Tammikuun kisa

Ihana työpäivä takana. Ja kotiin tullessa odotti siisti koti:)
 
Meillä oli ihanat yhteiset päikkärit pojan kanssa ja välipalaksi herkuteltiin hymyssä suin mustikkapiirakkaa :happy:
 
Minulla oli tänään erittäin tuottelias työpäivä, jonka jälkeen voin hyvillä mielin käydä viikonlopun viettoon.
 
Mies pääsi aikaisemmin kotiin töistä. Sai viettää paljon aikaa vauvan kanssa ja minä pääsin ruokaostoksille. :)
 
Pojan iloinen "äitiiii, ähäää" huutelu aamulla 12 tunnin putkeen nukuttujen yöunien jälkeen. Ähä eli isi ei meinannut millään malttaa lähteä töihin, kun olisi halunnut vaan kelliä ja kutitella poikaa.
 
Tänään ostettiin loput ns. pakolliset vauva kamppeet ennen esikoisen syntymää (10.2.) ja löytyipä alesta vielä muuan pikkuvaatekin ilahduttamaan. :happy: Ainiin eikä tarvinnut kokata kun meillä oli pitsaperjantai :hilarious:
 
Takaisin
Top