: Menee kyllä usko kaikkeen, kun ei lääkkeilläkään saada kuriin. Ehkäpä luget testiin seuraavaksi, niistä tais muillakin olla parempia kokemuksia kuin terolutista.

Meillä taitaa olla täällä oikein tiputteluklubi kohta pystyssä... Todella todella hanurista, kun ei tiedä syytä eikä sitä, miten vaikuttaa raskautumismahdollisuuksiin. :sad001 Sympatiat täältä sinne toiselta tiputteluvaivaiselta!
 
Ja napa; tiputtelu on alkanut.:finger: Menee kyllä usko kaikkeen, kun ei lääkkeilläkään saada kuriin. Ehkäpä luget testiin seuraavaksi, niistä tais muillakin olla parempia kokemuksia kuin terolutista.

Eikös nyt tiputtelu alkanut kuitenkin vasta dpo10 jälkeen? Eiks se oo ihan ok kun on normaalia et pari pv voi tiputella ennen menkkoja? Tai tarkotan ettei se nyt sinänsä kivaa oo et tiputtelee mut kun niin lähellä menkkoja alko niin ei todennäköisesti häiritse raskautumista mikä hyvä. Luget kyl varmasti pitää kokonaan poissa :)
 
Ihan paska päivä. Työvapaata ei myönnetä lisää ja joudun palaamaan omaan vakipaikkaan kesäkuussa. Ei nappaa yhtään. Lisäksi yhtä mun ja työparin tekemää kiireellistä päätöstä on kritisoitu johtotasolla ja iltapäivällä sain soiton päiväkodista, että kuopuksella on noussut kuume. Ei kun kotiin ja loppuviikko lasta kotona hoivaten. Tässä työmotivaation määrässä ei kyllä sinällään haittaa yhtään.

Kp28/27-29, edelleen ei kummempia tuntemuksia. Viime yön nukuin huonosti ja siksi on kiukuttanut enemmän. Alavatsalla ajoittain aika koviakin ohimeneviä menkkakipuja muttei vuotoa.
 
Anteeks tuun omananapailee tänne vielä, mutta ku te ootte te!!

Ja pahoittelut kielenkäyttöni, mutta: EI HELVEISSÖN sain himpun vajaat leffaviivat 3+3 :hilarious::hilarious:
 
Liitteet

  • IMG_20200129_161646__01.jpg
    IMG_20200129_161646__01.jpg
    20.4 KB · Katsottu: 142
kannatti mennä googlaa toi verikoekoodi kaikki puhuu vaan jostain munasarjasyövästä

Hei, pääset mun syöpäklubiin:welcome ei kai. Kamalaa, en osaa käsitellä näin vaikeita asioita. Menee ihan överiksi, sori. Toivottavasti sulla ei ole mitään syöpää:Heartred ihan hirveitä vitsauksia ne:smiley-angry017

Tänään on btw tuntunut oudolta. Ehkä tuntuu melko kovakourainen ultraus
 
Hei kiitos, eikö se oo se ensimmäinen mikä tulee mieleen kun on jotain jossain... syöpä :help No mä yritän ajatella järjellä, jos se olis oikeesti epäilly jotain eikö olis ollu vastuutonta olla sanomatra sitä potilaalle suoraan? Ja mä sain ajan vasta 1.4 muutenhan se olis ollu heti? Ja mä jään meijän omalle kyllälle enkä mee hämeenlinnaan niinkun esim. silloin kun oli niitä solumuutoksia... :dontknow no mä soitan sinne vielä huomenna, kysen vähän!!
 
Onnea Koirankorva, nyt tää on tarrannut kiinni! :Heartred

Mä oon taustalla tsemppaan, kipee oon ja turvonnut kuin hittolainen, varmasti joku kortisonin vaikutus, nestettä kerää jalat kädet täyteen huoh. Ja sit on vielä flunssa ja joka lihakseen sattuuuu!
 
Mulla on papa koe ensviikolla. En oo käynyt aikoihin, haluun käydä vaikka gyne sanoi että ei vielä tarpeellista. Tuleepahan rampattua nyt urakalla gynellä, uus harrastus :facepalm:
 
Mulla on papa koe ensviikolla. En oo käynyt aikoihin, haluun käydä vaikka gyne sanoi että ei vielä tarpeellista. Tuleepahan rampattua nyt urakalla gynellä, uus harrastus :facepalm:

Multa otettiin kans viimeviikolla tuli vielä ihan yllätyksenä että ottavat kun kävin gynellä (mikä on vaan hyvä asia, ei kerennyt miettimään mitään)
oli vielä eka kerta koskaan kun otettiin, tiiän oon ihan juniori :hilarious: ja eihän se nyt mukavalta tuntunu tietenkään, mut tuntuu et monet dramatisoi sitä että olisi muka ihan ylitsepääsemättömän kamala kokemus.

Joo tullut kans rampattua gynellä ihan urakalla viime marraskuusta tähän päivään, enemmän varmaan kuin viimeiseen 5v yhteensä

Kuulin et ton papan vois ottaa kans verikokeella, en ollut ennen kuullutkaan tästä
 
No nyt on letrot syöty ja kp6. Ovistesti siis oli tasavahva kaks päivää sitten, mutta ei siitä vahvistunut ja nyt haalea, joten luulen sen nyt olleen joko virheellinen testi tai loppukierron jäljiltä vahvempi viiva. Kierto jatkuu nyt siis kp8 alkaen oviksen testailulla. Kp12 folliultra ja mahdollisesti irrotuspiikki. Toivotaan parasta!
 
Takaisin
Top